26 comments for “Värtsin viikon puheenaiheet viikolla 23”
Kävin männä viikolla Kaustajärvellä. Panin merkille kuinka talvi oli tehnyt osan mustikanvarvikoista ruskeiksi. Samalla lailla se oli kohdellut osaa puolukan varsista ja suopursutkin olivat kärsineet. Harmitti kun vuosi sitten istutetut alppiruusun taimetkin olivat ihan ruskeiksi kuivuneet. Miten käynee metsämarjasadon?
Lohdutetaan siskoa, mustikkaa tulee paikoitellen kuten ennenkin. Puolukka kasvattaa kukka-aihioita parasta aikaa. Lakan kukinta on ”korkeimman kädessä” kuten joka vuosi. Pihlajanmarjasatoa saadaan. Marja-aronia tulee kohta kukalle. Karpalosuolla en ole käynyt. Ensiolta kannattaa kysyä missä Kaustajärven metsämarjat ovat tänä kesänä.
Anitalle tiedoksi: Ostin tänään kolme Alppiruusua istutettaviksi Värtsilän kirkkopuistoon 4.6. klo 18. Istutuksen alkuvaiheet ovat kuulema haastavia. Sitten pitäisi mennä helpommalla. Keväällä on vahdittava, ettei aurinko porota liiaksi.
Toivotaan että Alppiruusut menestyvät Värtsilän kirkkopuistossa ja ilahduttavat seurakuntalaisia upeilla kukillaan.
Tyttäremme pihassa Espoossa kukki kauniisti punainen rodo meillä on vain valkoinen- pitäisi ostaa punainen.
MirjaSisko
Kaikki kukkii,kielot,sireeni,lumipallopuu ja mustikka järvenrannassa ja
pörriäisiä riittää.
Näin se kesä tuli!!
…”on ihmeen hyvä kotiin tulla taas”…
Mikä kielojen, pihlajan ja niittykukkien tuoksu
tulvahtikaan vastaamme kun avasimme auton ovet
mökkimme parkkipaikalla Kaustalla!
Ja se lintujen tervetuliais-liverrys!
Pikaista kiinteistökierrosta tehdessäni huomasin,
että vast’ikään kylvetyt salaatti, krassi sekä
muut yrtit olivat nostaneet jo sirkkalehtensä
päivänvaloon. Paljon ehtii luonnossa tapahtua
yhden viikon aikana.
Kullerokimppu kädessäni tuumailin että koivusta
saattaisi saada jo saunavastan…
Kello on vierähtänyt yli puolen yön, vaan ei nukuta. Mielessä jauhaa 4.6.klo 18 sunniteltu tapahtuma kirkon pihassa. Alppiruusut odottavat autokatoksessa eilen putsatun muistomerkin luo istuttamista.
On marskin syntymäpäivä, puolusvoimain lippujuhlan päivä, sotainvalidi-isäni nimipäivä ja papiksi vihkimiseni 50-vuotispäivä.
Minulle ovat nuo kaikki erittäin tärkeitä syitä juhlia Alppiruusujen istuttamisella. – Olen valinnut lajin, joka tuottaa valkoisia ja punaisia kukkia, niinkuin oli vapaussota/ kansalaissodassakin valkoisia ja punaisia. Talvi- ja jatkosodissa eri leireihin kuuluneet ja heidän jälkeläisensä liittyivät yhteen puolustamaan maata. Melkein kaksi sataa värtsiläistä kaatui. Heidän nimensä on taltuoitu kirkon eteiseen.
Kun kaksi kertaa vuodessa kokoonnumme kirkon pihaan seppeleitä laskemaan. Muistamme silloin kaikkkieen kolmen sodan kaatuneita. Vapautemme on kolminkertaisen uhrin hinnalla saavutettua vapautta. Se on yksimielisen itsenäisyystaistelun tuloa.
Kolme Alppiruusupensasta graniittisen kaatuneiden muistokiven ympärillä pitävät meitä yhteydessä historiaamme.
Kaksi viikkoa sitten istutetut Timo-perunat on taimella.
Potaattia tulee kun vaan voi riittäisi…hyvää kesäillan jatkoa itse kullekin säädylle! T: Pottupoika Pohjolasta
Niin vaipui mailleen tämäkin juhlapäivä. Hiljaa heiluvat Suomen liput muistuttivat Suomen lipun päivästä. Radioharrastajat kunnioittavat päivää käyttämällä sodassa mukana olleita radioita. Kuulin tänään mm Bertta, Raili ja Kyynel radioiden persoonallisia ääniä. Mukana oli myös matkalaukkuun kätketty vakoiluradio, jollaista suomalaistaustainen venäläinen desantti Kerttu Nuorteva käytti Suomen matkallaan.
Tosiaan on ihanaa kukka-aikaa, saunaankin olen jo koivun oksia hajuksi vienyt. En kylve kuitenkaan vastalla.
MirjaSisko
Kerttu Nuorteva hänestä on Ohto Manninen tehnyt kirjan nimeltä KERTTU NUORTEVA Neuvostokaunotar vakoilujohtajana.
Nuorteva oli amerikansuomalainen ja Neuvostoliiton kansalainen.
Jörn Donner on tehnyt Kerttu Nuortevasta Kuulustelu- nimisen elokuvan.
Tuo mainitsemani radio on erittäin kauniissa matkalaukussa. Löytyy Googlesta radion nimellä AN/PRC-1
Palaan ketjun aloitusaiheeseen eli ruskeisiin mustikanvarsiin..
Ruskeat varret ovat ruskeita edelleen, mutta vihreät varret kasvavat vauhdilla ja mustikan raakileet voivat hyvin. Kohta päästään keräilemään metsämansikkaa ja mustikkaa.
Marraskuun 10. päivänä 1912 syntyneen Kerttu Nuortevan isä oli lehtimies ja poliitikko Santeri Nuorteva. Isä toimi vuosisadan alun Suomessa kansanedustajana sekä Turun Sosialistin ja Tampereen Kansan Lehden toimittajana. Hän joutui pakenemaan painokanteita Yhdysvaltoihin. Äiti, omaa sukua Tuomisto, näytteli Tampereen Työväen Teatterissa.
Santeri Nuortevasta tuli vuonna 1918 Suomen Kansanvaltuuskunnan ja Venäjän bolševikkien Amerikan edustaja. Myöhemmin hän siirtyi Kanadan kautta Englantiin josta hänet kuljetettiin epätoivottuna henkilönä laivaston hävittäjällä Tallinnaan. Elokuussa 1920 hän aloitti työnsä Neuvostoliiton ulkoasiain komissariaatissa.
Santeri Nuorteva vangittiin vuoden 1921 maaliskuussa, syynä saattoi olla suomalaisten keskinäiset kaunat. Vuoden kuluttua hänet vapautettiin ja komennettiin Neuvosto-Karjalaan, jossa hänestä tuli toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Hän kuoli vuonna 1929.
Kertun sukulaisia olivat Väinö Nuorteva, pakinoitsija Olli, joka 1940-luvulla kirjoitti Uuteen Suomeen Vot Iivana -pakinoita, ja Lahden poliisimestari Iivari Tuomisto, Kertun eno.
Kerttu Nuorteva muutti muun perheen kanssa Yhdysvalloista Karjalaan vuonna 1922. Kerttu opiskeli toimittajaksi Leningradin yliopistossa ja toimitti Komsomolin “Kipinä” -lehteä. Hän meni alle kaksikymppisenä naimisiin punaupseeri Jali Ahon eli Jalmari Siltasen kanssa. Pariskunta sai Reima-pojan ja he erosivat parin vuoden jälkeen ja Nuorteva meni naimisiin toimittaja Lev Varšavskin kanssa.
Kerttu Nuorteva kuoli elokuussa 29.päivä 1963 Karagandassa, Kazakstanin SNT:ssä.
Onko tietoa, kuka ja mistä oli ”Tiltu”, joka kuulema tiedotteli sota-aikana? Näin olen kuullut.
Aino Lydia Kallio oli Moskovan Tiltu. S.1903 oli lähtöisin
Hämeelinnasta ja oli ennen sotia siirtynyt Venäjälle.
Saimi Virtanen os: Tarvainen S.1906 oli Petroskoin Tiltu.
Oli Kuopiosta lähtöisin muutti perheineen Venäjälle
30 luvulla.
Helle ei luita riko tietää kansanviisaus, mutta nyt odotan sitä kuinka valkosipuli regoi tähän lämpöön. Aron kasvi saattaa ruveta tuleentumaan eli sipulin tekoon ja odottamaan sitä aron pitkää kuumaa kesää. Jos noin käy niin satotoiveet ovat pienenlaiset. Viime kesänä moni valkosipulin harrastaja koki pettymyksen juuri tuon ilmiön takia. Sinne sipulin tyveen kehittyi vain sormenpään kokoinen sipuli jos sitäkään. Siinä vaiheessa kun valkosipulin naatti on täysikokoinen ei helteistä ole haittaa. Silloin on sen aika kasvattaa sipuli, joka kehittyy parissa viikossa valmiiksi.
Joku sanonta oli sellainenkin, että ”kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljelys on korkeimman kädessä”.
Tällä viikolla on ollut monenlaista tarinaa tällä palstalla. Niin on myös täällä Kaustajärven rannalla, kun lintujen sekakuoro livertää kilpaa. Sensijaan sammakko muljuilee nurmikolla laiskasti eteenpäin. En oikein tiedä, mihin on matka. Järveenkö virkitymään?
Yhden aiheen otan uudelleen esille. Marskin päivänä 4.6. klo 18 istutimme kaksitusinaisella joukolla kolme Alppiruusua kirkkopuistoon kaatuneiden muistomerkin ympärille. Helluntaina – ihan totta helluntaina – 8.6.klo 19 Kai ”Kuju” Hyttinen laulaa kirkossa. Pianossa on kanttori Aleksi Suikkanen. Sain nimen tietoon vasta eilen. Minulla on kaksi toivomusta. En tiedä, toteutuvatko: ”Kurki” ja ”Muistan kesän”.
”Kujun” vierailun tarkoitus on maksaa maalilaskua kirkkomme seiniin. Tuo maali on kiehunut mielessäni viikko kaupalla. Eräänä iltayönä heräsi uteliaisuus: mitähän Raamatussa kirjoitetaan maalista. Löysin vain yhden kohdan!!! Kirjeessä filippiläisille (3.luku): ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon…”
Raamatussani tähän lukuun on piirretty useita alle viivauksia.
Eikä ihme, sillä 1950-luvun lopulla kirkkomme kohdalla tien toisella puolella juoksuradalla en vielä tätä käsittänyt oikein. Vasta kun poikkesin lopulta kirkkoon, löysin apostolin sanan ja kun se alkoi nousta elämänkatsomuksen tasolle, alle viivasin sen.
Kannattaa lukea koko luku. Kirkon ulkomaali ja ihmisen elämän maaliviiva eivät ole toisilleen vastakkaisia käsitteitä. Jumalan Sana ja ehtoollisen sakramentti ovat sitä ravintoa, joiden avulla saavuttaa oikean maalin. Maallisen maalin alla tarjoillaan ravintoa taivaallista maalia varten.
Raamattu kertoo talojen rakennusmateriaalin johdohtuen kalkilla valkaisemisesta.
Muutoin olen sitä mieltä, että ihminen on yhtä aikaa fyysinen ja henkinen, hengellinen olento. Molempia olomuotoja tulee hoitaa niin kehoa kuin henkistä minääkin. Silloin ihminen pysyy tasapainossa. Jeesuksen sanoin ”mitä se hyödyttää ihmistä vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon.”
Keleville kiitos kommentista! Jatkan osaltani vielä tuumailua. Monen mielestä kristittynä eläminen – tai sanotaan uskossa eläminen – on monen kynnyksen takana. Kirkon kynnystä pudetään aika yleisesti korkeana. Asian pitäisi olla päinvastoin. Juuri kirkon kynnys on matala. Sen yli voi astua antamatta kenellekään selvitystä uskonsa laadusta, tasosta tai syvyydestä. Eräs – siis eräs – perustelu tälle käsitykselle on Herramme sana: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt.11:25-30 ; Matt.12:1-14).
Tähän liittyy suuri elämän viisaus, kolmas käsky: ”Muista pyhittää lepopäivä.” Se on vähintään yhtä tärkeä kuin: ”Muista syödä säännöllisesti ja terveellisesti.” Ihminen ei ole vain ruumis, vaan myös henki. Kirkkokaan ei ole vain rakennus, vaan pyhitetty huone. Sana ja saarna eivät ole vain ”ajattelen, että”, vaan Pyhän Hengen vaikuttamaa sanomaa Jumalan teoista ja tahdosta. Ehtoollisen leipä ja viini eivät ole sakramentiksi pyhitettyinä samaa kuin tavallisen ruokapöydän menu.
Olen yrittänyt etsiä Jumalaa melkein koko elinikäni. Mihin olen päätynyt. Hän on siinä, missä kristityt – eri kirkkokuntiin kuuluvat – kokoontuvat messuun tai liturgiaan. Siinä hän on, ja siitä hän lähettää arjen keskelle ”järjelliseen jumalanpalvelukseen”, siihen työhön mitä kukin tekee. Näin siis usko ja järki ovat kuin kolikon kaksi puolta.
Palaan takaisin 1950-lukuni lopulle. Jos yhteisillä varoilla rakennetaan urheilukenttiä, niin yhteisillä varoilla pidetään myös yllä kirkkoja. Jos yhteiset varat, verolla kerätyt varat, eivät riitä, niin kerätään talkoilla, tempauksilla, myyjäisillä, laululla – ja papinsäkillä.
Jos vain mahdollista, niin tulen mielelläni ensi sunnuntain maalinrahatalkoisiin..
Kirkon ohi ajaessani katson joka kerta kirkkoa. Se on kaunis ja väri on sellainen kuin sen pitääkin olla. Nämä puheet kirkon maalaustarpeesta selviävät vasta kun menee aivan seinän viereen tarkkailemaan. Näkyy, että päällimmäinen maalikerros kestää ”isältä pojalle” ellei pojanpojallekin, mutta se ei pysy kiinni edellisessä maalikerroksessa. Siitä on kysymys.
Toivon, että seuraavan maalilaadun valintaan käytetään ammattiosaamista.
Tulen kyllä talkoisiin raapimaan pois tätä nuorinta maalikerrosta, joka eräiltä osin on eronnut kirkosta. En sitä mikä on vielä tiukasti kirkossa kiinni.
Alpoaatoksen asiantuntemus auttaa ymmärtämään sen, ettei raaputustalkoot ole ylivoimainen homma. Tarkoitus on olla yhteistyössä alan ammattilaisen kanssa.
MirjaSisko innostui Kirsti-tytön kasvihuoneesta sen verran, että
ostin yhden tomaatin taimen pihalle, jotta voin seurata, miten se kasvaa ja tekeekö hedelmää. Joskus minullakin on ollut kasvihuoneessa yhtä ja toista.
Terv. Mike
Lakan kukinnan havainto täältä Puhoksen seudulta on sellainen, jotta kukinta on onnistunut ja lakkaa tulee paikoitellen kun nuo lakkasuot ovat melkein kaikki ojitettu ja rämettyneet. Ken viitsii voi käydä katsomassa onko lakan kukan uloimmat suojuslehdet kääntyneet suppuun pölytyksen onnistumisen merkiksi. Jos suojuslehdet ovat auki ei kukka ole hedelmöittynyt eika marja kasva siihen.
Illan menovinkki… Kai ”Kuju” Hyttinen konsertoi Värtsilän kirkossa klo 19.
Kävin männä viikolla Kaustajärvellä. Panin merkille kuinka talvi oli tehnyt osan mustikanvarvikoista ruskeiksi. Samalla lailla se oli kohdellut osaa puolukan varsista ja suopursutkin olivat kärsineet. Harmitti kun vuosi sitten istutetut alppiruusun taimetkin olivat ihan ruskeiksi kuivuneet. Miten käynee metsämarjasadon?
Lohdutetaan siskoa, mustikkaa tulee paikoitellen kuten ennenkin. Puolukka kasvattaa kukka-aihioita parasta aikaa. Lakan kukinta on ”korkeimman kädessä” kuten joka vuosi. Pihlajanmarjasatoa saadaan. Marja-aronia tulee kohta kukalle. Karpalosuolla en ole käynyt. Ensiolta kannattaa kysyä missä Kaustajärven metsämarjat ovat tänä kesänä.
Anitalle tiedoksi: Ostin tänään kolme Alppiruusua istutettaviksi Värtsilän kirkkopuistoon 4.6. klo 18. Istutuksen alkuvaiheet ovat kuulema haastavia. Sitten pitäisi mennä helpommalla. Keväällä on vahdittava, ettei aurinko porota liiaksi.
Toivotaan että Alppiruusut menestyvät Värtsilän kirkkopuistossa ja ilahduttavat seurakuntalaisia upeilla kukillaan.
Tyttäremme pihassa Espoossa kukki kauniisti punainen rodo meillä on vain valkoinen- pitäisi ostaa punainen.
MirjaSisko
Kaikki kukkii,kielot,sireeni,lumipallopuu ja mustikka järvenrannassa ja
pörriäisiä riittää.
Näin se kesä tuli!!
…”on ihmeen hyvä kotiin tulla taas”…
Mikä kielojen, pihlajan ja niittykukkien tuoksu
tulvahtikaan vastaamme kun avasimme auton ovet
mökkimme parkkipaikalla Kaustalla!
Ja se lintujen tervetuliais-liverrys!
Pikaista kiinteistökierrosta tehdessäni huomasin,
että vast’ikään kylvetyt salaatti, krassi sekä
muut yrtit olivat nostaneet jo sirkkalehtensä
päivänvaloon. Paljon ehtii luonnossa tapahtua
yhden viikon aikana.
Kullerokimppu kädessäni tuumailin että koivusta
saattaisi saada jo saunavastan…
Kello on vierähtänyt yli puolen yön, vaan ei nukuta. Mielessä jauhaa 4.6.klo 18 sunniteltu tapahtuma kirkon pihassa. Alppiruusut odottavat autokatoksessa eilen putsatun muistomerkin luo istuttamista.
On marskin syntymäpäivä, puolusvoimain lippujuhlan päivä, sotainvalidi-isäni nimipäivä ja papiksi vihkimiseni 50-vuotispäivä.
Minulle ovat nuo kaikki erittäin tärkeitä syitä juhlia Alppiruusujen istuttamisella. – Olen valinnut lajin, joka tuottaa valkoisia ja punaisia kukkia, niinkuin oli vapaussota/ kansalaissodassakin valkoisia ja punaisia. Talvi- ja jatkosodissa eri leireihin kuuluneet ja heidän jälkeläisensä liittyivät yhteen puolustamaan maata. Melkein kaksi sataa värtsiläistä kaatui. Heidän nimensä on taltuoitu kirkon eteiseen.
Kun kaksi kertaa vuodessa kokoonnumme kirkon pihaan seppeleitä laskemaan. Muistamme silloin kaikkkieen kolmen sodan kaatuneita. Vapautemme on kolminkertaisen uhrin hinnalla saavutettua vapautta. Se on yksimielisen itsenäisyystaistelun tuloa.
Kolme Alppiruusupensasta graniittisen kaatuneiden muistokiven ympärillä pitävät meitä yhteydessä historiaamme.
Kaksi viikkoa sitten istutetut Timo-perunat on taimella.
Potaattia tulee kun vaan voi riittäisi…hyvää kesäillan jatkoa itse kullekin säädylle! T: Pottupoika Pohjolasta
Niin vaipui mailleen tämäkin juhlapäivä. Hiljaa heiluvat Suomen liput muistuttivat Suomen lipun päivästä. Radioharrastajat kunnioittavat päivää käyttämällä sodassa mukana olleita radioita. Kuulin tänään mm Bertta, Raili ja Kyynel radioiden persoonallisia ääniä. Mukana oli myös matkalaukkuun kätketty vakoiluradio, jollaista suomalaistaustainen venäläinen desantti Kerttu Nuorteva käytti Suomen matkallaan.
Tosiaan on ihanaa kukka-aikaa, saunaankin olen jo koivun oksia hajuksi vienyt. En kylve kuitenkaan vastalla.
MirjaSisko
Kerttu Nuorteva hänestä on Ohto Manninen tehnyt kirjan nimeltä KERTTU NUORTEVA Neuvostokaunotar vakoilujohtajana.
Nuorteva oli amerikansuomalainen ja Neuvostoliiton kansalainen.
Jörn Donner on tehnyt Kerttu Nuortevasta Kuulustelu- nimisen elokuvan.
Tuo mainitsemani radio on erittäin kauniissa matkalaukussa. Löytyy Googlesta radion nimellä AN/PRC-1
Palaan ketjun aloitusaiheeseen eli ruskeisiin mustikanvarsiin..
Ruskeat varret ovat ruskeita edelleen, mutta vihreät varret kasvavat vauhdilla ja mustikan raakileet voivat hyvin. Kohta päästään keräilemään metsämansikkaa ja mustikkaa.
Marraskuun 10. päivänä 1912 syntyneen Kerttu Nuortevan isä oli lehtimies ja poliitikko Santeri Nuorteva. Isä toimi vuosisadan alun Suomessa kansanedustajana sekä Turun Sosialistin ja Tampereen Kansan Lehden toimittajana. Hän joutui pakenemaan painokanteita Yhdysvaltoihin. Äiti, omaa sukua Tuomisto, näytteli Tampereen Työväen Teatterissa.
Santeri Nuortevasta tuli vuonna 1918 Suomen Kansanvaltuuskunnan ja Venäjän bolševikkien Amerikan edustaja. Myöhemmin hän siirtyi Kanadan kautta Englantiin josta hänet kuljetettiin epätoivottuna henkilönä laivaston hävittäjällä Tallinnaan. Elokuussa 1920 hän aloitti työnsä Neuvostoliiton ulkoasiain komissariaatissa.
Santeri Nuorteva vangittiin vuoden 1921 maaliskuussa, syynä saattoi olla suomalaisten keskinäiset kaunat. Vuoden kuluttua hänet vapautettiin ja komennettiin Neuvosto-Karjalaan, jossa hänestä tuli toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Hän kuoli vuonna 1929.
Kertun sukulaisia olivat Väinö Nuorteva, pakinoitsija Olli, joka 1940-luvulla kirjoitti Uuteen Suomeen Vot Iivana -pakinoita, ja Lahden poliisimestari Iivari Tuomisto, Kertun eno.
Kerttu Nuorteva muutti muun perheen kanssa Yhdysvalloista Karjalaan vuonna 1922. Kerttu opiskeli toimittajaksi Leningradin yliopistossa ja toimitti Komsomolin “Kipinä” -lehteä. Hän meni alle kaksikymppisenä naimisiin punaupseeri Jali Ahon eli Jalmari Siltasen kanssa. Pariskunta sai Reima-pojan ja he erosivat parin vuoden jälkeen ja Nuorteva meni naimisiin toimittaja Lev Varšavskin kanssa.
Kerttu Nuorteva kuoli elokuussa 29.päivä 1963 Karagandassa, Kazakstanin SNT:ssä.
Onko tietoa, kuka ja mistä oli ”Tiltu”, joka kuulema tiedotteli sota-aikana? Näin olen kuullut.
Aino Lydia Kallio oli Moskovan Tiltu. S.1903 oli lähtöisin
Hämeelinnasta ja oli ennen sotia siirtynyt Venäjälle.
Saimi Virtanen os: Tarvainen S.1906 oli Petroskoin Tiltu.
Oli Kuopiosta lähtöisin muutti perheineen Venäjälle
30 luvulla.
Helle ei luita riko tietää kansanviisaus, mutta nyt odotan sitä kuinka valkosipuli regoi tähän lämpöön. Aron kasvi saattaa ruveta tuleentumaan eli sipulin tekoon ja odottamaan sitä aron pitkää kuumaa kesää. Jos noin käy niin satotoiveet ovat pienenlaiset. Viime kesänä moni valkosipulin harrastaja koki pettymyksen juuri tuon ilmiön takia. Sinne sipulin tyveen kehittyi vain sormenpään kokoinen sipuli jos sitäkään. Siinä vaiheessa kun valkosipulin naatti on täysikokoinen ei helteistä ole haittaa. Silloin on sen aika kasvattaa sipuli, joka kehittyy parissa viikossa valmiiksi.
Joku sanonta oli sellainenkin, että ”kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljelys on korkeimman kädessä”.
Tällä viikolla on ollut monenlaista tarinaa tällä palstalla. Niin on myös täällä Kaustajärven rannalla, kun lintujen sekakuoro livertää kilpaa. Sensijaan sammakko muljuilee nurmikolla laiskasti eteenpäin. En oikein tiedä, mihin on matka. Järveenkö virkitymään?
Yhden aiheen otan uudelleen esille. Marskin päivänä 4.6. klo 18 istutimme kaksitusinaisella joukolla kolme Alppiruusua kirkkopuistoon kaatuneiden muistomerkin ympärille. Helluntaina – ihan totta helluntaina – 8.6.klo 19 Kai ”Kuju” Hyttinen laulaa kirkossa. Pianossa on kanttori Aleksi Suikkanen. Sain nimen tietoon vasta eilen. Minulla on kaksi toivomusta. En tiedä, toteutuvatko: ”Kurki” ja ”Muistan kesän”.
”Kujun” vierailun tarkoitus on maksaa maalilaskua kirkkomme seiniin. Tuo maali on kiehunut mielessäni viikko kaupalla. Eräänä iltayönä heräsi uteliaisuus: mitähän Raamatussa kirjoitetaan maalista. Löysin vain yhden kohdan!!! Kirjeessä filippiläisille (3.luku): ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon…”
Raamatussani tähän lukuun on piirretty useita alle viivauksia.
Eikä ihme, sillä 1950-luvun lopulla kirkkomme kohdalla tien toisella puolella juoksuradalla en vielä tätä käsittänyt oikein. Vasta kun poikkesin lopulta kirkkoon, löysin apostolin sanan ja kun se alkoi nousta elämänkatsomuksen tasolle, alle viivasin sen.
Kannattaa lukea koko luku. Kirkon ulkomaali ja ihmisen elämän maaliviiva eivät ole toisilleen vastakkaisia käsitteitä. Jumalan Sana ja ehtoollisen sakramentti ovat sitä ravintoa, joiden avulla saavuttaa oikean maalin. Maallisen maalin alla tarjoillaan ravintoa taivaallista maalia varten.
Raamattu kertoo talojen rakennusmateriaalin johdohtuen kalkilla valkaisemisesta.
Muutoin olen sitä mieltä, että ihminen on yhtä aikaa fyysinen ja henkinen, hengellinen olento. Molempia olomuotoja tulee hoitaa niin kehoa kuin henkistä minääkin. Silloin ihminen pysyy tasapainossa. Jeesuksen sanoin ”mitä se hyödyttää ihmistä vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon.”
Keleville kiitos kommentista! Jatkan osaltani vielä tuumailua. Monen mielestä kristittynä eläminen – tai sanotaan uskossa eläminen – on monen kynnyksen takana. Kirkon kynnystä pudetään aika yleisesti korkeana. Asian pitäisi olla päinvastoin. Juuri kirkon kynnys on matala. Sen yli voi astua antamatta kenellekään selvitystä uskonsa laadusta, tasosta tai syvyydestä. Eräs – siis eräs – perustelu tälle käsitykselle on Herramme sana: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt.11:25-30 ; Matt.12:1-14).
Tähän liittyy suuri elämän viisaus, kolmas käsky: ”Muista pyhittää lepopäivä.” Se on vähintään yhtä tärkeä kuin: ”Muista syödä säännöllisesti ja terveellisesti.” Ihminen ei ole vain ruumis, vaan myös henki. Kirkkokaan ei ole vain rakennus, vaan pyhitetty huone. Sana ja saarna eivät ole vain ”ajattelen, että”, vaan Pyhän Hengen vaikuttamaa sanomaa Jumalan teoista ja tahdosta. Ehtoollisen leipä ja viini eivät ole sakramentiksi pyhitettyinä samaa kuin tavallisen ruokapöydän menu.
Olen yrittänyt etsiä Jumalaa melkein koko elinikäni. Mihin olen päätynyt. Hän on siinä, missä kristityt – eri kirkkokuntiin kuuluvat – kokoontuvat messuun tai liturgiaan. Siinä hän on, ja siitä hän lähettää arjen keskelle ”järjelliseen jumalanpalvelukseen”, siihen työhön mitä kukin tekee. Näin siis usko ja järki ovat kuin kolikon kaksi puolta.
Palaan takaisin 1950-lukuni lopulle. Jos yhteisillä varoilla rakennetaan urheilukenttiä, niin yhteisillä varoilla pidetään myös yllä kirkkoja. Jos yhteiset varat, verolla kerätyt varat, eivät riitä, niin kerätään talkoilla, tempauksilla, myyjäisillä, laululla – ja papinsäkillä.
Jos vain mahdollista, niin tulen mielelläni ensi sunnuntain maalinrahatalkoisiin..
Kirkon ohi ajaessani katson joka kerta kirkkoa. Se on kaunis ja väri on sellainen kuin sen pitääkin olla. Nämä puheet kirkon maalaustarpeesta selviävät vasta kun menee aivan seinän viereen tarkkailemaan. Näkyy, että päällimmäinen maalikerros kestää ”isältä pojalle” ellei pojanpojallekin, mutta se ei pysy kiinni edellisessä maalikerroksessa. Siitä on kysymys.
Toivon, että seuraavan maalilaadun valintaan käytetään ammattiosaamista.
Tulen kyllä talkoisiin raapimaan pois tätä nuorinta maalikerrosta, joka eräiltä osin on eronnut kirkosta. En sitä mikä on vielä tiukasti kirkossa kiinni.
Alpoaatoksen asiantuntemus auttaa ymmärtämään sen, ettei raaputustalkoot ole ylivoimainen homma. Tarkoitus on olla yhteistyössä alan ammattilaisen kanssa.
MirjaSisko innostui Kirsti-tytön kasvihuoneesta sen verran, että
ostin yhden tomaatin taimen pihalle, jotta voin seurata, miten se kasvaa ja tekeekö hedelmää. Joskus minullakin on ollut kasvihuoneessa yhtä ja toista.
Terv. Mike
Lakan kukinnan havainto täältä Puhoksen seudulta on sellainen, jotta kukinta on onnistunut ja lakkaa tulee paikoitellen kun nuo lakkasuot ovat melkein kaikki ojitettu ja rämettyneet. Ken viitsii voi käydä katsomassa onko lakan kukan uloimmat suojuslehdet kääntyneet suppuun pölytyksen onnistumisen merkiksi. Jos suojuslehdet ovat auki ei kukka ole hedelmöittynyt eika marja kasva siihen.
Illan menovinkki… Kai ”Kuju” Hyttinen konsertoi Värtsilän kirkossa klo 19.