Kuukausi: heinäkuu 2014

Wärtsilän musta

Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun aloin etsiä maatiaisperuna Wärtsilän mustaa, kun sattumalta tuli sellaisen olemassaolosta tietoa. Muistin, että kotonani kasvatettiin kyllä mustaa perunaa, jonka maasta nostaminen ei ollut mukavaa. Mukulat olivat pieniä ja tiukasti juurissa kiinni. Tähän etsinnän vaiheeseen…

Share

Pelakuu

Näin helteellä mieltä askarruttaa kuinka pelargoniat sun muut kesäkukat pärjäävät yksinään mökillä kun itse olemme olosuhteiden pakosta hetken pois paikalta. Onneksi avulias kesänaapuri lupasi hoitaa kasteluhomman, sanoi käyvänsä samalla uimassa laiturillamme ja muutenkin havainnoimassa että kaikki on ”kohillaan”. Vanha pelargonia on…

Share

Yksinäisten sydänten kerho Värtsilän kesäteatterissa

Yksinäinen vanhapoika Leevi Sutela löytää kirjeystävän Yksinäisten Sydänten Kerhosta, mutta perinpohjin ujona miehenä ei millään muulla tavoin uskalla lähestyä leskirouva Hilja Kandolinia. Kaveripiirissä löytyy rohkaisua ja rohkaisuryyppyjä. Sutki leskimies Pollu Pentikäinen, joka pyörii samassa porukassa hoksaa kokeilla  hurmuritaitojaan Leevin kirjeystävään esiintymällä…

Share

Lapsenpiika

Mustosen kiitelty sarja jatkuu/Sibeliuksen perheen piikatyttö kertoo/Palkanmaksua ei aina muistettu Enni Mustonen: Lapsenpiika, Otava 2014 Enni Mustosen paimentytöstä kertovaa kirjaa ​kehuttiin. Siinä nuori Ida Kristiina Eriksson oli Topeliuksen perheessä piikatyttönä ja tietysti hyvien suositusten ansiosta pääsi isännän kuoltua Sibeliuksen perheen lapsenpiiaksi. Homma…

Share

Juuret Värtsilässä

Ehtoollisjumalanpalvelus antaa voimia Värtsilässä syntyneet papit kertovat Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani Papit made in Värtsilä, toim. Markus Kontiainen ja Erkki Lintunen, Värtsilän kotiseutuyhdistys ry 2014 ” Messu ei ole pelkkiä temppuja. Seurakunnalle on opetettava, miksi tehdään niin ja näin.…

Share

Ekogrilli

Kylmänä pikkukesänä, siis ennen Juhannusta meinasi usko kesän tuloon loppua. Nyt on uskottava, että kesä on tullut kun syksyn merkkejäkin on jo ilmassa. Nyt on päästy maistamaan auringon paisteen lisäksi monenlaisia kesäherkkuja. Mainosmiehet tyrkyttävät aina jotain uutta. Mitä kevyempää, luomumpaa…

Share

Rakkauden lähettiläs

Kosken kuohu, rohkea ja raju/ Tommy Tabermannin jalanjäljissä Jouko Harjunpää: Niin kuin vain naista voi rakastaa, Minerva Kustannus Oy ”Siinä ei ole sanoja, vain loputonta vimmaa,/ joka ajaa koskemaan,/ tuntemaan,/ haluamaan,/ himoitsemaan…” Lueskellessani kertaillen Harjunpään runokokoelmaa, joka on ryyditetty Milja Salosen…

Share

Lokinkivet

Kun Kaustajärven entiset ja nykyiset asukkaat kokoontuivat runsain joukoin Koulun sillalle helteisenä heinäkuun iltana, heräsi kysymys, että missä ja koska on seuraava kokoontuminen? Joku heitti huulen: ”Lokinkivillä!” Tajusin, että Lokinkivet on kaikille järven ympäristöläisille tuttu käsite. On keskellä merenselkää lutoto…

Share

Kaustajärven nyyttikestit 12.7.

Lauantai-iltana 12.7. klo 18 kokoontui Kaustajärvellä viitisenkymmentä entistä ja nykyistä kaustajärveläistä nyyttikestimuotoiseen juhlaan. Värtsin tiedotus ja Entisten nuorten sävellahja –ohjelma radiossa saivat aikaan liikettä. Juhla aiheita oli kaksi. Ensinnäkin edellisenä päivänä ”Kaustajärvi-mielisten separatistien” Via Karelian varrelle pystyttämät kaksi Kaustajärvi- paikannimikylttiä ja toiseksi 52 kpl…

Share

VAPEPA:n sukellusnäytös

Lähimmäisen apuna ja viranomaisen tukena! Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia erityisesti paljon pelastushenkilöstöä vaativissa tehtävissä. Näissä tilanteissa Vapepa toimii pyydettäessä viranomaisten kanssa täydentäen poliisi-, pelastus-, sosiaali- ja terveysviranomaisia.…

Share

Värtsilä logo käyttöön!

Uudella Värtsilä logolla varustettuja tuotteita, mm. tarroja oli Värtsiläpäivien aikaan myynnissä kylätalolla, ja on edelleenkin! Logoa voi myös itse tulostaa ja käyttää sopivaksi katsomassaan yhteydessä, hyvän maun mukaisesti. Käyttöoikeusmaksuja ei peritä! Kylätalolla myynnissä olevat tarra-arkkit hinnat alk.  1 euro/arkki. Esim. pieniä…

Share

Värtsiläpäivien avauspuhe

Aulis Kosonen Värtsiläisten Seura ry:stä piti Värtsiläpäivien avauspuheen la 19.7.2014. Puheessaan Aulis kertoo Värtsilän historiasta ja yllättävistä sodanjälkeisistä käänteistä jotka muuttivat kaiken! Videoidun puheen kesto n. 20 min. Kuuntele puhe (mp3).                     …

Share

Tour de Värtsilä pyöräiltiin

Video Värtsiläpäivät ovat nyt sitten avattu myös ensimmäistä kertaa järjesteyllä Tour de Värtsilä pyöräily tapahtumalla. Osallistuja oli 15! Tässä hiukan maistiaisiksi kuvasatoa pyöräily tapahtumasta!   Kuvat ja video: Eira Varonen Tapahtuman mainosjuliste:  Rodi Welsh

Share

Yksinäisten sydänten kerholla

Värtsilän kesäteatterin kesän 2014 näytelmä Yksinäisten sydänten kerho on saanut erittäin hyvän vastaanoton yleisöltä. Yleisön reaktiot, nauru ja taputukset kertovat sen! Farssin ja komedian ainekset ovat kasassa tässä näytelmässä, yllättäviä käänteitä unohtamatta. Tätä on kesäteatteri parhaimillaan! Perjantain ensi-illassa katsomo oli puolillaan,…

Share

Tenavat kokkasivat

Värtsiläpäivät polkaistiin käyntiin Tenavat Kokkaa –kurssilla joka pidettiin Värtsilän kirkon seurakuntasalilla. Päivä sisälsi tuttuja makuja, tutuista, päivittäisistä raaka-aineista. Sen kummemmin koreilematta ja hienostelematta – päivän teemana olikin jauheliha! Päivän mittaan pakersimme siitä mm. seuraavia, kotoisia ruokia: Täytetyt paprikat Jauhelihakeitto Kotikutoinen…

Share

Kun karhulla ratsastettiin

Kertomuksia kanalintujahdista Metsä-Lapin lintumailla Ilkka Ilmola: Moskun mailla, Otava 2014 Kokenut erämies Ilkka Ilmola kertoilee tarinoita kanalintujahdista pystykorvan avustuksella.Miljöinä ovat Metsä-Lapin lintumaat. Joskus jutut kallistuvat erähistorian puolella, niin kuin tarinoissa Moskusta, erämaiden kasvatista. Joskus ennen vanhaan Mosku meni karhun pesään ja tuli sieltä…

Share

Kantrimeininkiä

Viiru vaihtaa kotia Nordqvist on pitkän linjan taiteilija Sven Nordqvist: Viiru muuttaa, Tammi Viiru-kissa ei anna isännälle, Pesoselle, yön päivän rauhaa. Jo neljän aikaan se pomppii petillä kuin trampoliinilla ja siitähän isäntä Pesonen ei tykkää. Niinpä Pesonen päättää rakentaa Viirulle oman yksiön vanhasta…

Share

Hopeakallion lähdekaivo

Hopeakallion lähde sijaitsee parin sadan metrin päässä Valkoisesta talosta rajalle päin. Tämä lähde oli tärkeä monille lähiseudun talouksille. Mm kunnantilan työläiset ja renkituvan väki hakivat ruokaveden tästä lähteestä. Tämä oli myös Valkoisen talon asukkaiden ainoa puhdasvetinen ”kaivo”. Valkoisen talon pihassa…

Share

Kejosen töissä

Keltakukkia keräämässä Elettiin 1950 luvun alkupuolta kun pääsin ensimmäiseen työpaikkaani. Se oli Kejonen, Sääperin rannalla. Olin silloin vähän yli kymmenen vuotta nuori. Vanhempi siskoni Anja oli siellä kotiapulaisena ja hommasi minulle sen työpaikan. Tuntui hienolta kun luvattiin oikein rahaakin helposta…

Share

Yllättävää iloa Kanadasta!

Vaihto – oppilas Konstan muistorikas vuosi Kanadassa on lähestymässä loppuaan. Vielä viikon verran hän on Suurella Matkalla 43 muun vaihtarin kanssa. Porukka lähti liikkeelle Prinssi Edwardin saarelta juhannuksen aikoihin, ja matka on edennyt jo Calgaryyn saakka. Pari päivää sitten Konsta…

Share

Tilaa kirja Papit made in Värtsilä

Papit made in Värtsilä -kirja on valmistunut. Kirjan koko A5. Kirjassa seitsemän värtsiläissyntyistä pappia kirjoittaa aiheesta ”Mitä messu merkitsee minulle” Kirjaa myydään Värtsiläpäivillä Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:n myyntipisteeltä hintaan 20 €/kpl. Kirjan voi tilata myös postitse. Postitus- ja toimituskulut  +5 €. Kirja toimitetaan…

Share

Koululaisten kirjoitelmia, osa 3

Tämän kolmannen osan kirjoitelmat ovat kuudesluokkalaisten kirjoittamia tunnelmia toukokuisesta Joensuun ”Yrityskylässä” vierailusta. Kirjoitelmien taustaksi ensin vähän ”Yrityskylän” toimintaideasta. Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Opintokokonaisuus huipentuu vierailuun Yrityskylä-oppimisympäristössä. Yrityskylä-oppimisympäristö on pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee…

Share