19 comments for “Viikon puheenaiheet, vko 28

  1. Koska radiossa ei ole enää ”Maamiehen
    Tietolaaria”, kysyisin näin Värtsin
    palstoilla seuraavaa:

    Jokin ötökkä syö viinimarjapensaiden lehtiä
    niin, että ainoastaan lehden vahvin keskiruoto
    jää jäljelle. Sama riipijä vaivasi pensaita jo
    viime kesänä.

    Mikä se voisi olla ja mitä voisi tehdä?

    Nimimerkki:
    Tiedosta kiitollinen

  2. Voisiko olla ihan lehtikirvaa?

    Torjuntana toimii 5%:n mäntysuopaliuos.

  3. Telle onko otus vihertävän mustin täplin oleva toukka, jota esiintyy varsin runsaasti lehdillä ja syönnin kohde punaherukkan lehdet. Silloin on kysymyksessä herukkaperhosen toukka. Hieman tuntomerkkejä tulisi saada otuksesta. Herukkaperhosen toukka kerätään lehdiltä pois tai sumutetaan pyretriinivalmisteella.

  4. Tarkensin siipalta, hän kun kävi jo
    ruiskuttelemassa mäntysuopaliuosta
    ensiavuksi.

    Kuulemma juuri se Kalevin mainitsema, täplin koristeltu
    toukka sieltä oli löytynyt. Mahoton homma
    taitaa olla tuo käsin keruu, kertoisitko
    vielä, mitä on pyreteenivalmiste? Tähän saakka
    kaikki on saanut rehottaa ”luomusti”.

    Voiko marjoja syödä jos ne ruiskuttaa vielä
    tänä kesänä?

    Toivotaan, että Värtsin Tietolaarista on hyötyä muillekin
    epätietoisille.

  5. Kysyn Kalevilta sanooko sinulle nimi Matarakiitäjä mitä?
    Lentäjä on reilut 5 senttiä pitkä,tykkää pitkävartisista
    kukista.Ei käy kukkaan kiini,lentää paikallaan kuin
    helikopteri.
    Viimekesänä nähtiin ensimmäisen kerran,pariviikkoa sitten
    kävi tarkastamassa,mutta kukat oli vielä lyhytvartisia.
    Kännykässä on minulla kuva viimekesältä,huono laatuinen.

  6. Pyretriini eli Raid tapaa sisällä ja puutarhassa. Mäntysuopaliukseen tulee laittaa ruokaöljyä noin desi litraakohti silloin se vaikuttaa nopeammin.
    Matarakiitäjää en ole sattunut havaitsemaan.

  7. Haluan kiittää opettajaani Seppo Pusaa, joka kannusti minua etenemään ja opiskelemaan ammattiin, vaikka paikkakuntaa täytyi vaihtaa. Olen saanut olla mukana nykypäivän kehityksen eturintamassa oman perheeni tukemana. Olen tehnyt elämän työni suunnitellen koneita, teräsrakenteita ja putkistoja kansainvälisissä yrityksissä. Kiitos Seppo. Esko T.

  8. Jäi huomioimatta tuo ruiskutettujen marjapensaiden marjojen ruuaksikäyttö. Mäntysuopaliuoksen huuhtelee sade pois ja toisekseen sen voi suullakin testata maistuuko suopa. Pyretriini lienee kaupallisista valmisteista turvallisin. Se on eräästä Afrikkalaisesta kukasta saatu torjunta-aine. Hajoaa auringonvaloon ja ei ole nisäkkäille myrkyllinen. Torjuakseen hyönteisen on pyretriinisumutetta saatava osumaan hyönteisen iholle, myös toukkien.

    Näitä uusia tuhohyönteisiä tulee Kaustajärven seudulle tuulen tuomana yleensä kaakon suunnlta ja toinen levinnän muoto on ostettaessa taimia niiden juurimultapaakkujen mukana.

  9. Kiitos Esko T. On ihan mukava kuulla, että olen edes vähäisessä määrin voinut kannustaa nuorta miestä etsimään paikkaansa maailmassa. Omalla tarmokkuudellasi olet elämässä ja työmarkkinoilla pärjännyt. Mukava on myös ollut kuulla ja nähdäkin, että et ole unohtanut kotikylääsi vaan pidät tiukasti kiinni juuristasi, vaikka työsi onkin kansainvälisessä yritysmaailmassa.
    Lämpöisin kesäterveisin Seppo

  10. Silmäilin eilistä Hesaria, sivu B 12.
    Sieltähän löytyikin mielenkiintoinen artikkeli
    ”Heprea kaatui kolmannella”.

    Artikkeli käsittelee ent. huonekalukauppias
    Timo Vepsäläistä joka valmistuu teologian
    maisteriksi.

    Jutussa mainitaan myös isä, Kauko Vepsäläinen.
    Ja mehän tiedämme, että Kauko Vepsäläinen lähti
    maailmalle Värtsilän Kaustajärveltä.

  11. Telle pieni oikaisu! Kauko Vepsäläisen lähti
    maailmalle Kenraalinkylästä.Johon hänen
    kotipaikkansa kuuluu edelleen.

  12. Vielä pienempi oikaisu Ilmari.
    Vepsäläisten tila Patson pitkän rannalla kuuluu Juvanjoen maarekisterikylään.

    Osa-aika Kenraalinkyläläinen.

  13. Mielenkiintoinen oli Hesarin juttu serkkupojasta.Olimme 4.7.-6.7.2014 serkku/sukutapaamisessa Kenraalinkylässä Pyykkölän tilalla.Meitä serkkuja ja tädit+setä oli n.50henkilöä.Tapaaminen oli tosi mukavaa,kun ei oltu nähty toisiamme vuosiin.Kuulimme myös
    kerrontaa Feudori ja Anna Vepsäläisten lasten lapsuusmuistoista.Varmaan tälle sukupolvelle se oli mielenkiintoista.Sukupuu myös tuli tehtyä.Kiitokset myös hotelli Joen osaavaalle henkilökunnalle,kun meitä muonitti.Lohikeitto ja kanapaella tekivät kauppansa.

  14. Raijan mainitsema juttu löytyy hesarin verkkolehdestä www,hs.fi 7.9.-14 osiosta Elämä & Terveys.

  15. Pieni lisäys! Kauko Vepsäläisen äiti Anna os. Tarvainen on syntyjään kaustajärveläinen.

  16. Niin,mummoni tosiaan on Kaustajärven Tarvaisia.Hänen vanhempansa olivat Antti Tarvainen ja Iida Tarvainen os.Klemetti.Korjatkaa jos olen väärässä.

  17. Huomio huomio
    Möhkön ruukkiimuseolla on menossa ihan mahoton viikonloppu. Teatteri esittää ”Mottimestari” kenraali Raappanan johtamaa Ilomantsin taistelua. Lisäksi alueella on suuri sotahistoriallinen näyttely. Mm panssarivaunu ajelee alueella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *