Evakon laulu

Vesa Honkanen lauloi Värtsiläpäivien avajaisissa koskettavan Evakon laulun.

evakon laulu

6 comments for “Evakon laulu

  1. KIITOS Vesku !!! Tosi hieniosti vedit.

  2. Hienoa että videota on katsottu reilut 140 kertaa. Videossa kuuluva tausta, suhina tulee tuosta pomppulinnan ilmakoneesta. Pahoittelen sitä. Häiritsee videointia tässä kuin monessa muussakin videossa jotka kuvattu patsaan äärellä…

  3. Mitä näitä yksikseni mietin kai se on ennenaikaisen vanhuuden. Toisen taiteilijan sanoja lainaten.
    Mietiskelen kynääni teroittaessa koneiden suunnittelut jätettyääni, miksi suomessa puhutaan evakoista. Muualta maailmasta tulevissa viesteissä ja uutisissa puhutaan pakolaisista.

  4. Hei, Kuuntelin nyt joulun alla ja tuli vanhempien kertomukset tuosta ajasta. Kova on ollut karjalaisten kohtalo evakkotaipaleellakin” Aivan tuon laulun sanojen mukainen. Tulin tänne Värtsilän sivuille, kun katsoin Kaurilan aseman kuvaa Helsingin Meilahdessa. Rakennus siirrettiin aikanaan sinne. Hienon sijainnin on saanut, vaikka olisi toivonut sen säilyneen paikallaan ilman sotia ja muita harmeja. Vanhempien koti jäi n. 0,5 km:n päähän aukiolta, jossa yhtenä kesänä (kävin veljeni kanssa) vietettiin Värtsiläpäivää. Ystävällisin terveisin Helena

  5. Helena, onkohan se ”aukio” entisen Värtsilän kunnanviraston pihapiiri, joka on nykyisin Arppen piha? Ja missä on vanhempien koti, 0,5 km:n päässä? Kiinnostaa. Saatan tuntea vanhempasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *