Värtsilä logo käyttöön!

vartsila_logo_transparentUudella Värtsilä logolla varustettuja tuotteita, mm. tarroja oli Värtsiläpäivien aikaan myynnissä kylätalolla, ja on edelleenkin! Logoa voi myös itse tulostaa ja käyttää sopivaksi katsomassaan yhteydessä, hyvän maun mukaisesti. Käyttöoikeusmaksuja ei peritä!

Kylätalolla myynnissä olevat tarra-arkkit hinnat alk.  1 euro/arkki. Esim. pieniä Värtsilä logoja on yhdessä  A4-kokoisessa arkissa 65 kappaletta. Yhdelle tarralle ei jää paljoakaan hintaa! Tarroja on saatavilla myös suuremmassa koossa kylätalolta.

Värtsiläpäivillä oli myynnissä mm. paikallisen yrittäjän Veijo Mantsisen hunajaa. Purkin kylkeen/kanteen olisi sopinut kuin ”nyrkki silmään” pieni Värtsilä logo! Vinkki siis Veijo Mantsiselle!

VUODEN 2014 TAKOJAN kunniakirja Erkki Lintusen käsissä.

VUODEN 2014 TAKOJAN kunniakirja Erkki Lintusen käsissä.

Vesa Tikan suunnittelmaa Värtsilä logoa käytettiin ja käytetään useissa yhteyksissä, mm. Värtsiläpäivien käsiohjelmassa ja Värtsilän kesäteatterin käsiohjelmassa! Logo komeilee myös VUODEN TAKOJAN kunniakirjassa!

Värtsilä logolla varustettuja tuotteita, mm. kahvi/tee mukeja, t-paitoja ja lippahattuja on myynnissä Värtsilän kylätalolla. Värtsilä muki maksaa 15 euroa. Voin sanoa kokemuksesta, että kahvikin maistuu aivan erinomaisen hyvältä Värtsilä mukista juotuna!

Kukin voi lähteä viemään Värtsilä viestiä eteenpäin, vaikka näin logon muodossa!

Tässä muutama esimerkki, minne Värtsilä logo on kotonani löytänyt paikkansa.
Pistäkäähän aivonystyrät töihin ja Värtsilä logo käyttöön ja näkyville! Mahdollisuuksia on rajattomasti! Logon käyttö luo mielihyvää! Uskokaa pois! VÄRTSILÄ RULES!

vartsilalogoradio

Radio Värtsiläkö? Ei entään! Yle Radio Suomi kuuluu tässä!

Img_5771

Näinkin arkinen asia kuin jäteastia saa uutta ilmettä Värtsilä logolla! Ja tuntuu niin hyvältä viedä roskat paikallisen, Värtsiläisen yrittäjän toimittamaan jäteastiaan!

Värtsilä logo piristää kummasti myös kännykän, Kiinalaisen älypuhelimen takakantta!

Värtsilä logo piristää kummasti myös kännykän (Kiinalaisen älypuhelimen) takakantta kuin myös (Kiinalais valmisteisen Samsungin) tablettini takakantta!

10 comments for “Värtsilä logo käyttöön!

  1. Hiirimaton jo ostin. Tarrat on nhyvä oivallus!

  2. Just niin pitää meidän toimia! Eira on oikeassa. Postimerkkiäkin voi lähettää kirjeiden mukana. Kun laitan seppelelaskun Wärtsilä Oyj Abp:lle, liimaan Värtsilä-postimerkin kuoreen.

    Värtsilän PITÄJÄ Tohmajärven kunnassa ja seurakunnassa on vireä!!!

  3. Kerrassaan komea logo!
    Sopisi vaikka paidan ryntäykseen, mieluimmin neulottuna tai painettuna, ei ehkä liimattuna.

  4. Sallittakoon pieni, mutta merkittävä korjaus; erinomaista Värtsilä-logoa ei ole suunnitellut Miika Tikka, vaan hänen nuorempi veljensä Vesa!

  5. Tarkemmln luettuani huomasin, että logo-paitojakin löytyy jo.

  6. Kyllä on tyylikäs logo.
    Mielelläni näkisin tuon logon Värtsilää lähestyessäni tien varressa kyläkyltin tapaan. Nyt kun Kaustajärvikin on saatu kartalle takaisin niin eikö Värtsiläkin pitäisi saada kartalle.
    Olen useammankin kerran käynyt Värtsilässä, mutta en ole huomannut Värtsilän taajamaa osoittavia kylttejä missään. Saattaa ne olla jossain, mutta en ole huomannut.

  7. Värtsilä muki on hyvä tuliainen kun vierailetta kauempana asuvien sukulaisten, tuttavien tai kumminkaimojen luona. Lisäksi se on taatusti kestävämpi kuin kimppu kukkia, jotka pian lakastuvat. Mukeja voi ostaa jonkun varastoon siltä varalta, että saa yllätysvieraita sellaisia, jotka käyvät harvakseltaan kylättelemässä. Lähtiäisiksi ojentaa mukin ja kehoituksen nauttimaan aamujuomansa siitä ja voi sitä käyttää illallakin.

    Hankitaan Heinäjoen laavulle siltä varalta, että jos joku sattuu käymään ja nokipannukahvit keitetetään.

  8. Hei, ei niitä tarroja saisi postin mukana tänne etelän suuntaan?

  9. Postitamme tarroja oikein mielellämme!
    Tilaukset: puhelimella Värtsilän kylätalolle 040-852 1341 tai sähköpostilla pitajayhdistys@vartsila.fi
    Mukaan voidaan laittaa lasku niin sovittaessa erikseen; tarroista ja postituskuluista. Maksu etukäteen Värtsilän Pitäjäyhdistyksen tilille suositeltavaa. Samaan lähetykseen voi tilata.. Värtsilä mukin, lippiksen, t-paidan.. =)

Comments are closed.