Sääperin alligaattori

Sääperin alligaattori nahkurin orsille

Noin vuosi takaperin verkkolehtemme Värtsi uutisoi Sääperillä bongatusta vesipedosta (8.elokuuta 2013, ”Värtsilässä uusi eläinlaji”). Eläimestä ei kuitenkaan välillä tehty uusia havaintoja, kunnes tässä päivänä muutamana kalastamassa olleet nimettömänä pysyttelevät ulkomaalaisvahvistukset yllättivät otuksen päivää paistattamasta. Niin kuin tiedetään, saalis pyyntimiestä kiihottaa joten mätäkuun kunniaksi vain napakka airon isku niskaan ja se oli sitten sitä myötä selvää.

allig

Ei meitä ketään vastaavassa tilanteessa mitkään hauenpuikkarit jaksaisi enemmälti kiinnostaa, joten kaverusten toiminta on aivan ymmärrettävää. Niinikään nimettömänä pysyttelevä puskapaparazzi on saanut napattua vielä oivallisen otoksen, jossa miehet ihailevat saalistaan.

Mistä miekkoset tulivat ja mihin he olivat menossa, sitä ei varmuudella tiedetä. Luultavasti he ovat saattaneet majoittua vaikka Hotelli Joessa, ehkä jopa kuitanneet oleskelunsa lahjoittamalla matelijan hyödynnettäväksi hotellin keittiössä. Seuraamme mielenkiinnolla ilmestyykö ruokalistalle lähipäivinä merkintä A La Carte A Lli Gator.

Iloksemme pohjoinen talvi ei siis näytä välttämättä olevan este eksoottisempienkaan luontokappaleiden levittäytymiselle maahamme. Vaihtelu virkistää, joten tulkoon niitä vain lisääkin korvaamaan kotoiset pullonokkadelfiinimme, joiden jätöksiä olemme tänäkin suvena valitettavasti saaneet tienvarsilla ja parkkipaikoilla ihailla!

5 comments for “Sääperin alligaattori

  1. Puskapaparazzit kävivät viime yönä Kaustajärven Ullukassa kaupittelemassa saalistaan. Sanoivat tarvitsevansa rahaa, että pääsisivät takaisin Timbuktuun. Kehotin heitä menemään Hotelli Jokeen. Siellä Minna ja Elina saattaisivat olla kiinnostuneita modernista iltapalasta. Mutta Wärtsilän mustaa ei saa vielä kaivaa särpimeksi Arppen pihasta.

  2. Varsinainen mätäkuun juttu!Hih, hii!

  3. Naistenviikon jälkeen, vaikka Jaakko olikin heittänyt kylmän kiven Sääperiin ja Kaustajärveen ja Pirtajärveen; Kanajärveenkin kuuleman mukaan.

  4. Tarkasteltuani kuvaa tarkemmin totesin ettei kyseessä ole alligaattori vaan jättiläiskokoinen rupilisko. Ko liskojahan ei esiinny Sääperissä vaan niitä asustelee järven viereisessä Hiienlammessa. Väitänkin että otus on sieltä pyydetty. Kalastajat ovat ilmeisesti erehtyneen ilmansuunnasta tieltä navigoidessaan. Luultavasti he ovat olleet ns hutikassa joka selittää erehdyksen.
    Kyseisen otuksen pyydystäminen ja käsittely on luonnonsuojelulaissa ankarasti kielletty.
    Tämä selittänee sen miksi he ovat ilmestyneet Ullukkaan Kaustajärvelle. Ilmiselvästi hakemaan siunausta tälle kansalaistottelemattomuudelleen. Liskojen pyytämiseen ei voi myöntää erikoislupaa edes Kuopion elykeskus.Itse olisin kyllä kehoittanut heitä painumaan hiiteen. Sillä mikä on,niinkuin uskon, Hiienlammesta saatu, joutaa se sinne takaisin.
    Todellisille kalamiehille kerron että nyt on särki syönnillään.

  5. Hyvä, että saatiin oikea rupiniska-ammattilainen avaamaan asian todellinen puoli ihan perin juurin. Minulla ei ole mitään vastaan väittämistä, kun en ole saunaankaan menossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *