Solovej ry

Venäläis-Suomalaisen Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej ry

Sunnuntaina 31.08.2014 perustettiin Värtsilään uusi yhdistys – ”Venäläis-Suomalaisen
Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej ry” eli tuttavallisemmin pelkkä Solovej. Suomeksi nimi
tarkoittaa Satakieltä, ja juontaa juurensa yhdestä vanhimmista ja hienoimmista venäläisistä
romansseista: Aleksander Aljabevin parisataa vuotta sitten säveltämästä ja A. Delvigin
sanoittamasta samannimisestä laulusta. Yhdistyksen perustajajäseniä ovat värtsiläläiset
Erkki Lintunen ja Kalle Lintunen, Marina Zharkevich Petroskoista, sekä Värtsilään jälleen
muuttava Kullervo Rauhala.

Yhdistyksen tarkoituksena on hyväksyttyjen sääntöjen sekä kuluvalle vuodelle laaditun
toimintasuunnitelmaluonnoksen mukaan toimia Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyön
laajentamiseksi sekä lähialueiden ja suomensukuisten kansojen suhteiden kehittämiseksi.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys mm.
1. kokoaa yhteen suomalaisia venäläisen kulttuurin ystäviä nauttimaan kulttuuriesityksistä,
kertomaan ja kuulemaan esitelmiä venäläisen kulttuurin eri aloilta, matkustelemaan
erilaisiin kulttuuri- ym. tilaisuuksiin ja nauttimaan yhdessäolosta venäläiseen tyyliin,
2. järjestää kulttuurivaihtoa, yhteistyöprojekteja, esitelmä- ja muita vastaavia tilaisuuksia,
3. julkaisee lehtiä ja kirjallisuutta, pitää yllä yhdistyksen internetsivustoja sekä harjoittaa muuta tiedotustoimintaa,
4. tuottaa ja levittää venäläistä kulttuuria ja kansoja käsittelevää aineistoa Suomeen ja
vastaavasti suomalaista aineistoa Venäjälle,
5. toimeenpanee arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä,
6. järjestää, tuotteistaa, myy ja markkinoi venäläisen musiikin konsertteja, tanssi- ja teatteriesityksiä jne.

Ensimmäisenä toimintavuotenaan yhdistys pyrkii järjestämään jäsenilleen edellisen kappaleen kohdassa 1. mainittuja tilaisuuksia. Sitä varten sille pyritään hankkimaan toimitilat. Heti alusta lähtien yhdistys valmistelee konsertteja ja muita pieniä esiintymistilaisuuksia. Aluksi ei tavoitella omia produktioita, vaan tuotteistetaan jo pikkujouluaikaan 2014 mennessä muutama pieni konsertti ja pyritään löytämään niille tilaajia, jotka sitoutuvat maksamaan kustannukset peittävän hinnan.

Ensin valmistellaan kaksi venäläisiä romansseja esittelevää konserttia, 40 minuutin minikonsertti kouluille ja 2 x 40 min. vanhemmalle yleisölle, sekä vastaavanlaiset venäläisen kansanmusiikin konsertit. Tavoitteena on järjestää muutama tällainen konsertti jo vuoden 2014 aikana.

Värtsilässä, Kiteellä ja Joensuussa on tavoitteena järjestää monipuolinen venäläisen kulttuurin markkinointitapahtuma yhteistyössä paikallisten Suomi-Venäjä-Seuran osastojen kanssa. Kurssit, kilpailut, tutkimus- ja koulutustilaisuudet ovat tulevaisuudessa tärkeä osa yhdistyksen toimintaa, mutta ensimmäisenä toimintavuotenaan yhdistys ei niitä vielä voine järjestää.

Vuodenvaihteessa pyritään järjestämään matka Petroskoihin tutustumaan paikallisiin kulttuurilaitoksiin ja niiden uuden vuoden ohjelmatarjontaan.

Uuden yhdistyksen ensimmäinen yleiskokous järjestetään Värtsilän kylätalolla sunnuntaina
28.09.2014 klo 18:00. Kokouksessa mm. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet sekä toiminnantarkastajat, ja vahvistetaan vuoden 2014 toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet. Kokoukseen ja sen myötä varsinaisiksi jäseniksi uuteen yhdistykseen toivotetaan tervetulleiksi kaikki yhdistyksen tarkoituksen hyväksyvät henkilöt, sekä kannattaviksi jäseniksi henkilöt tai yhteisöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa.

Toivotamme kaikki kulttuuriyhteistyöstä kiinnostuneet sydämellisesti tervetulleiksi!

Kullervo Rauhala

77 comments for “Solovej ry

  1. On tässä ihmettelyn aihetta. Mikä ihme se on, että Värtsilässä syntyy hyviä ideoita? Kun itä ja länsi mittelöö. kuka on kunkku, kahtia jaettu Värtsilä hakee keinoja, miten elettäisiin ihmisiksi laulaen, tanssien, näytellen, kuunnellen musiikia, hymyillen, kun on jotain ruutia vahvempaa, kulttuurin kutinaa, jotain aineen ja tavaran ylemmällä lentävää. Kun eduskunta pitää kynsin hampain kiinni ”pakkoruotsista”, tämä maailman meriä halkovan Wärtsilä Oyj:n alkukoti tajuaa, että tuossa rajan takana on jotain, mistä voi emmentaa ja minne voi antaa.

    Maailmanvaltiaiden alapuolella on ihmisiä, jotka kaipaavat sydänten välistä yhteyttä, sydämellisyyttä. Solovej – yhdistykselle satakielen laulun sytykettä!

  2. Työsarkaa riittää ja noilla toiminnan periaatteilla sen luulisi onnistuvan. Tähän ei tarvitse siteerata Eino Leinon runoa Kyltyyri.
    Mutta pienin askelin edeten tuosta hyvää tulee.

  3. Hyvä ja tärkeä neuvo on: pienin askelin! Sellaista voi opiskella mm. lukemalla kirjaa: Keijo Tahkokallio, Peruna kerrallaan. Älyä tunteittesi taika. WSOY 2001.

  4. Huomenta, änkyräkin tässä on herännyt kommentoimaan. Vaikka ajatus kaunis jne, kysyn, mikä tässä semmoista, mitä jo toiminnassa oleva Venäjä-seura ei voi toteuttaa ? Ja toiseksi, tapahtumien järjestäminen, myöskin kulttuurisemmoisten, mielestäni on liiketoimintaa, joten miksi yhdistys, miksi ei yritys ? Ja yhdistyksissäkin harjoitettava liiketoiminta on veronalaista tuloa, ja semmoistahan toimintaa kai olis tarpeen saada Tohmajärvenkin alueelle. Siis TUOTTAVAA toimintaa, rahallista tuottoa, ei vain pelkkää ”hyvää mieltä”. Ja kun asioita toteuttaa yritys, ovat vastuuhenkilötkin selvästi määriteltävissa. Pieni yritys tarvitsee vain yhden isännän, tai emännän.

  5. Venäjä-seuran Värtsilän osaston puheenjohtaja oli perustamassa Solovej yhdistystä. Uuden yhdistyksen ja hänen johdollaan toimivan välistä suhdetta pitää kysyä häneltä. Omalta osaltani tunnen, että molemmille riittää tilaa ja työtä.

    Mitä tulee mahdollisen yrityksen perustamiseen, niin kyselen, miksei sellaista ole syntynyt. Jos joku sellaisen perustaa, niin silloinhan yhdistyksen ja yrityksen välille voi rakentaa toimivaa ja tuottavaa kulttuurivaihtoa. Laulaen ja tanssien ruplasta euroon ja eurosta ruplaan.

    Minä harmaahapsi seuraan puolisivusta, hengessä mukana, että nuoremmat voimat löytävät näyn ja panevat tuulemaan. Jos olisin 20 vuotta nuorempi, en vain töhertäisi juttua Värtsiin.

  6. Hyvä Erkki.Ainoastaan Suomi ja Saksa ovat ainoat maat, jotka ymmärtävät Venäjää, venäläistä kulttuuria j.n.e. Muut maat saisivat ottaa oppia Paasikiven– Kekkosen linjasta ja lopettaa nokittelun.Nykyiset pakotteet eivät paljon jenkkejä kolauta. Öljynporaus Siperiassa jatkuu e.c.t.

  7. Eero, arvioit nykytodellisuutta oikein. Olen nuuskinut venäläisyyttä sekä Neuvostoliiton että nykyisen Venäjän aikana.Ukrainassakin (Odessassa) kävin aikuiskasvatukseen ja kulttuuritomintaan tutustumassa 198-luvulla). Jenkit eivät tiedä Euroopasta juuri mitään, Venäjästä puhumattakaan. Ja me suomalaiset olemme rähmällämme amerikkalaisuuden edessä. Tarvitsemme syvempiä ja laajempia ulottuvuuksia, esimerkiksi sinne päin, mistä heimomme on tänne Pohjolaan tullut.

    Tämä ei ole puolustuskirjoitus Putinin puolesta, vaan reunamerkintä siihen, mitä nyt tapahtuu EU:n ja Venäjän rajalla, niin maantieteellisesti kuin kulttuuris-poliittisesti katsottuna. Kekkosen ja Paasikiven nokkiminen sopisi jo lopettaa, ja antaa arvoa ajattelun taidolle ja tulevaisuuden tajuamiselle.

    Sanokaa minun sanoneen, että lähestymme aikaa, jolloin Venäjä ja Ukraina ovat EU:n jäseniä. Kiina tähän kasvattaa ja USA jättää maailmanpoliisin tehtävät.

    Kekkonen sai aikaan ETYJ:n. Ei se ole vähäinen asia, että Ilkka Kanerva on järjestön presidentti, ja Suomen tasavallan presidentti jatkaa hyväksi koettua ulkopolitiikkaamme (vaikkakin EU-kuolaimet leuassa).

    Guggenheimin tilalle epäamerikkalaista kulttuurin kehittämistä! Helsingin kysytylle tontille suuntaa idästä länteen eikä enää lisää lännestä itään.

    Värtsilällä on pienen esimerkin paikka, etsikonaika. Saa nauraa!
    Mutta muistetaan: ”Nauru pitkästä ilosta; pieru kauan nauramisesta!”

  8. Onpas mukava huomata, että ajatus ja sen toteutus on saanut näin paljon tilaa värtsiläläisten ajatuksissa! Yritän vastata lyhyesti muutamiin kommentteihin.

    Suomi-Venäjä-Seuran resursseja on leikattu viime vuosina niin radikaalisti, että sen osastot ovat hyvin varovaisia ottamaan mukaan uusia toimintamuotoja. Resursseja ei vain kertakaikkiaan ole, ei taloudellisia eikä myöskään henkilöresursseja. Yhdistys on perustettu tiiviissä yhteistyössä niin S-V-Seuran kulttuurisihteerin kuin Itä-Suomen Piirinkin kanssa ja siitä on keskusteltu myös Joensuun ja Savonlinnan osastojen kanssa. Yhdistyksen perustajajäsenenä on Värtsilän osaston puheenjohtaja ja kaikkien Keski-Karjalan osastojen edustaja seuran piirihallinnossa, Kalle Lintunen. Itä-Suomen piiri on ilmeisesti jo lähettänyt Keski-Karjalan ja Joensuun osastoille infoa yhdistyksestä ja kehottanut niitä harkitsemaan mahdollisuutta liittyä siihen kannatusjäseninä.

    Tällaisen yhdistyksen on mahdollista aloittaa varovasti ja edetä pienin askelin, aivan kuin edellä on mainittukin. Tällaisena toiminta ei missään nimessä vielä voi tuottaa siinä määrin kuin sen toteutus liiketoimintamuotoisena edellyttäisi. Mikäänhän ei kuitenkaan estä liittymästä myöhemmin S-V-Seuraan vaikkapa valtakunnallisena teemaosastona tai käynnistämästä liiketoimintaa osana kokonaisuutta, kunhan toiminta ensin saadaan alkuun ja pystytään osoittamaan sen tarve ja toimintakyky.

    Mitä yhdistyksen perustamisajankohtaan tulee, nyt sitä tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan! Kun mahtimiehet kalistelevat aseitaan ja puhuvat paatoksella suureen ääneen, on Ihmisten ja kansojen aika tutustua toisiinsa entistäkin paremmin. Kulttuurin kautta se onnistuu ehkä helpoimmin. Epäluulot ja asenteet muuttuvat puolin ja toisin vain oppimalla ymmärtämään myös naapureiden ajatusmaailmaa ja kultturia.

    Tulkaahan kaikki keskustelijatkin mukaan yhdistyksen toimintaan ja sen ensimmäiseen yleiskokoukseen Värtsilän kylätalolle sunnuntaina 28.09. klo 18:00! Kun lähetätte vapaamuotoisen jäsenhakemuksenne viimeistään edellisenä päivänä sähköpostiosoitteeseen vmkullervo(at)gmail.com, perustajajäsenet ehtivät käsitellä ja hyväksyä hakemukset ennen yleiskokousta. Tällöin jokaisella hyväksytyllä henkilöjäsenellä on kokouksessa puhe- ja äänioikeus, ja jokaisella kannattavaksi jäseneksi hyväksytyllä henkilöllä tai yhteisöllä läsnäolo- ja puheoikeus. Tervetuloa!!

  9. Erkille, sitä YRITTÄJÄÄ ei kai ole, siksi ei yritystäkään. Meinaan vaan tuota vastuuta talouspuolesta. Pahimmassa tapauksessa, jos joku tilaisuus järjestetään ja tulee persnettoa, kuka viulut maksaa?? No, tulen sunnuntaina kuulemaan budjettikeskustelua.

  10. Änkyrälle. Vastuu talouspuolesta on tietysti tärkeää. Siksi tarvitaan joukkoon taloudellisten asioiden hoitamisen taitajia.
    Valittavaan johtokuntaan pitää valita monipuolista osaamista ja taitamista. Sovitaan nyt niin eikä ennakkoon maalata piruja seinälle. Kalevi Tikan neuvo ”pienin askelin edeten tuosta hyvää tulee” on viisautta niin etukäteen kuin toiminnan aikana.

    Olen ihan varma, että tässä on kysymys isosta asiasta, eikä silloin pidä yritystä leimata sillä, että minä tai joku muu on lähtenyt liikkeelle. Kenenkään varpaille astuta!

    Valitettavasti en pääse kokoukseen 28.9.2014 terveydellisistä syistä. Mutta olen hengessä mukana, jos ylipäätään olen hengissä. Olen myös käytettävissä, jos tarvitaan.

  11. Ei miulla ole tarkoitus leimata ketään. Mutta kaiken lähtökohta on se, että MISTÄ TULOT saadaan RIITTÄVIKSI. Tuskin sitä kuitenkaan talkoilla hoidetaan. No, lopetan nyt, että en pilaa hanketta.
    kuitenkin, kunnon tulot, tekijöille oikeat palkat jne..REALISMIA, ei haaveita.

  12. Asiasta toiseen. Mitähän varten ne pakotteet nyt on niin kiireellisiä, kun toiset yrittävät saada sovun aikaan.
    Eihän sitä tyhmä kriitikko kyllä herrojen metkuja ymmärrä. 🙁

  13. Änkyrä näyttää olevan aivan oikeasti huolissaan yhdistyksen taustoista ja taloudesta… Kyllähän siitä aina huolehtia saa, mutta kannattaa myös tutustua tarkemmin suunnitelmiin, ennenkuin alkaa niitä murjoa! Ja kannattaa myös valmistautua esittämään niitä realistisia vaihtoehtoja, jos epäilee suunnitelmia haaveiluksi. Kulttuurityötä tehdään lähes aina talkoilla – itse olen tehnyt varmasti jo tuhansia tunteja talkootyötä tällä alalla. Siksipä tuntuukin oudolta Änkyrän vaatimus, että olisi saatava kunnon tulot ja oikeat palkat. Mistähän tällainen itsekäs ajattelu oikein kumpuaa? Esiintyjille luonnollisesti pitää korvata heidän tekemänsä työ, mutta järjestäjänä olen edelleenkin valmis raatamaan talkootyössä. Toivon ja uskon, että muitakin kaltaisiani kylähulluja, tai Värtsilän kyseessä ollen ehkä ennemminkin ”pitäjäpöljiä” löytyy, niin ettei meidän tarvitsisi palkata Änkyrää hoitamaan hommia kunnon tuloilla! Mitään ”Laulu Yhdistää”-tapahtuman veroistahan emme ole suunnittelemassakaan, aloitamme varovasti ja etenemme pienin askelin, kuten jo niin moneen kertaan on sanottu. Olen järjestänyt kymmeniä tällaisia konsertteja venäläisten taiteilijoiden kanssa, joten uskon osaavani arvioida ja toteuttaa myös niiden taloudellisen puolen. Ja mikäli kokouksessa yhteisesti todetaan, että tällainen yhdistys on Värtsilässä tarpeeton, voidaanhan se lakkauttaa samoin tein, ja minä voin jatkaa toimintaani kuten tähänkin asti, vaikkapa sitten ”yrittäjänä”. Toimipaikka silloin toki olisi varmaan jossain muualla, jossa työ koettaisiin tarpeelliseksi.

  14. Vuoden 2014 Takoja takoo nyt, kun rauta on kuumaa. Et, Kullervo, ole yksin. Annan käyttöön oman kokemukseni, jota kertyi esimerkiksi yli 40 vuotta sitten aloitetun Lemin virsipäivän ja yli 30 vuotta sitten aloitetun Lemin Musiikkijuhlien liikkeelle potkaisuista. Kymen läänin taidetoimikunnassa olin näköalapaikalla kulttuurin touhuja näkemässä ja niiden puolesta toimimassa. Useita vuosia taoin nuijalla pöytään Lemin kulttuurilautakunnan päätöksiä.

    Eäänäkin vuonna oli musiikkijuhlilla yli 60 ulkomaalaista soittajaa ihan kaikkialta maapallon eri kulmilta,Japanista, Australiasta, USA:sta, Saksasta, Hollannista, Israelista, Brasiliasta, kaikista pohjoismaista, yksi sellisti Neuvostoliitostakin.

    Eihän se ollut helppoa, kún piti saada talous pidettyä aisoissa.
    Jäi kuitenkin mieleen rohkeus tehdä kulttuurityötä. Rohkeus alkoi silloin, kun pantiin alulle Lemin Musiikkijuhlat, vaikka oli epäilijöitä, ettei Kuhmon lisäksi itärajalle tarvita enää sellaisia tapahtumia.

    Nyt noita mainittuja musiikkijuhlia hoitavat ammattilaiset.

    Toissa ja viime vuonna Lemin neliäänisen virsilaulun 160-vuotista perinnettä vaalittiin ja kehitettiin EU-rahalla. Hankekoordinaattori teki työtä täydellä palkalla ja puoli vuotta hänen lisäkseen lainaksi saatu kanttori Jyväskylästä. Pienestä alusta pienellä paikkakunnalla alkanut kulttuuriperinteen vaaliminen huomattiin siellä, missä euroja jaetaan. Tapahtumat keräsivät myös osanottajia.

    Emme me pohjois-karjalaiset ole sen huonompia kuin etelä-karjalaiset!

    Värtsilän entisenä kirkkoherrana ja nykyisenä eläkeläisenä toivotan Sinut, Kullervo Rauhala, lämpimästi tervetulleeksi Värtsilään! Kaikissa kulttuuripitäjissä ovat paikalliset ihmiset ja ”junantuomat” löytäneet toisensa juuri talkootyön hengessä. Olen varma että joukkoomme liittyy monia innokkaita kuntarajojenkin takaa.

    Meillä on näky ja lähdemme sitä toteuttamaan toivoen joukkoon runsaasti talkoolaisia.
    Mutta ”peruna kerrallaan”, niinkuin pari päivää sitten olen kirjoittanut!

  15. Kullervo, kiitos kun laitoin minulle jäitä hattuun! En ole pyrkimässä teille töihin, minulla on työpaikka, ainakin vielä.
    Unohtuu välillä tuo vapaaehtoistyön merkitys, koska osa väestöstä tarvitsee palkkatulojakin; vapaaehtoistyöhän sopiikin hyvin sellaisille, joilla elämiseen tarvittava raha tulee jostakin, vaikka eläkkeestä. Monella työpaikan omaavalla nykyisin työtahti on semmoista, että voimia vapaaehtoistyöhön ei tahdo riittää. Ja sitten on joskus omalle kohdallenikin sattunut sellaista, että jotakin jollakin porukalla on ruvettu innokkaasti tekemään, vähän kerrallaan väki on vähentynyt ja työ on sitten jouduttu talkoilemaan loppuun muutamien toimesta. Näinhän ei tarvitse tässä käydä. Kuitenkin ”pitkäkestoisinn talkoisiin” ryhtyviltä edellytetään pitkäjännitteisyyttä ja asiaan sitoutumista! Vilpittömästi toivotan onnea hankkeellenne!

  16. Suuret kiitokset Änkyrälle kiitoksista ja onnentoivotuksista! Hieman ehkä älähdin minäkin siitä kalikasta, jolla kaivattiin yrittäjää… olenhan sentään yrittäjänä ja yritysjohtajana toiminut parikymmentä vuotta. Ja se on ollut täyttä työtä, eikä unelmointia! Perustin aikanaan Oulussa Pohjois-Piiri Oy:n, jonka Aspo sitten osti ja antoi sille nimen Aspocomp Oy, Oulun piirilevytehdas. Toimin muutaman vuoden edelleen yrityksen toimitusjohtajana, kunnes irtauduin siitä lopullisesti ja perustin pari uutta. Vaimon kuolema rekan ruhjomana vei kuitenkin jalat altani ja makasin pitkään toimintakyvyttömänä. Toivuttuani teknologia oli jo edennyt niin pitkälle, etten enää kyennyt entisiin tehtäviini, ja niinpä siirryin harrastukseni pariin, musiikkiteatteritehtäviin. Perustin vaimoni muistoksi Haukiputaan Operettiviikot, joilla kävi kymmenen vuoden aikana vuosittain 1000-3000 katsojaa. Kun Oulun seutu toi aina mieleen raskaita muistoja, päätin muuttaa muualle. Toimin talkoohommissa mm.Vaasan Oopperassa, Aleksanterin Musiikkiteatteriyhdistyksessä sekä useammassakin Suomi-Venäjä-Seuran osastossa järjestämässä kulttuuritapahtumia. Vuonna 2008 käynnistin Värtsilässä ”Laulu Yhdistää”-tapahtuman, ja omin voimin olen järjestänyt kymmeniä konsertteja ympäri maan, viimeksi viiden konsertin sarjan Inariviikoilla vajaa pari kuukautta sitten. Vaimoni kuoleman aiheuttama lamaannus tosin yrittää välillä uusia ja viedä voimat, mutta ainakin toistaiseksi olen niistäkin tilapäisistä heikkouden puuskista selviytynyt. Olen kokenut nimenomaan Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyön laajentamisen ja syventämisen omaksi tehtäväkseni, enkä haluaisi, että todennäköisesti myös tulevaisuudessa vastaani tulevat väliaikaiset toimintakyvyn heikkenemiset vaikeuttaisivat tätä työtä. Siksi olisikin suotavaa, että mukana tässä työssä olisi hiukan suurempi joukko, jotteivät yhden ihmisen väliaikaiset vaikeudet muodostaisi suurempaa uhkaa toiminnalle. Toimiessani aikaisemmin Värtsilässä tunsin, että siellä tällaista tahtoa ja tarmoa löytyy, ja siksi halusinkin perustaa yhdistyksen juuri sinne. Toivottavasti olin oikeassa, ja voisimme yhdessä tehdä Solovej ry:stä vahvan ja luotettavan toimijan Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyön saralla.

  17. Kullervo, enpä eppäile siun kykyjä! Jos ja kun Sinulla nyt kuitenkin virtaa riittää, niin teeppä siitä oikein PYSYVÄ systeemi, joka antaisi sitä työtäkin alueelle. Vaikka sitten myöhemmin. Tiedät varmsti, että sitä täällä tarvitaan. Enpä itse ollut vilä vuonna 2008 Tohmajärvellä. Tsemppiä.

  18. Nythän näyttää siltä, että Solovej-yhdistykselle on tasoitettu toimintakenttä. Harashoo!!! Idea istuu maan pinnalla ja ituja imeytyy kasvattamaan siihen katajaisia marjoja. 28.9.2014 klo 18 Arppen pihan kylätalossa on tärkeä päivä!

  19. Totta kai tavoitteena on, että yhdistys saisi ajan mittaan taakseen sen verran resursseja, että se kykenisi tarjoamaan palveluja laajemmaltikin. Muutamia ideoita on jo muhimassa, ja niitä syntyy koko ajan lisää. Jos vain yhdistys saa ilmaa siipiensä alle, se pystyy taloudelliseen yhteistyöhön niin yksityisten henkilöiden kuin paikallisten palveluntarjoajien kanssa. Mutta ties kuinka monennen kerran: maltillisesti ja pienin askelin! Nuo alkuun tuotteistettavat konsertit ovat tavallaan venäläisen musiikin oppitunteja, joita tarjotaan niin ala- kuin yläasteille ja lukioillekin. Niitä seuraavat aikuisväestölle tarkoitetut informatiiviset konsertit, joita tarjotaan kunnille, yrityksille ja yhteisöille lisäämään venäläisen musiikin tuntemusta. Tällaisissa tapahtumissa siis tilaaja maksaa konsertista sovitun kokonaishinnan, eikä yhdistyksen tarvitse pelätä lipputulojen puolesta… Jos ja toivottavasti kun yhdistys kehittyy riittävästi tarjotakseen ympäristölleen myös ansaintamahdollisuuksia, voimme siirtyä toiseen vaiheeseen. Riskejä minimoiden – varmuutta maksimoiden! =)

  20. Noiden vuodatusten jälkeen yhdistyksen nimeksi sopisi ”Putinin ikinuoret Värtislässä”.
    Terveisin Antti Järveläinen

    Kenraalinkylän ja Kaustajärven asukas 1957-1961
    Kaiketikin aikanaan niin Jussi kuin Päivi Raerinteenkin opettaja.

  21. Kyllä olit, Antti, uskonnonopettajana Tohmajärvellä ainakin lukioaikanani 1980-luvun alussa. Tietääkseni myös Päivi-sisareni ja Paavo-veljeni ovat olleet oppilainasi jo useita vuosia mainittua ajankohtaa aikaisemmin.

  22. Haeskelin Teologimatrikkeleista Antti Järveläisen nimeä, vaan ei löytynyt!

  23. Ei löydykään teologimatrikkelista, koska olen humanisti (FK) Turun yliopistoista. Helsingin yliopistossa auskultoin Esa Kivekkään opetuksessa 1977-78. Olin aikanaan näitä ”uusia uskonnonopettajia”, uskontotiede Turun yliopiston humanistisesta tiedekunnasta ja yleisen teologian cumu Helsingin yliopistosta uskonnonopettajan kelpoisuuteen.

    Terveisin Antti Järveläinen

  24. Ja hyvän pohjan Antin uskonnon ja psykologian opetus Tohmajärve lukiossa antoi näihin teologisiin opintoihinkin. Ja toimittajankin työhön.

  25. Kiitos, Antti Järveläinen! Nyt moni muukin tietää, kuka on kiinnostunut Solovej ry:stä ja sen pyrkimyksistä. Terveisin Erkki Lintunen, teologi (TM).

  26. Tähän Solovej – kirjoittelun joukkoon liitän kultturiaiheen: Joseph Haydnin suurteos ”Luominen”-oratorio. Valitettavasti oratorio tänään laulettiin englanniksi, mistä syystä kuultu ei tavoittanut täysin kieltä osaamattomia. Mutta tauolla kuultu professori Martti Nissisen esitelmä – vaikka hän puhuikin savonmurretta – oli kulttuuria tieteen korkeimmalla tasolla.

    Nissisen esitelmä – ehkä vamuuden vuoksi savosta suomennettuna – pitäisi julkaista. Siinä olisi ajattelemisen ja uskomisen aihetta niin uskoville kuin ateisteillekin. Esitelmä on oiva näyttö siitä, että maailmankaikkeuden synnystä tai luomisesta voi keskustella pintaa syvemmin.

    Nissisen esitelmä osui ajankohtaan, jolloin olen lukemassa kiintoisaa kirjaa: Eben Alexander, Totuus taivaasta. Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus. WSOY.

    Onkohan niin, että ns. valistuksen aikana alkanut tieteen kapea-alaisuus on väistymässä? Miten lähi tulevaisuudessa pohditaan esimerkiksi tietotekniikan avaamia näköaloja ja Raamatun kertomuksia enkeleiden tuomista ilmoituksista?

    Olen avoin ja utelias, koska tarkastelen maailmaa ja sen ilmiöitä Rene Descartesin avaamasta ”ikkunasta”: Cogito, ergo sum eli Ajattelen, olen oleassa.

    Ehkä tiedän enemmän kesällä, kun satakieli (solodej) laulaa taas Suomen suvessa.

  27. Kiitokset vain Antti Järveläiselle ja Matti Majoiselle nimiehdotuksesta, mutta kyllä ajatuksenne on nyt lipsahtanut pahasti harhateille! Pysymme tiukasti erossa päivänpoliittisista tilanteista. Tarkoituksemme on korostaa sitä, että kulttuurin – musiikin, teatterin, kuvataiteen, käden taitojen yms. – avulla on mahdollista lähentää naapureina asuvia kansoja riippumatta siitä, millaisen hallinnon alaisena kumpikin sillä hetkellä sattuu olemaan. On kysymys Ihmisistä, ei hallituksista!

  28. Muistutetaanpas vielä, että Solovej’n ensimmäinen yleiskokous on sunnuntaina 28.9. klo 18:00 Värtsilän Kylätalolla. Kokouksessa mm. valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet, toiminnantarkastajat ja muut mahdolliset toimihenkilöt, hyväksytään kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, sekä päätetään yhdistyksen liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta erikseen varsinaisille ja kannattaville jäsenille.
    Suunnistakaahan hyvät ystävät ja kylänmiehet ynnä -naiset Kylätalolle sunnuntai-illan kuluksi! Tervetuloa t. Kullervo Rauhala

  29. Muistakaahan hyvät ihmiset sitte tulla Solovej’n ensimmäiseen yleiskokoukseen sunnuntaina 28.9. klo 18:00 Värtsilän Kylätalolle valitsemaan johtokunta ja päättämään toimintalinjoista! Se on kaikista teistä kiinni, mitä kaikkea Solovej’n piirissä keksitään alkaa värkkäämään..!

  30. Yleiskokouksesta on luvassa toivottavasti juttu tms. lehdistötiedote myös Värtsin palstoille! Odotellaan! Mielenkiintoista!

  31. Solovej’n kokouksesta ei ole kuulunut pihaustakaan..?

    Saatiinko kokous pidettyä?

  32. Solovej ry ei ole salaseura. Järjestäytymiskokous on pidetty 28.9.14 Kylätalossa. ”Salassa” se on ollut siksi, ettei värtsiläisiä ole riittävästi kiinnostanut koko homma. Lienee liian hyvä idea? Minun mielestäni ei ole, vaan päinvastoin. Menen mukaan, kun selviydyn takaisin kotipitäjään. Toiminnan järjestyminen jatkuu Kullervo Rauhalan johdolla. On hyvä, että on tuollaisia paluumuuttajia.

    Varmaan toiminnasta kerrotaan Värtsissä, kun on aihetta kertoa. Ensin pitää vaan saada seisovat vedet virtaamaan, niinkuin Jänisjoessa virtaa yhä uutta ja uutta vettä läpi Pohjois-Karjalan Laatokkaa kohti.

  33. Vai että salaseurako..?? Ei nyt sentään. Aikani vain on mennyt muuttokuormien ja uuden asunnon järjestelyjen sekä viimeksi eilisten tupaantuliaisten järjestämisen kanssa. Täytyy myöntää, etten ole ehtinyt avata Värtsin sivuja vähään aikaan, mutta onko se sitten riittävä syy lehden toimittajalle vinoilla asiasta?? Eikö aktiivinen toimittaja ota itse yhteyttä ja kysy asioista, jos ne kiinnostavat?

    Kokous toki pidettiin, ja yhdistys on siis järjestäytynyt. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin, jäsenmaksuksi määrättiin varsinaisille 30.- ja kannattaville jäsenille 100.- euroa. Liittymismaksua ei tässä vaiheessa katsottu aiheelliseksi periä, koska varsinaista vastinetta sille ei vielä ole – lähes kaikki on vielä idea-asteella. Hallituksen pj:ksi valittiin Kullervo Rauhala ja muiksi jäseniksi Minna Aulassaari, Heli Harinen, Erkki Lintunen, Kalle Lintunen ja Matina Zharkevich. Varajäseniksi valittiin Vladimir Nedvizhaj ja Hilkka Pärepalo. Yksi hallituspaikka jätettiin odottamaan uusia aktiivisia ehdokkaita ja uutta kokousta, joka pidetään vielä tämän syksyn aikana.

    Tämän lepopäivän aion pyhittää levolle ja tuparien jälkien siivoamiselle, ja ensi viikon alku menee viimeisen muuttokuorman haun kanssa, mutta sitten alkaa varsinainen toiminta. Tervetuloa vain mukaan – niin jo ilmoittautuneet ja muuten innokkaat kuin epäilevät Tuomaatkin! Oman toiminnan tulosten näkeminen todellisessa elämässä antaa paljon suuremman tyydytyksen kuin ehkä nimimerkin suojassa kirjoitetun kriittisen mielipiteen näkeminen sosiaalisen median palstoilla!!

  34. Huiloo, Kullervo, vähän! Tupaantuliaiset pitää jälkihoitaa kunnolla. Käy lenkillä ja vedä keuhkot täyteen Värtsilän raikasta ilmaa. Saat tukeni 101-posenttisesti, kun selviän tästä alamäestä Kaustalle asti Miljoonakallion yli.

    Niiralan liikenteen lisääntyminen – toisin kuin muilla ylityspaikoilla – on yksi merkki siitä, että Solovej ry on tarpeellinen ja hyvä idea. Eihän sen toimintaan kaikkien tarvitse osallistua. Kyllä porukkaa varmasti riittävästi tulee. Jäseniä voi ja pitää saada muualtakin kuin Värtsilän pitäjän alueelta.

    Toimintakin ulottunee aika laajalle Pohjois-Karjalassa, jopa kauemmaksikin. Arvelen niin.

  35. Hyvin on outoa, samanlaista on tapahtunut jo aiemmin ja kaikki ei kestä päivänvaloa. Eira pysy tarkkana.

  36. Outo varoitus Eiralle! Miksi hänen olisi oltava varovainen? Siksikö, että hän toivoi tietoa Solovej ry:stä? Onko kysymys sensuuriin kehottamisesta?

    Mutta toisaaltahan voi antaa outoja neuvoja juuri nimimerkin takaa. Sinänsä hyväksyttävän nimimerkin käyttö edellyttää harkintaa.

    Tarkkaan lukien nimimerkki ”outon” kirjoitus on tulkittavissa myös minun esittämiini mielipiteisiin ja mieltymyksiin. Jos on niin, niin sivistynyttä olisi, että ”outo” ottaisi yhteyden minuun, tietysti ensin esittäytyen.

    Olen kirjoittanut tämä lievän inhon vallassa katumatta. Ja myös ”Takojan” leka kädessä.

  37. Onpas Outoa todella oudoilla jäljillä… Mikähän nyt ei kestä päivänvaloa – ettei vain olisi nimimerkin oma nimi?? Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät uskalla osallistua keskusteluihin omalla nimellään, vaan laukovat puskista jotain epämääräistä…

    Kuten Erkki Lintunen tuossa aivan oikein sanoi, yhdistyksellä ei ole tarkoituskaan rasittaa yksinomaan värtsiläläisiä, vaan jäsenhankinta tulee kattamaan koko Suomen. Jäseniä on toki jo nyt Lappia myöten, mutta voin taata, että mukana tulee olemaan tunnettujakin nimiä monipuolisesti kulttuurin eri aloilta. Ja jos nimimerkki pelkää noita kahta venäläistä nimeä hallituksessa, niin kerrottakoon, että Marina Zharkevich on esiintynyt järjestämissäni tilaisuuksissa viidentoista vuoden ajan kooten mm. Värtsilän ”Laulu Yhdistää”-tapahtuman venäläisen esiintyjäjoukon ja ohjelmiston, joten luotan häneen täysin. Vladimir Nedvizhaj puolestaan perusti kanssani v.1999 Haukiputaan Operettiviikot ja toimi viikkojen pääsolistina ja taiteellisena johtajana kahdeksan vuotta. Hän on asunut vaimoineen Suomessa jo yli kuusitoista vuotta ja toimii Oulun Konservatorion kunnioitettuna laulun lehtorina.

    Kaiken kaikkiaan toivon keskusteluun asiallisuutta ja jokaiselle rohkeutta kirjoittaa kommentit omalla nimellään! Kommenttien ymmärtämistä helpottaisi kovasti myös se, että asioista ei vain vihjailtaisi, vaan kerrottaisiin suoraan, mitä mieltä asioista ollaan!

  38. Hyvät värtsiläiset!
    Perustamamme Venäläis-Suomalaisen Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej ei ole kerännyt teiltä vain kannustusta, vaan myös kovin kriittisiä, joskin yleensä vain vihjailevia, yksilöimättömiä kommentteja. Milloin meitä on syytetty Putinin juoksupojiksi, milloin vihjailtu takana olevan jotain pelottavaa, päivänvaloa kestämätöntä…

    Olen jo aikaisemmin kirjoittanut vartsi.netissä kuinka vaimoni kuolema rekan jyräämänä vaivaa minua ajoittain vielä nytkin – saatan painua joksikin aikaa liki toimintakyvyttömäksi, kun vanhat muistot kaatuvat mustien seinien lailla päälleni. Siksi yhdistys tarvitsee muitakin aktiivisia ihmisiä, jottei käy niin kuin Laulu Yhdistää-tapahtuman jälkihoidossa… Masennus valtasi minut, ja muut yhdistyksen asioita hoitaneet eivät pystyneet omista syistään paikkaamaan niitä toimia, jotka minulta jäivät hoitamatta. Tosin aikaa on jo kulunut taas muutama vuosi lisää, ja aikahan tunnetusti parantaa tällaisia haavoja…

    Tarjoudun kuitenkin lopettamaan omalta osaltani nämä “haaveilut” Värtsilässä, jos pitäjäläiset todella niin haluavat. Kirjoittakaapa mielipiteenne kuluvan viikon aikana joko tänne vartsi.nettiin tai facebookin Värtsilä-sivulle. Ja mieluiten reilusti omalla nimellä ja perustellen. Lupaan noudattaa värtsiläisten mielipidettä ja odotan, että mikäli se on Solovej’lle myönteinen, myös nuo nimettömät selkäänampujat puolestaan kunnioittaisivat yhteistä päätöstä!

    Nyt siis nettiä naputtelemaan: Puolesta vai Vastaan – Solovej’ vai ei?!

    Syksyn tulosta huolimatta lämpöisin terveisin
    Kullervo Rauhala

  39. Kullervo, Värtsilässä on rautatehtaan perintönä takomisen kulttuuri. Monet vuosia aktiivisesti puuhanneet ja yhä sitä jatkavat voisivat kertoa, mitä se merkitsee. Niin minäkin voisin, mutta ”joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään”.

    Erityisesti kulttuurin saralla – omassa kokemuksessani myös kirkon – on jatkuvasti puskasta ampujia. Mutta sehän vain osoittaa, että toimijat ovat oikealla asialla. Kritiikkiä on tietysti kuunneltava. Mutta pitää myös harjoittaa lähdekritiikiä, ja tarpeen vaatiessa suostua siitä oppimaan.

    Minun mielestäni Solovej ry on tarpeellinen, eikä Värtsilä ole liian pieni paikkakunta, niinkuin ”tumput suorina” – pitäjäläiset yrittävät väittää. Ja vaikka Värtsilä ei ole iso paikkakunta, ei ole tarkoitus polkea kenenkään varpaille.

    Me solovejläiset emme ole enkeleitä. Yritämme kuitenkin olla rauhan asialla kulttuurin antimilla ja tuoda iloisia kokemuksia toinen toisillemme.

    Tehdään Värtsilästä merkittävä osa Tohmajärveä ja Pohjois-Karjalaa. Minun toimintani painopiste on Värtsilän kirkon tulevaisuudessa. Se on myös kulttuurityötä!!! Vain neuroottinen ateisti muuta väittää.

    Mielessä on myös uimakulttuuri. Arppen pihan yhteyteen pitää saada kunnollinen uima-ja venelaituri. Toivon, että tämän asian hoitajiksi astuu esille muita samanmielisiä. Asento, katse kuntaan päin!

    Värtsilän Kotiseutuyhdistyksellä on edessään myös Myllymuseon tilanteen kohottaminen. Eräs tärkeä kirjahanke. Virtuaalinen hautaumaa. JNE. Mutta Solovej mahtuu allakkaani, kunhan ensin vointi kohenee, ja pääsen evakosta kotiin.

    Tämä vuodatus ei tietenkään kyynikoita miellytä. Mutta kyynikoiden välistä pitää puikahtaa terveen itsetunnon voimalla kohti tulevaisuutta.

    Voisin kertoaa monta esimerkkiä, miten entiset värtsiläiset ja muutkin muualla asuvat näkevät Värtsilän kiinnostavana pikku paikkakuntana, jolla on erilaisia mahdollisuuksia olla Suomen kartalla.

    En ole ripustanut Takojan lekaa seinälle. Tuskinpa sitä minulle annettiinkaan siksi, että sulkeutuisin omiin oloihini ja nautiskelisin tuosta meriitistä. Meriittejä on muualta Suomesta ihan riittävästi. Ja juuri niiden takaa löytyvä kokemus on tarkoitus laittaa vireän Värtsilän kehittämiseksi ja monien, monien talkootyötä vuosien aikana tehneiden avuksi.

    Mutta niinkuin olen jossain yhteydessä aikaisemmin kirjoittanut, jokainen uusi kasvo, joka muuttaa Värtsilään ja haluaa olla aktiivinen, on tervetullut. Erityisesti kulttuuripitäjä Lemiltä minulla on kokemusta, miten muualta ”junan tuomat” saavat vipinää aikaan.

    Tästä jatketaan eteenpäin ideoita toteuttaen ja tietysti virheitä parhaan kykymme mukaan välttäen.

  40. Yhdistyksiä perustetaan tarpeesta, tahdosta ja halusta toimia jonkin asian teen yhdessä. Näistä ei liene puute tässäkään yhdistyksessä, koska yhdistys on perustettu ja toimihenkilötkin on järj.kokouksessa valittu. Vastuuta ja työkenttää pitää jakaa. Yhden miehen tai naisen pyöritettäväksi jäävät yhdistykset eivät ole pitkäikäisiä.

    Järjestöpuolella kullakin on omat mielenkiinnonkohteensa. Kaikkien tarvitse kuulua kaikkiin yhdistyksiin, vaan kukin oman harkintansa ja resurssien mukaisesti. Asiat eivät ole mustavalkoisia: mukana tai ei.

    ”Koirat haukkuu ja karavaani kulkee”, näin se menee ja on aina mennyt.

    Ei pidä liian herkkänahkainen olla. Aatteen ja asian eteen tekemisen palo ja tahto kantaa kauas! Antaa palaa vaan!

  41. Ajattelin minäkin kantani ilmaista mutta Eiran kommentissa tuli sitten jo terveiseni 😉

  42. Luin uudelleen osion alusta yhdistyksen toiminnan periaatteet. Noilla eväillä luulisin syntyvän aivan hyvää toimintaa. Kysymys onkin kuten Kullervokin totesi tehtävien jakamisesta siten, että kullekin paikalle löytyisi siihen sopiva henkilö. Tämän kaltaisissa yhdistyksissä tarvittanee jokunen visionääri ja muutama toiminnan toteuttaja,
    Kullervolle sanon, että elähän hoppuile vaan pidä asiaa esillä vaikka näin aluksi ei sitä ryntäystä toimijoiksi olisikaan. Yleensä työ palkitsee tekijänsä ja asioilla on taipumus hoitua hyvällä tavalla.

    Omalta osaltani olen pohtinut voisinko lähteä tämän kaltaiseen toimintaan mukaan. Kun on aikalailla joko tai ihminen, eli vanhan sanonnan mukaan ”on oltava oma lehmä ojassa” muuten ei tule toimintaa. Katselenpa nyt miten tämä asia lähtee etenemään ja toivotan Kullervolle ja yhdistykselle menestystä.

  43. Peukutan tätä hanketta.

    Voin tuoda Helsingin Suomalais-Venäläisestä koulusta pienen lauluryhmän Värtsilään,ihan talkoilla jos tarvetta on.Ryhmä taitaa niin suomalaisia kuin venäläisiäkin tuttuja ja vähän tuntemattomiakin lauluja.Kaikialla missä he ovat esiintyneet,on tykätty.Ennakkoluulojakin on onnistuttu murtamaan

    Ei kulttuurin harrastamisessa yli rajojen voi olla mitään väärää jos ja kun kaikki on miltä näyttää.

  44. Tästä virtuaali hautausmaasta sen verran, että lisäsin
    eilen Öllölän Pörtsämön erämaakalmiston albumiin uusia
    kuvia katsottavaksi. Samoin Tohmajärven eri hautausmaat
    tulevat kuvatuksi usean henkilön toimesta.

    Kuvat löytyvät Facebookin Suomen kirkkoja ja hautausmaita albumeista. Sinne voi myös lisätä jo olemassa olevien lisäksi,
    jos on lisämateriaalia olemassa.

  45. Mikähän mahtaa ketäkin häiritä laillisessa, rekisteröityneessä ja rikosoikeudellisesti tunnistettavassa nimimerkissä?

    Värtsin kantava voima on mielestäni ollut uskollinen ja myönteisesti kotiseutuhengessä kirjoitteleva lukijakunta. Uusi yhdistys huomasi heti tämän nimimerkki-epäkohdan?

    Pitäkää tunkkinne!

  46. Eihän nimimerkki mahda ketään häiritä silloin, kun sitä käytetään vastuullisesti ja kuten nimimerkki Sakari H kirjoitti: ”myönteisesti kotiseutuhengessä”. Mutta silloin jos nimimerkkiä käytetään pahantahtoiseen vihjailuun ja selkäänpuukottamiseen, en pysty sitä hyväksymään – en kenenkään kohdalla! Nimimerkin käyttö edellyttää mielestäni vähintään yhtä vastuullista kirjoittelua kuin oman nimenkin…
    Niin – ja tunkki kyllä pysyy hyvässä tallessa! Emme ole sitä kenellekään tarjoamassa, ainoastaan tiedustelemassa, tykkäisikö Värtsilän väki siitä, jos yrittäisimme täällä yhdessä tunkata naapurikansojen keskinäistä ymmärrystä ja yhteistoimintaa poliittisista erimielisyyksistä riippumatta edes hitusen verran korkeammalle!

  47. Menneenä viikonloppuna oli Joensuun seudulla mahdollisuus nauttia suomalais-venäläisestä yhteistyöstä.

    Venäjän Värtsilän musiikkitaiteilijat, Akulovin isä ja poika sekä musiikkikoulun oppilaat konsertoivat Joensuussa ja Kontiolahdella. Korkeatasoisen musiikin ohella oli ilo seurata koululaisten yleistä käyttäytymistä. Poikien kumartamiset ja tyttöjen niiaukset sekä kaikki esiintymisen yksityiskohdat oli huolellisesti harjoiteltu. Kyllä jäi kuulijalle ”suu hyvälle” kun sai olla nauttimassa näitä esityksiä.

  48. Kullervo lähti tässä asiassa mielestäni etenemään vähän väärässä marssijärjestyksessä… Hän kun kokee että on tarve kysellä kyläläisten kantaa yhdistyksen olemassaoloon, kaiten tämän keskustelun paikka sitten olisi ollut jo ennen perustamiskokousta??

    En kyllä toisaalta näe edes mitään syytä alkaakaan hakea olemassaolon oikeutusta tai yleistä hyväksyntää yhdistykselle täällä Värtsin palstoilla ja facebookissa.

    Jos johonkin asiaan omaa sellaisen palon että kokee sen tarpeelliseksi, toimimalla sitten vaikka näin yhdistystoiminnan kautta, eikun vaan vetoja ja sata lasissa!! Koska tähänkin hankkeeseen on löytynyt saman palon omaavia niin silloinhan tällaiselle yhdistykselle sitten paikkansa on.

    Itse jos olisin ottanut kantaakseni kaiken minuun tai tekemisiini vuosien saatossa kohdistuneen mustamaalauksen ja pahansuopaisuuden, olisin omasta toimestani ollut jo vuosikausia myllynkivikaulassa kalojen ruokana vartion edustan syvänteessä.

    Tsemppiä kovasti siis yhdistyksellenne ja toivottavasti saatte myös piakkoin tavoittelemaanne konserttitoimintaa synnytetyksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *