Uusi Erämaailma

Luettavaa eräkämpille
Uudet tuulet Kariston Erämaailman toimituksessa
Pentti H. Tikkasesta Aini Tahvanaiseen/ P-Karjalan kirjoittajat vauhdissa

Erämaailma 2014 – 2015, toim. Minna Klapuri, Karisto 2014

Sotakirjailija Pentti H. Tikkanen kirjoitti jo ensimmäiseen, 40 vuotta sitten ilmestyneeseen Erämaailmaan. Itsekin olen julkaissut yli kolmenkymmenen vuoden ajan vuosittain jutun tässä erämiesten suosimassa kirjassa. Tähän juhlakirjaan on koottu parhaita juttuja vuosien varrelta.

Tikkanen kertoilee linnustajista, jotka Lapin kairassa saavat kymmenlukuisen riekkosaaliin, mutta joutuvat yllättäen Lapinn miehen tenttiin ja kritiikin kohteiksi. Kämpillä otetaan konjakkia, mutta sekään ei tunnu auttavan. Lappalainen tuumii, että kaikki hotelleista ja rauhoitusalueista lähtien on suunniteltu niin, että rahat menevät etelän mahtimiesten pussiin. Siinä ei etelän miesten lopulta auta kuin aukoa suutaan kuin ahven kuivalla maalla ja nyökytellä, että niinhän se taitaa olla.

Pohjoiskarjalainen kertoja Aini Tahvanainen on erästelijä minun mieleen. Jutussaan hän kertoilee kokemattoman koiran linnustusreissusta, joka päättyy melkein paikallisen isännän kukon lahtaukseen. Mutta koira näyttää kyntensä kettujahdissa. Aini Tahvanaisella on eräjutuissa mukana tarvittavaa huumorin pilkettä ja ymmärtävää otetta.

Joensuulainen Matti Kettunen kertoilee kalastuksen riemuista ja tuumii, että kalamies on kuin minkki häkissä, katselee ympärilleen ja lähtee reissuilleen vaikka nurkan kautta. Seppo Saraspää kartoittaa kairamaisemia ja väliin hän on lainaillut tekstejä myös kämppien vieraskirjoista.

U.Pekka Kinnusen teerijahtijuttu päättyy onnellisesti, kun naapurin tytön kanssa lähdetään maalikyliin ostamaan kultaisia sormuksia nimettömiin. Joskus olen kaipaillut eräjuttuihin novellitehoja. Toinen tarvittava asia on huumori, jota ilman erästely menee totiseksi torvensoitoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *