Ruskaretki kotiseudulle

Jänisjoen alku Loitimolla

Viikkojen ajan suunnittelimme perhetuttujemme kanssa yhteistä kotiseuturetkeä. Vihdoin koitti se maanantai, jolloin saimme sovitettua heidän työkiireensä ja meidän vapaa- ajan kiireemme yhteen. Me kiipesimme Ylämyllyn huoltoasemalla heidän autoonsa, jonka nokka mieluusti kääntyi kohti kotiseutua. Annoimme kuljettajalle vapaat kädet reittivalinnan suhteen. Hän päätti ajaa Suhmuran kautta, jossa tiesi minun lapsuusmaisemia sijaitsevan. Ohitimme aikaisemmin pitkän maalaistalon, joka oli lyhennetty ja täysin remontoitu. Komea talo. Se oli syntymäpaikkani ja kotini muutaman kuukauden ajan. Sinne katseemme hetkeksi suuntautuivat. Lakkautettu Vehkapuron- ja vielä toimiva Suhmuran koulu jäi vuorollaan oikealle puolellemme. Samoin jäi Pyhäselän hautausmaa ja Lemmenlava. Ajoimme Rekivaaralta metsätietä pitkin Kiihtelysvaaran kirkolle, josta jatkoimme Palon rallitienäkin tunnetuksi tullutta tietä tuttujemme ensimmäiseen lapsuusmaisemaan. Mäkeä ja mutkaa riitti.

Oskolankoskella pysähdyimme ensimmäisen kerran. Söimme retkeilijöille varatun pöydän ääressä eväitämme ja nautimme termospullokahvit. Kota ja tulisija paikalla oli. Sää oli koleahko ja joitakin sadekuuroja tuli. Otin muutaman valokuvan muistoksi Pikkuvihan muistomerkistä, jossa oli keihäänkärkiä kiveen upotettuina.

Pikkuvihan muistomerkki.

Liperin ja Tohmajärven miehet olivat taistelleet yksissä tuumin sellaisin asein. Järven vedenpintaa oli laskettu sielläkin. Aikomuksena oli ollut laskea Loitimoa, mutta todettu pian, ettei kannata, jos ei lasketa ensin alapuolella olevaa Melakkoa. Olimme Jänisjoen alkulähteillä.

Oskolankosken levähdyspaikan infotaulu.

Jänisjoen alku Loitimo

Oskolankosken levähdyspaikan infotaulu.

Matka jatkui. Kävimme Oskolan koulun pihalla. Sitä koulua kuljettajamme oli lapsena käynyt ja sieltä oppia päähänsä ammentanut. Sitten laskeuduimme louhikkoista ja jyrkkää alamäkeä pienen talon pihaan. Siinä sijaitsi hänen lapsuuskotinsa. Sellaisessa paikassa asuivat vain selviytyjät. Teki mieli lyödä yläfemmat, mutta jätin lyömättä. Ajoimme Oskolan tietä pitkin Kutsun Riuttaan, jossa katsastimme ainakin 1800- luvulla Varosen suvulle kuuluneen päretalon. Sillan alla näkyi asuvan supikoiria. Kyydissämme ollut nainen esitti, että jos mökkiin laittaisi raidalliset räsymatot, verhot ikkunoihin ja sisustaisi vanhoilla huonekaluilla, niin mikä tunnelma syntyisikään! Minä kävin kokeilemassa, miltä tuntui nousta lammelta rinne ylös mökille ilman täysiä vesiämpäreitä. Hengästytti.

Riutta talo.

Riutasta oli vain lyhyt ajomatka Öllölään ja Pörtsämön erämaakalmistoon, jossa vallitsi entisen kaltainen rauha. Otin kuvia. Ehdimme vielä Tuupovaaran Wirsuvaaraan lounasaikaan ja söimme makoisat kaalikääryleet lisukkeineen sekä marjakeittoa jälkiruoaksi. Edullistakin ruoka oli. Matka oli enää paluuta vaille, mutta kotiseutua vielä riitti katsottavaksi. Seurasi Huosionvaaran ja Tohmajärventien kautta ajo Raatevaaraan. Sora rapisi mutkaisella tiellä. Vasemmalle jäi ryhdikäs Raatevaaran koulu, vain lapset puuttuivat. Sitä seurasi elämänkumppanin lapsuuskoti ja kuuluisien Kakkosten lapsuuskoti. Hyypiänvaaralta näkyi lisää ruskahehkuisia vaaroja silmänkantamattomiin. Vaaran alla oli minun entisen anoppilan pihapiiri. Tulimme jälleen Kiihtelysvaaran kirkolle. Yksi tie pussiin ajettu. Koko päivän ajomatkaksi kertyi yli 200 kilometriä, jonka tarkistimme Ylämyllyllä oman automme parkkipaikalla. Toinenkin tie teki pussin.

Teksti ja kuvat: Maija- Liisa