Keskiviikkona 26. marraskuuta poikkelehdin autolla Värtsilän kirkon pihaan. Parkkipaikka oli täynnä, mutta kirkon nurkalta löysin vielä tilaa. Ennätin nipin napin Maijan keittämälle maukkaalle joulupuurolla. Sitten viimeisen lusikanheiton jälkeen alkoivat menot. Puuropuheesta olinmyöhästynyt.
Jokaiselle oli jaettu Arjan valmistama pitsikannellinen punainen kortti, jossa oli jokin jouluun liittyvä lause. Kukin vuorollaan sai osallistua sen lukemisella ohjelman suorittamiseen. Seurasi yhteislaulua, Anjan ja Alpon duettoa, Anjan ulkomuista lausuma pitkä runo, Arjan nerokkaasti keksimä ja vetämä tietokilpailu, sokkoleikkiä ja siinä sivulla ”virallista” ohjelman juoksua häiritsemätöntä juttelua. Kyläpäällikkö Ramin jakamien tuoreiden joulukorttien ostamista kiertoon pannusta laatikosta.
Jorman myymät arvat alkoivat tyhjentää kukkurallaan ollutta pöytää. Kirstin leipomat lanttukukot löysivät noutajansa heti alkuun, niin että yletön kuolaaminen loppui siihen paikkaan. Taputuksia vahvisti jonkun hihkaisu, että oikeaan paikkaan menivät. Kateuden ja pahansuopaisuuden henkeä ei muutenkaan koko juhlassa näkynyt, ei kuulunut.
Onni suosi minuakin. Voitin joulutonttunuken. Mutta sitten joku lähellä istunut valisti: ”Lue tontun leuan alla roikkuvan lappusen teksti. Luin: ”Onneksi olkoon, olet ensi vuoden tonttu! Tehtäväsi on pitää puuropuhe seuraavassa pikkujoulussa!” – Siitäpä sen sain, kun olin myöhästynyt tämän juhlan alusta! Kiitin luottamuksesta ja kerroin, että alkulause on jo kirjoitettu. – Vilkaisin juuri tontun namaa. Se virnuilee.
Irma-sihteerin juontama uskomattoman hieno juhla päättyi torttukahveihin! Nelikymmenpäinen, selväpäinen ja virkeä ikäihmisten joukko poistui kirkolta koteihinsa.
