Kuva: Heikki Laaksonen, ”Iltahämärä”.
Yhtenä talavena kuuskytluvulla mie piätin, jotten lähekkää jouluks sisaren perheen riesaks, vuan vietän joulun yksinän omassa koissan. Lähikaupasta ostin litran talouspiimee, margariinpaketin, ruisleivän ja jahtmakkarapötkön, se o miu lempmakkara, siinä ku on nii reilu sipulin maku. Kämppäki vaikutti ihan siistiltä, ku lakasin pahimmat villakoirat tiehesä ja sieltä sun tiältä vähän pölyjä pyyhin. Komeen kuusen sain muuten heleposti koulun joulujuhlakuusesta, ku sahasin tyvestä lyhemmäks. Se vuan ol jo ollu niin kauvvan sisällä, jotta Tapaninpäivänä alako kuuluu aikamoine rapina, ku neulaset kilipoo tippuvat lattialle. Kynttilöistä mie en pihistelly ja ympär huushollii niitä kylyvin, eihä joulu ou mitää iliman kynttilöitä. Joskus oun valanna niitä ihekki. Kuuseen laiton vanahat sähkökynttilät, onneks palovat vieläki ihan kunnolla. Koristeita en ollu muistanu ostoo, joten pit väsätä silikkipaperista kukkasii kuus täyteen. Tulhan siitä täysin erlaine ku kotona ennevanahaa, mutta miulle se kuitennii hyvin kelepas.
Oli just ”joulaterialla”, ku seurakunnan nuoriso-ohjaaja tul kysymää, lähtisinköö mie joulu-uamuna hänen kanssaan kirkolle kuusta koristelemaan ja soittamaan kirkonkelloja. Miusta se tuntu mukavalta ja lupasin lähtee ihan mielellän.
Uattoillan sitten kuuntelin ratioo. Siihe aikaan sieltä tul Sillanpiän taatan joulupakina, joka pit aina ehottomasti kuunnella. Vielä iltamyöhällä yksnäiset immeiset saivat soittoo ratioon ja kertoo elämäsä vaiheista ja valitella sen surkeutta. Muutamien tarinat ol nii liikuttavii, jotta väkisinki tul kuulijalle tippa silimään. Keskyöllä alako jo tuntuu siltä, jotta muutamat ol tainneet ottoo vähän liikoo ”lökiä” siihe ihmise ikävääsä. Melekeenpä sitten nukahin siihen sohvan kulumalle kunnes tajusin kömpiä sänkyyn, pit vuan sammuttoo kynttilät ennen sitä. Kyll ol muuten kova kynttilän käry kammarissa, ja kuuskaan ei enee yhtään tuoreelle haissu.
Jo kukolaulun aikoihin myö sitten lähettii sinne kirkolle ajamaan. En ou sitä ennen enkä se jäläkee ikinä ollu nii aikasi joulu-uamuna valaveilla. Eilen ol satana uuvven, puhtaan lumen, ja näkymät ol ku paremmaluatusesta joulkortista otettu. Pihalumessaki ol vuan nuapurin kissan jälet, se ol ollu yöllä meijän nurkissa ”kinkkuusa” sualistamassa. Yhestäkää talosta ei näkyny valoja koko kylällä. Jouluyön rauha täytti täysin lumisen tienoon. Kuuvalo loi kuusista pitkät varjot muantielle ja hankipellot ol ku timantteja täys.
Ku tultiin sitten kirkon mäelle, niin pappilasta näky jo valot. Myö ihmettelimmä, kuka mahto olla jo nii aikasi puuroo keittämässä pappilan väelle. Ensin myö laitettiin se kuus kuntoon ja sitten mäntiin tapuliin kelloja soittamaan. Em mie kyllä ikimualimassa unoha sitä tunnetta, kun kiel ens kerran löi kellon laitaan, ei sej joulusempoo oloo voi enee immeisellä olla. Sitten pit vielä soittoo ennen kirkonmenojen alakuu papillekki omat kellosa. Kirkkokansoo tul tien täyvveltä kuka milläi kyyvvillä. Kuulupa sieltä muutama aisakellon kilinäki niin ku ennevanahaa. Pappi pit hyvän suarnan, ja ihme kyllä ei ruvenna yhtää nukuttamaa, vaikk` olin nii aikasi heränny. Koko jumalanpalaveluksen ajan mie penkissä istuessan kahtelin sitä kuusta siellä alttarin vieressä ja ihmettelin, miten myö oltiinki suatu siitä nii hyvän näkönen.
Jumalanpalaveluksen jäläkeen muuan nuapurin emäntä rupes houkuttelemaa meitä heille syömään. Eipähä siinä ollu paljoo houkuttelemista, ku tul ne omat joulusapuskat mieleen. Kyllä emäntä ol ”laittanu kystä kyllä”. Pöyvvässä ol kaikk` maholliset luatikot, monemoiset sallaatit ja rosollit, iso kinkku ja riispuuroo väskynäsopan kanssa jäläkiruuaks. Ol muuton tos joulunen olo, ku laulettii muutama vanaha joululaulu ja istuttii kynttilän valossa siinä tuvan pöyvvä iäressä. Nuapurin tytär ol piässynnä ens kerran joulukirkkoo ja ihmettel meille, mikä pappi se ol, joka siellä ”vintillä voimistel”. Hiähä tietysti tarkotti kanttorii, joka johti kirkkokuoroo urkuparavella. Meitä niin nauratti sen pienen tytö jutut. Enne lähtöö myö suatiin vielä kunnon täytekakkukahvit pipparien kanssa. Ihan hyvväilemällä myö lähtiissämme kiiteltiin talon pulskoo emäntee mahottoman hyvistä ruuista ja muutennii mukavan rattosasta yhessäolosta.
Ol jo pimee, ku talsin kotiin. Luntaki ol alakanu satoo hilijalleen.Tievarre mökkilöistä näky joulukuusen valoja. Ol nii täysnäine olo sen ruua ahmimise jäläkee, niinpä se talavisessa ulukoilimassa kävely tekikii iha hyvvee. Kotiin piästyä mie vielä istuskelin iltoo iheksen kynttilöijen valossa ja ihhailin sitä kukikasta kuustan. Ratiostaki tul miu mieleistä musiikkii jouluillan ratoks. Sumpit mie vielä taisin kiehauttoo enne nukkumaan mänöö. Ei tarvinna unta houkutella sen pitkän valavomisen jäläkee.
Seuraavana päivänä olkii sitten jo Tapaninpäivä, mutta sen vietosta ei ou miulle jiänyt ei ni minkäänlaista muistikuvoo.
Ei siitä sitte ihan nii yksnäistä jouluu tullukkaa, ku mitä mie olin alakujaa aatellu. Siitä tulkii sellanen JOULUJEN JOULU, joka ei miulta ikinä unohu. Uskottako työ?
Hyvee jouluu vuan ja mukavoo alakavoo vuotta 2015 iha jok´ikiselle, missä sitte jouluunne vietätteki – yksin tai yhessä!
Pussinpohjan Masa
Olipas mukavoo luettavvoo het uamutuimaan! Tuo hyvväileminenkin toi hyvvee mieltä 😉
Mukavoo Jouluaikoo ja ens vuotta teillekkii ja terveisii!
Kyllä uskon, että kuuset sekä kirkossa että kotona olivat kauniit. Masalta se syntyy. Itsellänikin oli eräänä jouluna valkoiset silkkipaperikukat kuusen oksilla. Kukat ovt vieläkin yallella.
Pääsipä tarinassasi oikeaan joulutunnelmaan.
Olenpa kuullut tämän Masan kertomuksen ennenkin. Siitä taitaa olla jo yli 50 vuotta kun sen minulle kerroit. Kunhan ei olisi ollut se Tapaninpäivä. Niin se aika vierii.Jo ensimmäisestä sanasta arvasin että tämä joulutarina sieltä tulee. Jotkut asia jäävät niin hyvin mieleen.
Hyvää ja rauhaisaa Joulun aikaa sinne Porin kulmille.
Toivoo Suonpään Jussi.
Kiitos Masa, olipa todentuntuinen kertomus. Ihan voi kuvitella silmien eteen maiseman ym.
Hyvä tarina. HYvää joulua Masalle.
Kiitos, Masa, ja terveisiä Arjalle!
Joulutarinasi palautti muistiini pari omaa joulunajan kokemustani. – 40-luvulla Värtsilän kirkkona toimi Uudenkylän maamiesseuran talo. Lintulan väki meni sinne varhaisena aamuna joulukirkkoon. Minä napero värjöttelin vällyn alla mennen tullen. Saarnasta en muista mitään.
90-luvulla Jakobsonin Reino korjasi reen, ja sitä käytettiin erilaiseen ajeluun. Kirkossa sillä ei kuitenkaan enää käyty.
Nyt reki on myynnissä 400 euron hintaan. Koko summa menee maalina kirkon seiniin.
Toinen muisto on Hämeenlinnasta. Arja voi kertoa Loimalahden kesäkodista. Pojilla oli talvisena aikana kerran kuussa pitää siellä poikien saunailta. Jo ennen minua oli perustettu Hylje-kerho. Perinne jatkui, kun poikien kysyttyä minulta jo syksyllä, että tulenhan mukaan.
Tapana oli, että pari poikaa ei yhtenä lauantaina osallistunut Risti-Rastiin, vaan meni Loimalahteen saunaa lämmittämään ja avantoa avaamaan. – Kun me muut jatkoimme voimistelusalin Risti-Rastilta kesäkodin saunalle, huomasimme, että lämmittäjät olivat unohtaneet joulukuusen. Mutta ei hätää, sillä porukalla eivät ideat olleet vähissä. Pari kaveria nouti nurkan takaa edellisen joulun kuusen ja ripusti sen kattoon. Oksille laitoimme koristeiksi sukkia. Sitten lauloimme ja pyörimme piiriä kuusen ympärillä.
Sitä joulua en ikinä unohda! Enkä unohda niitä veijareita! Se ei ollut vain pikkujoulu, sillä evankeliumin lukeminen ei unohtunut. Ja virkeänä sitä kuunneltiin avannossa käynnin jälkeen.
Masa porautuu tällä tarinalla Joulun ytimeen.
Heikin kuvaa täydentää tarinan. Tuo kuvahan on otettu jokunen kymmen sitten Värtsilän pitäjän Niiralan kylästä. Hyrsylän mutkan tai Seppälän tienoolta.
Pussinpohjan Masan kertomus on kuin aikuisten
joulukuvaelma, kaiken voi nähdä sielunsa silmin.
Kaunis laulu ja hyvät kuvat. Kiitos!
Taitaa jokin juhla pyhä lopulta lähestyä tämän harmaan syksyn jälkeen.
Siis nyt voimme aloittaa sen Joulukiusaamisen.
Kiitokset Masalle kun jaoit mieleen jääneen joulun tunnelmat meille muillekin. Eipä näistä tuiki tavallisista jouluista juuri muistoja jää vaikka kuinka yritettäisiin tekemällä tehdä ”erilainen” joulu.
Tämä vanaha poika – ukkomies – nautti joulusta oikein mahan pohjaa myöten ja syvämen kyllyyvestä 14.12.2014 Värtsilän kirkossa. Ensin perinteisten lähetysmyyjäisten aikana ja sen jälkeen kauneimmissa joululauluissa.
Miten ihmeessä muutamat värtsiläiset jaksavat järjestää noita myyjäisiä! Vaikka väkeä olikin ostamassa runsaasti, jäi tavaraa vielä pöydälle, ainakin siihen missä huutokaupattiin ja arvottiin.
Kiitos uskollisille lähetyksen ystäville!
Kirkon puolella oli lämmintä sekä seinillä että varsinkin sydämissä. Kirkko oli ääriään myöten täynnä! En muista, että olisi koskaan aikaisemmin ollut. Kirkkoherra juonsi hyväntuulisesti, Roosat lauloivat kauniisti ja parvella soitti ja lauloi taitava opettaja (en muista nyt nimeä, anteeksi!). Joulumieli säilyi pitkän kotimatkan Venäjän kautta Jakokoskelle. – Lämmin kiitos!!!
Lukekeepa toisettii tämä Pussinpohjan Masan
”joulukuvaelma” vaikkapa yksinäisen iltanna iloksi.
Kyllä on todella hyvä juttu. Ja joulukinkkuna Jahtimakkarapötky ! Kyllä on tolokun eväät jouluksi
Jahtimakkaroohan sitä pantiin leipäpalasiin ja eväiden päälle, joskus berliiniä. Varakkaat ostivat lauantaita, niin se kauppias sanoi. Meidän isä osti joskus tohtorin erikoista kaupunki reissullaan. Jahtia saa nykyisinkin, mutta se on kallista, niin ja olhan sitä sipuliteetäkin.
On se tuo Masan jutustelu niin muatiisen kuuloista.. Kun osaisin piirtää niin tuosta aineistosta saisi mukavan joulutarinan.