Muistokirjoituksena nyt jo edesmenneestä Kaustajärven miehestä

Tutustuin vajaa kymmenen vuotta sitten kaustajärveläiseen kuljetusyrittäjä Arvo Kaheliniin. Oli muistaakseni kevät 2010, kun tein hänestä haastattelun, joka lukuisten kuvien kera julkaistiin silloin vielä ilmestyneessä Karjalan Maa-lehdessä. Tuoni on jo vienyt ahkeran puurtajan, mutta ehkä Värtsin lukijoita kiinnostaa se, mitä Arvo itse pitkästä yrittäjäurastaan noin viisi vuotta sitten kertoi:

 Raja ei ole kaukana, mutta sen länsipuolella liehuu Suomen lippu. Arvo Kahelinen mMuseo-GAZ juhannuksena 2009.

Raja ei ole kaukana, mutta sen länsipuolella liehuu Suomen lippu. Arvo Kahelinin museoauto GAZ juhannuksena 2009.

Kaustajärven kilometrimiljonäärit – Kuljetusliike A. Kahelin Oy 55 vuotta

Sodanjälkeisen tynkä- Värtsilän pohjoisnurkassa ja lähellä valtakunnanrajaa oleva Kaustajärven kylä ei tule ensimmäisenä mieleen, jos pohtii aloittavalle kuljetusalan yritykselle hyvää sijaintipaikkaa. Äkkiä katsoen se on miltei vihonviimeisessä pohjukassa. Kuopion lennoston automiehenä armeijasta vuonna 1954 kotiutetulle Arvo Kahelinille oma kotikylä oli kuitenkin luonteva sijoittumispaikka. Varsinkin, kun sotilasuran jäljiltä taskussa oleva tuore ammattiajokortti antoi mahdollisuuden ajatella itsenäistä yrittäjyyttä kuljetusalalla.

GAZ-kuormurilla tien päälle
Yhden miehen ”firma” pantiin pystyyn ja kuorma-autoliikenne alkoi Nizhni Novgorodissa sijainneessa Gorkovskin ”zavodyssa” valmistetulla GAZ51- kuormurilla kevättalvella 1955. Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisillä tavaranvaihtosopimuksilla tehdyn kaupankäynnin tuloksena GAZ-kuorma-auto oli erääseen aikaan rekisteritilastojen ykkönen, kun ajoneuvojen länsituonti oli tiukassa säännöstelyssä. Itäautot eivät olleet erityisen kovassa maineessa, varsinkaan laadultaan. Osaavissa käsissä tuo ”Multian Gemsu” silti turvasi leivän pöytään, etenkin kun monia suuria maanrakennuskohteita, kuten kuutostien rakentaminen, oli meneillään.

Toinen iso työsarka oli puutavarakuljetuksissa: Asemapaikka on keskellä raaka-ainelähteitä. Sieltä puutavaraa, halkoja, propseja ja tukkeja piti siirtää ja kuormata junavaunuihin. Alkuvuosina ne kuljetukset suuntautuivat tavallisimmin Värtsilän ja Tohmajärven asemille. Vuosien kuluessa autot muuttuivat suuremmiksi. Yrittäjän pitää seurata alan kehitystä, jos mielii pysyä kilpailussa mukana. Ohessa kasvoi perhe ja vaimon vastuulla oli paljon muutakin askaretta kuin lapsista huolehtiminen.

Juniorin ilme on paljon puhuva, ikään kuin tahtoisi sanoa: katsokaa, kyllä meidän ukki tietää! Kaustajärvellä 2010.

Kehitys kehittyy kuljetusalallakin

Nykyisin Kahelin-yrityksen kuljetuskalusto, yhteensä kuusi ajokkia, ovat kaikki Scania-merkkisiä.

Kolme autoa on varustettu puutavara-ajoon ja lopuissa kolmessa on maansiirtolavat. Tarvittavat kuormauskoneet ovat niin ikään omia. Perheyritykselle tyypilliseen tapaan kuljettajien joukossa on omaa jälkikasvua: Ohjaimissa on tarpeen mukaan kolme omaa poikaa, nyt jopa kaksi pojanpoikaa. Yksi kuljettajista on itätuontia: Venäjän Karjalassa syntynyt ”safööri” on sopeutunut hyvin suomalaiseen liikenteeseen.

Pitkään toimineella ja miljoonien tiekilometrien matkan tavaraa kuljettaneella yrityksellä on historiaa monenlaisten suhdanteitten vuosilta. Kuljetuksissa aistitaan nopeasti myös taantuman olemassaolo: Jos kauppa ei käy ja talouselämän toimeliaisuus hiipuu, pysähtyvät miltei aina ensimmäisinä kuljetusyrityksen ajokkien pyörät. – Nyt, kun kalusto alkaa olla kokonaan maksettua, muutaman vuoden mittaisen työvajeenkin kestää paremmin kuin alkuvuosina. Silloin pankinjohtaja saattoi piankin tulla hätyyttelemään, jos lainanlyhennykset viivästyivät. – Joustavuutta antaa sekin, että lähes kaikki kuljettajat ovat perheyrityksen osakkaita ja siten kantavat yhteistä vastuuta vaikeuksien tullessa, sanoo mies jolta ei omalta toimialaltaan ainakaan näkemystä puutu.

Veteraanilla on aikaa harrastuksille

arvo ja awo

Eräs ympyrä on sulkeutunut. Arvo Kahelin ja AWO-moottoripyörä.

Tammikuussa 2009 75-vuotisjuhliaan pitänyt Arvo Kahelin on palannut ”juurilleen” ja entisöinyt kaksi uransa alun ajoneuvoa: Ensimmäinen niistä oli AWO425- moottoripyörä. Sillä taittuivat lomamatkat Kuopiosta Kaustajärvelle armeija-aikaan, jopa 25 asteen pakkasessa. Toinen museoajokki on lähes samanlainen GAZ51-kuorma-auto, jolla yrityksen ensimmäiset keikat ajettiin keväällä 1955. Se löytyi kunnostettavaksi Venäjän Värtsilästä, tosin malliltaan kymmenkunta vuotta esikuvaansa nuorempana. Tuotekehitys naapurimaassa oli onneksi hyvinkin maltillista: Kahelinin ensimmäiseen autoon verrattuna ainoa muutos on, että suuntaviitat ovat vaihtuneet vilkuiksi!

Teksti ja kuvat: Pekka Havukainen

Share

12 comments for “Muistokirjoituksena nyt jo edesmenneestä Kaustajärven miehestä

  1. erkki lintunen
    13.12.2014 at 7:43

    Pekka Havukaisen muistokirjoituksen jälkeen vietin hiljaisen hetken.

  2. 13.12.2014 at 8:15

    Arvoa muistellessa kerron, että
    Verkolehti Värtsissä oli 12.8.2011
    muistokirjoitukseni ”Sanansa mittainen mies”.

    Jokainen ihminen on laulun arvoinen –
    Arvo oli yksi niistä joka ansaitsee
    useammankin ”laulun”.

  3. Marita Määttänen
    13.12.2014 at 9:14

    Lämmin kiitos Pekalle sekä Onnille isäni muisteluista. Kuvissa mukana on myös ukin suuri ihailija lapsenlapsi Jasper. Jasperille on jäänyt mukavat muistot ukin kanssa vietetyistä hetkistä, jolloin touhuttiin ”miesten” juttuja. Ajettiin Gazilla ja mönkijällä, vaihdettin renkaita, vietettiitn aikaa autotalilla tai ajeltiin muuten vaan hoitamassa asioita ja tietenkin saunottiin Ahvenlammin rannalla rantasaunassa.

  4. 13.12.2014 at 9:36

    Minustakin oli hienoa tuo Jasperin ihaileva asenne ukkia kohtaan. Muistelen häntä tyttärenpojaksi, joka sattui olemaan loma-aikana mummolassa. Useinhan sanotaan lapsen omaksuvan monenlaisia esikuvansa piirteitä. Kuvasta näkee, että Jasper ukin vierellä jopa seisoi samassa hieman takakenossa asennossa, kuin Arvo. Jutun teon ajoilta tallenteisiini jäi Kaustajärveltä sellainenkin kuva jossa ukki ja lapsenlapsi,terhakka poikanen, ovat renkaanvaihtopuuhissa korjaamohallin kupeella.

  5. Marita Määttänen
    13.12.2014 at 9:39

    Renkaanvaihto kuvasarja löytyy Jasperin kirjahyllystä!

  6. Pentti Mielonen
    13.12.2014 at 13:41

    Tämän muistokirjoituksen johdosta kommenttina. Suurella arvostuksella Arvoa, hyvää naapuria, työnantajaa, kunnioituksella kiitäen.
    Mielosen veljekset.

  7. Pentti Pakarinen
    13.12.2014 at 17:25

    Pekalta hyvä muistokirjoitus.
    Muistan kun Arvon kanssa käärittiin ensimmäiset sätkät
    koulun vessassa.Siitä seurasi rangaistus,seuraava tunti
    sätkän polttelua edellä mainitussa paikassa.
    Ensimmäinen ”PURJEVENE”Ahvenlammella joskus -40 luvun alussa.
    Laitettiin veneeseen purje ja lähdettiin Arvon kotiniemestä
    myötätuulessa purjehtimaan kohti Arvon ja perheen tulevaa
    kotisatamaa.
    Unohtumattomia muistoja.

  8. Esko Tarvainen
    13.12.2014 at 19:21

    Arvo oli ahkera peräksi antamaton mies joka katsoi aina tulevaisuuteen positiivisesti. Arvon opin tuntemaan hänen poikiensa kautta, jotka olivat minun kasvu kumppaneitani.
    Monet yöt olen viettänyt heillä yö kylässä. Televisioita ei ollut kuin vartiolla, jossa generaattori virranantoi, sekä Kaheliinissa jossa oli pieni akulla toimiva televisio. Arvon poika Seppo ja minä olimme koulukavereita. Kun tiesimme hyvän elokuvan televisiosta tulevan niin sovimme, että minä tulen Sepon kotiin yö kylään. Elokuvat näytettiin siihen aikaan myöhään illalla, joten sängyssä keittiön seinällä olleesta telkkarista elokuva katsottiin.

  9. Esko Tarvainen
    13.12.2014 at 19:54

    Muistan kun Arvolla oli puunkuljetusauto Magirus neliveto. Ilmajäähdytteinen V-moottorilla varustettu Saksalainen vaikeisiin olosuhteisiin kehitetty auto. Magiruksella oli oma persoonallinen käyntiääni. Kesäisin nukuimme kotona aitassa. Aamuviiden aikaan kuului järven takaa Arvon Magiruksen käyntiääni kun Arvon työpäivä alkoi ja iltamyöhällä hän kotiin palasi pitkätyöpäivä takana.

  10. Esko Tarvainen
    13.12.2014 at 20:11

    Arvo näki omassa työssään kuorma-auton kehityksen, sekä kuormanteon erivaiheet. Ensin käsin kuorma käsipelissä lihasvoimalla tehtiin. Sitten tuli ”joutsalainen” puominostin ja konevoimalla tukki kyytiin nousi. Mullistus tuli nostoihin, kun hydrauliikka otti paikan ja puutavaranostin tuli työvälineeksi. Hän näki myös elektroniikan ja tietotekniikan tulon jokapäiväisen elämän työvälineeksi.

  11. Muistelija
    13.12.2014 at 22:19

    Muistan osallistuneeni valon juhliin, kun Kahelineille saatiin sähkövalo. Naapureita oli kutsuttu juhlakahveille, mikähän vuosi se lie ollut? Asuivat varmaan vanhassa talossa silloin.
    Edellämainittu määre ”sanansa mittainen mies” kuvaa kirjaimellisesti Arvoa, hänen muistoaan kunnioitan suuresti. Muistan hänen kertomuksensa lomamatkoista, joita he Kaijan kanssa tekivät työkiireiden välissä. Ja toinen ihmetystä aiheuttava asia oli hänen vähäinen unen tarpeensa.

  12. Esa Parviainen
    8.10.2018 at 12:04

    Arvon Traderin ja Magiruksen kyytiin pääseminen pikkupoikana oli juhlaa, kun Arvo kävi noutamassa meidät Lieksasta Ahvenvaaran mummolaan. GAZin ja Scanian kyytiinkin pääsin ”hieman” vanhempana poikani kanssa, ruotsalainen tuotekehitys on saanyt melkoisen eron syntymään yli puolen vuosisadan aikana CAZin ja Scanian välille. Avoa kävin ihailemassa Arvon tallissa tänä kesänä.

    Esa Parviainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *