”Pienyritystä Kaustajärvellä”

Keskustelin veljieni kanssa isämme ja hänen vanhempiensa kertomuksista tuon ajan pienyrityksistä Kaustajärvellä 1920-luvun jälkeen, aina sotavuosiin asti.

Päädyin siihen tulokseen, että minä raapustelen näitä juttuja kuvaruutunäytölle.

”Terva-Matti” nimi oli tullut hänen harjoittamansa ammatin mukaan.
Kyläläisten keskuudessa hänestä puhuttiin vain ”Terva Mattina” tästä pitkäpartaisesta, pienestä, vanhahkosta miehestä. Hänen oikea nimensä oli Matti Kämäräinen. Tämä lisänimi ”terva” ei ollut hänen mieleen, eikä hän ei pitänyt siitä.

Kerrankin (mualkylästä) Värtsilästä tullessan hän oli tullut sisälle Mieloseen reppu selässä, jossa oli Värtsilästä ostettua tai tervaan vaihdettua lihaa.

Isämme oli silloin vielä pieni poika, eikä ymmärtänyt kaikkia asioita, vaan tokaisi, mitähän ”Terva-Matilla” on repussa.  Matilla oli huono kuulo, eikä kuullut kunnolla ja hän kysyi, mitä pieni poika sanoi. Mummo vastasi tähän; poika sanoi, että keitähän äiti Matille kahvit, tämä oli Matille mieleen, kun sai pitkän hiihtourakkansa päälle juoda kahvit.  Sehän meni siinä pötkäpäinään ja eikä siinä sen emenpee nokka tuhissut,  kun kahvi oli kiehumassa. (Ei tippumassa kuten tänäpäivänä)

Repussa olleista lihoista piti Anna-mummon paistaa kukko. Anna-mummo sanoi, että tätä lihaa on puolet liikaa yhteen kukkoon. Matti pyöräytti loput lihat paperiin, meni ulos, polkaisi seinän vierustaan lumihankeen reiän, puotti lihan reikään ja potkaisi lunta päälle. Tässä oli hänen jääkaappinsa toisen talon seinän vierustalla.

Matti meni sisälle ja sopi mummon kanssa, että paistetaan toinen kukko tuota tuonnempana siitä lumessa olevasta lihasta. Näin kuuleman mukaan oli tehty. Kukon paistosta oli sovittu aienmin Matin kanssa hänen mennessään ”liikematkalle”  Värtsilään, että hän toisi tullessaan lihaa ja Anna-mummo paistaisi kukon.

Matilla oli kymmenen litran kanisteri tervaa repussa, matka tapahtui talvella hiihtäen ja kesällä kävellen, kun hän vei tervaa myytäväksi Värtsilään.
Tervanpolttoa ”Terva-Matti” harjoitti Ristilammen ja Syvälammen maastossa, koska täällä oli paljon tervaskantoja. Oliskohan näitä alueita käytetty 1800-luvulla kaskeamiseen, tai sitten seudulla on ollut metsäpaloja, että syntyi näitä tervaskantoja.

En ole nähnyt tervan valmistusta, vaan suuria tervamiilun vanhoja pohjia metsässä.
Suunnistuskartoissa oli tietyilla alueilla paljon tervamiilun pohjaympyröitä. Näillä seuduilla on varmaankin ollut useamman miehen yrityksiä.

Tervaskantoja oli vieläkin jäljellä tällä alueella 1960-luvulla, tuolloin Värtsilän kunta teetätti koivuhalkoja omiin tarpeisiinsa. Muistan tämän joulujen väliajan, kun olin isäni ja veli-Jussin mukana niin sanotusti mittakeppii viilettämässä.  ”Hartzova” savotta kielellä nuotio eli taukopaikka, jossa päivällä syötiin leipäpalaset ja juotiin nokipannussa keitetyt kahvit. Meillä paloi ikuinen tuli ja illalla lähtötouhussa naapuripalstan mies viskasi viimeisen tervaspuun nuotioon.
Isä sanoi, sehän oli viimeinen tervaspalikka Onni. Saman kylän mies järven toiselta puolen sanoi tähän, kuule Tauno emme huoli huomisesta.  Tämä lause kaikuu korvissa vieläkin, hyvin sanottu.
Tuli huominen, tulet saatiin ja tervaksia löytyi. Hakkuut tapahtuivat Ristilammen ja Kivipuron takana,  jossa aikaisemmin ”Terva-Matti”poltteli tervaa.  Onkohan tervanpoltto oikea sana, eihän Matti tervaa polttanut, vaan valmisti tervaa kuumentamalla tervaspuita miilussa, ei avotulessa.

Hän käytti asumuksenaan maakuoppaa. Lämmitys oli jokin kiviraunio kuopan sisällä, jota hän lämmitti niin sanotusti sisäänlämpiävänä, suatto olla kuopassa kitskuu. Liekkö piä ollut kippee.
Ei ollut Matilla lämmintä suihkua, ei sähköjä, ei edes akkoo, ei paljon muitakaan mukavuuksia.
Elettävä oli elämänsä kuka milläkin tavalla.

Käsitykseni mukaan ihmiset olivat silloin paljon, paljon onnellisempiä elämäänsä kuin tänä päivänä.  Silloin terveyskeskuksiin ei jonotettu, kun niitä ei ollut.
Suattopa mualkylällä siihen aikaan olla jopa yks liäkäri, ei ollut sosiaalimenot kunnilla kovin suuret, jos ei ollut tulotkaan. Ihmisillä oli silloin omat parannuskeinonsa.
Isän kuoltua löydettiin pari lasipurkkia hänen omaa valmistamaansa salvaa, joka oli tehty kuusen pihkasta ja laardista. Nämä kyseiset aineet hän sulatti keskenään jossakin astiassa ja sekoitti yhteen.
Tällä voiteella hän paranteli jalassa olevaa ihottumaa ja voin sanoa kyllä tehosi.

Olisi vielä toinen pienteollisuusyrityksistä oleva aihe palataan siihen tulevaisuudessa.

Tämä kertomus on kirjoitettu osittain kuulopuheitten mukaan. Jos jollakin on parempaa tietoa
”Terva-Matista” en mieltäni pahoita, vaikka korjaisitte meidän veljeksien muistelmia ja näkemyksiä näistä isämme, ukkimme ja mummimme kertomuksista. Meille kerrottiin paljon tarinoita tuosta vanhasta hyvästä ajasta, vaan tarinathan alkavat pikkuhiljaa hiipua mielestä.
Ollaankohan myökii tulossa vanhaks.

Ps. Ei tänä päivänä näillä pienyrityksillä kirkkoa rakennettaisi tai edes korjattaisi, vuan tervoohan ois piisannu. Ainakiin ”Terva-Matilla”.

Pentti M

8 comments for “”Pienyritystä Kaustajärvellä”

  1. Muistatko Pentti tarinoita Kippa Mikosta ja liika nimensä sai puuastioiden tekemisestä. Mutta oliko Mikko myöskin hiilen polttaja. Sepät ja Värtsilän masuuni tarvitsivat jatkuvasti hiiltä. Ennen kivihiilen saantia hiili valmistettiin puusta.

  2. Olen kuullut kylänmiesten kertomana Pentti sinun kertomasi tarinan Tervamatista.
    Kuulin myös Pekka Erosen ”pokasaha metsuri” kertomana jatkoa Matin ikääntymiseen liittyen. Matilla oli ollut silloin suullinen sopimus ottaa Kymiyhtiönmetsästä pystyyn kuivaneita mäntykeloja raaka-aineeksi tervan valmistukseen. Matilta kun vanhuus alkoi voimia viedä ja pystyyn kuivaneet männyt oli lähialueelta loppuneet Matti oli männynjuuria pistänyt poikki. Kymiyhtiön piiriesimies oli huomannut asian ja Matin raaka-aineen saanti oli loppunut. Jatko Matin vauheista jäi kysymättä.

  3. Isäni kertoi, kun Matti tuli kylään ja pyysi naisia paistamaan piirakoita. Uunituoreet piirakat maistuivat Matille ja Matti söi niitä mahamäärin. Pitkään pienellä ravinnolla ollut mies sai niin sanotun ”ähkyn” ja syytti emäntiä huonosta olotilastaan.

  4. Viimevuosisadan alussa ei terveydenhuolto järjestelmää vielä oltu luotu. Kyläläiset ja luonnon rohdot toimivat yhdessä sairaiden ja rampojen auttajina. Oli myös kiertäviä ”lääkäreitä, jotka laukussa olevilla rohdoilla taloon tullessaan auttoivat sairaita. Isäni kertoi eräästä naisesta, joka oli käynyt heillä rohdoslaukku olkapäällä. Aina kun hän sisään astui esitteli itsensä. Minä olen neiti Maria Finska ihmisten ja eläinten lääkäri. Maria oli hoidellut akuutit sairaudet rohdoillaan ja jättänyt rohtoja, että oli pärjäilty seuraavaan käyntikertaan.

  5. Muistan myös äitini puhuneen neiti Maria Finskasta, hänelle oli jäänyt muistiin erikoisesti se kun hän etsiskeli täitä vaatteistaan,ja sitä mukaa kun niitä löytyi hän pisti ne poskeensa.

  6. Ukkini Mikko Hämäläinen on ollut hiilen polttaja ja hiilet on
    mennyt Värtsilän masuunin käyttöön. Tästä hän oli saanut
    Hiili-Mikko nimityksen,työtä pidettiin ala-arvoisena.
    Kyllä hän oli perheensä elättänyt työllään.
    Ukki kuoli 1937 minulle jäi hatarat mielikuvat ukista.
    Toinen Kaustajärveläinen hiilen polttaja oli Raatikaisen
    Mikko,näin hänet työssään.Näin miten hiili miiluun puut
    ladotaan,se on kuin kerros kakku.Hiilen polttajan työ tarkkaa
    valvomista,on kierrettävä ympäri miilua jos sieltä sivusta
    alkaa nousta savua on kiireesti kohde paikattava.
    Jos sitä ei tee hetken kuluttua on tuhkat jäljellä.
    Tervanpoltosta on henkilö kohtaisia kokemuksia.

    En minä vedest mitään tiedä mutta tervaa mie oun poltant,
    sitä kun vetää haapasel laudal se vetää ittens lävitte.

  7. Olen minäkin kuullut tuosta Terva-Matista.Minulle hänestä kertoivat
    isäni ja tätini.Eipä silloin ollut terveydenhoitoa korpikylillä.

  8. Kaustajärvellä olivat melkein kaikki pienyrittäjiä. Palkkalistoilla olijoita oli vain rajamiehet ja muutamat kunnantöissä olijat. Metsurit ja pienviljelijät saivat elantonsa työtuloksen mukaan. Näissä töissä ei valeammattilainen olisi pärjännyt. Metsurin tili tuli syntyneen pinon koon mukaan ja pienviljelijällä työntulosta mittasi meijeri. Meijeri mittasi silloin maidonmäärää ja rasvaprosenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *