Hirvien reviiriä Kaustalla.
Sinä syksynä olimme voittaneet Värtsilässä, paikallisten erämiesten hirvipejaisten arvonnassa, parin kilon hirvipaistin maanvuokraajien sarjassa. Sanon sitä näin jälkikäteen paistiksi koska en enää muista tarkalleen minkä sortin kimpale se oli.
Soihdut sammuu kaikki väki nukkuu.
Koska emme itse olleet peijaisissa, Kaustajärven toisella puolella asunut mieshenkilö lupasi toimittaa paistin perille. Hän oli hurauttanut mopollaan ja hirvipaisti repussaan iltahämärissä mökillemme. Mutta mepä olimmekin sammuttaneet valot ja lähteneet juuri hieman aikaisemmin sieltä pois.
Paistintuoja päätyi ratkaisuun, että hän vie paketin lähinaapurimme pakastimeen odottelemaan mökillä käyntiämme. Koska olimme vielä työelämässä, talviset käynnit olivat harvinaisia. Paisti köllötteli kaikessa rauhassa naapurin pakastimessa, mutta kun joulu lähestyi, talon emäntä toivoi, että se lähtisi sieltä koska tilaa tarvittiin joululeivonnaisille.
Toisella suunnalla asunut naapuri kuuli tämän ja lupasi, että hehän voivat tuoda paistin kotiosoitteseemme kaupungissa käydessään. Varmuudeksi siirsivät sen jo omaan pakastimeensa.
Öitten varjoon talon touhu hukkuu
Päivänä muutamana lankapuhelimemme soi ja meiltä kysyttiin josko olisimme kotosalla. Saisimme hirvipaistimme kotiinkuljetuksena. Kotona oltiin ja kaffeet luvattiin keittää paistin tuojille. Kaupunkia lähestyessään naapurit olivat huomanneet, että ei se paisti lähtenytkään heidän mukaansa, vaan oli unohtunut Kaustalle.
Eihän sillä mitään kiirettä. Joulun ja uudenvuoden väliseksi viikoksi menimme lopultakin mökille. Uudenvuoden aattona lähdimme Värtsilän kirkkoon yömessuun. Kun kurvasimme Ulriikantielle, vastaamme tuli auto joka vilkutti meille valojaan. Pysähdyimme, ja paistikäärö vaihtoi ”omistajaa” yön pimeydessä. Naapuri oli ajatellut toimittaa paistin meille kirkkoon mennessään.
Paisti laitettiin takakonttiin – eihän se siellä näin pakkaskaudella ehtisi edes sulaa – ja matkaa jatkettiin kirkolle suunnitelmien mukaan. Paisti odotteli yömessun ajan välivarastossaan autossa.
Syövät paistia ja juovat lientä
Kirkosta palattua paisti laitettiin mökin pakastimeen. Hirvipeijaisten jälkeen se oli saanut mopokyydin Kaustalle, oleillut naapurinemännän arkkupakastimessa ja sen jälkeen toisen naapurin porstuan pakastimessa. Pistäytynyt yömessussa kirkonpihassa ja päätynyt vuoden vaihtuessa meidän kaappipakastimeemme.
Loppiaisena siirryimme silloiseen kotiimme Lehmoon. Paisti sai nyt sata kilometriä autokyytiä kylmälaukussa. Kun pistin sen omaan kotipakastimeen, sanoin sille Juha Miedon tapaan ”nyt ei oo härän päivää!”
Kun tyttären perhe tuli Pohjanmaalta vierailulle hirvipaisti pääsi vihdoin pois pakkasesta. Appiukko laittoi siitä leivinuunisa mehevän karjalanpaistin vävylleen.
Teksti ja kuva: Tellervo
Onpa liha saanut kyytiä!
Hauska juttu seikkailevasta hirvipaistista. Jäikö naisväki paistitta? Ei kai.
Lukiessani pelkäsin, että joku paistintuojista
hukkaa lihan ja laittaa tilalle nautaa, niin
hirveän pitkästi ja monivaiheisesti paisti teki matkaa.
Hirvipaisti on maukasta!
Monen sortin kyytiähän se paistipala sai,
ei kuitenkaan niin, että olisi hunnien tapaan
ratsastettu satulan alla mureaksi.
Perheemme naisväelle riistaruoka on harvinaista
herkkua joten vaatii totuttelua.
Pian tuon paistin seikkailun jälkeen olimme työporukan
kanssa virkistysretkellä Ilomantsissa erään erä- ja retkeily-
palveluja tarjoavan mieskaksikon hoivissa. Petkeljärven
lenkin, Suomen itäisimmällä pisteellä käynnin ja saunomisen
jälkeen meille tarjottiin mitä maukkainta hirvipaistia.
En malttanut olla kertomatta tätä stooria jo siloin pöytä-
seureellemme. Molemmat ”paistinkääntäjätkin” tulivat kuuntelemaan.
Ensimmäinen kerta syödä hirvikeittoa se pysyy mielessä. Oli siellä Pielisjärvellä hirviseurue saanut yhden hirven luvan silloin -60 luvulla. Elukka oli vanha hirvisonnin kampura ja liha harvasyistä paksuin jäntein. Emäntä oli tehnyt hirvisoppaa perunasopan tapaan. Sattui sellaisia sattumia lautaselle, ettei meinannut saada hampaillaan kappaleiksi. Ajattelin jos tämä tämmöistä herkkua on niin saa minun puolesta olla siinä ateriassa. Emännälle lausuin asianmukaiset vieraskoreat kiitokset. Enkä moneen vuoteen sen jälkeen syönyt hirvenlihaa.
Täytyy sanoa, että olen minäkin syönyt pari kertaa
hirvisoppaa, jossa ei ollut maku kohdallaan.
Paistina on hirvenliha mielestäni parempi.
Aasinsiltana joulu ja pakastimet hyppään hiukan syrjään mainiosta tarinasta.
Usein jouluksi varataan pakastimeen tuore jouluvasta. Se avataan pussista vasta saunassa koska silloin se on parhaimmillaan. Eräs kaveri avasi vastapussin saunassa ja yllätys oli suuri kun siellä oli jäinen lintu, joku hiirihaukka tai sellainen. Hän oli joskus sen kuolleena löytänyt ja laittanut pakkaseen myöhempää täyttämistä varten. Kelpasi sillä nyt kylpeä.