Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta kaikille Värtsin lukijoille toivoo Hilkka ja Ake. Näin sen piti olla, mutta toisin kävi. Tietokone, pannahinen, sanoi sopimuksensa irti juuri joulun aikoihin. Nyt 31. päivänä saimme ”tietsikan” kuntoon. Eipä silti pyykinkoneemmekin kauan palvelleena lopetti työntekonsa. Sähköuunikin näin joululeivonnaisten aikaan alkoi pikkuisen oikuttelemaan.
Kuva: Wikipedia
Vanhoilla tavoilla ja herkuilla on meidän perheessä aina joulua vietetty. Karjalan paisti piirakoineen ym. tykötarpeineen maistuu vuodesta toiseen. Hirven lihaa (metsästäjäpoika Hannulta), lammasta, sianlihaa, kerrossikaa koko komeuden päälle, nam! Tosin tuota viimeksi mainittua ei meinannut löytyä mistään puodista. Hallin lihakauppiaskin kertoi vasta keväällä saatavan kun teurastuskausi alkaa. Erästä jouluherkkuamme – lipeäkalaa – ei pidä unohtaa.
Eräänä päivänä, hyvissä ajoin ennen joulua lähdin ihan asiakseni ostamaan joulupöytään lipeäkalaa. Eipä ollut enää lähikaupoissa – ihme kyllä. Kävi kuitenkin niin onnellisesti että oman lähikauppani avulias myyjäpoika löysi yhden kalapakkauksen hyllyn perältä. Tosin tuotteen valmistaja ja pakkauskin oli mielestäni aivan outo.
22. päivänä sunnuntaina ajattelin että nytpäs herkutellaan jo hiukan ennen joulua lipeäkalalla. Maistuva valkokastike valmistui perunoiden kiehuessa. Lipeäkalan tuoksu antoi herkustamme jo esimakua. Keitin kalaa sen aikaa minkä pakkauksen kyljessä oleva ohje määräsi. Avasin kannen kaataakseni keitinveden pois. Tuijotin epäuskoisena keitostani. Näin kattilassa sinertävän harmaanvalkeaa mössöä, aivan kuin sammakon kutua. Kaadoin sitä siivilään vähän kerrallaan saadakseni nestettä pois, samalla lusikalla hämmentäen. Ajan ja vaivan jälkeen päästiin vihdoin kalaa syömään voisulan, pippurin ja valkokastikkeen kera. Maku ei kuitenkaan ollut hassumpi, muistutti kyllä lipeäkalaa. Lusikka piti ottaa kuitenkin aterimien avuksi.
Siitä olen ainakin varma, että pitkään aikaan ei tule lipeäkalan mielitekoa. Meinaan kun aikaisempina vuosina on tuon herkuttelu pantu uusiksi uuden vuoden puolella. No, maistellaan, jos luoja suo, kapakalaa paremmalla onnella ensi jouluna vuonna 2015.
Lämpimin uuden vuoden terveisin
Hilkka ja Ake
Kyllä se aikoinaan lipeäkalan syöminen oli paljon suuremman vaivan takana. Lipeäkalan
valmistaminen aloitettiin jo viikkoja ennen joulua liottamalla kapakalaa vedessä ja tuhka-
lipeässä. Hyvää siitä tuli ja hyvältä se maistui pippurin ja valkokastikkeen kanssa. Nykyisin
lipeäkala on ostettava valmiissa pakkauksissa niin kuin ”sika säkissä” eikä voi olla varma
sen laadusta. Meille tänä vuonna sattui oikein hyvää lipeäkalaa. Valmistimme sen uunissa.
Odotellaan Hilikka ja Ake taas seuraavaa joulua ja toivotaan, että saadaan kunnon
lipeäkalaa. Syödään välissä mämmit , tippaleivät ja juodaan simat. Paistetaan isot
muurinpohjaletut juhannuksena ja nautitaan marjamaidosta kesemmällä. Eikä unohdeta sienisoppaa syksymmällä.
Terveisin Masa
Höttöä ilman unelmia tuppaa olemaan nykyiset lipeäkalat kuttaperkkapusseissaan.
Toinen harmi on kemiallinen savun maku, jota laitetaan liian moneen teollistuotteeseen mukamas savustuksen korvaajana 🙁
Kyllä lipeäkala nimenomaan uunissa valmistettuna on ykkösherkku. Vieläkin muistuu mieleen ne tuoksut (hajut), mitä levisi kun lipeäkalaa ennenvanhaan valmistettiin.
Täytyykin tarkistaa,josko vielä marketin hyllystä löytyisi paketti tätä herkkua.
Kyllä taas tuli äiti mieleen. Miten ihmessä hän jaksoi ja kerkisi kuuden lapsen ja parinkymmenen lehmän hoitajana vielä liepeäkalankin pöytään tarjota! – En nyt ole udellut, mistä ja miten tämä nykyinen emäntä(ni) maukkaan lipeäkalan pöytään kantoi. Hyvää se oli. Kinkkua oli kuitenkin liikaa. Onneksi sinappi auttoi alasmenossa.
Toisaalta en antanut tilaa kaupalliselle joulujuhlalle, vaan kävin myös jouluyön messussa Joensuun kirkossa ja tuttuja joululauluja Pielisensuun kirkossa tohmajärveläissyntyisen viulustin Liisa Karhun soittamina kuuntelemassa.
Nyt sitten katse tulevaisuuteen! Seuraavaksi postiin kokouskutsu Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen johtokunnan kokoukseen.
Hyvää loppiaista!
Ihan pakko livetä lipeästä perunaan. Radiosta tuli äsken klo 17.40 ohjelma ”Kesäkeiton syvin olemus:peruna?” Kuuntelin sitä korvat kuumina, sillä olen lukenut John Readerin kirjan ”Peruna. Eräs maailmanhistoria”. Ohjelmassa viitattiinkin tämän tästä tuohon kirjaan.
Ohjelma uusitaan lauantaina klo 22.45. Käykää nyt, hyvät maatiaiset, saunassa ajoissa ja pankaa radio päälle. Kannattaa kuulla ja ymmärtää niin menneitä kuin myös jäädä miettimään mahdollisia uusia ruoka- ja terveysideoita. Peruna – niinkuin ohrakin – kasvaa Suomessa, ja sen ”hiilijälkikin” on vähäinen.
Perunasta sanottakoon sekin, että se ”Wärtsilän musta” palasi kotiin viime kesänä. Keväällä tai alkukesästä 2015 sitä pannaan maahan ja siemenpotaattia alkaa levitä tarkan syynin mukaan ympäri Värtsilää. Nylanderin Eskolla on ammattitaitoa! Ja monella ”mummolla” myös tietoa, miten se Uuniperuna valmistetaan ja syödään. Ainakin miun muijalla on!
Nurkkapatrioottisin potaattiterveisin! Pottupappi.
Ostin miekin lipeäkalaa. Se oli oudonnäköisesti pakattu. Itse pakkaus oli melkein puoli metriä pitkä ja n 20 cm leveä. Siinä oli kolme kalan palaa pakattu erilleen toisistaan. Leikkasin ensimmäisen palan irti ja rupesin ahneesti keittämään.
Sitten luin ohjeen. Laita lautasen päälle mikroon ja kuumenna 7 min tai kun pussista kuuluu sihinää. Huom Älä puhkaise pussia !
Mikrossa ! Eipä olisi tullut mieleenkään. Äläkä puhkaise pussia ! Minähän olin leikannut saksilla koko pussin poikki. Keitin kuitenkin vedessä kuten ennenkin. Vedessä keittoaikaa ei ohjeessa kerrottu. Kala oli kyllä maultaan oikein hyvää ja kelpasi uuniperunoitten kanssa ihan hyvin. Kaksi annosta on vielä, jokohan kokeilisin sitä mikrokalaa.