Sissin juhlat 1

Onttolan sissikomppania oli järjestynyt aamuhämärässa kasarmin eteen täysissä varusteissa lähtövalmiina sen viikon kestävään sissiharjoitukseen. Varusmiesten lisäksi mukana oli muutama vanhempi rajamies kuten koiranohjaajia, lääkintämies ja radisti, siis minä. Eräällä komppanian päälliköllä oli tapana pitää tässä tilanteessa pieni puhe. Hänen puheensa alkoi yleensä tähän tapaan: Sotilaat, tällä viikolla pidämme oikein kunnon sissin juhlat… Siinäpä tuo oleellisin osa puheesta ja hyvän matkan toivotuksista. Tässä kerrottu retki ja kyseinen päällikkö eivät liity yhteen. Tämä retki sijoittuu luultavasti 60-70 luvulle ja kyseinen päällikkö järjesti ”juhliaan” huomattavasti myöhemmin. Sainpahan sanonnasta vain osuvan otsikon tarinaani.

Mukana olleille muodostui ajan kanssa sellainen käsitys, että mitä pahempi sää oli sitä ”paremmat” juhlat sissiraukoilla oli tiedossa. Tällä viikolla näytti todellakin tulevan kunnon juhlat.. Suvikeli pudotti lumia katoilta ja sääennusteet uhkailivat leutoa, mutta huonoa säätä, merelle myrskyäkin.

Normaali talvikeli
Elettiin kevättalven aikaa. Sää lienee ollut saman tapainen kuin tänäkin talvena. ”Sissin juhlien” kannalta paras mahdollinen keli olisi sellainen, että lunta niin paljon, että jalkaisin ei pääse tai niin vähän ettei suksellakaan kunnolla pääse. Lisäksi sadetta kaikissa olomuodoissaan. Sääennusteen mukaan olisi tulossa oikein juhlaviikko. Tätä kirjoittaessani en muista monesko ”juhlapäivä” oli menossa, mutta koska eväät oli melkein lopussa niin täytyi olla loppuviikko, mahdollisesti jopa viimeinen ilta tulossa. Lihapurkit ja muut paremmat eväät oli syöty. Jäljellä oli enää vellipusseja ja joku hernekeittopussi. Vellipussit jäivätkin usein kotiin viemisiksi. Niitä kun ei siihen aikaan pidetty oikeana ruokana.

Joukkueet kulkivat eri reittejä tavoitteena sama kokoontumispaikka. Meidän joukkue oli lähtenyt jostain Koveron suunnalta tavoitteena oli Selkie tai oikeastaan Kansanahon kansakoulu, josta lija-autot meidät hakisivat pois. Lähestyttiin leiriytymispaikkaa Uramojärven eteläpään kieppeillä. Uramojärvi sijaitsee Joensuusta itään Kontiolahden ja Joensuun kuntien rajalla. Silloin siinä taisi risteillä myös Enon ja Kiihtelysvaaran kunnat.

Räntää ja kransseja Uramojärven jäällä

Räntä lentää melkein vaakaa suoraan. On vain yllättävän hankala kuvata niin, ettei kamera kastu ja ettei tuuli vie sateensuojaa mennessään. Kuva: Alpo R.

Räntä lentää melkein vaakaa suoraan. On vain yllättävän hankala kuvata niin, ettei kamera kastu ja ettei tuuli vie sateensuojaa mennessään. Kuva: Alpo R.

Lämpötila seilasi nollan kahta puolen välillä sataen vettä ja välillä räntää. Sukset eivät tietenkään luistaneet ja vaatteet alkoivat olla läpimärät. Ennen Uramojärveä oli aukeaa ja voimakas sivutuuli lennätti räntää vaakasuorassa niin että näkyvyys ei ollut montakaan metriä. Ja vaikka olisi ollutkin niin ei kärsinyt katsoa kun sade hakkasi kasvoihin. Lumipuvun huput oli vedetty turkislakin päälle ja hupun nauhat sidottu tiukkaan. Muistan vieläkin sen inhottavan tunteen ja äänen mikä syntyy kun sivutuuli läpsyttää lumipuvun läpimärkää huppua poskea vasten. Otin rannan pajupehkosta ohuen varvun ja taivutin siitä eräänlaisen kaaren karvahatun päälle hupun sisälle. Se olikin hyvä ensiapu.. Huppu läpsytti edelleen, mutta ei yltänyt enää poskeen. Edes pieni ilo sekin.. olihan sentään ”sissin juhlat” kaikilla herkuilla. Järven ylityksessä pidettiin tauko ja hangattiin kynttilää suksen pohjiin. Vähän kiisteltiinkin siitä kumpi olisi parempi suksen voide kynttilä vai sillin pää. Kynttilän annettiin voittaa koska ei ollut sillinpäitä mukana että olisi voitu verrata. Siinä tauolla monet näkivät minun ”kranssin” hatussa ja jopa kadehtivat sitä. Olisivat itsekin tehneet samanlaiset, mutta järvellä ei kasvanut vitsaksia. Olisi pitänyt älytä aikanaan.

Leiriytyminen

Lumen lentoa. Kuva: Alpo R.

Lumen lentoa. Kuva: Alpo R.

Koko valoisa päivä oli hiihdetty ja päivä alkoi jo uhkaavasti kääntyä iltahämärän puolelle. Matkaa suunniteltuun leiriytymispaikkaan oli vielä hoikotvanen. Ryhmien paikkaa vaihdettiin usein. Latua avannut ryhmä siirtyi ”lepäämään” viimeiseksi ja virkeät miehet siirtyivät keulaan latua ja sompalatuja polkemaan. Silti eteneminen oli varsin hidasta. Ehkä korkeintaan 2-3 km tunnissa. Väsymyksen, nälän ja normaalin ärtymyksen aiheuttamaa purnausta ja voimasanoja alkoi kuulua sieltä täältä. Noustiin pois järven jäältä. Hiihto jatkui jossain pahuksen pöheikössä vaarojen välisiä notkelmia seuraten. Joku tiesi, että leiriytymispaikkaan ei olisi enää pitkä matka, se tieto hiukan paransi mielialaa. Latu alkoi kaartaa vasemmalle ja purnaus alkoi taas lisääntyä.. Kuka siellä keulilla taas suunnistaa.. kohta tullaan omalle ladulle takaisin.., jos siellä on jo ”kentunlenkki” menossa, joku rauhoitteli. Ja niin olikin. Sotilaat, varsinkaan sissit eivät koskaan mene suoraan leiripaikkaansa, vaan aina kierretään ”ketunlenkki”, jolla pyritään eksyttämään mahdolliset takaa-ajajat. Oli jo melkein pimeää kun letka pysähtyi. Edestä tuli hiljainen komento ”tauko paikalla, ryhmänjohtajat eteen”. Viesti välitettiin hiljaisella äänellä mieheltä miehelle. Ryhmänjohtajat hiihtivät keulaan ja saivat joukkueenjohtajalta käskyt vartioinnista ja leiriytymisestä välitettäviksi ryhmilleen. Tauon aikana söin viimeisen rusinapaketin.

… jatkuu

Share

7 comments for “Sissin juhlat 1

  1. erkki lintunen
    13.3.2015 at 8:17

    Alpoaatoksen tarina sopii erinomaisesti maaliskuun 13. päivän aamuun. Kiitos! Sissien henki oli vahva 75 vuotta sitten päättyneen talvisodan aikana, niin että maa säilyi itsenäisenä, vaikkakin Karjalan luovuttaneena. Sissihenki on jatkunut vielä Moskovan rauhan jälkeenkin, niinkuin kirjoituksesta näkyy ja kirjoitustakin on luvattu jatkaa. Hyvä niin!

  2. jore
    13.3.2015 at 8:37

    Nyt on Alpolla herkullinen aihe käsittelyssä.Samoja jotoksia hiihdelleenä muistan hyvin tunnelman.
    Tulee nenään märkien vaatteiden,savun ja kuusenoksien tuoksu.

  3. Janne Aaltonen
    13.3.2015 at 20:07

    Tuosta muistuikin mieleeni omat ”sissin juhlat” talvelta 87-88 Onttolassa. Kyseessä lienee Alpollakin ollut ns. sissijoukkueen koottu hyökkäys. Voi sitä väsymyksen määrää, kun oltiin siirrytty suksin yhteensä 25 tuntia (korvessa) vain kahdella n. tunnin mittaisella ruokatauolla ja tietysti joillakin ”pakollisilla” tupakkatauoilla siunattuina.
    Tarinan jatkoa odotellen ja kunniaa kaikille sisseille tehden.
    Janne

  4. Hilkka Partanen
    13.3.2015 at 20:42

    Tänään 13.3.2015 vietetään talvisodan päättymispäivää, monilla tavoin juhlimalla. 5.12.1989 vietettiin evakkoonlähdön muistovuotta. Karjalanliitto kehotti Karjalaisseurojen jäseniä kertomaan kouluissa evakkomuistojaan. Niinpä minuakin pyydettiin silloin muutamalle koululle puhumaan omakohtaisia kokemuksiani.

    Kotini sijaitsi nykyisen valtakunnan rajan takana Värtsilässä aivan taajaman välittömässä läheisyydessä. Olin päättänyt keväällä 1939 silloisen kansakoulun ja aloitin samana syksynä Keskikoulun. Valmistautuminen mahdollista sotaa varten oli ollut jo pitkään käynnissä. Koulutyö keskikoulussa loppui jo lokakuun puolivälissä, koska koulurakennukseen sijoitettiin sotasairaala. Väestöä varten rakennettiin pommi- ja sirpalesuojia. Minunkin kotini lähellä oli niitä kaksi. Sota alkoikin marraskuun viimeisenä päivänä ja isäni joutui lähtemään ensimmäisten joukossa sinne jonnekin.

    Sodan sytyttyä voimaan astuivat mm. pimennysmääräykset. Ikkunat piti peittää siten, ettei pienintäkään valonpilkahdusta saanut näkyä ulos. Katuvalot, näyteikkunat, kaikki pimeäksi. Sotapoliisit kiertelivät tarkastamassa, että sääntöjä todella noudatettiin.

    Muistaakseni sodan kolmantena päivänä oli Värtsilässä ensimmäinen ilmahälytys. Hälytysmerkki annettiin tehtaan höyrypillillä. Vaaramerkki oli noin 2 min. kestävä yhtäjaksoinen nouseva ja laskeva ääni. Vaara ohi 10-30 sekuntia kestävä tasainen äänimerkki.

    Värtsilän taajaväkisessä yhdyskunnassa, joksi kotikylääni silloin kutsuttiin, sijaitsi mm. lentokenttä ja rautatehdas. Tehdas valmisti mm. piikilankaa ja teräsverkkoa, jotka kumpikin olivat tärkeitä sotatarvikkeita. Eipä siis ollutkaan ihme, jos viholliskoneet vierailivat usein Värtsilän taajaman yllä. Ilmahätyksiä oli montakin kertaa päivässä ja hyvin usein yölläkin.

    Sotatalvi oli kylmää akaa. Pakkanen paukkui 40 asteen ja ylikin, voimalla. Sirpale- ja pommisuojat olivat kymiä ja vetoisia. Joissakin oli pieni kamina nurkassa, mutta se ei jaksanut kummoistakaan lämpöä pitää yllä. Yöt olivat usein tähtikirkkaita, joten saatoimme arvata hälytyspillien alkavan pian soida ja venäläisten pommituskoneiden yksitoikkoisen mouruavan äänen tunkeutua unisiin korviimme. Vieläkin, 50 vuoden kuluttua, sen äänen muistaminen saa ihoni nousemaan ”kananlihalle”. Muistan eräänkin yöpommituksen. Hälytyspilli alkoi soida ja samanaikaisensti olivat jo viholliskoneet päällä. Juoksin unenpöpperöisenä äitini kanssa pommisuojaan ja huomasin, ettei ylläni ollut kuin yöpuku ja takki sekä pikkukengät. Ei ehtinyt pakkashanki juostessani tuntumaan, mutta pommisuojassa alkoi palella. Vieressäni penkillä istui entinen opettajani, joka aikansa palelemistani katsottuaan läksi rohkeasti ulos yöhön ja haki minulle lämmintä vaatetta ja huopatossut jalkaan. Hälytys tuntui sillä kertaa kestävän ikuisuuden.

    Jonkin ajan kuluttua sattui toinen mieleen painunut tapaus. Hälytyksen alettua ehdimme juuri ja juuri pommisuojaan kun pommitus alkoi. Makasimme kaikki suojan maapohjalla kuin silakat tynnyrissä. Pommien räjähdykset alkoivat kuulua yhä lähempää ja lähempää. Yht’äkkiä katosta alkoi tippua hiekkaa ja kiviä päällemme. Hivuttauduin kohdallani olleen penkin alle aivan seinän viereen, kuvitellen lapsenmielessäni siinä olevan turvallisempaa. Kuin ihmeen kaupalla silläkin kertaa selvisimme ja saatoimme nousta maan pinnalle ja lähteä kotiin.

    Tästä tapauksesta muutaman päivän jälkeen ehdin äitini kanssa eräänä yönä tuskin nukahtaa, kun heräsimme yksinäisen venäläisen lentokoneen ääneen. Se lensi niin matalalla, että tuntui aivan kattoa hipovan. Hälytystä ei kuulunu, emmekä uskaltaneet suojaankaan lähteä. Loputtoman ajan kuluttua, sillä siltä se tuntui, lentokoneen ääni loittoni eikä kuulunut vaara ohi -merkkiäkään. Aamulla saimme kuulla, että kone oli ollut kuvauslennolla, valokuvaten mahdollisia uusia pommituskohteita. Lumisateita toivoimme ja rukoilimme sydän syrjällään, sillä tiesimme ettei silloin olisi hälytyksiä eikä pommituksia, vaan harvoinpa toiveemme toteutui.

    Yöt olivat todella rauhattomia ja niinpä heräsi ajatus muuttaa yöksi kauemmaksi keskustasta. Saimmekin äitini ja erään sukulaistädin kanssa vuokrattua aution mökin noin 3 km:n päästä metsän keskeltä. Tuntui ihanalta herätä aamulla hyvin nukutun yön jälkeen.

    Haluan kertoa teille hieman parhaasta ystävästäni. Minulla oli lapinkoira, Kimmo nimeltään. Olin saanut sen ennen sodan alkua aivan Lapista asti leikkitoverikseni. Se oli punaturkkinen, pitkävillainen, kiltti ja viisas. Kun hälytyspilli alkoi soida, niin Kimmo oli oitis ensimmäisenä pommisuojan ovella sisään pyrkimässä. Sinne uuteen yöpaikkaammekin Kimmo meidät arvokkaasti saattoi ja palasi samantien kotia vartioimaan.

    Joulukuun alkupuolella alkoi evakoita virrata Värtsilään rajakunnista. Heidät ruokittiin, vaatetettiin ja autettiin lähtemään uusille asuinpaikkakunnille. Joulukuun 3.-8. päivinä Värtsilän kautta kulki noin 10000 evakkoa.

    Pommitusten jatkuessa alettiin värtsiläläisiäkin evakuoimaan. Lapsia ja vanhuksia siirrettiin Virroille. Sota jatkui ankarana. Suomen pienet voimavarat eivät riittäneet Venäjän ylivoimaa vastaan. Suomi oli pakotettu rauhaan. Se tehtiin Moskovassa 13.3.1940. Saimme tietää, että Värtsiläkin oli luovutettava voittajalle. Oli ryhdyttävä valmistelemaan evakuointia. Mekin, äitini ja minä, pakkasimme parhaan taitomme mukaan tavaroita laatikoihin, nimi ja osoite vain päälle. Samat tiedot kirjoitin maalilla myös pöytien ja tuolien pohjiin, joissa ne ovat nähtävinä vielä tänäkin päivänä. Meidän kohdallamme kävi niin onnellisesti, että oma evakkomatkani jäi varsin lyhyeksi. Isäni sai armeijasta evakuointilomaa ja kävi kysymässä Tohmajärven Kaurilassa noin 15km:n päässä olevan sukulaistalomme emännältä, että saammeko asuinsijan. Lupa tuli ja saatuamme jostakin hevosen, lastattiin rekeen mitä mahtui ja näin ensimmäinen evakkomatkani saattoi alkaa! Suurin osa tavaroistamme jäi tien varteen odottamaan kuljetusta. Osa tuli aikanaan perille, osa on kadonnut ikuisesti.

    Hilkka Partanen

  5. Esko Tarvainen
    14.3.2015 at 19:34

    Isäni kertoi minulle, kun hän jo vanhempaa ikäluokkaa edustavana kutsuttiin. Suomenarmeijalla oli annettavana sotaan lähtijöille varusteena kivääri kokardi ja panosvyö.
    Ensimmäisen taistelukohtauksen tullessa tauolle haavoittuneet ja sotavangit saivat sivistyneen kohtelun. Isäni tehtävänä oli tutkia kaatuneiden varusteet ja toimittaa ne komentopaikkaan. Miehien varusteista löytyi naisten alusvaatteita. Komentopaikalla mihin varusteet kuului viedä oli tulkki, joka kuulusteli vangeiksi otettuja. Yhden vangin kuulustelun hän oli kuullut ja alusvaatteiden tarina oli selvinnyt. Heille oli kerrottu, että suomen valloitus kestää kaksiviikkoa ja sen jälkeen pääsette takaisin junamatkalle kotiinne.

  6. Alpoaatos
    27.4.2017 at 12:02

    Aikaa on kulunut reilu pari vuotta tämän ”Sissinjuhla” tarinan muistiin merkitsemisestä. Vuodet eivät ole veljeksiä, mutta tämän vuoden Vappuviikolla on Suomessa vallinnut aikalailla samanlainen sää kuten tuossa tarinassakin. Vettä on tullut taivaalta kaikissa olomuodoissaan ja räntääkin lentänyt ihan vaakasuorassa. Toivottavasti nykyisten varusmiesten ja rajamiesten ei tarvitse yrittää hiihtää ja sytytellä nuotioitaan tällaisessa ”sissinjuhla säässä”
    Veteraanipäivänä 2017
    Alpo R

  7. Sissin juhlat
    11.1.2019 at 23:30

    Tänään 11.1.2019 oli täällä ”susirajalla” hirvittävä räntäsade. Räntä lensi taas vaakasuoraan ihan niinkuin silloin ”Onttolan sissijuhlien” aikaan. Mikä siinä lieneekään, että tuollaiset pikkuasiat kuten tunne sateen piiskaamisesta kasvoille tulee mieleen samankaltainen tunne jostain kaukaa menneisyydestä. Joka tapauksessa kaivoin Googlesta vanhan kirjoitukseni ”Sissin juhlat”. Nyt huomaan, ettei siellä ole linkkiä kirjoituksen seuraavaan osaan.

    Alpo Rummukainen

    Tässä linkki seuraavaan osaan:
    http://www.vartsi.net/2015/03/15/sissin-juhlat-2/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *