Sissin juhlat 2

Syty nuotio, pala nuotio

Pajupensaissa on aina myös kuivuneita paju risuja. Niistä saa helposti nuotion. Pajunuotion päälle on kasattu lahoja leppäpökkelöitä.
Vasemman puoleinen notski on niitä pajurisuja ja oikealla leppää. Nämä kaikki on kerätty ja katkottu käsin, ilman työkaluja

Sissien leiriytyminen alkaa sillä, että vartiomiehet asetetaan ensimmäisenä paikoilleen toisten turvallisuutta varmistamaan. Toiset valmistelevat leirin. Niin tehtiin nytkin. Lumet poistettiin teltan pohjalta mahdollisimman tarkkaan. Teltan pystytyksen ryhmä teki yhdessä ja muut tehtävät jaettiin. Muita tehtäviä oli kuusen havujen hakeminen teltan pohjalle, riuku eli kenttäkäymälä, polttopuiden teko jne. Minä jouduin nuotion sytytys tehtäviin. Se ei ollutkaan ihan helppo tehtävä. Tulet pitäisi saada nuotioon ja kaminaan, mutta minkäänlasta kuivaa puuta ei taskulampun valokeilaan osunut. Sumuinen sää oli kastellut kaiken ja räntäsade kasteli loput. Muistaakseni tuohon aikaan ei ollut vielä Trangia tenttukeittimiä käytössä. Kaikilla oli repussa tappuraa ja öljyä aseiden puhdistamista varten. Tappurasta sai kyllä sytykkeen, mutta kuivat puut puuttuivat ja purnaus alkoi taas lisääntyä. Mistä ne herrat löytävätkin tällaisia pahuksen pöheikköjä leiripaikoiksi.. Ei mitään kunnon puita.. Keloja ei ollut eikä niitä olisi saanut kaataakaan eikä tervaskantoa lumen läpi näkynyt. Mukana olleet vanhemmat rajamiehet tiesivät, että suolla on aina pystyyn kuivaneita ohuita näreitä. Kelojahan ne on nekin, vaikka ohuita ovatkin. Niistä saattaisi löytyä syttypuita.

Syttypuita

Tarinoissa isot räntäsateen hiutaleet ovat rukkasen kokoisia tai jopa jälkarätin kokoisia. On ne hiukan yläkanttiin muisteltu, mutta tehokkaasti kastelee pienemmätkin märät hiutaleet.

Käytiin miehissä hakemassa teltankepin paksuisia kuusenkeloja tukikohtaan ja sahattiin niistä klapeja. Kaikki olivat pinnalta märkiä. Alettiin vuolla tai veistää märkää puuta pois. Noin viisi senttiä paksun kuusikelon sisältä löytyi kuivaa puuta lyijykynän paksuinen tikku. Näistä tikuista vuoltiin kiehisiä ja päästiin viimeikin sytyttämään nuotiota. Tuli syttyikin näihin lastuihin iloisesti, mutta rukkasen kokoiset räntähiutaleet sammuttivat tulen heti. Vuoltiin uudet tikut ja tällä kertaa pidettiin sadetakkia tai -viittaa nuotiomestareiden yllä. Nyt ei annettaisi kiehisten kastua. Ne olivat aarteita. Sadettakkeja pidettiin vielä heiveröisen nuotionkin päällä kunnes se viimeinkin paloi varmasti. Ohuiksi pilkotut märätkin puut paloivat aikanaan, sihisten, mutta kuitenkin. Polttokelpoista puuta etsittiin kaiken aikaa. Pajupehkoissa oli paksujakin kelottuneita pajuja ja ne olivat kovaa puuta. Pystyssä köhöttävät lahot leppäpökkelöt kaatuinat vaikka tönäisemällä ja ne oli helppo katkoa ilman työkalujakin kiveen tai kantoon lyömällä. Tällaiset leppäpökkelöt paloivat nuotiossa yllättävän hyvin. Kaikkia tällaisia pieniä elämäntaitoja kokeneemmat kouluttajat opettivat nuorille varusmiehille.

Tulella on ihmeellinen voima. Purnauksia ei enää kuulunut.. Teeveden poreilu ja ruuan odottelukin tuntui jo juhlalta. Ruokakunnat, eli kahden miehen taisteluparit tekivät usein ruoan niin, että esimerkiksi hernekeittoa tehtiin toisen miehen pakkiin ja mustikkasoppaa jälkiruoaksi toisen miehen pakkiin. Siihen aikaan hernekeitot olivat pusseissa. Niihin lisättiin vesi ja säilykelihapurkki. Viimeistään riu’ulla istuessa tuli mieleen, että niitä herneitä olisi pitänyt keittää pitempään.

Kipinämikkona

Kuivaa lunta.

Kun tuli oli syttynyt kaminaan ja teltta lämpisi niin velatkin alkoivat jo tuntua saatavilta. Väsyneet vaeltajat olivat jo unessa kun havuvuoteille ja retkipatjoilleen kallistuivat. Olin ottanut ensimmäiset kipinämikkovuorot koska minulla oli ”toimistotöitä” tehtävänä. Siitä aitiopaikalta sain seurata kun viimeisetkin valvojat tipahtelivat uneen toinen toisensa perästä. Joidenkin nukkujien kasvoilla oli niin mairea hymy, että oikein hävetti katsella.. Missä lie mies ollutkaan unissaan menossa.

Saatoin itsekin hymyillä yhtä maireasti, koska mieleen tulivat ne monet onkireissut joita olin tänne tehnyt. Vaimoni lapsuudenkoti oli ollut jossain täällä ja sen vuoksi monet onkireissut olivat tänne suuntautuneet. Siinä kaminan tuleen tuijottaessani kirjoitin hänelle hempeän kirjeen ”täältä jostain” että muistatkos kun kala ei syönyt ja pidettiin sadetta.. Siinä sitä kirjettä luin ja parantelin moneen kertaan, kipinävuoron päättyessä laitoin haikein mielin kaminaan palamaan. Eihän näillä saloilla olisi postilaatikkoa ollut eikä se olisi ollut julkaisukelpoista tekstiä kuitenkaan.

Kipinämikon tehtävänä on pitää jatkuva tuli kaminassa ja valvoa ettei kuivumaan laitetut vaatteet tai kengät pala. Aamulla viimeisen kipinämikon tehtävänä on myös sytyttää nuotio ulos aamiaista varten. Vaikein tehtävä lieneekin ollut pitää itsensä hereillä. Lieneekö lääkintämies nähnyt minun kasvoilla jotain maireaa hymyä, koska varoitteli minua nukahtamasta ettei käy niinkuin eräälle toiselle kipinämikolle.. Mites sille kävi, kysyin. No katos kun se tuli sairastuvalle niin sillä oli poski ruvella ja kädet kääreessä.. Selitti että oli nukahtanut kipinämikkona ollessaan ja nähnyt unta kun halasi tyttöystäväänsä tulisesti. Siinä se poski ja oikean käden kämmen oli kaminan kyljessä palaneet. Mikäs tuohon toiseen käteen on sattunut kun sekin on kääreesä, kysyin.. No kun olin unissani työntänyt sen kaminan tuhkaluukkuun..

… jatkuu