Värtsissä julkaistiin 17.1.2013 juttuni Talvipäivien ilo. Kerroin siinä kesällä 2012 syntyneestä laulujoutsenesta, joka talvehti Herttoniemenrannan itäpuolella. Kuvia ja tarinaa joutsenesta on myös jutussani ”Kevään tuntua” (Värtsi 4.3.2013). Laulujoutsen poistui maisemista tuolloin helmikuun lopulla.
Vuosi sitten, maaliskuun lopussa, tämä sama laulujoutsen palasi Herttoniemenrannan länsipuolelle kapeaan ja pieneen venesatamaan. Ai mistäkö tiedän, että se oli sama? Kyllä ystävät toisensa tunnistavat! Monet niistä, jotka olivat syöttäneet sitä Väylänsuussa, alkoivat kantaa sille taas leipää. Mielestäni oli virhe aloittaa syöttäminen kesää vasten, kun vedet kuitenkin olivat jo sulat.
Aloin taas kuvata joutsenta aina ohi kulkiessani. Siinä se uiskenteli laitureiden välissä ja järsi metallisia veneen kiinnityskoukkuja. Monta kertaa kehotin sitä kohoamaan siivilleen ja etsimään jonkun kauniin metsälammen asuinpaikakseen. Mielestäni tuo venesatama ei ollut sopiva paikka jalolle kansallislinnulle.
Loppukesästä joutsen alkoi oleskella sataman alueella. Kerran eräs autoilija oli säikähtänyt, kun auton etuikkunasta kurkisti joutsen. Sen jälkeen joutsenesta tuli julkkis. Iltasanomat on tehnyt siitä useampia juttuja. Ja onpa joutsenelle perustettu oma Facebook profiilikin. Joutsenella on monta nimeä, tunnetuin niistä on Tupu, jonka se sai jo Väylänsuussa asustellessaan. Muut käytössä olleet nimet ovat Boris ja Janne.
Joutsen on viettänyt koko talven sataman alueella. Sen käytös on ollut poikkeavaa lajinsa muihin yksilöihin verrattuna. Julkisuuden myötä ”joutsenturismi” satamassa lisääntyi. Joutsenen elämää dokumentoidessani osuin mitä erilaisimpiin tilanteisiin, jossa tuo sataman yksinäinen otti kontaktia ihmisiin. Se oli myös kovasti kiinnostunut autoista ja lähti aina niiden perään huutaen ja siivet levällään.
Helmi-maaliskuun vaihteessa joutsenen oikeaan jalkaan ilmestyi rengas, jossa merkinnät EJ2693 MUS ZOOL HELSINKI FINLAND. Ihmettelin, miksi kukaan ei ollut keksinyt rengastaa sitä jo Väylänsuussa.
Viimeinen havainto joutsenesta on maaliskuun 8. päivältä. Olisiko se sittenkin liittynyt pohjoiseen menevien lajitovereidensa joukkoon? Ja jos, niin pystyykö se sopeutumaan enää laulujoutsenen elämäntapaan? Huoliiko kukaan sitä kumppanikseen? Mieltä on askarruttanut myös se, missä se oli ja eli helmikuusta 2013 maaliskuulle 2014? Ja mikä sai sen palaamaan Herttoniemenrantaan vuosi sitten?
Olen poiminut tähän satojen kuvien joukosta 10 kuvaa joutsenen elämästä satamassa talvella 2015.
teksti ja kuvat Lissu Kaivolehto
Laulujoutsen ja taksi.
Naista takin helmasta kiinni pitäen useampi metri yhteistä matkaa.
Päivän lounaaksi kulottunutta ruohoa.
Asiaa autoilijalle
Kohtaaminen pilkkijän kanssa.
Lepuuttajan naruja repimässä
”Ruumiintarkastuksen” jälkeen kengännauhat auki
Maaliskuun alkupuolella joutsen pääsi kastautumaan.
Kuvaajan pyörä piti tutkia tarkkaan.
Ei tässä pussailla, vaikka siltä näyttääkin. ”Keinoemo” siinä tarjoilee leipäsuikaletta suustaan.
Kylläpä on hauskat kuvatekstit! Toivotaan Tupulle parasta.
Hieno huipennus Lissun Kevätkuvia kavalkadille!
*
Mää häntä tietelemmään, miltä maailma näyttää
joutsenen silmin. Kuitenkin kun kuvia katsoo tarkkaan,
joka kuvasta löytää nauhan, piikin, tumman silmälasinsangan
tai jonkin muun ”juovan”, vaikkapa auton pölykapseleissa
tai silmälasin sangoissa, pyörän pinnoissa….
Kauan katselin tuota vaalean takin helmaa,
että mikä siinä voisi kiinnostaa? Mustissa hanskoissa harottavat
sormetko?
*
Kuvat sopisivat vaikka satukirjan kuvitukseksi. Toisaalta mieleen
puikahtaa sellainenkin seikka, että olisiko joutsen ”onnellisempi” jos
se eläisi omassa parvessaan? Onkohan sillä jokin fyysinen vaiva,
ettei se sellaiseen pysty?
Kyllä on aivan käsittämättömiä kuvia.. Ei täällä meillä ”luonnossa asuvilla” pääse koskaan noin lähelle ”luontoa”. Pitäisiköhän sittenkin muuttaa Helsinkiin.. Tai ainakin käydä joskus
Telle; Ei joutsenella ollut ainakaan mitään silmin havaittavaa fyysistä vaivaa. Joutsenen käytöksen perusteella vaiva tuntuisi olevan pikemminkin henkisellä puolella.
Alpoaatos; Monelle maalla asuvalle ensimmäinen mielikuva Helsingistä saattaa olla, että tämä on kivikylä. Täällä on kuitenkin yhtälailla mahdollisuus luontoelämyksiin kuin missä tahansa muualla.
Meillä on täällä kaupunkimetsiä, luonnonsuojelualueita, satoja hehtaareja peltoja, puistoja, joki, lampia ja meri. Kasvi- eläin- ja lintulajeja on runsaasti. Osa eläimistä ja linnuista on tottunut ihmisiin ja niitä pääsee kuvaamaan joskus hyvinkin läheltä ilman mitään pitkiä kameraputkia.
Olen yrittänyt vuosien varrella kuvillani ja kuvakertomuksillani välittää tunnelmia kaupunkiluonnon ihanuudesta ja monipuolisuudesta Värtsin lukijoille.
Mainittakoon vielä, että pyörätieverkosto on tiheä ja laaja, joten pidemmillekin luontoretille pääsee vaivattomasti. Tästä iloitsen suunnattomasti.
Alkaa tuo Lissun polkupyörä olla jo
melkoinen julkkis.
Tänään Helsingin Sanomissa on artikkeli
”Kevät tuo kiireen pyöräkorjaamoille”.
Sivu A26/Talous/Kuluttaja
Kuvassa ovat Lissu ja hänen pyöränsä
Herttoniemenrannan pyörähuoltamolla!
Telle; Kyllä kelpaa taas ajella pitkin ja poikin, kun pyörä on huollettu.
Oli muuten mahdottoman hyvä palvelu ko. korjaamolla. Suosittelen lämpimästi, jos joku lähiseudun asukas sattuu tämän näkemään.
Tupu ilmestyi maaliskuun lopulla Båtvik-nimiseen lahteen Kantvikin alumiinitehtaan edustalla. Eli 50 km länteen Herttoniemen ”kotisatamastaan”. Huom. hauska yhteensattuma (?), Herttoniemen lahden nimi on Laivalahti eli Båtviken… Viimeisin havainto Tupusta oli siellä 19.4. kun Pena kävi suojattiaan moikkaamassa. Ks. yhksityiskohdat Tupun facebook-sivuilta.
Repin; Näin Penaa tuolla rantoja kierrellessäni ja hän kertoi käynnistään Båtvikenissä. Hauska tuo Tupun olinpaikkojen nimien samanlaisuus.
Meille Herttoniemenrannan ihmisille rakkaaksi tullut lulujoutsen Tupu on kuollut. Tämän kuun 13. päivä hänen kohtaloksi koitui voimalinjat/jännitejohdot. Jäämme kaipaamaan surun saattelemina <3
Tupu oli varhain keväällä reilun kuukauden Båtvik nimisellä lahdella Kirkkonummella, mutta palasi Herttoniemenrantaan muistaakseni jo ennen vappua.
Näin Tupun viimeisen kerran 10.9 auringonlaskun aikaan venelaitureiden läheisyydessä. Tupu makasi levollisen näköisenä hiekkakäytävällä, eikä tehnyt elettäkään noustakseen, vaikka kuvasin häntä metrin päästä. Kauniit kuvat jäivät muistoksi tästä viimeisestä kohtaamisesta.
Tupu rengastettiin viime talvena helmi-maaliskuun vaihteessa. Sain hetki sitten tiedon, eräältä asiasta selvää ottaneelta henkilöltä, että poliisit ovat toimittaneet Tupun renkaan rengastustoimistoon ja kertoneet hävittäneensä ruumiin.