Muistoja Värtsilän koulun kevätjuhlasta

Eka kevättodistus Arja-opelta

Eka kevättodistus Arja-opelta

Lauantaina 30.5. se taas koitti; se odotettu päivä, jolloin oppilaat saivat lukukauden palkan kouraansa ja pääsivät reiluksi pariksi kuukaudeksi eroon koulusta. Päällimmäisenä tuntui olevan ilo ja helpotus, kun loma alkaa, mutta haikeutta ja ikävääkin oli aistittavissa, kun osa kavereista katoaa loman ajaksi omille teilleen. Niin ja taas kerran jouduimme jättämään hyvästit kuutosille ja saattelemaan heidät yläkouluun.

KEVÄTJUHLA

Aada taituroi pianolla

Aada taituroi pianolla

Kevätjuhla jaksotettiin tänä keväänä salissa pidettävään ”virallisempaan” osaan sekä 5-6 luokassa pidettävään rennompaan osuuteen, jossa käytettiin älytaulun tekniikkaa avuksi.

Salissa juhlan aloitti Jormanaisen Aadan pianolla soitettu musiikkiesitys. Kimmo toivotti kaikki tervetulleeksi ja kertoili kevätlukukauden tapahtumista. Kylläpä niitä olikin paljon! Erilaisia urheilukisoja ja konsertteja, nukketeatteria, uimahallikäyntejä, leirikoulua, keilaamista, oppilaskunnan järjestämiä tapahtumia ym. ym. Eivät ole koulupäivät ehtineet muodostua yksitoikkoiseksi.

Seuraavana kuulimme 6. luokkalaisten suunnitteleman Adjektiivi-tarinan, joka koostui kertomuksesta, johon koulun oppilaat ja henkilökunta olivat kertoneet adjektiiveja tietämättä mihin kertomukseen kyseinen adjektiivi tulee. Kylläpä tuli monimuotoinen esittely kuudennen luokan oppilaista! Kimmo jatkoi juhlaa musisoimalla ”CD-orkesterin” kanssa reippaan rytmikkään kappaleen, jonka tahtiin näytti moni varvas vipattavan.

Vähitellen pääsimme stipendien, huomionosoitusten ja todistusten jakoon. Saimme Lions Clubin stipendien jakajaksi Kunnaksen Pekan, joka mukavan leppoiseen sävyyn jutusteli kouluasioista ja päätti puheensa hyvän kesäloman toivotuksiin, joka oppilaiden tulisi muistaa suoda myös vanhemmille. Vanhemmatkin tarvitsevat kesälomaa. Pekka jakoi Lions-clubin stipendit ja Kimmo jatkoi palkitsemisia jakamalla muut stipendit sekä oppilaiden keskuudestaan valitsemat hymytytön ja – pojan patsaat. 5-6 luokkalaisten koulun stipendi annettiin poikkeuksellisesti aktiivisesti toimineelle oppilasryhmälle, välkkärivastaaville.

STIPENDIEN JA HYMYPATSAIDEN SAAJAT 2014–15

LIONS-CLUB TOHMAJÄRVI
1-2 lk. Onni Räsänen
3-4 lk. Otto Parkkinen
5-6 lk. Miska Jormanainen

TARINATUPA
1. lk. Sofia Piiroinen
2. lk. Tiia Svensk
3. lk. Mira Bassova
4. lk. Eetu Rummukainen
5. lk. Viktoriya Nyuganen
6. lk. Jere Hovi, Niko Koljonen

KOULU
1-2 lk. Liina Nenonen
3-4 lk. Sonja Varonen
5-6 lk. Emma Hyttinen, Iida Kakkonen, Iida Piiroinen, Emmi Räsänen ja Hilla Vikki (Välkkäri-toiminnasta vastanneet oppilaat)

OTTO RUMMUKAINEN
1-2 lk. Marianna Määttänen
3-4 lk. Aatos Vikki
5-6 lk. Nicolas Muranen

TEATTERIYHDISTYS
Nataliia Kushnir

KAIVO ry.
Iita Hyttinen

SPR
Aada Jormanainen

HYMYTYTTÖ Anni Räsänen
HYMYPOIKA Tatu Hovi

LÄHTEVIEN OPPILAIDEN MUISTAMINEN

Kaikki oppilaat saivat todistuksensa Kevätjuhlassa, alkaen Arjan 1-2 luokkalaisista, jatkuen Päivin 3-4 luokkalaisilla ja päättyen Kimmon 5-6 luokkalaisiin. Kuudennen luokan oppilaat saivat todistusten lisäksi ruusut, meidän henkilökunnan halaukset sekä sydänlämpöiset onnen toivotukset seuraaviin elämän ”askeliin”. Kutoset pitivät puheen, jossa he kiittelivät meitä heidän kanssaan touhunneita aikuisia. Lähtölauluksi 5. luokkalaiset olivat riimitelleet; ”Tervepä teille, tervepä teille meidän kutosemme. Piupali paupali piupali paupali meidän kutosemme.” Kaikki kymmenen 6. luokan oppilasta sai oman säkeistön, jossa muisteltiin heidän luonteenpiirteitä sekä vuosien varrella tapahtuneita juttuja. Kuulimme mm. ”Emma on pieni ja pippurinen, hän kaikkialle ehtii…”, ”Niko se luokan hauskin on, hän naurattaa kaikkia aina…”, ”Ootkos tullut Petja täältä palloasi hakemahan…” sekä Hillan pulppuavaa energisyyttä hyvin kuvaavan ”Kuka se kaikesta innostuu, tietenkin Vikin Hilla…” Kuutoset kuuntelivat hymyhuulin mainiota lähtölauluaan. Tänä keväänä ei itketty vaan naurettiin!
Suvivirsi vielä juhlan loppuun ja ”virallinen” osuus oli ohi.

Lähtölaulu hymyilyttää kutosia

Lähtölaulu hymyilyttää kutosia

KUTOSIEN HAUSKA VIDEO
Suvivirren ohella toinen erottamattomasti Kevätjuhlaan kuuluva asia on jätskit. Seuraavaksi olikin vuorossa oppilaille jätskitarjoilu ja aikuisille Vanhempainneuvoston järjestämät kahvit. Kohta 5-6 luokassa alkoi pyöriä mainio Emman ja apujoukkojen tekemä video koulumme oppilaista. Ammattiapua videon työstämiseen oli saatu Hyttisen Jenniltä (tietenkin koulumme entisiä oppilaita!). Videossa vilahtelivat kaikki tämän kevään Värtsilän koulun oppilaat. Kirjaimellisesti vilahtelivat, sillä joitakin kohtauksia oli nopeutettu, toistettu tai laitettu menemään takaperin. Lisäksi videon taustalla soi rytmikäs musiikki. Video näytettiin useaan kertaan ja aina se vaan jaksoi naurattaa! Kiitos nykytekniikan ja mainioiden videoiden tekijöiden saimme tänä keväänä ihan uuden ohjelmanumeron. Nähtäväksi jää, mitä seuraavat kutoset keksivät.

Kutosten videolla poikien nahistelua

Kutosten videolla poikien nahistelua

Mutta ensin vietämme rentouttavaa kesälomaa.

KOULUN OPPILAAT JA HENKILÖKUNTA TOIVOTTAVAT KAIKILLE HYVÄÄ KESÄÄ!

Teksti ja kuvat: Vuokko Väänänen

3-4 saivat todistuksensa Päivi-opelta.

Share

1 comment for “Muistoja Värtsilän koulun kevätjuhlasta

  1. jore
    10.6.2015 at 21:22

    Kiitos Vuokko! On hienoa saada olla mukana entisen opinahjon kevätjuhla tunnelmissa.
    Se että Värtsilässä on voimissaan oleva koulu lämmittää vanhan oppilaan mieltä
    Hyvää kesää kaikille koulun oppilaille ja henkilökunnalle😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *