Yhteen hiileen hanke

Esko Kähkönen kertomassa Yhteen hiileen hankkeesta Nurkkalassa.

Esko Kähkönen kertomassa Yhteen hiileen hankkeesta Nurkkalassa.

Yhteen hiileen – hanke on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama ja Tohmajärven Nurkka ry.n hallinnoima kehittämishanke ajalla 1.5.2015 – 31.12.2016. Hankkeen pääpaikka on Tohmajärven Nurkka ry.n Nurkkalassa, jossa hankkeen kehittäjä-koordinoija, Kiteeläinen Esko Kähkönen pitää toimistoa. Ensimmäisen vuoden pääpaino on kehittää Tohmajärven Nurkka ry.n toimintaa. Toinen vuosi on varattu Kiteen, Kesälahden ja Rääkkylän toiminnan kehitttämiseen.

Tavoitteemme on

  • Palauttaa yhdistysten toiminta perusjuurilleen, vastaamaan sääntöjen tavoitteeseen; työttömien henkisen, fyysisen ja taloudellisen hyvinvoinnin kohottaminen.
  • Kehittää ja motivoida yhdistyksen toimintaa ja löytää jäsenten joukosta aktiivisia toimijoita ja erilaisia vahvuuksia pyörittämään yhdistystä.
  • Elvyttää uinumassa olevien yhdistysten (Kitee, Kesälahti) toiminta jäsentoiminnan osalta.
  • Yhdistyksien perustoimintojen elvyttäminen aktivoi ihmisiä toimimaan itsensä jayhteisönsä hyväksi.
  • Perustaa kokonaan uusi yhdistys Rääkkylään.

Välineiksi tarjoamme kohderyhmälle

  • Vertaistukea, vapaaehtoistoimintaa erilaisten järjestöjen ja yhdistysten kanssa, sosiaalista kanssakäymistä ja verkostoitumista myös muitten ryhmien kanssa, apua elämänhallintaan erilaisten ryhmien kanssa, tiloja harrastuksiin ja kerhotoimintaan, organisoitua säännöllistä ja mielekästä tekemistä, välittämistä, lähimmäisen apua, eli kaikkea sitä, mikä on normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä

Tuloksia, mitä toiminnallamme odotamme

  • Toimivat yhdistykset Tohmajärvelle, Kiteelle ja Rääkkylään tai vaihtoehtoisesti yksi Keski-Karjalan yhteinen yhdistys
  • Yhdistystoiminnan jatkumoa hankkeen loputtua
  • Motivoituneita järjestöaktiiveja vetämään toimintaa

Yhteen hiileen on raha-automaattiyhdistyksen rahoittama kehittämishanke.

Tervetuloa Nurkkalan Tupaan!

  • Voit lukea lehtiä ja kirjoja tai viettää aikaa muuten vaan. Hanke on tilannut maakuntalehti Karjalaisen luettavaksi
  • Tietokoneella voit käydä lukemassa sähköpostia tai muuten hoitaa asioitasi netissä maksutta. Tulostaminen on maksullista.
  • Tarvittaessa järjestämme pienimuotoista ohjausta tietokoneen, ohjelmien tai internetin käytössä.

Terveisin kehittäjä-koordinoija Esko Kähkönen.

Yhteystiedot

2 comments for “Yhteen hiileen hanke

  1. Nurkkalan Tupaan hankittu biljardipöytä. Syyskuussa voi pelata "bilistä" ilmaiseksi!
    Bingo on mukavaa ajanvietettä! Tervetuloa Nurkkalaan!

  2. Kertoisiko joku miten tämä hanke on lähtenyt käyntiin. Todella tarpeellinen hanke meidän syrjäseuduille. Keskikesä saattaa olla hiljaisinta aikaa tämän kaltaiselle toiminnalle. Onnea ja menestystä toiminnalle !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *