PRÄSTKRAGE

Päivänkakkaran ruotsinkielinen nimi prästkrage tarkoittaa suomeksi papinkaulusta. Kukan muotokieli muistuttanee vuosisatojen takaisen papin virkapuvun laajaa, valkoista kaulusosaa. Päivänkakkara tunnetaan myös rakastaa-ei-rakasta -kukkana ja papin pakeillehan sellainen arvuuttelu useimmiten johtaa.

Suviyön päivänkakkarat

Sukat on sillä makkaralla ja lentää se päivänkakkaralla

Muistui mieleen, että myös vauvan leuan alle laitettavaa, pitsein koristeltua irtokaulusta sanottiin raakuksi. Varmaan johdannainen tuosta samaisesta krage-sanasta. Ei taida sellaiset ”raakut” enää kuulua äityspakkausten varusteisiin. Näistä mielleyhtymistä pääsemmekin amppelikukkaan nimeltä nukenkaulus, päivänkakkaran sukua sekin.

Kuten voikukka, myös päivänkakkara kuuluu pikkutyttöjen suosikkeihin. Kuinka helposti siitä saakaan näyttäviä kukkakruunuja kutreilleen; sekaan vielä puna-apilaa tai ruiskaunokkia niin jokainen voi tuntea itsensä prinsessaksi.

Mari-mummolla oli tapana istua saunan portailla ja seurata meidän tyttösten leikkejä pihanurmikolla. Saunan edustalla kasvoi jalkapohjia hyväilevää pihasauniota ja päivänkakkaraa muistuttavaa, hentoa saunakukkaa. Portailla istuessaan mummo usein lauleli: ”Hyppää, tanssaa tyttö nuori, viel’ on aika iloita. Vanhuus tulee niin kuin vuori, ei se jalka nousekaan!”

Eipä nouse jalka entiseen malliin. Sen sain tuta kun kurkotin päivänkakkaroita mökkipihan ylärinteestä. Jalka lipsahti sateesta märän sammal’mättään päältä ja hetkessä olin kedolla kanveesissa. Tietenkin lähitienoon ainoa, nyrkinkokoinen irtokivi sattui juuri takaraivon kohdalle.

Mehiläisten mökistä kuului kova pörinä

Päivänkakkaran katsottiin kuuluvan krysanteemien heimoon, mutta nykyisin taitaa olla niin, että pietaryrtti onkin sen lähempi sukulainen. Kaustajärvellä tuota keltaista nappikukkaa eli pietaryrttiä sanottiin rehvanaksi, jossain päin maata myös papinnapiksi. Olen julistanut kellar’pellolla kukoistavan rehvanapehkomme suojelukohteeksi, lähinnä sitä uhkaa teräväksi liipattu viikate.

Mikä olisikaan kesäisempi näky kuin päivänkakkarakimppu vanhassa Arabian maitokannussa kuistinpöydällä? Kuistilla siksi, että vaassin vesi ei ole niitä sulotuoksuisimpia.

Jotain kukkaisviestejä lienevät katonkulmauksessa menneinä kesinä pesineet mehiläisetkin aistineet, koska raivostuivat kertakaikkiaan kun pöydälle ilmaantui naapurikylästä Saarivaarasta poimittu päivänkakkarakimppu. Tavallisesti nuo sopuisaa yhteiseloa kanssamme viettäneet siivekkäät riehaantuivat vieraista kukista niin, että uhkailin niitä jo myrkkypurkillakin. Kun heitin kukat tunkiolle, rauhoittui tilanne kertaheitolla.

Päivänkakkara on Keski-Suomen maakuntakukka. Kun asuimme Hämeenlinnassa, ruotsissa sotalapsena olleet leikkikaverit rallattivat narua tai ruutua hypellessään: Hevonen on häst, pappi on präst, suola on salt ja kaikki on allt.
Tässä kaikki tällä erää!

Teksti: Tellervo
Kuva: Lissu Kaivolehto

5 comments for “PRÄSTKRAGE

  1. …pyhäaamun rauhaa hiljaa huokuu maa…

    Sen verran rikon tätä rauhaa, että kerron vielä,
    että kuva on suviyön päivänkakkaroista. Sain
    sen juhannuspostissa Lissulta ja tietenkin
    inspis taas iski.

  2. Tähän juttuun sopiva voisi olla kukkaloru, joka oli kansakoulun lukukirjassa

    Sinikellonkukka ja päivänkakkara
    kotiutuivat koivun juureen.
    Kerran nuo molemmat ystävätkin
    joutuivat kiistaan suureen.
    Minäpä soitan illan rauhan
    kellolla sinisellä.
    Minä sain valkean kaulanauhan,
    jolla voin ylvästellä.
    Minä en huivista huoliskaan
    sinä litteä naapurirukka!
    Ei sua luotukaan loistamaan
    sinä pullea kilikalikukka!
    Lehmä se taivalsi niityllä
    ja se katseli koivupuuhun,
    kuuli kun kukkaset kiistelivät
    ja ne sieppasi suureen suuhun.
    Arvid Lydecken

  3. Mehiläinen lintuseni,
    Metsän kukkien kuningas,
    Lähe mettä noutamahan,
    Simoa tapoamahan,
    Mielusasta metsolasta,
    Tarkasta Tapiolasta;
    Nouki kukkia keolta,
    Keitä mettä kielelläsi,
    Monen kukkasen kuvusta,
    Monen heinän helpehestä,
    Kipeille voitehiksi,
    Vammoille valuvesiksi!

    Mehiläinen, meiän lintu,
    Lennä tuonne leyhyttele,
    Mieluisahan metsolahan,
    Metisehen manterehen,
    Äijä on mettä Metsolassa,
    Kolme on mesimätästä,
    Kaksi vaipalla katettu,
    Kolmas ilman kattamatta;
    Kasta kaapusi simassa,
    Sulkasi sulassa meessä,
    Tuo simoa siivessäsi,
    Kanna mettä kaapussasi,
    Vian päälle vietäväksi,
    Haavoille paranteheksi,
    Ett` ei haavat happaneisi,
    Viat vammoille valuisi.

    Suomen kansan muinaisia Loitsurunoja.

  4. Tänään olen viettänyt monta tuntia luostarin puutarhassa ja sielläkin oli päivänkakkaroita. Luostarinpuutarhaan tutustuminen oli osa valtakunnallista ”Avoimet puutarhat”- tapahtumaa ja luostari oli Kirkkonummella sijaitseva Pokrova.

    Elämäni upeimman päivänkakkarapellon näin juhannusaattona Jollaksessa kokolle mennessäni. En koskaan, enkä missään ole nähnyt kerralla niin paljon päivänkakkaroita, enkä niin suurikukkaisia.

    Palatessamme kokolta auringonlaskun jälkeen ystäväni kanssa, viipyilimme pellon pientareella kotvan lumoutuen sen kauneudesta ja suviyön taianomaisuudesta. Kuviakin kakkaroista tuli otettua kantilta jos toiseltakin. Mukaan poimimani kimppu on vieläkin sen näköinen kuin olisi juuri maljakkoon laitettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *