Eräjäärä muistelee

Nousulohen sukua
Eräjäärä muistelee
Saimaalta Varangille

Raimo Bärman: Lohta ja sananrieskaa, Otava 2015

”…Tuskin perho on ehtinyt veden pintaan, kun se imaistaan veden alle. Tuikkirenkaat häilyvät selvinä. Nostan kevyesti vapaa ja kiinni on. Terhakat ravistelut nytkyttävät vavan kärkeä.”…

Raimo Bärman tunnetaan kirjallisissa piireissä parhaiten kveenitrilogiastaan, joka kertoo 1800-luvulla Pohjois-Norjaan muuttaneista suomalaisista. Itse olen kalastellut Varangilla ja huomannut, että kveenien perinne on vähitellen haipumassa, ainakin mitä tulee suomen kielen taitoon. Vain ikäihmiset puhuvat ”selvää suomea” esim. Pykeijassa.

Bärmanin eräkertomukset ovat hivenen ”särmättömiä” jutusteluja, mutta niissä on kuitenkin taltioitu erästelyn tunnelmia niin Norjassa, Suur-Saimaalla kuin Tenon jättilohien parissa. Luonnonkuvaus on Bärmanilla niinikään hallussa ja aina ei ole tärkeintä, että päästään kehuskelemaan suurilla taimensaaliilla.

Joskus kalamiehelle riittää maisemien ihailu ja luonnon rauha, jonka voi kuitenkin rikkoa osaavampien kalamiesten kalaonni, kun norjalaisilla on mukanaan harrilaudat, jotka Suomen pojilta ovat kiellettyjä.

Tunnen Bärmanin muutamien jutustelujen perusteella ja eräkirjoista, joita nuorempana innolla lueskelin. Jos jotakin odottaisin vanhan kalajäärän kertomuksilta, se olisi hivenen jännitteisempi tyyli. Usein vanhat lapinkävijät luottavat eräretkien tarkkaan kuvaukseen ja unohtavat fiktion ja huumorin elähdyttävän voiman.

Raimo Bärmanin ( s. 1932 Sulkava) tuotantoon mahtuu parikymmentä teosta ja lukuisa määrä antologiajulkaisuja. Mies on toiminut myös toimittajana ja jopa terveystarkastajana, mutta lienee totuus, että eräelämä on merkinnyt melkoisesti verbaalisti lahjakkaan miehen elämässä. Itse lueskelin tätä kirjaa ja huomasin että viivyttelevällä luonto- ja ihmiskuvauksellakin on arvonsa.

Jouko Varonen