Mansikkapaikka

Useimmalla meistä lienee oma mansikkapaikkansa. Se ei tarkoita, että siellä edes kasvaisi aho- eli metsämansikkaa, vaan sitä, että juuri siinä paikassa oleillessa silmä lepää ja mieli rauhoittuu.
Tänä kesänä metsämansikat ovat viileän ja sateisen kesän ansiosta suuria ja mehukkaita. Tontin reunamia kierrellessä ja marjoja suuhun napsiessa ehtii ajatella sinisiä ajatuksia – kuin myös miettiä syntyjä syviä.

mansikkapaikka

Tien löydät mansikkapaikkaan

Aloitan mansikkakierroksen aina rinteessä olevasta painaumasta. Siinä tiedän joskus olleen hirsisen ulkorakennuksen, jonka sileä porraskivi on vielä paikoillaan. Joka kerran kun näen tuon kiven, näen myös portaalla istuvan, pärekoria punovan miehen. En tietenkään oikeasti, sillä hän on kuollut jo sotavuosien aikana. Olen siis vain kuullut hänestä, mutta tiedän, että hän on asunut tässä pihapiirissä. Kuvittelen, että juuri tämä porraskivi on ollut hänen kesäiltojensa mansikkapaikka.

Myös sammaloituneiden navetan kiviraunioiden edustalla kasvaa meheviä metsämansikoita. Voisin hyvin kuvitella, että tämä entinen karjopiha on saanut ”Hilja maitotytöt” kesäiselle mielelle Mansikkeja aitauksessa lypsäessään. Onhan se ollut jotain toista kuin talven aikainen pimeissä ja ahtaissa navetoissa häärääminen. Ehkä juuri tässä on ollut kesäaamun raikkaudessa maitoa siivilöivän lypsäjän virkistyshetki ennen tupa-askareisiin siirtymistä.

 

Luokse lähteen niin raikkaan, aivan äärelle sen

Kuljen vielä alamäkeen ja katsastan rinteen kivien ympärykset. Ne ovat aina olleet ahomansikoiden piirittämiä. Saunarantaan vievä polku ja rannan kivet lienevät olleet näillä tanterilla ikänsä asuneen talontyttären mielipaikkoja. Sanottiin, että siima vain vinkui, kun ”Tät” seisoi rantakivillä ongittamassa.

Rannasta käännyn kulkemaan tontin toista reunaa ylämäkeen. Entisille perunakuopille on turha enää poiketa. Niiden seutu oli punaisenaan mansikoita vielä kuusikymmenluvulla. Myöhemmin istutetut kuusimetsät olivat tuolloin vielä viljeltyinä peltoaukeina. Päätin yllättää anoppilaan tulleet päiväkahvivieraat mansikkamaidolla. Vaivihkaa kiipesin pistoaidan yli ja ryhdyin marjojen poimintaan. Vieraiden kolmevuotias kiharapää oli lähtenyt kenenkään huomaamatta seuraamaan minua. Voi sitä itkua, kun tyttö humpsahti kesäkoltussaan aitan nurkalla kasvaneeseen valtavaan viholaispusikkoon!

mansikkapaikka2

Samoilla paikkeilla oli aikoinaan sijainnut myös talon isännän kessumaa. Luulenpa, että se on ollut yksi hänen – kuten monen naapurin miehenkin – mansikkapaikoista. Toinen miesten mieluinen ”mansikkapaikka” lienee ollut kotitarvepaja, sen alussa mainitsemani ulkorakennuksen takana. Monet turinatuokiot on varmaankin käyty samalla kun isäntä itse on painellut palkeita tai takoa kilkutellut pajavasarallaan.

Maahan unelmien

Rinteen korkeimmalla kohdalla tiedetään olleen asumuksen jo 1800-luvulla. Jos osaa katsoa, maastosta löytyy vieläkin liuskakivisen tulisijan kohouma. Ehkä siinä asustaneen Riikun mansikkapaikka on ollut tuon pienen tupasen ympäristö. Vanha kansa muisteli Riikun olleen tietäjä ja parantaja. Hän on varmasti tuntenut pihapiirissä kasvavat villiyrtit paremmin kuin meikäläinen. Olettaisin että juuri nokkonen, poimulehti, maahumala, rehvana ja monet muut kasvit ovat kuivuneet hänen varastoissaan. Ahomansikoita on saattanut riittää säilöttäväksi asti.

Mutta nyt on mansikkakierrokseni lopussa. Yhden marjaluteenkin maustaman taisin nielaista jälkimausta päätellen. Kierrellessäni olen kuvitellut eri vuosikymmenillä ja vuosisadoillakin eläneitä ihmisiä heidän mielipaikoilleen.

Mutta missä on oma mansikkapaikkani? Se on Kaustan mökin etelänpuoleisilla, pitkillä puuportailla. Monta luonnonihmettä olen niillä istuskellessani nähnyt. Nyt olen ihmetellyt, pesiikö nuolihaukka korkeassa, satavuotiaassa pihakuusessamme? Puun latvuksissa on jokin vanha, kookas linnun tai oravanpesä, joten täysin mahdollistahan se olisi.

Teksti: Tellervo
Kuvat: Lissu Kaivolehto
Väliotsikot: Carola/Tuutulaulu

19 comments for “Mansikkapaikka

  1. Takuu varmaa Telleä.

    Kyllä mieli rauhottui kun luin juttusi .Tuntui kuin olisin pujahtanut koneen näytöstä sisään, Kaustan rantamaille taukoa pitämään.
    Reaali ympäristöni on totaalisesti toisenlainen.Tietokoneiden näytöt hehkuvat ja puhelimet soivat.Tuntuu olevan lomakausi Suomessa pääosin ohi.

  2. Telle on saanut Mansikkapaikkaan tiheän tunnelman kuin
    Suomi- filmissä ikään, jossa Tauno Palo kyselee rengin paikkaa
    ja talontytär Ansa Ikonen pujottelee mansikoita heinänkorteen.

    Meillä on jätetty pihalla pöytäkiven ympärillä kasvavat heinät
    niittämättä, niinpä nuorimmalle lapsenlapselle löytyy mansikoita
    maisteltavaksi. Nykyään sellaiset mansikka- ahot ovat käyneet
    vähiin, jollaisia oli vielä omassa lapsuudessani. Usein ne muistuvat
    kuitenkin mieleen.

  3. Carola – Tuutulaulu

    https://www.youtube.com/watch?v=ndttgnl26DY

    Lapsuus ja ahomansikan tuoksu tulvahti sieraimmin, lukiessa Tellen elävää juttua!

    Lenkillä ollessa näkee paikoin ahomansikoita, mutta ne ovat polkujen vieressä, pölyisiä ja tiedä vaikka koirat on jättänyt niihin merkkinsä.

  4. Komppaan Jorea – takuuvarmaa Telleä!

    Menneisyyden ihmisten elävä kuvaus toi mieleeni Uuno Kailaan runon säkeet runosta Karavaani: ”Vaan katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat, / nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.”

    50-luvulla ei kauaa mennyt, kun poimi pilikkumin kukkuroilleen metsämansikoita ihan pihapiirin tuntumasta. Mansikkamaito olikin jokapäiväistä kesäherkkua siihen aikaan.

    Eilen pyöräilin erääseen ”mansikkapaikkaani”. Haltialan laajoilla peltoaukeilla tavoitan aina jotain lapsuuteni ”mansikkapaikkojen” tunnelmista.

  5. Siis Riikun niemi tulee siellä asustaneen Riikun mukaan. Liekö nimi Riikku etunimi vai sukunimi, nainen vai mies? Mukava tietää paikan historiaa kun Tellervo osaa vielä niin elävästi kertoa asioista. Minun mansikkapaikkani on istuskella saunan terassilla kauniina kesäiltana kun kotijärvi on tyyni, linnut laulaa ja kuikka lipuu pitkin järven pintaa välillä sukeltaen ja sitten taas nousten veden pintaan. Jos on hyvä säkä niin voi nähdä myös majavan uimassa joko työmaalleen tai kotipesälleen. Lehtokurppakin kiertää reviiriään ja illan rauha täyttää tienoon.

  6. Kiitos Lissu! En ollut aiemmin lukenut tuota tarinaa. Nyt tiedän kuka Riikku oli ja mistä Riikun niemi on saanut nimensä.

  7. Selailin Värtsin arkistoa sen ensimmäisiltä kuukausilta. Erkki Jormanainen kertoo 10.8.2010 ilmestyneessä jutussaan Laihdutuskuurilla pyöräilystä Kaustajärvellä ja Kenraalinkylässä.

    Tellervo, jutussa on parikin kommenttiasi ja toisesta käy ilmi, että ko. juttu on ensimmäinen juttu, jonka Värtsistä luit. Kuka mahtoi antaa Sinulle vinkin Värtsistä? Sinä puolestaan vinkkasit minulle Värtsistä.

    Luettuani em. EJ:n jutun aloin etsiä ensimmäistä Tellervon kirjoittamaa juttua. Se taitaa olla tämä tarina kolmesta Marista. Pitääkö paikkansa Tellervo?

    https://www.vartsi.net/2010/09/29/kolme-maria/

  8. Tellen tarina oli mukaansa tempaava.Kun sitä luin,niin olin ajatusksissani Pyykkölän aitan takana.Siellä on ne meidän mansikkapaikat.Kyllä sieltä monet metsämansikat tulivat lettujen
    kyytipojiksi samoin marjamaidon.

  9. Koska monet vanhat juttuni ovat nousseet
    yllättäen ”pintaan”, vastaan vielä ennen
    uusia puheenaiheita Lissun kysymyksiin.

    Värtsilä sanalla umpimähkään googlailllessa tuli esiin
    Värtsi-lehti ja EJ:n pyöräilyjuttu. Kommentoin sitä,
    ja silloinen toimitus kyseli, voisinko myös kirjoittaa
    jotain? Silloinhan kirjoittajia ja kommentoijia oli vielä
    vähänlaisesti. Kolme Maria oli todellakin ensimmäinen
    kirjoitukseni näillä palstoilla.

    Nythän niitä on piisanut – pieniä taukoja lukuunottamatta.
    Muistan Jormanaisen neuvon sieltä alkuajoilta:
    ”Ei pie ylypistyy, vaikka joku kirjoitus saisikin suosiota”.

    Minusta se oli varteenotettava neuvo. Nyt Värtsin Väki on
    kasvanut ja monipuolistunut. Hyvä niin. On jokaiselle
    jotakin, jos ei yhtenä päivänä, niin sitten toisena!

    Mukava, että mansikat maistuivat!

  10. Tellervo; Hienoa, että juttuja on piisannut ja toivottavasti piisaa jatkossakin. Uskoisin, että tähän toiveeseen yhtyy myös Värtsin laaja lukijakunta.

  11. Ainakin tämä laaja lukija.

    Tosin olen saanut 3 kg pois, vain 4 kg on tullut takaisin.

  12. Metsämansikka, siinäpä mielenkiintoinen käsite. Meille maaseudun kasvateille, kenen lapsuuteen metsämansikka läheisesti kuului, se on paljon muutakin kuin marja. Se on käsite, johon liittyy paljon tunnetta. Enimmäkseen kaikkea ihanaa mitä huolettomaan lapsuuteen liittyykään. En tiedä kuinka kaupungeissa syntyneet ja kasvaneet kokevat saman asian.

    Minullakin on pari muistoa mansikoista ja paikoista missä mansikoita kasvoi paljon.
    Oikein hyvä mansikkapaikka oli kotini lähellä aurinkoisessa rinteessä Savikontien varrella. Huonona puolena vain oli, että maanomistaja ajoi meidät sieltä aina pois. Ikäväähän se oli, mutta poikaporukalla yritettiin siitäkin irti kaikki ilo mitä mansikoista voi saada. Mentiin oikein porukalla sinne syömään mansikoita ja oltiin olevinaan piilossa. Niinpä tämä kaikille pahansuopa ihminen yritti saada meitä kiinni ja antaa keppiä, mutta eihän se koskaan onnistunut.

    Toinen mansikkapaikka on hiekkamonttu siinä entisen urheilutalon ja nykyisen pururadan paikkeilla. Montun reunoilla kasvoi valtavasti mansikkaa. Siinä hiekkamontun helteessä mansikat kypsyivät aikaisemmin kuin muualla. Siinä niitä kesän ensimmäisiä mansikoita tuli ahmittua maha täyteen. Joka vuosi sain tästä ahmimisesta ”mansikkakuumeen” ja auringonpistoksen.

    Hyväksyin nämä kauheat taudit sillä periaatteella, että kerran vuodessa se on koettava ja sillä siisti. Sen jälkeen muisti pitää lakkia päässä ja mansikoitakaan ei tarvinnut enää ahmia niin paljon.

  13. Näin marjaaikaan luettavaksenne jo edesmenneen
    Viljo Hoffrenin runo. Hän muistelee runossa
    lapsuutensa ”mansikkapaikkoja” Pälkjärvellä:

    KOTIKONNUN MARJASET

    Kir’, kir’, kirsikat kukkivat Vornasenmäellä.
    Man, man, mansikat Tervahauan rinteellä.
    Mes, mes, mesikat Hämälän härkäopotassa.
    Mus,mus, mustikat Leppälammin saaressa.
    Juo, juo, juolukat Alalammin rannalla.
    Puo, puo, puolukat Ukko-Kivisen konnussa.
    Lak, lak, lakkaset Pärekorven suolla.
    Kar, kar, karpalot punaisina tuolla.
    Mar, mar, marjasein, kaikki ovat siellä.
    Siell’, siell’, siellä vain Kotikonnun tiellä.
    Vak’, vak’, vakkasein odottaapi täällä.
    *
    Viljo Hoffren oli syntynyt 1930
    Runo on kirjoitettu v. 2000

  14. Tuossakin runossa kotiseuturakkaus oikein tihkuu.
    Siellä omilla marjamailla oli aina maukkaimmat marjat. Minullakin on nyt omalla pihamaalla metsämansikoita ihan letunpaistonuotion vieressä. Vaikka keräisin kourakaupalla tästä mansikoita letun päälle, niin silti mielessäni maistuivat paremmilta ne lapsuusajan mansikat, vaikka pitikin välillä juosta karkuun naapurin vihaista emäntää tai sarvipäistä pässiä.

    Aamulla eräs verkkolehden lukija otti yhteyttä ja kertoi, että heillä lehmät ajoivat mielestään ei toivotut mansikan kerääjät.

  15. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan
    Etsin netistä tietoja mansikkakuumeesta.. Siellä sanottiin, ettei sellaista sairautta ole edes olemassakaan. Ja minä poikarukka sairastin sitä siis aivan turhaan. Mansikkakuumeen nimitys on kansan suussa tunnettu ja syitä sille arvuutellaan useitakin. Jonkun vitamiinin yliannostusta veikkailtiin. Eräs selitys oli se, että metsämansikka toimii nesteenpoistajana ja eihän siihen aikaan juotu muuta kuin jos kovasti janotti. Kun aurinko porotti paljaaseen päähän, niin varmaan me mansikan ahmijat aika kuivia oltiin. Kai siinä mansikassa jotain outoa on, koska ei sitä osaa säilöäkään muuten kuin tuoreena syömällä.. Vai osaako joku Värtsin lukijoista?

  16. Aho- eli metsämansikat ovat taas
    parhaimmillaan. Ei liene sitä immeistä
    jolle ei tulisi lapsuusajat mieleen mansikoita
    maistaessaan.

    Lukaisin tämän parin vuoden takaisen
    juttuni kommentteineen ja kuuntelin
    Carolan esittämän Mansikkapaikan.

    Ei voisi heinäkuun ilta olla leppeämpi.

  17. Tänään viimeksi muistelin lapsuuden mansikkapaikkoja, kun löysin
    pihan laidalta muutaman mansikan.

    Tuolla ylempänä kommenttirunossa mainitaan Pälkjärven marjapaikkoja.
    Kasvoikohan Rämiinsalolla lakkoja tai jotain muuta marjaa, äiti siitä puhui?

  18. Jostain syystä tänä kesänä on metsämansikoita tavallista runsaammin. Lapsena niitä poimittiin Patsolassa oman hiekkamontun reunoilta kuppikaupalla.
    Nyt on poimittu litrakaupalla Särkijärven rannoilta kantarellien keruun myötä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *