Elämää Lopotilla

lopotilla

Käydessäni kesälomareissullani Värtsilässä ja entisillä asuinsijoillani Niiralassa silmäni kostuivat.
Vanhan ratavartion viimeinenkin rakennus oli purettu. Paikka oli minulle muistorikas ja rakas. Varhaislapsuuteni poikavuodet kasvoin lopotin nurkilla. Lopoti oli karjalaisen evakko mummoni ratavartiolle antama nimi. Ratavartio puolestaan oli nimestään huolimatta rajavartioasema.

Lapsuus vartion suojissa oli hyvä. Leikkikavereita riitti. Jos sanon,näin timanttisella muistillani että meitä keskenkasvuisia pörräsi lopotin nurkilla parhaimmillaan toistakymmentä, en ainakaan hirveästi liioittele.

Kesä oli touhua täynnä. Pääsääntöisesti leikittiin lähimetsässä. Olen siis mehtäläinen. Suosituin leikki taisi olla ”länkkäri inkkari”asetelma. Harakan sulka päähän sidottuna, katajasta tehty jousi aseena puolustettiin alkuperäiskansojen oikeutta asuinsijoihinsa. Rakennettiin majoja maahan ja joskus puihinkin. Hökötykset olivat kyllä sen tason risukasoja että on hyvä ettei kukaan meistä valinnut aikuisena rakentajan uraa. Tosin joku saman tason tumpelo on tainnut alalle ajautua kun lukee juttuja näistä nykyajan home- ja kosteusongelmaisista rakennelmista.

Uimassa käytiin joko Kerosen rannassa tai Uimosen rannassa. Valokuvaaja Kerosen ranta oli hiukan suositumpi. Se oli lähempänä ja jotenkin kesäisempi. Kun polkupyörät oli runtattu maahan juostiin suuren tuomen ali Kerosen talon nurkalta alkavalle polulle. Polku kulki niityn halki joen rantaan. Niityllä kasvoi kymmeniä erilaisia kukkia, tuoksu on unohtumaton. Rannassa oli pumppulaitos jossa oli hyvä likkojenkin vaihtaa uikkarit. Meillä sälleillä taisi olla samat lyhkäset housut koko kesän jalassa. Yöpuulle mentäessä piti sentään housut vaihtaa ja jalat pestä. Kerosen rannan etuja oli sekin että osula oli aivan valokuvaamon vastapäätä. Jos joskus, tosin hyvin harvoin, oli jollain sen verran rahaa
että osulasta voi ostaa sitso pullon uinnin jälkeen, oli reissu täydellinen. Pullon sisältö jaettiin tasapuolisesti. Pienimmälle ei viimeisenä tainnut pullon pohjalle jäädä kuin sokerista sylkeä. Valokuvaaja Keronen oli myös hanuristi. Joskus hän istui mökkinsä rappusilla ja soitteli meille rannasta tuleville uimareille kesäillan valssia.

Vartion tallin ylisillä oli sadepäivinä taivaallista istuskella tai heinissä makoilla.. Sade ropisi kattoon, kuiva heinä tuoksui ja evääksi oli kasvimaalta käyty herneitä ja joskus ”harvennus porkkanaa”.
Jos likkoja ei ollut mukana, puhuttiin niistä. Jos oli, niin jutut kääntyi koulunkäyntiin tai muuhun yhtä tylsään. Myöhemmin kyllä ymmärsin että tallin ylisille ei kannattanut mennä useamman likan kanssa
yhtä aikaa. Kahdestaan syntyi paljon paremmat keskustelut.

Pelejä ja leikkejä, joita harrastettiin, oli tietysti muitakin. Niiden harjoittamista sotki kuitenkin aikuisten jatkuva puuttuminen lasten elämään. Milloin piti lähteä marjaan tai sieneen. Milloin kasvimaalle
kitkemään. Miten ne rikkaruohot kasvoivatkin niin hyvin? Klapien ja veden kantoon komentaminen antoi myös aikuisille veto-oikeuden keskeyttää lasten leikit. Nämä murheet olivat kuitenkin voitettavissa olevia vaikeuksia. Kenenkään ei tarvinnut hakeutua kuraattorin juttusille vaikka sellainen olisi ollutkin.

Isät olivat yleensä aina poissa. En tiedä mikä oli rajamiesten työaika tuohon aikaan mutta kotona ei kuitenkaan tarvinnut olla. Naiset pyörittivät pihapiirin arkea. Pesivät pyykkiä,kasvattivat vihanneksia ,säilöivät marjoja ja sieniä jotka sitten taltioitiin vartion suureen maakellariin.

Naapurin rouva Pirkko kasvatti jopa tomaatteja jonka taimen katkaisin kerran vahingossa kivilingon kivellä.Tomaatintaimet olivat kauniissa rivissä saunan aurinkoisella seinustalla.Viritin litteän kiven pajukepin päähän tehtyyn halkioon. Viritelmästä piti tulla rastaiden tappokone. Rastaiden jotka olivat vapaata riistaa, koska söivät kaikki punaiset viinimarjat.

Ei tullut lingosta tappokonetta. Koeammunnassa poikki mennyt tomaatintaimi lopetti aseen tuotekehityksen. Asiaan saattoi vaikuttaa myös pääsuunnittelijan akuutisti kipeytyneet, punottavat pakarat. .Asiasta syntyi myös jonkin tason diplomaattinen selkkaus. Aika kuitenkin rauhoitti tilanteen ja uskaltauduin taas ihmisten ilmoille.

Iän myötä reviirimme kasvoi. Kävimme pelaamassa jalkapalloa Uudenkylän kentällä. Onkireissut joelle tulivat tärkeiksi. Kukkien kastelumatkat haudoille tuntuivat jo matkalta maailman ääriin.

Muutimme vartiolta pois ollessani reilun kymmenen vanha. Jouduin lähtemään lopotilta mutta lopoti ei koskaan lähde minusta.

Teksti ja kuva: jore

9 comments for “Elämää Lopotilla

  1. ”jos likkoja ei ollut mukana puhuttiin niistä”,
    toteaa Jore tässä sujuvasti soljuvassa muistelu-
    tuokiossaan jonka lukaisin jo hyvää mieltä hyristen
    pariinkin kertaan.

    Vaan pojat on poikia. Kun istuin keksussairaalan
    kahviossa alkuviikosta, viereisessä pöydässä istui
    kolme ”paapparaista” sairaalan aamutakeissa.
    Ei siinä puhuttu sairauksista vaan – naisista!

    Olikohan Joren mummo Kurkijoelta? Kurkijoen
    kappapaikkaa sanottiin lopotiksi.

  2. Hauskasti kerrottuja lapsuusmuistoja!

    Samantapaisia ovat pikkupoikien leikit vieläkin, kun on
    vaan paikkoja, minne majat voi rakentaa. Nyt ovat jousipyssyjen
    tilalle tulleet kaupasta ostetut vesipyssyt. Rannalla näyttää koleasta
    säästä huolimatta hauskaa riittävän.

  3. Mainiota muistelua ja letkeää lukemista 😉

  4. Anteeksi nuo aamutokkuraiset kirjoitusvirheet:

    Korjaan tuon alemman lauseen:
    Kurkijoen kauppapaikkaa sanottiin Lopotiksi.

  5. Innostuin tutkimaan Lopottia Googlen kautta. Näyttää, että sloboti (venäjäksi) tarkoittaa kirkonkylää (suomeksi). Kurkijoella on kirkonkylän synonyyminä käytetty sanaa Lopotti (muunnos sanasta sloboti). Näyttää Lopotteja olevan eri puolella nyky-Suomeakin, mutta nehän eivät liene Joren tarkoittamia. Siispä Tellelle kiitokset johdattelusta ja Jorelle kiitokset mummostansakin!

  6. Kiitos Jore, tarinaasi oli ilo lukea! Niin elävää kuvausta pikkupoikien maailmasta – sellaisesta maailmasta, jota ei enää ole.

    Kuvan verkkokeinusta tuli mieleeni, etä tuollaisia miehet värkkäsivät 50-luvulla Raatevaarassa lähetysompeluseuroissa. Naiset puolestaan samalla systeemillä verkkokasseja – punaisia ja sinisiä.

  7. Kiitos palautteestanne ystävät.

    Selvisihän se Lopotti sanan merkitys nyt myös minulle.
    Mummoni käytti sanaa varmaan siksi että meno vartiolla oli joskus vilkasta kuin liikepaikalla ikään.

    Ei ollut Margot Kurkijoelta kotoisin.Suistamolta oli lähtöisin,tosin sukututkimus viittaa siihen että hänen esivanhemmat olivat vähän syvemmältä idästä.

  8. Minäkin sain Lopotin viimein luetuksi. Piti kyllä nousta Kukkovaaran korkeimmalle paikalle kenttää hakemaan. Ainakun kännykällä yritän avata Värtsin niin näen nuo otsikot mitta sen pitemmälle känny ei malta kahlata.

    Tämähän sattui enrmmän kuin naulan kantaan että Jore, metsien mies saa parhaat terveiset toiselta netsien mieheltä ja vieläpä paikasta, joka oli 60 luvulla melkoinen ”lopotti” ja nuorison kokoontumis paikka. kyllä puhuttin tytöistä.
    Kiitos Jore !

  9. varmempaa tietoa lopotista….on tilusnimi maarekisterissä katso mml karttapaikka,nysä sijaitsee kumpulantiellä ,kuului vuodesta 1945 jenny ja verttu huomannille,kun äitee möi paikan heille…oli äiteen kotopaikka,mihin kuului myös marjamaa…alunalkujaan ulottui radan eteläpoulelle..osin ratapohjana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *