Kolin maisema. Kuva Maija Varonen
Kolin kauneimmat rinteet ja jyrkänteet,
katsoo vaaroilta kaukaisuuteen.
Siellä Pielisen saaret ja selkäveet,
valo aaltojen leikeissä helmeilee.
Puut vaarojen laella naavaiset,
karulle huipulle juurtuneet.
Äärelle jylhän kauneuden,
käy kulkija hiljentyen.
Minne päättyy polku tai kääntyy pois,
mitä luvata metsien henki vois?
Kolin vaarojen laelle kannan,
uhrilahjani nöyränä annan.
Kauniin Pielisen helmassa vaaran nään,
sinne ystävän mukaani saan.
Kun polut rinteiden sillan ylittää,
ovat osana elämän virran tään.
Puut rinteillä kumartaa vaarojaan,
kestävät tyynet ja tuulet maan.
Nään siellä kevään tuoksuvan,
kun muistoissa sinne palaan.
Maija Varonen 2015
Siinä olis taas hieno runo Ensiolle sävellettäväksi.
Kyllä Kolin näkymät ovat vailla vertaa. Niin upea tuo Pielisen sini.
Ensio sävelsi jo tämän runon alkukesästä. Se on valssi.
Nämä Kolin vaaramaisemat ovat todella komeaa katseltavaa,
joten tuntuu mahdottomalta löytää kyllin kauniita sanoja niitä kuvaamaan.
Nyt äskettäin Kolilla käydessäni tuli mieleeni, että ihmiset voisivat vielä
nykyistä enemmän käydä siellä ihailemassa ja nauttimassa tästä
ainutlaatuisesta nähtävyydestä.
Meillä on kaksi Ensiolta saatua cd-levyä.
Ryhdyin heti tutkailemaan, josko tämä
”Kolin kunnailla” sattuisi niissä olemaan.
Ei ollut, mutta ehkä joskus on tilaisuus
kuulla tämä sävellettynäkin.
Jean Sibelius – Finlandia
https://www.youtube.com/watch?v=F5zg_af9b8c
Maijan kauniiseen runon olisin halunnut löytää Ension, tai Koli aiheista musiikkia, mutta tuloksetta.
Kävihän Sibelius Kolilla ja on ollut esillä viimeaikoina. Mielestäni Finlandia sopii runon kunniaksi. Nauttikaa suomalaisesta kauniista luonnosta ja musiikista. Tässäkin voi ihailla Pielisen pintoo.
Kiitos Mikolle Sibeliuksesta!
Nyt on Sibeliuksen 150 v. juhlavuosi, joten tämä sopi erinomaisesti
tänne. Hän kävi Kolilla Aino- rouvansa ja pianonsa kanssa säveltämässä
näiden maisemien innoittamana musiikkia. Näihin hänen sävellyksiinsä
ei sanoja tarvita, musiikki puhuu puolestaan aidosta suomalaisesta
luonnosta ja kansanluonteesta.
Pienenä yksityiskohtana voin mainita, että minun yksi Kalevala- runomittaan
kirjoittamani talviruno on esitetty Sanna Grönmarkin säveltämänä samassa
konsertissa mm. Sibeliuksen musiikin kanssa. Minä itse en ollut paikalla kuulemassa,
se kyllä harmittaa hitosti.
Kolista taitaa olla vähän lauluja, mutta Pielisestä on useita. Meidän Koli
ei ole vielä äänitetty, mutta meidän Laulu Pieliselle on poltettu levylle.
Tuossa Kolin maisemassa olisi inspiraation lähdettä nykymuusikoille tehdä jälleen
uutta musiikkia.Toivon, että syntyy!
Marko Kontkasen kuvia Kolilta
http://yle.fi/uutiset/ukkoskuvaaja_marko_kontkasen_koli-kuva_sykahdytti_ihmisia__katso_hienoimpia_otoksia/8221717
Kontkanen on saanut kuviensa myötä julkisuutta myös valtakunnan uutisissa.
Hänen kuviaan mielellään katsoisi enemmän.
KOLIN LUMO
Kun lähden matkaan miettien,
niin yhtään tiedä en.
Miks Karjalaan mä matkustan,
siitä saan taas unelman.
On Kolin rinteet melkoiset,
ja järvet selkoset.
Kun kerran tieni sinne toi,
sitä unohtaa en voi.
Kun sinne matkustaa,
niin siitä voimaa saa.
Ei muuta olla voi,
vain sinne unelmoi.
Taas Kolin lumo on,
aivan uskomaton.
Saa laajat Kolin maisemat,
taas nähdä mahtavat.
Valoisa yökin siellä saa,
keskikesää kukoistaa.
Ja ruska aikaan vieläkin,
mä tahdon takaisin.
Kun kerran tieni sinne toi,
sitä unohtaa en voi.
Martti
Tätä se ”uneni tiesi”, että tänne syntyy toinenkin sanoitus Kolille.
Joko tämä on sävelletty? Ainakin runon tavutus näyttäisi soveltuvan
lauluksi.
Toivottavasti vielä tulee muitakin Koli- aiheisia runoja.
Laitan tähän Laulu Pieliselle sanat
Uinuu järvi tyyni vielä aamuun heräävään,
aurinko veden pintaan kimaltaen.
Käy ohi saarien sekä luotojen,
veneet kalastajain hiljaa liukuen.
Kun maisemassa jylhän, vain katse viivähtää,
niin paljon anteeksi sielunikin saa.
Vedet järven peilaa maailmaa,
sinisyyttä taivaan kaareutuvan.
Huokuu Pielisellä aallot elämää,
kuohuu rantoihin myös myrskysää.
Lepäämättä aallokko pauhata saa,
sen tuulet rauhoittaa tyyntyessään.
Vartijana seisoo Koli laajan ulapan,
aallokko soittaa lauluja tuulien.
Kun hioo vuosia tyrskyt karejaan,
aikaa mennyttä ei saata huomata.
On ikuisuus vain lyhyt aika Pielisen,
se on kuin eilinen, hetki ihmisen.
Pienuutensa tuntee purrellaan,
saapuessaan suojaisaan satamaan.
Huokuu Pielisellä aallot elämää…
Maija Varonen
Jenkit ovat nimenneet Kolin kansallismaiseman yhdeksi onnellisuuden lähteeksi.
Kirjoitan sen vuoksi tänne vielä yhden Koli- runon. Nyt Kalevalan henkeen.
Sinne itseäni käsken
Kolin vaaroille kapuan
rinteen suuren kukkuloille.
Menen kauniille kiville
paikoillensa muinaisille.
Kulkija kivellä istun
vaeltaja vaaran päällä.
Kauas taivaan pilviin katson
järven suuren saaristoihin.
Kuuset päällä kasvaneina
mäkeen männyt juurtuneina.
Katson maahan maatuneita
kaatuneita tuulen tullen.
Kiitos Luoja kauneudesta
iloksi kulkijan luodun.
Sinne itseäni käsken
Kolin vaarain kukkuloille.
Maija Varonen 2015