Koulutielle

Niinhän se kesä taas meni ja alkoi arkinen aherrus koulussa. Joissakin kouluissa aloitettiin jo aikaisemmin tällä viikolla, mutta Tohmajärven koulut aloittivat syyslukukauden torstaina 13.8. Värtsilän koulullakin olimme jo parina päivänä valmistelleet lukukauden alkamista ja torstaina kahdeksan jälkeen olimme valmiina vastaanottamaan kesälomalta palaavia oppilaitamme. Siniristilippu salossa juhlisti lukuvuoden ensimmäistä ja ekaluokkalaisten ihan ensimmäistä koulupäivää.

Viime vuoden kuudesluokkalaiset olivat suunnanneet ”askeleensa” yläkouluun ja pari oppilasta oli muuttanut kesän aikana toiselle paikkakunnalle ja toiseen kouluun. Tilalle saimme kuitenkin viisi ekaluokkalaista, neljä poikaa ja yhden tytön. Pientä jännitystä oli havaittavissa, kun ekaluokkalaiset katselivat muiden oppilaiden innokasta selitystä ja ilakointia koulun pihalla. Täytyihän kesälomakuulumiset kertoa heti kaverille! Pelitkin käynnistyivät jo ennen ensimmäistä kellon soittoa.

Koulun kello soi 8.45 ja siitä se kouluvuosi käynnistyi!
Perinteisesti menimme saliin, jossa ekaluokkalaisille oli varattu omat tuolit, muiden oppilaiden istuskellessa penkeillä tai lattialla. Päivi-ope esitteli henkilökunnan, johon Kimmon vuorotteluvapauden ajaksi olemme saaneet uuden Samu-opettajan. Oppilaat esiteltiin nuorimmista lähtien ja jokainen sai verrytellä jalkojaan nousemalla seisomaan nimensä kuultuaan. Kaikki olivat paikalla; kesäloman jälkeen oli herätty ajoissa!
Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on muistanut syksyn ekaluokkalaisia jo monien vuosien ajan ja turvannut heidän koulutietään lahjoittamalla heille pyöräilykypärät. Tänäkin vuonna Mirja ja Marita olivat saapuneet kypäräkassin kanssa koululle ja viisi uutta komeaa kypärää sai uuden omistajan. Kiitos MLL:lle, Maritalle ja Mirjalle!

Päivi kertoili jotakin koulupäivien käytännönjärjestelyistä; mm. lukujärjestyksistä, kyytien odotustunneista sekä muutamia muistutuksia koulunsäännöistä. Sitten päästiinkin laulamaan Samun säestäessä kitaralla. Laulu oli tuttu ystävyydestä kertova ”Minun ystäväni on kuin villasukka….” Villasukista laulettiin, vaikka ulkona oli kesäisen lämmin päivä, jota piristivät sadekuurot ja ukkosen jyrähdykset. Syyslukukauden ensimmäinen ”oppitunti” päätettiin Annelin tarjoamiin mehuihin ja kekseihin. Sitten oppilaat pääsivätkin taas välitunnille mm. jatkamaan kellonsoiton keskeyttänyttä jalkapallopeliä!

[Best_Wordpress_Gallery id=”9″ gal_title=”Koulutielle”]

Teksti ja kuvat: Vuokko Väänänen

1 comment for “Koulutielle

  1. Hyvää kouluvuotta sekä oppilaille että koko henkilökunnalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *