Mitä mää tiärän

Heli Laaksosen proosaa
Runoreisuil

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?, Otava 2015

Heli Laaksonen on viime aikoina putkahtanut kuvaruutuun, jossa hän juttelee murteisen hauskasti eri alojen julkkisten kanssa ajan ilmiöistä. Ja Heliltä eivät kysymykset lopu. Hän on yhtä kiinnostunut ikkunassa itsepäisesti sisään pyrkivästä paarmasta kuin auringon lähettämästä energialaskusta maan asukkaille: ” Kuvitelkka, kuin kauhia suure lasku aurink meil laittais, jos hän tuattamastas enerkiast päiväkohtase hinna ottais! ”

Lueskelin Laaksosen kirjaa, jonka jutut ovat tulleet tutuiksi lehdistökolumneista ja nettipalstoilta. Mielestäni kirjailijalla on oivalluksia joka lähtöön ja usein melkoisen napakoita mielipiteitä.
Hän luonnehtii kirjassaan eri paikkakuntia Suomessa, usein omien kokemustensa ja mielteidensä kautta, mutta joskus jutuissa on kyllä paikkakunnan yleisempäänkin ilmeeseen liittyviä oivalluksia. Säkylästä hän muistaa ajaneensa ojaan, kun väisti traktoria. Vihreäpipoinen traktorikuski tuumi tultuaan ajopelistä ulos: ”ei sul mittä hinausköyt kumminka ol?” No olihan köysi ja runoilija pääsi jatkamaan kiertuettaan.

Joskus on tuntu tällaista pidempää proosaa lukiessa kuin taannoisedssa yrityksessäni lukea raumalaisia jaarituksia. Lukijan on mieluusti pidettävä taukoa ja nautiskeltava Laaksosen humoristisesta, lämpimästä ja oivaltavasta seurasta, jos mahdollista viikon parin ajan, jos ei pidempäänkin. Luulisinkin, että alkuperäisessä ympäristössään, kolumneina ja nettijuttuina nämä toimivat paremmin, kun lukija pääsee ”vähemmällä”.

Silti pidän Laaksosen proosaa ansiokkaana ja viihdyttävänä. Jospa jatkossa pääsemme taas nauttimaan upeista runoista, joissa jokainen sana erottuu hyvin ja lukukokemus on helpompi. Laaksonen puuttuu myös kuvataiteeseen ja tuumii, että vähän enemmän oivaltamisen ja ylivertaisuuden pilkahduksia pitäisi näkyä nykytaiteessa.

Jouko Varonen