Pohjois-Karjalan rajavartioston kuukausitiedote – elokuu 2015

rajavartiolaitos95vKatsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – elokuu 2015

Rajojen valvonta

Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajaosuudella tilanne oli elokuussa kokonaisuudessaan vakaa ja rauhallinen.

Rajatarkastukset

Niiralan rajanylityspaikalla rajan ylitti elokuussa 146 900 henkilöä, kun vuoden 2014 vastaavana ajankohtana rajanylityksiä oli 154 264 (laskua 4,8 %). Venäläisiä rajanylittäjiä oli yhteensä 48 661 henkilöä, kun viime vuoden elokuussa heitä oli noin 14 800 enemmän (laskua 23 %). Toisaalta suomalaisten rajanylittäjien määrä kasvoi elokuussa noin 7 100 henkilöllä (kasvua hieman yli 7 %) ollen yhteensä 96 634 henkilöä. Muita kansalaisuuksia rajaylittäjistä elokuussa oli 1 605 henkilöä.

Rajanylitysliikenne Niiralan rajanylityspaikalla on ollut noin 4,4 %:n laskussa vuoteen 2014 verrattuna. Vuoden 2015 alusta rajanylittäjiä on ollut yhteensä 1 049 315, kun viime vuonna vastaavana aikana rajanylityksiä oli noin 48 550 enemmän.

Niiralassa evättiin elokuussa yhdeksän henkilön maahanpääsy puutteellisten maahantuloedellytysten vuoksi. Lisäksi yksi henkilö käännytettiin.

Joensuun lentoasemalla ulkorajatarkastuksia suoritettiin elokuussa 149 matkustajalle.

Lieksan Inarin tilapäisen rajanylityspaikan kautta rajan ylitti elokuussa 468 henkilöä.

Rikostorjunta

Niiralassa havaittiin elokuussa yksi epäilty rattijuopumustapaus.

Lisäksi havaittiin 24 liikenne- ja ajoneuvolain rikkomusta, viisi ulkomaalaisrikkomusta, kaksi rajavyöhykerikkomusta ja neljä muuta rikkomusta. Rikkomusten seurauksina annettiin 14 rangaistusvaatimusta, kolme rikesakkoa ja 18 huomautusta.

Sotilaallinen maanpuolustus

Pohjois-Karjalan rajavartioston Rajajääkärikomppaniaan 6.7.2015 palvelukseen astuneet alokkaat vannoivat sotilasvalan Kiteellä 21.8.2015. Valan vannoi yhteensä 132 alokasta, joista 10 vapaaehtoista asepalvelusta suorittavia naisia. Valan vannomisen jälkeen heidät nimitettiin rajajääkäreiksi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *