Jaloittelua

Hyvä on näin ikäihmisen hemmotella itseään vaikkapa käymällä muutaman kerran vuodessa jalkahoidossa. Sellainen sattuikin sopivasti samalle kaupunkireissulle kuin auton vuosikatsastus. Niin paljon ehtii tuo kaupunkikuva muuttua joka välissä, että katsastuskonttori etsityttikin itseään aika lailla. Kun olimme risteilleet alueen pääkatua edestakaisin muutaman kerran, jalkauduin kyselemään tarkempaa osoitetta. Sattuikin niin somasti, että mieshenkilö jolta neuvoa kysyin oli juuri astumassa autoonsa ja menossa samalle kadulle, ei tosin katsastukseen. Helppo olikin sitten seurata hänen autonsa perävaloja perille saakka.

Garra­Ruffa­kala

Kotilot eivät liene niitä nopeimpia jaloittelijoita

Kotilot eivät liene niitä nopeimpia jaloittelijoita

Kun auto oli katsastettu olikin jo kiire jalkahoitolaan. Se on onneksi aivan kotikulman takana, kävelymatkan päässä. Niitä näitä rupatellessamme hoitaja kertoi, että hän oli tullut juuri edellisenä iltana Kreikasta. Siellä on kuulemma monia Fish Spa hoitoloita, mutta hän ei ollut sellaista kokeillut. Kiinnostukseni heräsi. Mikä ihme se sellainen kalakylpylä on? Kuulemma sellainen, jossa asiakas laittaa jalkansa ikäänkuin akvaarioon ja pienet kalat näykkivät sitten kuolleen ihosolukon ja muut epäpuhtaudet suihinsa.

Kun olin aikani sulatellut tätä tietoa, samainen hoitaja kysyi onko kasvojen etanahoito minulle tuttujuttu? Eipä ollut. Se on kuulemma sellaista, että kymmensenttinen etana vaeltelee hiljalleen kasvoilla ja samalla kun se hieroo ihoa pehmeästi, sen erittämä lima tasoittaa ihon vakoja ja ryppyjä. Oli aivan pakko sulkea silmät ja kuvitella miltä tuntuisi lekotella lepotuolissa kun pikkukalat näykkisivät jalkateriäni ja isot etanat vaeltelisivat naamallani. Taustamusiikkina kaikuisi vienosti rauhoittavaa valaiden laulua….

Taidan olla arkinen ihminen kun en oikein osannut keskittyä tuohon kuvitelmaan. Mieleen pätkähtivät hirvikärpäset, joita on saanut melkein joka päivä nyppiä niskastaan ainakin mökkimaisemissa. Ajatella, jos nuo inhat ötökät suorittaisivat samalla jotain hoitavia toimenpiteitä! Antaisimmeko niiden siinä tapauksessa ryömiä ihollamme?

Luomukävelyä

Kotiin kävellessä tuli mieleen, että keskieuroopassa on meneillään villitys nimeltään paljasjalkakävely. On perustettu paljasjalkakävelypuistoja ja ­ polkuja. Monissa maissa paljasjalkakävely lienee pakon sanelemaa. Niin taisi olla asianlaita muutama vuosikymmen sitten vielä armaassa Suomenmaassammekin. On monia riipaisevia tarinoita, kuinka lapset joutuivat talvisin ulkoilemaan vuoron perään kun kaikille ei ollut jalkineita.

Herttoniemenkartanon samettisella nurmella passaisi pasteerata  paljasjaloinkin

Herttoniemenkartanon samettisella nurmella passaisi pasteerata paljasjaloinkin

Kaiken imemäni infon jälkeen tuntui aivan pikkujutulta ettemme löytäneet jotain katuosoitetta. Tuumailin, että kauneudenhoitoalakin on mennyt tietämättäni eteenpäin pitkin harppauksin. Vai onko peruutettu tavallaan taaksepäin, edellä mainitut hoitomuodot lienevät olleet käytössä jo antiikin aikoina?

Vaan kun asiaa hetken pähkäilee, niin onhan meilläkin tiedossamme vanha luontaishoitokeino, eli iilimadot. Jostain luin äskettäin, että tuo ikivanha hoitomuoto on palannut ainakin hevostalleille.

Illan mittaan tunsin itseni niin kevytkenkäiseksi, että kiersimme vielä Kuhasalon luontopolun. Paksujen puunjuurien yli harppaillessani lausuin Uuno Kailaan runoa: ”Niin mä kerran tieni aloin/niin mä kuljen paljain jaloin/avohaavat syvät näissä/ammottavat kantapäissä”. Mistä lie sekin tullut mieleeni.

Teksti: Tellervo

Kuvat: Lissu Kaivolehto

6 comments for “Jaloittelua

  1. Kyllä minä sen vielä kestäisin, jos pikkukalat näykkisivät sääriäni, mutta limaiset etanat matelemassa kasvoillani – puistattaa ajatuskin.

  2. Noista Tellervon mainitsemista etanoista pääsee kätevästi
    jauhomatoihin ja kovakuoriaisiin, joista arvellaan tulevan
    helpotusta ihmiskunnan yhä kasvavaan ravinnontarpeeseen.

    Ehkä kalat kestäisin jalkojen hoitajina, mutta iilimatojen kohdalla
    tekisi hyväksyminen tiukkaa.

  3. Mikon ”opetusvideoista” näemme nyt nämäkin ihmeet
    livenä! Ja mistäpä tuon tietää, jos joku lukijoista on vaikka
    kokeillutkin kalapedikyyriä tai etanahoitoa.

  4. Kalapedikyyri on minulle tuttu juttu muutaman vuoden takaa kiinasta. Olihan se ensialkuun hieman ”kutittava” tilanne, mutta nopeasti siihen tottui ja kuollut ihosolukko katosi pikkukalojen suihin.
    Palju oli aika iso ja siellä istuttiin kaulaa myöten, joten olisi fisuilla ollut muutakin näykittävää, mutta jalkaterät varpaineen tuntuivat olevan niiden herkkua. Eräs paikallinen kaveri meni hieman pidemmälle, hän istui vedessä sieraimiaan myöten huulet auki ja sai kaloilta ilmaisen hampaiden puhdistuksen.

    VTOH

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *