Keskikokone Perunannostokiartue

Runoilija Heli Laaksonen ryntää seitsemännelle runokiertueelleen Sanamaija Heli Laaksonen on saanut Helil kyläs -keskusteluohjelmansa päätökseen televisiossa ja lähtee lokakuussa seitsemännelle runokiertueelleen. Runoutta ja stand up -komiikkaa yhdistävissä esityksissään lounaismurteestaan tunnettu kirjailija lukee runojaan,
kertoilee noloista sattumuksista ja filosofeeraa elämän hurmaavuudesta ja hankaluudesta.

Tämänkertainen runokiertue on saanut nimekseen Keskikokoinen Perunannostokiertue. Se on kahdelletoista paikkakunnalle rientävä puolitoistatuntinen yhden-naisen runoesitys. Keikoilla ei nosteta perunoita eikä opeteta kuokan käyttöä: se on vertauskuvallista sadonkorjuuta, ajatusmukuloiden ja sielunperunoiden nostoa: Runoi laareis,
sanoi säkeis!

Keskikokoinen Perunannostokiertue on sisällöltään sama kuin Pieni Perunannostokiertue, joka kiersi Suomea monin paikoin loppuunmyydyin salein viime syksynä. Runokiertue rullaa nyt uusille paikkakunnille – ja varsin kauas lounaisilta murrealueilta. Kiertue alkaa mahtipontisesta Järvenpää-salista 6.10. Savolaisia tervehditään Kuopiossa ja Iisalmessa, kainuulaisia Kuhmossa, pohjalaisia Oulussa. Pohjois- ja Etelä-Karjalaa edustavat Joensuu ja Lappeenranta. Toki myös Satakunta ja Häme muistetaan: kohteena on Kankaanpää, Huittinen, Lahti, Tampere – ja juurevana päätöspaikkakuntana Hämeenlinna.

Idea Perunannostokiertueeseen syntyi Tasavallan presidentin itsenäisyyspäiväjuhlissa, kun kalaaseihin kutsutun Helin yllä ollut perunakuosinen hame kuohutti muotipiirejä. Kuuluisa puku kulkee nyt pitkin Suomea Helin esiintymisasuna. Myös lavastus tuo mielleyhtymiä perunakorista maailmanpyörään, Turun torin puheen sorinaan ja ihmisen
huikeaan, haikeaan elämänkaareen.

Kiertueet ovat olleet yleisö- ja arvostelumenestyksiä. Turun Sanomien kulttuuritoimittaja Anniina Karhu tiivistää Laaksosen runoesitysten ytimen näin: ”Laaksosen kirjalliselle tuotannolle – jota hän esiintymisillään itse ruumiillistaa – tyypillisiä piirteitä ovat humoristiset, hieman stand up -henkiset havainnot maailmanmenosta ja taitava kielellinen leikittely lounaismurteella. Taiteilijahahmo koostuu anarkistisesta runotytöstä, maanläheisestä koti-ihmisestä sekä
sympaattisesta kylähullusta.” (TS 5.5.2014).

Nykyään Rauman Lapissa asuva Heli pohtii tien päälle lähtemisen syitä tykönään: ”Mää yritin kovaste olla lähtemät millekkä runokiartueel taas. Niist o niin kauhia tyä ja vaiva! Mut en saanu olluks. Niimpal houkutti lähte kattoma lukijoi-kuulijoi vähän kauemmaski, runoi lukema, uussi salei näkemä, viarai murttei kuulema. Täält mää nyy sit tulen. Ottaka koppi, etten kolhi päätän!”

Runoilijan kotisivuilta saa lisätietoja Keskikokoisesta perunannostokiertueesta että kirjailija Laaksosesta: www.hulimaa.fi.

Kiertue järjestetään yhteistyössä Auraviihteen ja Sanatoimisto Hulimaan kanssa.

Keskikokoinen perunannostokiertue lokakuussa 2015

ti 6.10. Järvenpää, Järvenpää-talo
ke 7.10. Lahti, Sibeliustalo
to 8.10. Huittinen, Risto Ryti -sali
la 10.10. Kuopio, Musiikkikeskus
su 11.10. Kuhmo, Kuhmo-talo
ma 12.10. Oulu, Madetoja-sali
ti 13.10. Iisalmi, Eino Säisä -sali
ke 14.10. Joensuu, Carelia-sali
to 15.10. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
su 18.10. Kankaanpää, Kankaanpää-talo
ma 19.10. Tampere, Pakkahuone
ti 20.10. Hämeenlinna, Verkatehdas

Esitykset alkavat kello 19. Kesto noin 1,5 tuntia, ei väliaikaa.
Liput 22 e.

www.hulimaa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *