Ruskaretki

Syysruskaa Hyypiällä.

Syysruskaa Hyypiällä.

Ihan hyvältä lokakuinen sää näytti. Valo ja pihapuiden värikylläisyys tunkeutuivat huoneeseen raollaan olevien sälekaihtimien siivuttamina. Ei niin värisokeaa ihmistä voisi olla, joka ei huomaisi syksyn värien täyteläistä punaa vaahteran lehdissä tai marja- aroniassa. Rantakoivu sen sijaan pitkitti lehtiensä pudottamista aina lumentuloon saakka. Läheinen tervaleppä ei välittänyt säilöä lehtivihreäänsä muiden puiden tavoin kevään uusia koitoksia varten, vaan se pudotti lehtensä jo vihreänä. Puut puhdistautuivat vuodenkierrossaan tarjoten haravanvarteen tarttujalle luomuliikuntaa. Siinä sai värikkäitä lehtikasoja samalla siirrellä saappaankärjillä edessään.

Aamupalan lomassa valmistelin eväitä päivän ruskaretkeä varten: makkaraa, leipää, maitoa ja kahvia termospulloon. Retkiväätteet löytyivät ja saivat kelvata nekin. Starttailimme kotipihalta hiljalleen matkaan, kun ei mitään kiirettä ollut. Tienpinnassa ei näkynyt mustaa jäätä, kun keli oli kuiva ja lämpöasteilla.

Joensuusta otimme kyytiimme syyslomalaiset kimpsuineen ja kampsuineen. Esikoululainen halusi ruskaretkelle mukaan myös läppärinsä, niinpä takapenkiltä kuului pian iloinen kissapelin kilinä. Lähestyimme Pyhäselän- Kiihtelysvaaran tienristeystä, jossa hoputin kuljettajaa kääntymään vasemmalle. Hän oli päättänyt tehdä ennalta sopimaamme matkareittiin muutoksen, joka oli niin hänen tapaistaan. Meille tarjoutui nähtäväksi Rauanjärven kesämökkikylä, jonne mennäkseen täytyi ajaa vielä eteenpäin. Olipa tosiaan mökki poikineen! Sanoivat pienen järven ympärillä olevan 160 mökkiä. Osa näytti olevan ihan vieri vieressä, edustaen eri vuosi kymmenten rakennuskulttuuria. Ne, jotka olivat markka- aikaan hankittuja, saattoivat maksaa nyt jo kymmenkertaisen hinnan.

Varsinainen ruskamatka jatkui tämän ylimääräisen kierroksen jälkeen Valkeasuolle, koska olimme kuulleet muuttomatkalla olevien joutsenten parvista. Ajoimme hiljalleen suon reunaa, mutta joutsenista ei näkynyt enää jälkeäkään. Niillä olikin hyvät ruokamaat turvetuotannosta viljapelloksi muutetulla alueella. Siinä lienee kasvanut kauraa tai vehnää, arveltiin.

Ajoimme yli suon syntyneitä teitä pitkin. Kauempana näkyi jotain valkoista. Joutsenia oli kuin olikin vielä jokunen. Lähemmäksi päästyämme linnut sallivat auton tulla melko lähelle, mutta meidät ihmiset huomatessaan ne siirtyivät välittömästi kauemmaksi ja nousivat siivilleen. Saimme niistä valokuvia lähinnä pyrstön puolelta. Onneksemme linnut laskeutuvat läheiselle Varpolammelle, jossa saimme niistä muutamia lisäkuvia. Läppärin omistava poika pääsi kokeilemaan myös luontokuvausta. Tarkasta suunnittelusta huolimatta vinoja kuvia tuli, mutta kuvia kuitenkin.

Valkeasuon joutsenet.

Valkeasuon joutsenet.

Jätimme joutsenet valtakuntaansa. Päätimme mennä Hyypiänvaaralle katselemaan komeita näkymiä. Entinen palovartijan torni oli myytävänä. Vaan kukapa haluaa ostaa itselle oman tornin? Mitä nuoret edellä, sitä vanhemmat perässä, ajattelin ja kiipesin puoliväliin tornia minäkin. Ruskan kieli puhui kauniisti myös Hyypiänvaaralla. Sieltä ylempää katsottuna puut olivat kuin soihdut tai keltaista kultaa valuvat purot. Menneen kesän valo antoi pikkuhiljaa periksi. Oli sanottava enemmän, kun”Ihan kiva” ei riittänyt kuvaamaan edessä avautuvaa näkymää.

roni

Roni

Olikin jo ruokatauon aika. Purnukorvessa koivupuut syttyivät iloisesti nuotiolle varatussa tulisijassa. Eskari- ikäinen opetteli nuotion tekoa ja latoi koivuhalkoja muiden mukana. Hän sai väistellä silmiin ja sieraimiin tunkeutuvaa savua samalla. Tikunnokassa olevat makkarat mustuivat avotulella, kun emme jaksaneet odottaa kunnon hiilloksen syntymistä. Ehkäpä nuotion ääressä kerrotut tarinat ja opit palaavat kasvavan lapsen mielen sopukoista takautuvasti juuri tämän päivän synnyttäminä. Siinä olisi päivän hyvä anti.

Päätimme tehdä kotimatkan Uskaljärven tien kautta. Reitti oli huikean mäkinen ja mutkainen. Juuri siitä syystä se oli kelpuutettu useita kertoja rallireitiksi täällä ajetuissa kilpailuissa. Ylitimme sillan, jonka alta virtasi Jänisjoki melko leveänä. Oli maalaistaloja pellonlaidoilla lokakuisessa säässä. Koko tällä rallireitillä ei tullut yhtään vastaantulijaa. Niin hiljainen oli kylätie. Saavuimme Loitimolle, josta Jänisjoki alkaa. Lähestyimme Huosionvaaraa, jossa kinastelin kuljettajan kanssa erään tienvarsitalon omistajan nimestä. Sain kerrankin sanotuksi viimeisen sanan.

Teksti ja kuvat: Maija Varonen

Share

13 comments for “Ruskaretki

  1. Telle
    18.10.2015 at 9:42

    Ruska hehkuu täällä Niinivaaran rinteessäkin,
    katsoopa mistä ikkunasta hyvänsä. Puoliso tuossa
    selän takana toteaa, että ”Maija-Liisa saa lukijan
    mukaansa”, en käy kiistämään, vaan annan hänen
    sanoa viimeisen sanan.

  2. Mikko
    18.10.2015 at 18:33

    Maija kertoi elävästi ”Ruskaretkestä” ja hiljaisesta kylätiestä. Minäkin vaelsin ajatuksissani Hyypiänvaaralle ja sen maisemia ihaillen. Matkani jatkui muuttolinnun lailla etenpäin……….

    Tangomarkkinoiden 25 – vuotis juhlakonsertissa äänitetty ”Hiljainen kylätie” palauttaa monia muistoja mieleen.

    https://www.youtube.com/watch?v=9i_4ARvx7_k

  3. irene peuhkurinen
    18.10.2015 at 20:08

    Niin tavallinen retki, mutta huikeaa kieltä.Kiitos antoisasta lukukokemuksesta!

  4. maija varonen
    18.10.2015 at 21:50

    Kiitokset itsellenne, kun jaksoitte lukea jutun!

    Mikon musiikkivalinta oli oivallinen, koska Saija Tuupanen on
    alkuaan Tuupovaarasta lähtöisin. Kävimmehän me retkellämme
    sielläkin.

    Laakean Pyhäselän Liperin puoleiseen saunarantaamme näkyy nuo
    Kiihtelysvaaran mäkiset maisemat, vaikka matkaa kertyy linnuntietäkin
    melkoisesti. Usein tulee sinne vilkaistua rannassa käydessä.

  5. alpoaatos
    19.10.2015 at 8:50

    Siinä tuli kierrettyä Maija -Liisan tarinaa seuraillen melkein koko Itäsuomi. Minulle ennen näkemättömiä paikkkojakin mainittiin useita, vaikka luulin että tunnen kaikki paikat. Luulo ei ole tiedon väärti.
    Hyypiän vaara on tuttu ja tornissa olen käynyt useitakin kertoja. Vaaralta on huikeat näkymät ja lähellä olevalla laavulla kelpaa pitää taukoa ja nauttia evätään. Eräänä keväänä siellä käydessäni piti jonkun syyn vuoksi katkaista koivusta oksa. Osasta alkoi virrata mahlaa. Laitoin kahvipannun oksan päähän riippumaan ja kohta kahvipannu olikin täynnä mahlaa. Niin tuli Hyypiän mäellä keitettyä elämänin ensimmäiset kahvit mahlasta.

  6. maija varonen
    19.10.2015 at 9:50

    Että mahlakahvit. Yhä vain paranee ohjeet!

    Nyt on Hyypiänvaaran laavu ja tulipaikka purettu pois, koska
    tornikin on myytävänä. Komeat näkymät sieltä on pitkälle, mutta
    ehkä se torni ei täytä näköalatornina kaikkia direktiivejä, kun on
    alkujaan rakennettu mahdollisten metsäpalojen ajoissa havaitsemiseksi.
    Siellä ylhäällä istui kesällä lähes aina joku ihminen.

    Tuo Hyypiä sana tarkoittaa muistaakseni haukkaa, mutta en ole varma.

    Lähin nuotiopaikka ja laavu löytyy siitä läheiseltä Purnukorvelta.
    Siellä oli nuotiopuita, mutta meillä oli omat puut mukana kaiken
    varalta.

  7. erkki lintunen
    19.10.2015 at 17:52

    Minulle tuli tänään ”ruskaretki” Partaharjulle. Matkaa kertyi Pieksämäelle ja Partaharjulle 244 km. Vuosittain syksyllä kokoontuu tänne ”harmaahapsia” eli kirkon erilaisissa nuorisotyön johtotehtävissä toimineita veteraaneja. Koolla on melkein kaksikymmentä. Muistelemme menneitä, kerromme vuoden takaiset kuulumiset ja – kyselemme yhdessä, miten kirkkoamme pitäisi uudistaa. Ihan totta, me eläkeläiset, kyselemme sitä, koska kirkko on meille rakas.

    Nyt menemme saunaan ja huomenna jatkamme.

  8. alpoaatos
    19.10.2015 at 22:41

    Vai on Erkki Partaharjulla. Käypä kato onko Jokikämppä 2 vielä pystyssä. Siinä meitä Värtsilän poikia oli eräällä leirillä jokunen vuosikymmen sitten.

  9. Lissu
    20.10.2015 at 12:03

    Kiitos Maija ruskaretkestä! Tuli ikävä lapsuusmaisemiin ja monia muistoja Hyypiänvaaraan liittyen.

    50-luvulla Hyypiänvaaran laella järjestettiin juhannusaaton kokkojuhlat. Kuvitelkaa, siellä keskellä metsää, vettä ei lähimaillakaan. Onneksi mitään vaaratilanteita tulen kanssa ei koskaan syntynyt. Kyläläiset rakensivat kokon talkoilla. Talkoilla tehtiin myös tarjottavat simat ja munkkirinkilät. Sima tarjottiin oikeista laseista – kertakäyttömukeista ei kukaan silloin osannut uneksiakaan. Kaikki tarvikkeet, simatonkat sun muut, raahattiin vaaran laelle kapeaa kinttupolkua pitkin. Juhlan ohjelma oli hengellispainotteista. Kylän väki vauvasta vaariin oli saapunut paikalle parhaimpiinsa pukeutuneina.

    Valokuvaajat Markku Tano ja Ismo Pekkarinen ovat kuvanneet maisemia palotornista käsin useampaankin otteeseen ja kaikkina vuodenaikoina. Seuraavasta linkistä aukeaa upea talvinen panoraama kansallismaisemaksiki luokitellun Raatevaaran kylän suuntaan. Markku Tano on ikuistanut näkymän tammikuussa 2001.

    http://www.maisema.fi/arkisto/index.php?c=Uudet%20kuvat

    Maija muistelit Hyypiän tarkoittavan haukkaa. Minun muistini mukaan se tarkoittaa huuhkajaa.

  10. Lissu
    20.10.2015 at 12:06

    Tässä vielä linkki Ismo Pekkarisen kuvaan talvisesta Raatevaaran kylästä

    http://fotomafia.1g.fi/kuvat/Luonto+TALVI/Vaaramaisema0392N366.jpg

    Minä taidan polkaista tästä ruskaretkelle Viikin suuntaan…

  11. maija varonen
    20.10.2015 at 16:48

    Kiitos Lissulle linkeistä! Pääsin oikein luontokuvaajan mukana kulkemaan
    niissä maisemissa ja vähän muuallakin. Todella kauniita kuvia oli.

    Minä mietin sitä muinaissuomalaista nimeä Hyypiälle, että oliko haukka
    vai huuhkaja? Oikeassa olet, huuhkaja se on, jonka mukaan vaara on nimetty.

    Olen joka kerran Hyypiänvaaralla käydessäni ihmetellyt sitä silloista kokon paikkaa,
    ettei ole syttynyt metsäpalo vaaralla palotornin juurella! On ollut onnea matkassa.

    Sinne kylälle on jätetty nähtäväksi perinnemaisemaa, mutta en tiedä, miksi torni
    aiotaan myydä ja lopettaa tornimatkailu. Jämäkältä se torni vielä vaikutti. Ehkä
    sille ei löydy ylläpitävää tahoa eikä kukaan ota sitä vastuulleen. Yksityisen omistajan
    maallakin taitaa sijaita, ne entiset pellot kasvavat jo tukevaa koivua.

  12. Lissu
    21.10.2015 at 0:24

    Maija, muistatlo milloin se palotorni on rakennettu? 50-luvulla sitä ei vielä ollut. Me muutimme Tohmajärvelle loppuvuodesta 1959 ja sen jälkeisistä ajoista tietoni ovat kovin vajavaiset.

    50-luvulla siinä Hyypiänvaaran juurella oli asuinpaikka, jota sanottiin Taivaanpankoksi. Nykyisin Värtsilässä asuva koulukaverini Pertti Suihko asui Taivaanpankolla harmaassa hirsitalossa äitinsä ja enojensa kanssa. Rakensivat silloin 50-luvulla sitten uuden talon Haukivaaraan. Milloinkahan se Taivaanpankon talo on mahdettu purkaa? Talon ympärillä oli pellot maantiehen ja Lauroseen asti. Nyt pellot kasvavat paksua koivua.

    Yksi asia Hyypiässä on kuitenkin pysynyt muuttumattomana nämä vuosikymmenet. Se on isäni 50-luvun alussa rakentama lato siellä notkossa suoraan Taivaanpankon alapuolella. Sitä latoa olen kuvannut tieltä käsin lukemattomia kertoja. Heinävaaralainen Ismo Pekkarinen on kuvannut sen palotornista käsin 6.11.2006

    http://fotomafia.1g.fi/kuvat/Luonto+TALVI/Lato+Hyypi%C3%A40287N276.jpg

    Osa meidän pelloista oli vajaan kilometrin päässä ”mäillä”, niinkuin sanonta kuului. Kun mentiin mäille heinään, tehtiin eväät mukaan ja ladossa pidettiin sitten evästaukoa.

  13. maija varonen
    21.10.2015 at 9:46

    Lissu, kävin Hyypiässä 1965 ensimmäisen kerran, jolloin palotorni oli
    jo Hyypiänvaaralla. Tarkka rakennusvuosi ei ole tiedossani, mutta sen
    on täytynyt olla 60- luvun alussa. Sekin vaaralla vietettävä juhannuskokko-
    perinne oli jo silloin hiipunut. Kertoivat kyllä siitä.

    Uskoisin, että Taivaanpankon harmaa talo purettiin 70- luvulla, jolloin maat
    lienevät siirtyneet uudelle omistajalle. Siinä koivikossa on jo tehty harvennushakkuut.
    Lato tosiaan on siinä vastakkaisella puolella tietä.

    Kiitokset kuvalinkistä! Valokuvaaja onnistuu vakuuttamaan veistoksellisilla
    kuvilla, kuinka kaunis vuodenaika talvikin on. Pyryllä ja pakkasella se joskus
    pyrkii unohtumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *