Joku ei ehkä ole nähnytkään tällaisia pihtejä. Vanhemmalle väelle voivat olla hyvinkin tutut. Minunkin piirongin laatikossa nämä pihdit ovat olleet joutavina pitkät ajat. Näiden pihtien käyttö on aikanaan ollut palasokerien katkaisemista kahtia, kenties useampaankin osaan. Ennen tehdasvalmisteisen palasokerien aikaa sokeri on ollut isommissa möykyissä, mutta sellaisesta minulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta. Ehkäpä joku kertoisi.
Meidän kotona näitä pihtejä nimitettiin sokerisaksiksi. Nämä pihdit ovat sepän takomat. Sepän nimeä en muista, mutta saattaisi olla Pirnes? Muistaako joku. Iso musta mies ja käheä ääni.
Nyt kun oikea sokeri on epäterveellistä niin hyvin varustetuista kaupoista löytyy useitakin sokerin korvikkeita. Kuvassa oleva makeutusaine on puristettu pienen palasokerin kokoon ja –muotoon. Minun makutottumusten mukaan pala on aivan liian suuri, joten sokerisakset pääsivät jälleen arvoiseensa käyttöön.
Teksti ja kuva: Alpo Rummukainen
Meidän mikrohyllyssä sokerisakset kellottavat edelleen. Piti ihan käydä katsomassa, vieläkö ne siellä ovat, kun käyttöä ei enää ole. Nyt ei käytetä sokeria lainkaan, joskus vähän hunajaa. Mutta eihan sitä tiedä, milloin niille uusiokäyttöä löytyy.
Suomenkieleen tulee jatkuvasti uusia sanoja,
samalla muutamat jo unohduksiin jääneet poistuvat
käytöstä.
Vaikka sokerisakset ovatkin poistuneet käytöstä,
moni meistä muistaa niiden tarpeellisuuden
lapsuutensa ajoilta. Keritsimet ja sokerisakset olivat
huushollin tarpeellisia ”leikkureita”.
Minä suutuin aina sokeripalalle kun se suli
kuuman juoman seassa. Minulla oli oikein
loitsukin: ”Ei saa sullaa sokeri”…..Mummot laittoivat
sokur’palan huultensa väliin ja ryystivät kahvin
tassilta sen läpi.
Onkohan kukaan käyttänyt toppasokeria. Minä en liene koskaan nähnytkään. Sellaisen pienimiseen noita pihtejä varmaan tehtiinkin.
Lapsuuskodissani olivat tuollaiset sokerisakset, jolloin niillä
oli käyttöäkin. Palasokeri ei ollut tasakokoisina paloina, vaan
joukossa oli huomattavan suuria paloja.
Jossain muutossa sakset ovat kadonneet tarpeettomina.
Toppasokeri ja sokerisakset välttämätön yhdistelmä.
Saksille oli käyttöä sodanaikana korttiannokset oli
pieniä ja sokeripalat täyttyi pieniä että makeeta riittää
kauemmin,Pulmu palasokeri oli sellaista hössöä että
se mureni käsissä.
Olen kirjoittanut Värtsiin muutama vuosi sitten sokerisaksista. Meillä on keittiön seinällä muistona häälahjaksi saadut sokerisakset, joista vielä kiitos tuonilmaisiin entiselle Kassanpellon lähinaapurillemme Piiroisen Anna-tädille. Ne ovat edelleen käytössä esim. lääketablettien puolittamisessa.
Puhuit, Alpo sokerimöykyistä. Tarkoitit kai toppasokeria, kartion muotoisia pakkauksia suurimmat ehkä 5 tai 10 kg. Niitä piti pieniä ensin vaikka kirveellä ja sitten saksilla. Sokerin siruja siinä hommassa lenteli ja makeita olivat. Ompahan omakohtaista kokemusta.
Kun tulin liike-elämän palvelukeen jatkosodan aikana, sokeri oli jo palasokeria, onneksi.
Sitten Värtsilän sepistä. Varmistin vielä Kejosen Pirkolta, että iso tumma mies oli seppä Riekkinen,, kuten itsekin muistelin. Pirneksen muistin myös. Hän asui Miina vaimonsa kanssa myös Kassanpellon suunnalla. Kaatui muistaakseni jatkosodan aikana.
Sitå Joulun odotusta. Toivoo kaikille, Hilkka ja kirjuri Ake.
En löytänyt Hilkan kirjoitusta hakusanalla sokerisakset, mutta sen sijaan löysin yli neljän vuoden takaisen Sakarin jutun Toppasokeria
https://www.vartsi.net/2011/08/15/toppasokeria/
Jopa tuli hienoja tarkennuksia minun makean nälkääni. Pysähdyin miettimään tuota yhdistelmää; toppasokeri ja korttisäännöstely. Miten ihmeessä oli mahdollista lohkoa kaupassa sellaisiin lohkareisiin mihin annoskupongit riittivät. Ja jos kuponkeja olisi ollut riittävästi niin olisiko kaikilla riittänyt rahaa koko topan ostamiseen. On ollut makeita sirpaleita. Lie jossain ollut sokerimuurahaisiakin osilla.
Kiitos Hilkka tuosta Riekkisestä. Ihmeellisiä nämä muistojen pienet hiput mitä pulpahtelee pintaan.
Mistähän sekin Pirnes muistiini piipahti.
Jos joku löytää tuon Hilkan mainitseman sokerijutun niin laittakaapa linkkiä tähän. Kiitos.
Katri Hiltunen, joka oli ollut kaupassa
töissä niin Pälkjärvellä kuin Wärtsilässäkin,
kertoi ajallaan, että kartionmuotoisesta sokeritopasta
hakattiin paloja pienellä kirveellä. Kartion yläosa
oli ollut halutumpaa kuin alaosa.