Monena mies eläissään, tai tässä tapauksessa siis nainen. Tarinan päähenkilö on taas kerran Telle joka odottelee Tampereelta saapuvia projektiihmisiä Joensuun rautatieasemalla marraskuisena tiistaina. Hänellä ei ole aivan tarkkaa tietoa kuinka monta henkilöä on tulossa eikä myöskään sitä mikä hänen roolinsa on tässä tapaamisessa.
Junan vihellystä kuullut en
Tapaaminen on sovittu sähköpostitse rautatieasemalle vaikka tutkijat tulevatkin autolla. Asemalta nimittäin alkaa tarina ”Tuuleen kadonneet” jonka Telle on lähettänyt edellisenä vuotena valtakunnalliseen ”Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat” hankkeeseen. Hanke on kaksivuotinen äänimaisemien tallennus ja tutkimuskohde. Siinä on useita järjestäjiä, mainitsen niistä Suomen Akustisen Ekologian Seuran, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Yleisradion. Mukana on useita yliopistoja sekä Tampereen ammattikorkeakoulu… Suomen Kulttuurirahasto on tukenut hanketta.
Telle on siis lähettänyt tähän keruuseen tarinansa ”Tuuleen kadonneet”. Hän kertoo siinä lapsuutensa äänimaisemasta Utrassa viisikymmentäluvun taitteessa. Hän on saanut pari viikkoa sitten yllättäen sähköpostia jossa ehdotetaan haastattelua ja äänitystä tuon tarinan perusteella. Keruuseen on tullut parisataa vastausta ja muutamia vastausten lähettäjiä on tarkoitus haastatella tarkemmin.
Odottavan aika on pitkä. Mutta niin on matka Tampereeltakin, varsinkin tälläisessa kelissä. Puoli tuntia yli sovitun ajan on koko ryhmä koolla: Projektituottaja Kaisa Ruohonen, yliopettaja Ari Koivumäki, harjoittelija Tatu Naukkarinen ja pyörällä paikalle polkaissut tutkija Noora Vikman Joensuun yliopistolta. Asemasalissa istuskelee muutama myöhässä olevaa Pieksämäen junaa odotteleva henkilö. Katselevat ihmeissään, että miksiköhän tuo tavallisen oloinen nainen (Telle) on useamman haastattelijan mielenkiinnon kohteena?
Menneisyys vain lipui ohi silmien
Ryhmä siirtyy aseman ratapihalle. Siellä puhaltaa niin jäätävä viima, että he luikahtavat raiteilla ilman veturia seisovaan junanvaunuun. Telle yrittää muistella miltä asemanseutu näytti kun hän tuli Joensuuhun ensimmäisen kerran 1948. Jälkikäteen häntä harmittaa, kun unohti mainita kioskin josta ostettiin lehtiä ja makeisia aina ennen matkaan lähtöä.
Kun aseman otokset on saatu ”purkkiin” ahtaudutaan autoon ja suunnataan uuden Sirkkalansillan kautta Utraan. Utrassa pysähdytään sen historialliseen keskipisteeseen, vesisahan muistomerkin äärelle. Mikrofonit otetaan taas esille ja Telle kertoo mitä juuri siltä paikalta näkyi ja kuului hänen lapsuudessaan. Näkyi Gutzeitin saha, puinen kansakoulu, kauppa, Väisälän veljesten kotitalo, Uittoyhdistyksen konepaja ja Utran kirkko. Kuuluvin elementti oli tietenkin mahtava Utrankosken pauhu.
Mutta viima vain yltyy ja nyt kalisevat jo kaikkien hampaat kylmästä. Tarinassaan Telle on maininnut myös lapsuudenkotinsa, rintamamiestalon kirkon ja hautausmaan puolivälissä. Ilomielin kaikki suuntaavat nyt sinne, Tellen veljen kahvipöydän ääreen. Ennen kahvittelua Telle ja Ari Koivumäki kiipeävät kuitenkin yläkertaan. Äänitetään narisevat vintinportaat joten Telle yrittää askeltaa mahdollisimman painokkaasti.
Kahvittelun jälkeen Ari Koivumäki jatkaa vielä haastattelua kyselemällä minkälaista oli asua lapsena rintamamiestalossa. Tellen Matti veljellä on myös monia muistoja ja niitä he nyt kilvan kertovat mikrofoniin. Mutta aika rientää ja eronhetki koittaa. Äänitysryhmällä on jo kiire toiseen tapaamiseen yliopistolle. Utran hautausmaalla käynti jää, vaikka Telle on varannut mukaansa kynttilänkin vietäväksi Weissellien (Väisälä) haudalle.
Mitä on eessä päin, sitä en vielä nää
Telle jalkautuu kyydistä torin kulmalla. Lumisade on nyt niin sankkaa, että hän päättää ajaa herroiksi taksilla. Niin kai ne muutkin ”julkkikset” tekevät. Sattuukin mukava nuorimies kujettajaksi. Hän on kiinnostunut kokkauksesta ja selittää Tellelle pihvinpaiston salaisuuksia. Samalla hän harmittelee, kun siltasulun takia matkanteko on näin ruuhkaaikana hidasta ja tulee tavallista kalliimmaksi. Mutta tänään Telle ei ole köyhä eikä kipeä. Sitä Telle ei viitsi kuljettajalle kertoa, että kun hän tuli ensimmäisen kerran Joensuuhun hän ajoi saman sillan yli vossikakyydillä.
Kotona Telle miettii, että jos hän olisi kirjoittanut tarinansa vaikkapa Värtsilän muuttuneesta äänimaisemasta, olisivatko tutkijat tulleet sinne saakka äänittämään? Huomattavia tehdasyhdyskuntia molemmat ajallaan niin Utra kuin Vanha Wärtsiläkin.
Teksti: Tellervo
Kuvat: Kaisa Ruohonen
Väliotiskot: Kiskot vievät etelään/Jukka Kuoppamäki
Kiskot vievät etelään – Jukka Kuoppamäki
https://www.youtube.com/watch?v=99Mze68yAYc
Pitkästä aikaa Värtsi oli saanut historian havinaa sivuilleen. Tästä olisi ainesta myös tehdä ohjelma telkkariin.
Mielenkiinroisesti kirjoitettu tarina.Tulihan toiskaupunkilaiselle Joensuun historiaakin.
Mielenkiintoinen kertomus kaikkine tapahtumineen, josta
saisi hyvinkin jutun radioon tai televisioon.
Onnittelut!
Huomasin, että meillä on Utran hautausmaa jäänyt vähälle kuvaamiselle.
Puuttuvatkohan nämäkin Väisälän veljekset Suomen kirkkoja ja hautausmaita
Facebookista?
Täällä äänimaisema on myrskyn kourissa, mutta onneksi eivät sähköt ole
vielä katkenneet.
Kun lukee Tellen keruuseen lähettämän tarinan, ei tarvitse ollenkaan ihmetellä sitä, että hänet on valittu haastateltavaksi. ”Tuuleen kadonneet” on luettavissa Pälkjärven pitäjäseuran kotisivuilta. Suosittelen klikkaamaan linkkiä ja sukeltamaan 50-luvun taitteen tunnelmiin.
http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php
Kiitos Telle, kun jaoit kanssamme haastattelupäivän kokemukset. Hieno ja moni-ilmeinen tarina tämäkin!
Tästä Tellervon haastattelusta muistui mieleeni juttu, jonka tohmajärveläinen
kansanperinteen tallentaja teki luonani Joensuussa. Kerroin hänelle muistojani
hieroja- kuppari mummostani. Tiedot ovat jossakin kansanperinteen arkistossa
ilmeisesti ruotsinkielisenä. Mistähän sen aineiston nyt löytäisi? Tämä haastattelija
oli muistaakseni sukunimeltään Väänänen, mutta etunimen olen unohtanut.
Olisi mukava lukea sekin juttu.
Tulin juuri Wanhasta Wärtsilästä.
Kovin oli tie kuoppainen ja muutenkin
näkymät ankeita näin loskakelillä. Paljon
on äänimaisema sielläkin muuttunut –
jos ajatellaan aikaa ennen sotia ja sen jälkeen.
Keruujuttuihin kannatta osallistua, koskaan ei tiedä
mitä ne ”poikivat”. Tähän asti olen saanut kirjoituksiani
erilaisiin julkaisuihin, mutta tämä haastattelu oli myös antoisaa
palautetta. Eikä nämä jutut mene roskakoriin vaan ne kaikki
arkistoidaan mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Jos siis kuulette jossain äänitettyä ”vintinportaiden
narinaa”, tiedä vaikka Telle olisi askeltamassa….
Kiitos kommenteista. Ja jos joku haastattelijaporukasta
lukee tämän, niin kauniit kiitokseni teille ikimuistoisesta
iltapäivästä lapsuuteni maisemissa. Kysyin tutkijoilta nimien
julkaisuluvan ja mainostin samalla Värtsiä.
Kannattaa lukea myös Lissun antama palkjarvi- linkki. Mainio kertomus evakkoperheen muuttamisesta Joensuuhun.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on parhaillaan menossa useampiakin keruita.
Kirjoituskilpailu mökkeilystä 1.11.2015–31.8.2016, johon suora linkki alla
http://www.finlit.fi/fi/arkisto-ja-kirjastopalvelut/hankinta-ja-kokoelmapolitiikka/keruut/mokilla#.Vlnz_r8mFc4
Mökkeilyn lisäksi meneillään on seuraavat keruut, joiden selostuksiin pääsee käsiksi klikkailemalla mökkeilysivun oikeasta laidasta.
Keruu jatkosodan jälkeisen perhe-elämän muistitiedosta 1.10.2015–31.5.2016
Muistitietokeruu aviottomista lapsista 1.9.2015–29.2.2016
Muistitiedon keruu 1970-luvun taistolaisliikkeestä 15.8.2015–15.2.2016
Mirkka Rekola – kirjailijoiden ja lukijoiden kirjailija – Keruu 1.3.2015–29.2.2016
Teräsmiehet maailmalla – Komennusmiesperinteen keruukilpailu 1.3.2015–29.2.2016
Eikun aivonystyröitä hieromaan ja näppäimistö laulamaan. Jälkipolvet kiittävät lukiessaan niitä sitten joskus.
Tuskinpa pälkjärveläinen Juho A. Leskinenkään arvasi aikoinaan osallistuessaan lukemattomiin keruisiin, kuinka kovassa kurssissa ne aikanaan tulisivat olemaan meidän pälkjärvitietoutta janoavien keskuudessa.
Tellervon ”Tuuleen kadonneet” on nyt näköjään lisätty Muuttuva Suomalainen äänimaisema-sivustolle.
http://www.aanimaisemat.fi/
Sivustolta löytyy myös muita äänimaisematarinoita ja kartta, jonka kautta pääsee kuuntemaan äänimaisemia.
Äänimaisemien kartasta ei vielä löydy Pohjois-Karjala
-pistettä, mutta varmaan se ajan kanssa sinne ilmaantuu.
Kannattaa selata noita ”Lissun linkkejä”, jos joku aihe vaikka
innostaisi osallistumaan.
Missähän tuo Telle ei olisi mukana..Mielenkiintoista
Olemme pitäneet palvelutalolla ”Eilisen nuoret” kerhoa. Olen joskun soittanut ääninäytteitä.. Niitä on ollut mukava arvuutella. Vein kerran mukanani kahvimyllyn ja papuja sekä jauhoin niitä niin sermin takana näkymättömissä. Se ääni oli vähän vaikeampi arvata kun ei niitä papuja riittänt kovin moneen uusintaan. Yksi mummeli sanoi tunnistaneensa äänen, mutta ei ”ilennyt” sanoa ääneen. Kukapa täällä kahvia jauhaisi.
Luontokerho järjesti myös äänimaisema tapahtuman viime keväänä. Olimme Utranharjulla. Meitä kehoitettiin kuuntelemaan ääniä silmät suljettuina muutama minuutti. Sitten meidän piti kertoa tarina minkä kuulimme. Mielenkiintoista havaita, kuinka eri lailla kuulimme samat äänet.
Nyt ne rintamamiestalon portaan narinat on
saatu (maailman)kartalle. Eli hakusanalla Muuttuvat
suomalaiset äänimaisemat löytyy kuuntelukartta
josta Pohjois-Karjalan kohdalta klikkaamalla
kuuluu kun askellan lapsuuteni portaikossa.
Veljenikin siinä selittelee, mille portaille kannatti
astua jos halusi hiipiä hiljaa kotiin yösydännä.
Jos et muuten löydä, niin valitse
äänilähteistä Ihminen ja yhteisö
Rajaa äänitysvuosi 2015
Klikkaa 6 vko vanha, tulee nro 2
Saattaapi tää kommenttikin aiheuttaa ”narinaa”,
mutta ehkä löytyy kiinnostuneitakin.
Tässä suora linkki sivulle mistä pääsee tekemään noita Tellen mainitsemia valintoja
http://kartta.aanimaisemat.fi/
Jos sallitte, palaan vielä yllä olevaan aiheeseen.
20.2.2017 oli Tampereella kirjanjulkaisutilaisuus
”Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat”. Sen ovat
toimittaneet Heikki Uimonen, Meri Kytö ja Kaisa Ruohonen.
Eli tarinani ”Tuuleen kadonneet”, jonka merkeissä
ylläoleva tarina on ajallaan tehty, päätyi myös
ko kirjaan mukaan. Lissu taisi laittaa silloin siitä linkin
kommenttiriville.
Työryhmä vastaanotti 1200 äänimaisemaehdotusta
188 kirjoittajalta. Kirjan alkupuoli on tieteellistä
tutkimusta, mutta loppupuolelle on otettu joitakin keruuseen
saapuneita kirjoituksiakin. Minun kirjoitukseni on
s. 237, jos joku jaksaa selata sinne saakka.
Googlettamalla löytyy lisää aiheesta, kirjankin voi
lukea asiasanalla: (pdf) Muuttuvat – Tampereen
yliopisto. Aiheesta on ollut viimeaikoina mediassakin.
Kirja onkin helppolukuisempi netistä, nidottu
”fyysinen” tekijäkappale aukeaa vaivalloisesti
keskiaukeamalta.
Onnittelut Telle!
Kirjoittajalle on aina palkitsevaa nähdä oma tekstinsä painettuna. Monista painotuotteista on ollut ilo lukea Tellen tekstejä Värtsin lisäksi. Tellen tarinoita löytyy myös Pälkjärven pitäjäseuran kotisivujen tarinat osiosta. Linkitän tähän tarinan Rengasmatka, jossa liikutaan Pälkjärvellä, Ruskealassa ja Värtsilässä.
http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php?juttu=153