Sahayrittäjän kokemuksia Värtsilässä. Osa 3

Niiralan Sahan historiaa ja toimintaa 1953-55, Juho Hiltusen johtamassa yrityksessä. Pauli Hiltusen, Juhon pojan, muistelmina.

Tämän artikkelisarjan kahdessa ensimmäisessä osassa (Värtsi 13. ja 14.1. 2015) käsittelimme sahan toimintaa yleisemmässä asiayhteydessä sekä asuinpiiriä Niiralan Hovissa Hiltusen perheen näkökulmasta. Tämä täydentävä osio inspiroitui viime heinäkuussa paikan päällä, kun Pauli Hiltunen ja hänen poikansa Juha kävivät vierailulla Värtsilässä ja tutustuivat mm. Myllymuseoon Erkki Lintusen opastuksella. Tässä yhteydessä pääsimme katsomaan myös tämän entisen sahan tiloja, joista valitettavasti oli jo aikapäiviä sitten poistettu kaikki sahakoneet ja muu laitteisto. Tilojen näkeminen tyhjilläänkin ja ränsistyneenä palautti mieleen yhtä ja toista siitä mitä täällä joskus on ollut ja yhteistuumin syntyi ajatus laatia sahan käytännön toiminnasta jonkinlainen selostus. Tässä auttoi paljon myös Seppo Kososen muistelot, sillä hän oli noihin aikoihin sahalla töissä mm. kaapparina. Niinpä Pauli Hiltunen on tehnyt kaaviohahmotelman sahatilasta sellaisena kuin hän sen muistaa ja lisää senkin, että hänen veljensä Erkki oli paljon enemmän käytännön toimissa mukana sahalla. Valitettavasti hän ei kuitenkaan ole siitä enää kertomassa. Koska sahalaittesto on purettu, niin meidän oli turvauduttava etsimään internetistä mahdollista kuva-aineistoa vastaavanlaisesta raamista ja kantista, jotka olivat siellä käytössä. Nämä kuvat ovat ohessa ja ne löytyivät Tyngän Myllyä (Kalajoki) koskevista tiedostoista. Lupa kuvien julkaisuun tässä yhteydessä on saatu.

Niiralan saha oli melko pieni, yksiraaminen. Työntekijöitä oli metsämiehet mukaan lukien parikymmentä. Juho Hiltunen oli sahan hoitaja, Erkki työnjohtaja ja Pauli hoiti pääasiassa kirjanpidollisia tehtäviä. Raamilla oli kaksi miestä: Erkki Turunen sahurina ja Aulis Jaatinen hänen apunaan. Kantissa toimi Martti Kosonen, em. Sepon isä. Kaappareina olivat Seppo Kosonen ja Iita Lempinen. Ja taaplareina Aarne Jaatinen ja Veeri Hooman. Martti Kosonen toimi myös höylässä (joka oli alakerrassa) sekä ajoittain myllyssä, jota myös Erkki Hiltunen hoiti. Tukkien kuljetuksessa oli mukana hevosmies Karvonen, joka toi ne reellä sahan eteen teloille. Hevosen nimikin muistetaan, se oli Seppo. Kyytimiehenä, lähinnä metsäreissuilla, käytettiin kylän taksia Lauri Kettusta, jolla oli Popeda-merkkinen auto. Metsässä toimi viisi kuusi miestä. Niiralan tilan hoitaja oli nimeltään Laukkanen (etunimi?). Ja kunnan sihteerikin, Aulikki Karvonen, jonka kanssa tuli asioitua, asui joen länsirannan sillan korvan talossa.

Sahan voimakoneena toimi sähkömoottori, jonka välityksellä saatiin koneet pyörimään. Kuitenkin oli niin, etteivät moottorin tehot riittäneet yhtäaikaisesti sahan ja myllyn pyörittämiseen. Niinpä jauhatus useimmiten piti hoitaa vasta sahan päivätoiminnan jälkeen. Isä Kosonen siis hoiti tätä myllytystä, samoin kuin veljeni Erkki.

Sahalla oli myös 4-kutterinen höylä, jonka sijainti käy ilmi pohjapiirroksesta. Viilakoppi sijaitsi aivan raamin läheisyydessä, missä sitten raamin sekä pyöröterät oiottiin ja teroitettiin. Veljeni hoiti pääasiassa nämä tehtävät sekä myös raamiin asetteet (ns. tällit) ja isäni Juho auttoi minkä muilta töiltään ehti. On huomattava, että sahanasettajan oli tehtävä raamin asetukset, sillä se vaati oman ammattitaitonsa. Tämä tehtiin tavallisesti viime töinä seuraavaa työpäivää ja sahausta varten. Lisäksi asettaja hoiti terien teroitukset, oikomiset ja haritukset.

Tukit ajettiin rekka-auton kuljettamana sahan plaanille, mistä ne edelleen hevosen vetämällä reellä tuotiin sahan edessä oleville teloille. Tela oli leveähkö ja piikein varustettu, niin että usampi tukki oli mahdollista vetää samalla kerralla.

Ennen kuin tukit menivät sahurin käsittelyyn, ne pyrittiin lajittelemaan määrättyihin tuumakokoihin raamiasetusten helpottamiseksi. Raamilta sahatut lankut ja laudat siirtyivät teloja myöten kanttisirkkelille, joka kanttasi ne säädetyille leveyksille. Kanttarin piti olla ammattinsa osaava, jotta sahatavarasta oli mahdollista ottaa optimaalinen hyötysuhde eli toisin sanoen niin, että siitä jäisi mahdollisimman vähän rimajätettä.

Kanttauksen jälkeen tavara kulki ns. kaapparin kautta, joka leikkasi rimat sekä lankun tai laudan vajaakantit pois. Rimat katkottiin noin puolentoista metrin mittaisiksi ja laskettiin rimarännistä rännin alapuolella olevalle lavalle. Siitä ne lastattiin rillivaunuun, jolla ne sitten kuljetettiin pinottavaksi sahan plaanille.

Valmis tavara laskettiin luiskaa myöten alas, mistä se edelleen kulkeutui myrkkyaltaan kautta rillivaunuun lastattavaksi. Altaaseen oli sekoitettuna tietyssä suhteessa Ky 5 – merkkistä nestettä sinistymisen estämiseksi. Altaalta valmistavara vietiin vaunuilla lautatarhaan tapuloitavaksi. Tätä työtä hoitivat siis Aarne Jaatinen ja Veeri Hooman.

Sahasta tuleva puutavara toimitettiin pääasiassa Enso Guzeit Oy:n Lahden tehtaille US-laatuna (so. priima). Samaa parasta laatua vietiin myös Naantalin Jalopuu Oy:lle, joka toimitti sen edelleen Laivateollisuus Oy:lle. Vm. valmisti mm. kuunareita, joiden kansimateriaali koostui näistä lankuista. Kuunarit toimitettiin Neuvostoliittoon sotakorvauksina. Ja kuten tiedämme, kaikissa sotakorvaustoimituksissa laatuvaateet olivat pilkun tarkat. Niinpä oksia sallittiin erittäin vähän yhtä lankkua kohti, halkeamista puhumattakaan. Kuten olemme aiemmin kertoneet, Juho Hiltunen oli tullut Värtsilään suoraan Jalopuulta, jonka palveluksessa hän oli ollut useampia vuosia. Siten oli luontevaa jatkaa yhteistyötä myöskin näissä merkeissä.

Huonompilaatuinen puutavara (mm. vajaasärmäinen) jalostettiin höylätavaraksi tai myytiin paikallisesti tarvitsijoille. Hyölätavarana käytettiin pääasiassa kuusta. Siitä tehtiin kattolistaa, jalkalistaa, vuorilautaa jne. Se kuivatettiin sahan joenpuoleisissa sivukatoksissa. Höylärinä toimi monitoimimies isä-Kosonen.

Sahan työväki koostui pääasiassa Värtsilän kunnassa asuvista. Monet olivat olleet sahantöissä jo ennen sen vuokrausta. Työt sujuivat yleisesti ottaen hyvin; ne tehtiin kunnolla ja siitä annettiin myös kiitosta. Näin muistan, ja se pyrittiin huomioimaan myös palkassa. Työpäivä alkoi aamulla klo 7 ja päättyi noin klo 17 ja välissä oli tunnin ruokailutauko. Niinä päivinä kun isäni Juho oli paikalla hän johti töitä, mutta muina aikoina se oli Erkin tehtävä. Ylitöitä pyrittiin välttämään kustannus-syistä, jos kohta niitä pakosta joskus oli tehtävä. Palkat räknättiin tunteina ja niiden hoito kuului minulle palkanmaksupäivänä niin kuin muukin kirjanpito.

Onneksi sahan varsinaiseen toimintaan ei sattunut katkoksia tai isompia vikoja, mitä nyt tuo voimavirtavaje kun oli käytettävä myllyä. Ja näin jälkeen päin ajatellen vm. oli kyllä melkoinen puute. Juho Hiltusta pidettiin hyvänä ja säntillisenä työnantajana. Tämä huomioitiin myös hänen 50-vuotispäivillään 20.9. 1954, johon juhliin osallistui sahan työväkeä sekä kunnan silmää tekeviä (mm. Osuuspankin johto sekä Enso Gutzeitin johtaja Suuraho). Syntymäpäiväsankari saikin kuulla mairittekevat onnittelupuheet yhdeltä ja toiselta osallistujalta.

Pauli Hiltunen

Lähteet:
Hiltunen, Juha: Kuva-aineisto Värtsilän Myllymuseolta 2015. Artikkelin editointi.
Hiltunen, Pauli: Piirroskaavio sahasta.
Hiltunen, Juha ja Pauli: Sahayrittäjän kokemuksia Värtsilässä, osa 1. Värtsi – verkkolehti. 13.1. 2015.
Hiltunen Juha ja Pauli: Sahayrittäjän kokemuksia Värtsilässä, osa 2. Värtsi – verkkolehti. 14.1. 2015.
Kosonen, Seppo. Henk. koht. haastattelut ja konsultaatio, heinäkuu ja joulukuu 2015.
Lintunen, Erkki. Henk. koht. haastattelut ja konsultaatio, heinäkuu ja joulukuu 2015.
Tiinanen, Risto. Tyngän Myllyn raamikuvat. Sähköpostiviestit heinäkuussa 2015 Tiinanen/Hiltunen.