Pianotaiteilija 1/3 Tuuliselta mäeltä maailmalle

Kaurilasta tuuliselta kotimäeltään lähti lahjakas nuorukainen maailmalle katsomaan minne rautatie vie. Nuoren miehen tie vei pohjoiseen Rovaniemelle ja etelään Helsinkiin, Turkuun jopa Ranskaan ja Espanjaan saakka.

Tämän nuoren miehen, Tarmo Huovisen (s. 20.01.1932) nimi tuli 1960- luvun puolivälistä lähtien hyvinkin tunnetuksi klassista pianomusiikkia harrastavan kulttuuriväen keskuudessa, mutta suurelle populaarimusiikkia kuuntelevalle enemmistölle lahjakas pianotaiteilija ja musiikkipedagogi jäi melko tuntemattomaksi. Kotikylässään Tohmajärven Kaurilassa hänet toki tiedettiin taitavaksi muusikoksi ja pianistiksi, jonka polvella haitarkin joskus soi.

Kaurilassa nyt paluumuuttajana asuva Tarmo Huovisen sisar Helga Karvonen kertoo, että eräänä päivänä v. 1944 Kaurilaan Huovisten tupaan rahdattiin flyygeli, jonka Veikko-veli oli ostanut Joensuusta Lotta-Svärdin huutokaupasta. Lie ollut melko harvinainen soitin ja naapureiden hämmästelyn kohde tuonaikaisessa maalaiskylän tuvassa. Talossa oli musiikillisesti lahjakasta väkeä Anna ja Juho Huovisen viisi poikaa ja tytär. Pojista Veikko oli jo sillon tunnettu haitaristi ja nuorin, Tarmo oli noin kymmenvuotiaasta alkaen hyvin kiinnostunut klassisesta musiikista, jota kuunteli radiosta ja opetteli omin päin nuotteja. Erään vanhemman veljen mandoliinista löytyi säveliä, ja Veikko oli jo ennen flyygelin ostoa, sotapalveluksesta lomalla käydessään tuonut Tarmolle kolmeneljäsosaviulun, jolla tämä parin kuukauden harjoittelun jälkeen soitteli monia sävelmiä.
Kun Huovisten tupaan tuli flyygeli, oli sillä arvaamattoman kauaskantoinen vaikutus Tarmon elämässä. Hän alkoi innolla opetella pianon soittoa, aluksi ilman soittotunteja, ihan omin päin, ja vähän edistyttyään kanttori Sointulan opastamana. Voitanee sanoa, että tämä flyygeli antoi suunnan Tarmon tulevaisuudelle.

Vanha flyygeli on edelleen nyt jo autioituneessa Huoisen tuvassa. Soittimen äärellä Helga ja Arvi Karvonen.

Vanha, kelvottomaksi käynyt fllyygeli on edelleen nyt jo autioituneessa Huovisen tuvassa. Soittimen äärellä Helga ja Arvi Karvonen.

Helga kertoo, että Sointulan suosittamana Tarmo pyrki viisitoistavuotiaana oppilaaksi Sibelius-akatemiaan ja suorittikin pääsykokeet kiitettävin arvosteluin, mutta oppilaaksi häntä ei lopulta kumminkaan hyväksytty puuttuvan keskikoulutodistuksen vuoksi. Tämä oli suuri pettymys lahjakkaalle nuorelle miehelle. Musiikista oli kuitenkin tullut jo niin merkittävä tekijä Tarmon elämässä, että soittaminen ja opiskelukin jatkui muulla tavoin.

Nuori musiikkimies Tarmo Huovinen.

Nuori musiikkimies Tarmo Huovinen.

Seitsemäntoistavuotiaana Tarmo lähti Kaurilasta veljensä Veikon tavoin haitaria soittelevaksi ravintolamuusikoksi. Lehtihaastattelussa Huovinen itse kertoo, että kun hän kotoa lähdettyään meni Rovaniemellä erääseen kahvilaan ja kysyi saako hän soittaa niin omistaja tarjosi jakkaran ja sanoi: ”Ala soittaa!” ”Joku pani hatun kiertämään ja sillä tavalla soittaja sai palkkansa.” Rillumareikin tuli tutuksi kun haitaristi esiintyi Rovaniemen markkinoilla  kyseistä elokuvaa filmattaessa. Esa Pakarisen kanssa Tarmo oli soitellut jo aikaisemmin Pohjois-Karjalassa.

Harmonikka oli tullut tutuksi jo nuorella iällä.

Harmonikka oli tullut tutuksi jo nuorella iällä.

Halu piano-oppiin oli jatkuvasti mielessä. Myöhemmin Huovinen muutti Helsinkiin jossa tutustui tulevaan pianonsoiton opettajaansa, jonka opastamana kirjoittautui v. 1955 Lahdessa Viipurin musiikkiopiston oppilaaksi ja aloitti pianonsoiton Sergei Kulangon johdolla, omien sanojensa mukaan, jälleen aivan alusta. Opintojaan hän rahoitti ravintolamuusikkona, haitaristina tai pianistina. Ravintoloissa soitettiin salonkimusiikkia, klassisia viihdesävelmiä, iskelmiä ja jazzia.

Leo Siintojoen yhtye. Pianon ääressä Tarmo Huovinen. Kuva lienee Tarmon opiskeluajalta Lahdessa.

Leo Siintojoen yhtye. Pianon ääressä Tarmo Huovinen. Kuva lienee Tarmon opiskeluajalta Lahdessa.   Kuva internetistä www. kolumbus.fi/jorma.alanne/body_keikat3.html

Lahden musiikiopiston jälkeen ensikonserteissaan pianistina v.1959 Lahdessa ja Helsingissä Tarmo Huovinen sai erittäin kiitettävät arvostelut soitettuaan Bachin, Beethovenin, Chopinin ja Musorgskin teoksia.
Lisäopintoja pianotaiteilija haki ulkomailta Ranskasta ja Espanjasta, sekä täydensi opintojan kotimaassa Erik Tawastsjernan johdolla.

(juttu jatkuu osalla 2/3)   Musiikkipedagogi

20 comments for “Pianotaiteilija 1/3 Tuuliselta mäeltä maailmalle

  1. Kiitos, Seppo, hieno kulttuuriteko SInulta, kun tarjoat tällaista luettavaksi! En ole moisesta ollut ennen tietoinen.

  2. Sepolle kiitokset, on mielenkiintoista odottaa jatkoa. Tarmo Huovisen nimi hienona pianotaiteilijana oli tullut tutuksi radion musiikkiohjelmista, kun kesällä 1978 muutimme Helsingistä Tohmajärvelle. Oli upea ja mieluisa yllätys, kun joko tuona samana tai seuraavana kesänä Huovinen oli Potsipäivillä esiintymässä. Ja vielä se, että hän oli uuden kotipitäjämme poikia!

  3. Eipä ole Tarmo Huovinen pitänyt ääntä itsestään.Tuntemattomaksi on jäänyt. Mutta kiva tutustua!

  4. Mielenkiintoista musiikki- ja henkilöhistoriaa.

  5. Seppo Pusalle suuret kiitokset, että tällainen juttu tuli esiin.
    Mitä muuta vielä Värtsilä pitääkään sisällään.
    Asuin melkein 20 vuotta seudulla ja ikinä ei tullut tätä esiin.

    Nöyrä kumarrus Sepolle, tutkivalle journalistille. Jatka samaa rataa.

  6. Kiitos Seppo, kun nostit esiin merkittävän uran tehneen professori Tarmo Huovisen. Aikoinaan Kaurilan martat järjesti konserttimatkan Joensuun kaupungin teatteriin jossa oman kylän poika antoi pianokonsertin pohjoiskarjalaisille kuulijoille.

  7. Mielenkiintoinen ja hieno tarina. Kiitos Seppo

  8. Jotain Huoviseen liittyvää pyörii mirlessä, mutta en keksi mitä se oli. Jotain unohtunutta Huovisesta. Ihan niinkuin sitä rinnettä Okkulasta Muskoon päin olisi sanottu Huovisen rinteeksi tai soramonttua Huovisen montuksi.

    Kaurilassa olikin erääseen aikaan oikein musiikin tiivistymä kun oli kyläläinen Teuvo Varonen, kauppias Pentti Huikuri, rautatieläinen Keijo Vesanen, Teuvo Ihanus ja Tarmo Huovinen. Nämä kaverukset tekivät keikkoja lähiseudulla ja joskus kauempanakin eri kokonpanoissa.

  9. Kiitos tietopaketista Tarmo Huovisesta. Lapsuudestani asti tunsin hänet vain vaatimattomana mukavana kesävierailijasetänä. Toki pianonsoitosta sai nauttia mummolassa käymäntiellä,vaan eipä tainnut mestari omalla maallaan pieneltä tytöltä silloin arvostusta valitettavasti saada. Onneksi ehdin tavata häntä myös muutamana kesänä aikuisiälläni ja muistoissani hän edelleenkin on herttainen mukava rauhallisenoloinen setä.

  10. alpoaatokselle: niin miekin muistelen lapsuudestani,että Okkulasta nyk.Rajantien yli kun mentiin ja rinnettä ylös noustiin oli kylätie Muskoon ja mäki oli Huovisenmäki. Soramontun nimestä ei muistikuvaa.

  11. Minäkin olin Tarmo Huovisen piano-oppilas ja tein A-kurssin vuonna 1976 Turn konservatoriossa. Hän oli oikein hyvä pianopdagögi ja mukava tyyppi.

  12. Onko kuvan Flyykeli sama, joka taannoin siirrerttiin Tohmajärven Kemieen, Nymanintalon museoon?

  13. Kyllä se on sama. Muistan tämän syntymäkotini flyygelin ehkä noin viisivuotiaasta asti asuessani vanhempieni kanssa siinä Huovilan mäen talossa. Kyseinen flyygeli oli myös minulle ensimmäinen ”soittokone” jolla tutustuin musiikin ihmeelliseen maailmaan. Samoin muistan että flyygelin päällystä ja alusta oli aina täynnä kaikenlaista nuottimateriaalia.

    Myöhemminkin koulupoikana (joskus 1960-70 luvuilla) kävin usein treenaamassa nuotinlukua ja klaveeriharjoituksia siellä Santamäen päällä olevassa Huovisten talossa. Tosin tämä flyygeli oli jo silloin aika heikossa hapessa, mutta olihan siellä myös tavallinen pystymallinen ”arvopiano” (K52) joka oli riittävän hyvässä vireessä ja soittokunnossa.

  14. hei tuomo.peltomäki ,nykyisin kait huovilana tunnettu,oli aina 30-luvulle asti pitkästen omistuksessa,viimene oli kait matti pitkänen.paikka myytiin huutokaupalla,kuka sen huus omakseen,oliko hänen ja isovanhenpais välissä mahdollisesti joku.matti p löytyi myöhemmin monrepos puistosta puukotettuna.

  15. Kyllä, samasta korkealla mäen päällä olevasta Peltomäki nimisestä tilasta on kyse ja isovanhempani hankkivat sen omistukseensa vuonna 1933. Mäeltä oli myös aina 1980-luvulle asti hyvät näkymät mm rajantakaiseen Värtsilän kylään (hyvät näkymät taisivat olla myös syynä siihen että talo/paikka toimi jonkun aikaa kesällä vuonna 1941 myös erään ”asevelidivisioonan esikuntana”).
    Isäni kertoili myös aikoinaan paljon näistä kyseisen tilan edellisistä omistajista/ asukkaista ja myös että ennen meitä tilan omistaja oli ollut sukunimeltään Tuomivirta – todennäköisesti siis vain lyhyen aikaa tuossa1930-luvun alussa. Muistelen myös että aikaisemmasta Pitkästen omistusajasta oli puhetta, mutta tästä Pitkäsen Matin (surullisesta) Viipurin kohtalosta minulla ei ole ollut mitään tietoa.

  16. Tila nimi on ollut Varola ja numero 4:1. Vuonna 1928 tila siirtyi maanviljelijä Juho Vänskälle, hän oli kotoisin Sääminkistä, samalta Pitkälän kylältä josta myös Kusti Löppönen oli muuttanut v. 1927 Kaurilaan. Varolan tila oli kooltaan melkoinen 435 ha. Myyjänä on ollut ylikonstaapeli O. Karhu. Liekö ollut pakkohuutokauppa kun viranomainen on merkitty myyjäksi.
    Vänskät omistivat tilan viitisen vuotta jonka jälkeen se siirtyi Tuomivirralle ja edelleen Juho ja Anna Huoviselle. Paikka on tunnettu Tuulihovina ja 30-luvulta lähtien.
    7. Divisioonan esikunta oli jatkosodan alussa Peijonniemen pappilassa ja Huovisen talo on varmaan ollut jonkun pienemmän joukon komentopaikkana.

  17. juu,o niinkuin otto karhu oli pitkäsen vävymies,en muista vaimon nimeä,lapset alli,aviossa erik hacklinin kans,linda aviossa jääskeläinen ja poika pentti. otto kait oli
    ”vallesmanni”vuoteen 1919 asti,kunnes suomen virkamiehistöä organisoitiin uudeksi, tuli uudet virkavaateet,vanhat vallesmannit eivät kelvanneet vertoiseksi uudelle sosieteelle (mikko perkoilan ”nimismiehen murhe”) ja niin sai värtsilän tienookin asessori weli ruthin. karhuilla oli maapaikka taajaman tuntumassa. otto oli valittu suvun toimesta hoitamaan osaavana myyntiä.varoset,pirhoset ja simoset ovat keskenään jotenkin verisiteissä keskenään, ei ole miul vielä valjennut. pälkjärven raivion hovin joose pitkänen on peltorinteen(mml karttapaikka nimi)kasvatti,yksi äitini enoista,isäntä kait kova sarvinen ,3 emäntää ja muistini mukaan 18 kersaa. raiviossa oli armeijalla jonninmoinen töpinä,sa-kuvissa eversti oescht poseraa raiviossa….lauri pitkänen olisi tullut 1630-tienoolla sieltä teidän säämingistä myös. ”asevelijoukot”olivat saksan ilmavoimien tuki värtsilän lentotoimille, taltuttivat venkkuja,eivät kai viipyneen kauan…aarno söder ,sukulaismies, on rakennellut jonninmoista sukukarttaa, en ole päässyt tutustumaan vielä hänen matskuun. hövelit kiitokset teille tuomo ja reino. p.s. mikä sieltä säämingistä on saanut populaation hakeutumaan tohmajärvelle,värtsilään ja sortavalan saaristossakin näyttää olivan säämingin pitkäsiä.s.s

  18. Muistan pikkulikkana olleeni potsipäivillä samana vuonna esiintymässä harmonikan kanssa, kun Tarmo soitti pianoa. Ensimmäinen harmonikansoitonopettajani oli Tarmon veli Veikko. Mukavia muistoja heidän torpasta, jonne isäni Pekka Huovinen minut pienenä kyytisi.

  19. Niin nämä vanhimmat veljekset (isäni ja Veikko) tunsivat kyllä nuotit ja osasivat soittaa jo joskus 1920 -30 luvun vaihteesta alkaen. Erityisestihän Veikko oli nuorimmalle veljelleen Tarmolle se primus motor ja esikuva myös keikkataipaleen alkuun, ja hänestä voisi kertoa kyllä hiukan pidemmänkin tarinan (pitäisi ehkä pyytää tunnukset tänne sivuille että saisi latailtua kaikenlaisia aiheeseen liittyvää materiaalia).

    Tämä Veikko-setäni oli kyllä kohtuullisen kovan luokan primavista soittaja jo ennen sotia, ja myös sodan aikana harmonikka oli hänelle myös ns. viihdytyssoitoissa mainio työkalu. Sitten sodan jälkeen hän osallistui myös menestyksekkäästi useisiin harmonikkakilpailuihin. Kun Veikko sitten joskus 1960-lopulla huomasi että olin kovin kiinnostunut myös musiikista, niin hän kyllä kannusti opiskelun alkuun lahjoittamalla minulle harmonikkojaan ja nuottimateriaalia sekä kertomalla kaikenlaisia oppimiaan niksejä. Muistan myös 1970 luvulta sieltä Huovilan mäeltä useita Tarmon pitämiä ”henkilökohtaisia kesäkursseja” joissa käytiin lävitse soittoon ja musiikkiin liittyvää tekniikkaa ja materiaalia.

  20. Hei Tuomo Huovinen! Olisi oikein mielenkiintoista lukea juttujasi Veikko Huovisesta ja tämä verkkolehti Värtsi voisi niitä julkaista. Värtsi ja lukijat olisivat kiitollisia noista jutuista. Lähetä tekstit ja mahdollinen kuvamateriaali verkkolehden toimittajalle osoitteella verkkovartsi@gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *