Maanviljelys oli hidasta ja aiheutti paljon ylimääräistä työtä kivisten ja hajallaan olevien pienten peltotilkkujen takia.
Viljakasvien korret korjattiin tarkkaan eläinten rehuksi tulevaa talvea varten. Rukiin toivottiin kasvavan pitkäkortiseksi. ”Että kerran vuuessa vois posteliin uuvet olet vaihtoo.”
Kevät talvella alkoi eläinten rehut loppumaan. Eikun Värtsilään pehkukuorman hakuun.
Metsätöissäkin alkoi olla katkoksia, joutui turvautumaan tilapäisiin hätäaputöihin.
Yhtenä talvena hiihdettiin Kaustajärven yli kuin kaukopartiomiehet, eväsreput ja lapiot selässä Mökkivaaralle lumen lapiointiin ja ojankaivuun.
Sitten alkoi olla joka mökissä radio ja siitä kuuli metsäradion ja maamiehen tietolaarin. Siitä kuuli millaista muualla maailmassa on.
Alkoi sitten se muuttoliike. Toiset vanhemmat piti vielä toivoa yllä. Ei meijän pojat lähe mihinkään,ne viljelöö muata. Niin siinä sitten kävi, nuorison muutto toteutui Kaustajärvelläkin.
Muistellessa vanhoo aikoo, uusii konstija ne taikoo.
-Pentti-
Ei sitä silloisen pellonraivauksen työmäärää voi meikäpoika mitenkään ymmärtää kun on aina ollut valmiit pellot missä saapastella.
Mitä ojia sinne Mökkivaaralle kaivettiin??
Metsänkasvuun liittyviä töitä ne oli.Työhön soveltuvia koneita
ei vielä ollut.Oli vanhanaikainen juttu jätkä ja lapio.
Olen ihmetellyt Mökkivaarassa kun siellä mäen laellakin on kaivattu suuria ojia. Kaivoitteko siinäkin missä se joku näkötorni oli? Vaikutti ihan hullun hommalta. Jätkän kannalta tietysti oli hyvä kun edes jostain leipärahat sai.
Siitä on aikaa jo yli 60 vuotta,ei enää niin tarkkaan niitä paikkoja
voi määritellä. Kaveritkin on poistunut melkein kaikki rivistä.
Jäljellä olevien muisti voi olla hakusessa.
Ojien paikat oli merkitty kesällä,mäenpäällä oli kosteikko ja se
oli saatava kuivumaan,siitä johtuen mäkiojia.
Varmaan sielä jälkeenpäin koneetkin on niitä ojia kaivellut.
Kunnan tilanhoitajana oli silloin Heiskanen.
Kopioin Pentti Pakarisen kommentin tälle palstalle.
alpoaatos/ Alpo Rummukainen
===============================================
Pentti Pakarinen
19.2.2016 at 11:51
Mökkivaara tuli tutuksi parina talvena halonhakkuu töistäkin.
Erityisesti on jäänyt muistiin talvi 1952. Setäni tuli hiihtäen
järven yli ja ilmoitti että kunnanmetsässä alkaa halkosavota.
Hän lähti siitä aikomuksenaan ilmoittaa naapurille,mutta
sairauskohtaus yllätti hänet matkalla ja siihen päättyi maalliset
savotat.
Syksyllä 1952 siirryttiin järven toisellepuolen, alotettiin harvennus
siitä Erkin tontilta tämä alue oli ollut joskus kaskiviljelyksessä,
harvennettiin siitä ohuemmat männyt joista 7jalan mittaisia ne meni
varmaan ulkomaille.
Naapurin rajalle siirryttäessä täytyi ilmoittaa vartiolle ennen puiden
kaadon aloittamista,sieltä tuli rajavartijat auttamaan ettei satu vahinkoa.
Sitten tavella -53 Honkasen veljekset Patsolasta ei pojat ollut iällä
pilattu, hiihtivät aamulla metsään ja illalla kotiin. HUH HUH!!!
Tässä sitä vain kipruillaan!!!
Olin Rajassa viestittäjänä 1963 syksystä alkaen. Viestittelin myös noita rajan lähellä tapahtuvan savotan viestejä. Jos puu oli syystä tai toisesta kaatunut rajalle siitä käytiin kirjeenvaihtoa rajavaltuutettujen kesken. Sovittiin aika milloin puu poistetaan rajalta.
Sovittuun aikaan molempien maiden metsurit saapuivat raja-aukolle. Puu sahattiin rajaviivan kohdalta poikki ja molemmat vetivät omat pätkänsä omalle puolelleen. Oksat ja roskat poistettiin. Jalanjäljet tasoitettiin. Tässäkään tilanteessa kumpikaan osapuoli ei saanut ylittää rajaa.
Yhden puun poistosta viestittelin monet viestit. Viestit olivat suomen kielellä, mutta ne käännettiin venäjksi ja päinvastoin. Telefaksin tulo vähensi merkittävästi tulkin matkoja välillä Värtsilä-Onttola.
Se oli aikaa kun me nuoret haettiin omaa identiteettiä. Vaihtoehdot olivat vähissä, joko jäät tai lähdet tuntemattomaa kokeilemaan. Kaustajärveltä lähdettiin yhteiskyydein Tuupovaaran tanssipaikoille tyttöjä tapaamaan. Värtsilän taksi Kaartinen oli yksi yhteiskyydin antaja taksiautoilija, joka odotti sovitulla maksulla tanssi-illan. Kun kylään nuori työllään ansaitun auton sai oli kimppakyytiläisiä riittämiin. Seurantalolla sai tavata samanikäisiä nuoria, sekä kulla heidän kertomuksia ja oli tilaisuus kertoa omia tarinoita. Meidän ikäisille Kaustajärveläisille pojille Tuupovaaran seurojentalo oli menopaikka kuten kesäisin Öllölänlava.