12 ikkunaa ortodoksisuuteen Suomessa

Ilomantsi – Suomen ortodoksisuuden kehto

Suomen ortodoksisuuden tietoteos

Metropolista tsasouniin

12 ikkunaa ortodoksisuuteen Suomessa, Maahenki Oy

Sain Valamon luostarilta lahjaksi tämän kirjan, joka esittelee ortodoksisuutta Suomessa. Ensiksi tutustuin Ilomantsia käsittelevään laajaan kokonaisuuteen, jossa on huomioitu Ilomantsin merkitys maamme ortodoksisena kehtona. Jo vuosisatojen takaa on ortodoksisuus ollut tärkeä asia pogostan väelle.

Artikkelissa kerrotaan myös siitä, miten luterilaiset rakensivat oman pyhäkkönsä vajaan kymmenen metrin päähän ortodoksien kirkosta. Kävi vain niin hassusti, että salama sytytti luterilaisten kirkon, joka paloi poroksi vieden lopulta mukaan liekkeihin myös ortodoksikirkon. Artikkelissa puututaan myös Ilomantsin runonlauluperinteeseen, joka tarjosi Agricolalle aineistoa Kalevalaan ja Kantelettareen.

Helsingin metropolia esittelevä osasto on laajahko ja siitä saa kuvan monikulttuurisesta ortodoksisuudesta, joka on tunnusomaista Helsingin ortodoksisessa yhteisössä. Helsingissä on myös Moskovan alainen kirkko, ja heillä on rakenteilla myös suurempi kirkko, jonka puuhamiehenä on kirkkoherra Orest Tservinskij.

Helsingin ortodoksinen hautausmaa pitää sisällään muistoja kuuluisista suvuista aina Fabergén jälkeläisiin asti. Tämä suku tunnetaan koruista, joita myös tsaari hankki kokoelmiinsa ja jotka ovat nykyisin mittaamattoman arvokkaita antiikkiaarteita.

Lintulan luostarin elämästä kertovassa artikkelissa huomio kiinnittyy nunnien kurinalaiseen elämään ja igumenian rooliin hengellisenä johtajana, joka johdattelee luostarin väkeä oikeille poluille sekä hartauden harjoituksessa, että työtehtävissä. Lintulan luostarin töihin kuuluu mm. vuorotyö kynttiläpajassa, jonka valmistamat tuohukset ovat kysyttyjä maamme ortodoksien parissa.

Kirja on mielenkiintoinen ja seikkaperäinen teos ortodoksisuudesta Suomessa. Sen arvoa lisää taitollinen selkeys ja tekstin lukijaystävällisyys sekä detaljitietojen tarkkuus.

Luulisin, samoin kuin kirjan tekijät, että vastakkainasettelu ”ryssänkirkon” ( ortodoksit) ja ”ruotsien” ( luterilaiset) välillä on laimennut ja nykyisin on paljon myös ekumeenista yhteistyötä, joka on omiaan luomaan yhteishenkeä.

Jouko Varonen

ortodoksisuus

 

1 comment for “12 ikkunaa ortodoksisuuteen Suomessa

  1. Ennen kuin klikkasin kirjaesittelyn auki, ajattelin että kas, Sauli Lindforskin on ryhtynyt tekemään kirjaesittelyjä….

    Kiitos Jouko Varonen taas kiinnostavan kirjan esittelystä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *