24 comments for “Älä vähääkään arkaile! Osallistu Kaustajärvi-kirjan tekoon”
Laskeuduimme juuri Kaustan runsaslumiselle
”lentokentälle”, jonka kiitorata oli kiilloitettu
erinomaisesti.
Terveiset sinne Oulun suuntaan Leo Härköselle, jonka
käsialaa on tämä lay out kuin myös kirjatoimikunnan
logo.
Värtsin toimitus ja sen takana oleva pitäjäyhdistys
ovat suhtautuneet pienen kylämme projektiin
suopeasti ja näin saamme näkyvyyttä hankkellemme.
Tervetuoloa joukolla ”joukkoon tummaan”, näinhän
sitä ennen vanhaan sanottiin.
Osakseni Kaustajärvi-kirjahankkeessa on tullut ”uskonnollinen elämä”. Sekin on Kaustajärven historiassa varsin mielenkiintoinen osa-alue, johtuen kylän sijainnista suhteessa entiseen Värtsilän keskustaan ja myöhemmin sotien jälkeen silloiseen keskustaan ja kirkkoon. Kaustajärven oma hautausmaa on luku sinänsä.
Yritän penkoa arkistoja ja siten koottaa tietoa Katja Tikalle, joka on kokenut asiantuntija, mutta tarvinnee myös apukäsiä.
Kaipaan myös arkistojen ulkopuolelta aineistoa, jota löytyy muistitiedosta ja valokuva-albumeista. Seurat, pyhäkoulut, rippikoululut (mukaan lukien monet Kaustajärvellä pidetyt rippikoululeirit), kinkerit, häät (missä vihittiin ja missä häitä juhlittiin), kasteet (tuliko pappi kotiin vai vietiinkö lapsi papin luo ja jos vietiin, niin mihin ja miten, entä papin kyydit kylälle), hautajaiset (ennen sotia, sotien jälkeen ja oman hautausmaan saamisen jälkeen).
Otan vastaan tietoa ja tiedon lähteitä. Puh. 050-3224727. Ulriikantie 90, 82770 Kaustajärvi. — Huomatkaa: oma postinumero ja paikka kolmen kyltin sisäpuolella, Universumin Helmessä nipin napin Suomen puolella.
Ihan mukiin menevä yritys, tämä kirjahanke!
Hyvä kommentti Takojalta. Tällä tavoin, porukalla sirpaletiedosta ja muistikuvista kasvaa ISOJA juttuja. Laittakaa postia Erkille. Minäkin yritän irrotella hänelle joitain suruttomalta 50-luvulta.
En Kaustajärven vaiheista voi vieläkään puhua sisällissodan ajalta, eikä totuutta sodan melkeissä tapahtuneista ylilyönneistä. Pienikin vinkki sinnepäin, niin puhelin on kuumana ja meinataan tulla lankoja pitkin.
Onko meidän ikäluokan tarvetta niistä puhua.
Esko kuule, kuka vanhoja kaivelee sitä ”tikulla silmään”.
Omana käsityksenäni totean, että kyllä historian kaikista vaiheista pitäisi voida puhua ja kirjoittaa, myös kipeistä sisällissodan ajoista. Niukasti taitaa olla niitä, jotka omista kokemuksistaan voivat kertoa mutta isovanhempien kertomukset ovat yhtä arvokkaita.
Vanhojen muistelemisissa ei (varsinkaan pienen kylän puitteissa) ole aihetta mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta sellainen ajattelu, että jotkut asiat olisivat tabuja kerrottavaksi, on vaikenemisen kautta toteutettua historian uudelleen kirjoittamista – mikä taas on yksi valehtelun alalaji.
Siis tarinaa paperille, niin Kaustajärven sodasta kuin rauhastakin!
Minulla on kuulopuhetietoa sisällissodan ajoilta, mutta en ainakaan lähtisi
spekuloimaan sen ajan tapahtumista tähän tulevaan kirjaan. Jos kellä on tarvis
kirjoitella näistä asioista niin niitä voi käsitellä toisaalla. Näistä tapahtumista
on kulunut kohta sata vuotta, joten meillä kenelläkään ei ole faktatietoa.
Huhupuheet ja kuulopuheet, niitä ei voi pitää faktoina.
Jos joku haluaa kaivella näitä sisällissodan aikuisia asioita niin pidettäköön
mielessä, että niissä ei loukata ketään. Varsinkaan nimiä ei tuoda julki,
koska tiedot perustuu huhupuheisiin.
Tämä on mielipiteeni.
Projektin vetäjä on FM Katja Tikka ja hän hoitaa kirjan historiikin,
joten luotamme hänen ammattitaitoonsa.
Kirjatoimikunnan jäsen Pentti Mielonen
Kuten PM tuossa edellä mainitsee, hisorioitsija
Katja Tikka on projektin vetäjä. Luottakaamme
hänen ammattitaitoonsa. Tämä ei ole ensimmäinen kirjaprojekti
hänen kohdallaan ja vastaavaa on varmasti tullut esiin
aikaisemminkin.
Ennen kuin täällä viriää uusi ”kansalaisota”, muistutan, että
kaikilla on tiedossa osoitteet joihin kirjoituksiaan voi lähettää.
Samoin kirjakokouksista on kuulutettu moneen otteeseen,
niihin yleisiin ovat kaikki olleet tervetulleita. Tämä ei ole
salaseura vaan avoin yhtiö.
Itse ainakin toivoisin, että juttuja säästeltäisiin ja lähettettäisiin Kaustakirjaan,
olisi sitten lukijoillakin jotain uutta ja mielenkiintoista.
Sensuuria ei varmaankaan harrasteta, ennen kuin tekstiäkään
on saatu. Mutta kuten sanoin. Katja projektin vetäjänä
antaa tähän vastauksia jahka palaa ”sorvin” ääreen.
Viekäämme yhteistä hanketta eteenpäin yhteisymmärryksessä!
Monta mielnekiintoista tarinaa on jo kasassa.
Kaustan kirjaan tälläiset tarinat!. Sieltä ne on mukavampi lueskella ”kirjallisessa” muodossa 🙂
Ystävät,
Suomen sisällissodasta on kulunut pian sata vuotta. Se on edelleen yksi Euroopan verisimmistä sisällissodista, mutta onneksi tilanne Värtsilässä ei ollut niin paha kuin Etelä-Suomessa ja useissa kaupungeissa. Värtsilä ei nimittäin kuulu niihin hedelmällisiin ja viljaviin maaseutualueisiin, joissa olisi kehittynyt jo 1500-luvulta alkaen kartanotaloutta, ja tämän sivutuotteena 1800-luvulla vahvistunutta torpparilaitosta. Kaustajärven isännät eivät suorittaneet monena päivänä viikossa 16-tuntisia työpäiviä suurten kartanoiden isännille vuosikymmenestä toiseen omien tilojen hoidosta tinkien. Sen sijaan esimerkiksi etelähämäläiset torpparit kohtasivat hyvinkin häijyjä ja kohtuuttomia isäntiä, joiden epäoikeudenmukainen kohtelu aiheutti sisällissodan syttyessä koston kierteen. Kaustajärven kyläkirja ei paneudu näihin.
Sen sijaan moni kyläläinen työskenteli Värtsilän tehtailla ja omaksui työväenyhdistysten valistustyön kautta työväenaatteen. Sisällissodan aikana Värtsilän tehtaiden liepeillä käytiin Suomen mittakaavassa pienehkö taistelu, jonka seurauksena epäiltyjä vangittiin ja muutamia jopa teloitettiin. Sodan jälkeen Suomessa käynnistyivät laajat tutkimukset, joiden pääepäiltyinä olivat työväenyhdistyksissä aktiivisesti toimineet henkilöt. Nämä myös värtsiläläisiä koskevat kuulustelupöytäkirjat ovat arkistoissa kaikkien vapaasti luettavissa nyt liki sadan vuoden jälkeen. Kyse ei siis ole salatieteestä.
Historioitsijan perustyökalu on lähdekriittisyys. Kaikki faktaksi kirjoitettu tutkimus on pystyttävä todistamaan. Tässä vaiheessa ei ehkä kannata maalata piruja seinille ja pelätä skandaalimaisia paljastuksia tulevasta kyläkirjasta. Sellainen sisältö ei palvele kirjoittajaa eikä lukijaa. En keksi yhtäkään hyvää syytä ”mässäilyyn” tämän aiheen puitteissa.
Katjan kommentti on hyvä ja tarpeellinen. Otetaan se käyttöön, niin hyvää tulee. Kansalaissodan vaiheet Värtsilässä olisi mielenkiintoinen tutkimuksen aihe, juuri siitä syystä, mistä Katjakin kirjoittaa. – Minusta tuntuu, että työväentalon merkitys Kaustajärvellä on ollut erittäin suuri. Niinpä vuosia sitten sen kivijalan sisäpuolella tanssitin Ullaa Tiittasen Ramin laulaessa valssin sävelmää. Vierailu rajan taakse jääneeseen Kaustajärven osaan oli kaiken kaikkiaan erittäin vaikuttava kokemus. Hyvä etten astunut Valkosen talon pihapiirissä kaivoon, joka oli kätkeytynyt ruohikon alle piiloon.
Suomen itsenäisyys peruistui ja perustuu jatkossakin tahtoon pitää tämämaa itsenäisenä.
Kaustajärven kyläkirjaan liittyen olen kirjoittanut juttua rajan vaikutuksista kylän elämään. Etsin vanhan rajavyöhykelain ja -asetuksen antamat rajoitukset elämiseen rajavyöhykkeellä. Hieman siihen ympärille muuta asiaa. Otsikoin sen näin RAJANKIROT ELÄMÄÄ RAJAVYÖHYKKEELLÄ. Vartioaseman perinne- ja leikkelekirjasta katselin joitakin tietoja ja otin valokuvista muutaman kuvia digikamerallani. Luku ei ole varsinaisesti vartioaseman historiikkia vaan sen vaikutuksia kylän elämään.
Juttu rajavyöhykkeellä asumisen erityispiirteistä ja rajavartioaseman vaikutuksista kylän toimintaan jos mikä on Kaustajärveen liittyvää historiaa.
Jännityksellä odotammemyös, millaista Kaustajärvi -historiatietoa eri lähteistä Katja löytää luettavaksemme – kenties jopa 1500 -luvulta alkaen. Miten isot kansalliset teemat heijastuvat pienen kylän toimintaan? Onhan Suomi ennen itsenäistymistäänkin ollut ennenkaikkea Suomi – myös osana Ruotsia ja Venäjää.
Lähdekriittisen tekstinkään ei tarvitse olla kuivaa luettavaa. Historiankirjoitus voi olla elämyksellistä olojen ja tapahtumien kuvausta. Kaustajärvi -kirjan historiallisesta osasta tulee jo ainutkertaisuutensa ansiosta erittäin kiinnostava. Kaikki uusi tieto kylän historiasta on siinä mielessä “sensaatiomaista”.
Sisällissotamme syntyi maailmanpolitiikan murroksesta, meitä isompien kuvioiden seurauksena ja etenkin syrjäseutujen asukkaat joutuivat tahtomattaan ja suuntautumisestaan riippumatta kohtalon pelinappuloiksi ja uhreiksi. Jokainen asiasta kiinnostunut todellakin löytää arkistoista vastaukset tätäkin ajanjaksoa koskeviin kysymyksiinsä.
Virallisen historiaosuuden jatkoksi – ehkäpä vastapainoksikin – Kaustajärvi -kirjaan on luvassa kyläläisten muistelmista koostuva osio. Arvatenkin tämän osion tyyli tulee olemaan vapautuneen kaunokirjallinen jo siksikin, että muistellessa on inhimillistä hairahtua hetkeksi totuuden valtaväylän sivupoluille.
Kaustajärveläiset ja muutkin Kaustajärvi -tietäjät ovat avainasemassa kyläkirjansa sisällöntuotannossa ja tervetulleita talkoisiin.
Sodanjälkeistä historiaa ken kirjoittaa ei Rajavartiostoa voi ohittaa. Rajavartiosto loi turvallisuuden tunteen kyläläisille ja monelle Rajavartiostossa armeijan palvelleelle nuorelle työpaikan. Rajavartiostossa työskenteli nuoria miehiä ja kylän nuoret tytöt olivat heistä kiinnostuneet. Minun vanhin siskoni Taimi työskenteli Rajavartioston keittäjänä ja rajavartija Paavo Rintalan kanssa löysivät toisistaan elämänkumppanit.
Rajavartiosto oli myös kohtauspaikka kesäisin. Lentopalloa vartion kentällä pelattiin ja käytiin tv:tä katsomassa. Myös vartion alakerra oli kiva käydä ilma-aseilla ampumassa. Kaustajärven kylässä ei silloin ollut talouksissa sähköä. Vartiolla diesel agrikaatti oli betonisessa tilassa, josta yhteisö sai sähkövirtaa valaistukseen ja esimerkiksi television tarpeisiin. Rajavartiosto oli kylänkeskus, kun koulu ja kauppa oli lakannut toimimasta.
Hienoja muistoja vaikka kirjaksi asti!
Taisipa rajavartiostolla olla johonkin maailmanaikaan kylän ainoa puhelinkin
Eskolle totean kirjoitaneeni enimäkseen siltä ajalta kun suurin osa taloista oli rajavyöhykkeellä. Te nuorempi sukupolvi voitte sitten kirjoittaa omat tarinanne.
Eskolle erityisesti kaino pyyntö, että kun sinulla näyttää olevan paljon muistoja ja selkeästi haluat niitä jakaa muillekin, niin voisitko lähettää muisteloitasi kyläkirjan sähköpostiin? Laita ne osoitteella kaustajarven.kirja@gmail.com. Kiitos jos etukäteen.
On ehkä hieman hassua kirjoittaa arvokkaita ja kirjan sisällöksi sopivia juttuja tähän ketjuun, jossa nimenomaan pyydetään lähettämään muistoja tuohon Gmail-postiin. Näin jutut eläisivät pidempään kirjojen kansissa kuin, että katoavat täältä bittiavaruuteen jossain vaiheessa, eikös vain?
Kirjoitatko Esko tietosi Firmantalosta vaikkapa tänne Värtsin sivuille. Eli koska Karhit sen ostivat ja mitä muuta siitä muistat.
Tuosta vartion puhelimesta sen verran, että Ratavartiolta Niiralasta läksi yksi puhelinlinja pohjoisen vartioille. Ratavartion päivystajan piti tietää merkkisoitot. Yksi soitto tarkoitti, että puhelu on Sääperin vartiolle, kaksi soittoa Kaustajärvelle ja kolme soittoa Saarivaaran vartiolle. Puhelimet soivat siis kaikilla vartioilla yhtä aikaa. Jos joku soitti aamuyöllä niin se tiesi herätystä joka vartiolla. Onneksi lehtimyyjiä ja galluppikyselijöitä oli silloin vähempi kuin nyt.
Kirjan toimituskunnalle olisi kyllä helpompaa jos
kirjaan haluttu aineisto lähetettäisiin
annettuihin osoitteisiin. Minä ainakin lukisin
faktat ja fiktiot mieluummin sieltä tässä
”luomisvaiheessa”. Ja onhan siinä aikamoinen
työkin kun niitä plarataan (mitähän sekin on suomeksi?)
sieltä sun täältä.
Tämä ei tarkoita, että kenenkään innon tarvitsisi
laimentua, päinvastoin. Kaikki tieto on arvokasta
talteenotettavaksi.
Jos nämä infot (tiedotteet) olisivat mahtuneet
myös Kaustajärvi -sivustalle, keskustelu voisi
jatkua niillä palstoilla.
Telle, kirjoitit aivan oikein, näin pitäisi tehdä.
Mistä sitä tietää mikä kommentti on tarkoitettu kirjaan tulevaksi
ja mikä ei. Kirjan toimituskunnan on vaikea täältä suodattaa
kirjaan tarkoitetut kirjoitukset, jopa mahdotonta.
Kirjaan tarkoitetut kirjoitukset osoitteeseen kaustajarven.kirja@gmail.com.
Ruotsista kielitaitoinen tuli työkaveriksi Vantaalle Projekti-Insinööreihin yhteiseen projektiin. Akkalan hirviporukan miehen kanssa meillä monet asiat ovat loksahtneet kohdalleen. Se mikä yhteys meillä löytyi on, että työkaverini on vaimoni pikkuserkku. Akkalan metsästysseura on tänäkeväänä aurakeppiä kerännyt Kaustajärvi-Öllölä. Työkaverini soitti onko Kaustajärvi hautausmaan ympärillä ja voiko järvi olla olla noin pieni. Vastasin hänelle, että hölmöt ulkopuoliset puuttivat Kaustajärven asioihin ymmärtämättä mitä tekevät.
Kirjoja ilmestyy ja niitä voi tehdä monesta näkökulmasta. Suomi on vapaa maa. Suomi on murroksessa, kun ilo pyrkii pintaa meillä aidoilla Karjalaisilla joilla ilo ja suru kulkee rintarinnan. Yhtenäisyys on kadonnut ja se vähitellen saadaan pintaa kun ollaan ihmisiä ilman rooleja. Jokainen meistä elävistä arvosta riippumasta lämpimän kakan suikkasee piilossa lukitussa tilassa. Etelä-euroopassa perheyhteisö elää yhdessä ja ihmiset ovat ja asuvat samassa talossa. Suomessa jos samanlainen tilanne saataisiin aikaan tarvittaisiin elämänedellytys toimeentuloon yhteisen kodin ympärillä. Kaikki tämä mitä minä haluaisin, olisi ihmisläheistä eikä perustuisi pelkästään nousujohteiseen polittiikkaan.
Laskeuduimme juuri Kaustan runsaslumiselle
”lentokentälle”, jonka kiitorata oli kiilloitettu
erinomaisesti.
Terveiset sinne Oulun suuntaan Leo Härköselle, jonka
käsialaa on tämä lay out kuin myös kirjatoimikunnan
logo.
Värtsin toimitus ja sen takana oleva pitäjäyhdistys
ovat suhtautuneet pienen kylämme projektiin
suopeasti ja näin saamme näkyvyyttä hankkellemme.
Tervetuoloa joukolla ”joukkoon tummaan”, näinhän
sitä ennen vanhaan sanottiin.
Osakseni Kaustajärvi-kirjahankkeessa on tullut ”uskonnollinen elämä”. Sekin on Kaustajärven historiassa varsin mielenkiintoinen osa-alue, johtuen kylän sijainnista suhteessa entiseen Värtsilän keskustaan ja myöhemmin sotien jälkeen silloiseen keskustaan ja kirkkoon. Kaustajärven oma hautausmaa on luku sinänsä.
Yritän penkoa arkistoja ja siten koottaa tietoa Katja Tikalle, joka on kokenut asiantuntija, mutta tarvinnee myös apukäsiä.
Kaipaan myös arkistojen ulkopuolelta aineistoa, jota löytyy muistitiedosta ja valokuva-albumeista. Seurat, pyhäkoulut, rippikoululut (mukaan lukien monet Kaustajärvellä pidetyt rippikoululeirit), kinkerit, häät (missä vihittiin ja missä häitä juhlittiin), kasteet (tuliko pappi kotiin vai vietiinkö lapsi papin luo ja jos vietiin, niin mihin ja miten, entä papin kyydit kylälle), hautajaiset (ennen sotia, sotien jälkeen ja oman hautausmaan saamisen jälkeen).
Otan vastaan tietoa ja tiedon lähteitä. Puh. 050-3224727. Ulriikantie 90, 82770 Kaustajärvi. — Huomatkaa: oma postinumero ja paikka kolmen kyltin sisäpuolella, Universumin Helmessä nipin napin Suomen puolella.
Ihan mukiin menevä yritys, tämä kirjahanke!
Hyvä kommentti Takojalta. Tällä tavoin, porukalla sirpaletiedosta ja muistikuvista kasvaa ISOJA juttuja. Laittakaa postia Erkille. Minäkin yritän irrotella hänelle joitain suruttomalta 50-luvulta.
En Kaustajärven vaiheista voi vieläkään puhua sisällissodan ajalta, eikä totuutta sodan melkeissä tapahtuneista ylilyönneistä. Pienikin vinkki sinnepäin, niin puhelin on kuumana ja meinataan tulla lankoja pitkin.
Onko meidän ikäluokan tarvetta niistä puhua.
Esko kuule, kuka vanhoja kaivelee sitä ”tikulla silmään”.
Omana käsityksenäni totean, että kyllä historian kaikista vaiheista pitäisi voida puhua ja kirjoittaa, myös kipeistä sisällissodan ajoista. Niukasti taitaa olla niitä, jotka omista kokemuksistaan voivat kertoa mutta isovanhempien kertomukset ovat yhtä arvokkaita.
Vanhojen muistelemisissa ei (varsinkaan pienen kylän puitteissa) ole aihetta mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta sellainen ajattelu, että jotkut asiat olisivat tabuja kerrottavaksi, on vaikenemisen kautta toteutettua historian uudelleen kirjoittamista – mikä taas on yksi valehtelun alalaji.
Siis tarinaa paperille, niin Kaustajärven sodasta kuin rauhastakin!
Minulla on kuulopuhetietoa sisällissodan ajoilta, mutta en ainakaan lähtisi
spekuloimaan sen ajan tapahtumista tähän tulevaan kirjaan. Jos kellä on tarvis
kirjoitella näistä asioista niin niitä voi käsitellä toisaalla. Näistä tapahtumista
on kulunut kohta sata vuotta, joten meillä kenelläkään ei ole faktatietoa.
Huhupuheet ja kuulopuheet, niitä ei voi pitää faktoina.
Jos joku haluaa kaivella näitä sisällissodan aikuisia asioita niin pidettäköön
mielessä, että niissä ei loukata ketään. Varsinkaan nimiä ei tuoda julki,
koska tiedot perustuu huhupuheisiin.
Tämä on mielipiteeni.
Projektin vetäjä on FM Katja Tikka ja hän hoitaa kirjan historiikin,
joten luotamme hänen ammattitaitoonsa.
Kirjatoimikunnan jäsen Pentti Mielonen
Kuten PM tuossa edellä mainitsee, hisorioitsija
Katja Tikka on projektin vetäjä. Luottakaamme
hänen ammattitaitoonsa. Tämä ei ole ensimmäinen kirjaprojekti
hänen kohdallaan ja vastaavaa on varmasti tullut esiin
aikaisemminkin.
Ennen kuin täällä viriää uusi ”kansalaisota”, muistutan, että
kaikilla on tiedossa osoitteet joihin kirjoituksiaan voi lähettää.
Samoin kirjakokouksista on kuulutettu moneen otteeseen,
niihin yleisiin ovat kaikki olleet tervetulleita. Tämä ei ole
salaseura vaan avoin yhtiö.
Itse ainakin toivoisin, että juttuja säästeltäisiin ja lähettettäisiin Kaustakirjaan,
olisi sitten lukijoillakin jotain uutta ja mielenkiintoista.
Sensuuria ei varmaankaan harrasteta, ennen kuin tekstiäkään
on saatu. Mutta kuten sanoin. Katja projektin vetäjänä
antaa tähän vastauksia jahka palaa ”sorvin” ääreen.
Viekäämme yhteistä hanketta eteenpäin yhteisymmärryksessä!
Monta mielnekiintoista tarinaa on jo kasassa.
Kaustan kirjaan tälläiset tarinat!. Sieltä ne on mukavampi lueskella ”kirjallisessa” muodossa 🙂
Ystävät,
Suomen sisällissodasta on kulunut pian sata vuotta. Se on edelleen yksi Euroopan verisimmistä sisällissodista, mutta onneksi tilanne Värtsilässä ei ollut niin paha kuin Etelä-Suomessa ja useissa kaupungeissa. Värtsilä ei nimittäin kuulu niihin hedelmällisiin ja viljaviin maaseutualueisiin, joissa olisi kehittynyt jo 1500-luvulta alkaen kartanotaloutta, ja tämän sivutuotteena 1800-luvulla vahvistunutta torpparilaitosta. Kaustajärven isännät eivät suorittaneet monena päivänä viikossa 16-tuntisia työpäiviä suurten kartanoiden isännille vuosikymmenestä toiseen omien tilojen hoidosta tinkien. Sen sijaan esimerkiksi etelähämäläiset torpparit kohtasivat hyvinkin häijyjä ja kohtuuttomia isäntiä, joiden epäoikeudenmukainen kohtelu aiheutti sisällissodan syttyessä koston kierteen. Kaustajärven kyläkirja ei paneudu näihin.
Sen sijaan moni kyläläinen työskenteli Värtsilän tehtailla ja omaksui työväenyhdistysten valistustyön kautta työväenaatteen. Sisällissodan aikana Värtsilän tehtaiden liepeillä käytiin Suomen mittakaavassa pienehkö taistelu, jonka seurauksena epäiltyjä vangittiin ja muutamia jopa teloitettiin. Sodan jälkeen Suomessa käynnistyivät laajat tutkimukset, joiden pääepäiltyinä olivat työväenyhdistyksissä aktiivisesti toimineet henkilöt. Nämä myös värtsiläläisiä koskevat kuulustelupöytäkirjat ovat arkistoissa kaikkien vapaasti luettavissa nyt liki sadan vuoden jälkeen. Kyse ei siis ole salatieteestä.
Historioitsijan perustyökalu on lähdekriittisyys. Kaikki faktaksi kirjoitettu tutkimus on pystyttävä todistamaan. Tässä vaiheessa ei ehkä kannata maalata piruja seinille ja pelätä skandaalimaisia paljastuksia tulevasta kyläkirjasta. Sellainen sisältö ei palvele kirjoittajaa eikä lukijaa. En keksi yhtäkään hyvää syytä ”mässäilyyn” tämän aiheen puitteissa.
Katjan kommentti on hyvä ja tarpeellinen. Otetaan se käyttöön, niin hyvää tulee. Kansalaissodan vaiheet Värtsilässä olisi mielenkiintoinen tutkimuksen aihe, juuri siitä syystä, mistä Katjakin kirjoittaa. – Minusta tuntuu, että työväentalon merkitys Kaustajärvellä on ollut erittäin suuri. Niinpä vuosia sitten sen kivijalan sisäpuolella tanssitin Ullaa Tiittasen Ramin laulaessa valssin sävelmää. Vierailu rajan taakse jääneeseen Kaustajärven osaan oli kaiken kaikkiaan erittäin vaikuttava kokemus. Hyvä etten astunut Valkosen talon pihapiirissä kaivoon, joka oli kätkeytynyt ruohikon alle piiloon.
Suomen itsenäisyys peruistui ja perustuu jatkossakin tahtoon pitää tämämaa itsenäisenä.
Kaustajärven kyläkirjaan liittyen olen kirjoittanut juttua rajan vaikutuksista kylän elämään. Etsin vanhan rajavyöhykelain ja -asetuksen antamat rajoitukset elämiseen rajavyöhykkeellä. Hieman siihen ympärille muuta asiaa. Otsikoin sen näin RAJANKIROT ELÄMÄÄ RAJAVYÖHYKKEELLÄ. Vartioaseman perinne- ja leikkelekirjasta katselin joitakin tietoja ja otin valokuvista muutaman kuvia digikamerallani. Luku ei ole varsinaisesti vartioaseman historiikkia vaan sen vaikutuksia kylän elämään.
Juttu rajavyöhykkeellä asumisen erityispiirteistä ja rajavartioaseman vaikutuksista kylän toimintaan jos mikä on Kaustajärveen liittyvää historiaa.
Jännityksellä odotammemyös, millaista Kaustajärvi -historiatietoa eri lähteistä Katja löytää luettavaksemme – kenties jopa 1500 -luvulta alkaen. Miten isot kansalliset teemat heijastuvat pienen kylän toimintaan? Onhan Suomi ennen itsenäistymistäänkin ollut ennenkaikkea Suomi – myös osana Ruotsia ja Venäjää.
Lähdekriittisen tekstinkään ei tarvitse olla kuivaa luettavaa. Historiankirjoitus voi olla elämyksellistä olojen ja tapahtumien kuvausta. Kaustajärvi -kirjan historiallisesta osasta tulee jo ainutkertaisuutensa ansiosta erittäin kiinnostava. Kaikki uusi tieto kylän historiasta on siinä mielessä “sensaatiomaista”.
Sisällissotamme syntyi maailmanpolitiikan murroksesta, meitä isompien kuvioiden seurauksena ja etenkin syrjäseutujen asukkaat joutuivat tahtomattaan ja suuntautumisestaan riippumatta kohtalon pelinappuloiksi ja uhreiksi. Jokainen asiasta kiinnostunut todellakin löytää arkistoista vastaukset tätäkin ajanjaksoa koskeviin kysymyksiinsä.
Virallisen historiaosuuden jatkoksi – ehkäpä vastapainoksikin – Kaustajärvi -kirjaan on luvassa kyläläisten muistelmista koostuva osio. Arvatenkin tämän osion tyyli tulee olemaan vapautuneen kaunokirjallinen jo siksikin, että muistellessa on inhimillistä hairahtua hetkeksi totuuden valtaväylän sivupoluille.
Kaustajärveläiset ja muutkin Kaustajärvi -tietäjät ovat avainasemassa kyläkirjansa sisällöntuotannossa ja tervetulleita talkoisiin.
Sodanjälkeistä historiaa ken kirjoittaa ei Rajavartiostoa voi ohittaa. Rajavartiosto loi turvallisuuden tunteen kyläläisille ja monelle Rajavartiostossa armeijan palvelleelle nuorelle työpaikan. Rajavartiostossa työskenteli nuoria miehiä ja kylän nuoret tytöt olivat heistä kiinnostuneet. Minun vanhin siskoni Taimi työskenteli Rajavartioston keittäjänä ja rajavartija Paavo Rintalan kanssa löysivät toisistaan elämänkumppanit.
Rajavartiosto oli myös kohtauspaikka kesäisin. Lentopalloa vartion kentällä pelattiin ja käytiin tv:tä katsomassa. Myös vartion alakerra oli kiva käydä ilma-aseilla ampumassa. Kaustajärven kylässä ei silloin ollut talouksissa sähköä. Vartiolla diesel agrikaatti oli betonisessa tilassa, josta yhteisö sai sähkövirtaa valaistukseen ja esimerkiksi television tarpeisiin. Rajavartiosto oli kylänkeskus, kun koulu ja kauppa oli lakannut toimimasta.
Hienoja muistoja vaikka kirjaksi asti!
Taisipa rajavartiostolla olla johonkin maailmanaikaan kylän ainoa puhelinkin
Eskolle totean kirjoitaneeni enimäkseen siltä ajalta kun suurin osa taloista oli rajavyöhykkeellä. Te nuorempi sukupolvi voitte sitten kirjoittaa omat tarinanne.
Eskolle erityisesti kaino pyyntö, että kun sinulla näyttää olevan paljon muistoja ja selkeästi haluat niitä jakaa muillekin, niin voisitko lähettää muisteloitasi kyläkirjan sähköpostiin? Laita ne osoitteella kaustajarven.kirja@gmail.com. Kiitos jos etukäteen.
On ehkä hieman hassua kirjoittaa arvokkaita ja kirjan sisällöksi sopivia juttuja tähän ketjuun, jossa nimenomaan pyydetään lähettämään muistoja tuohon Gmail-postiin. Näin jutut eläisivät pidempään kirjojen kansissa kuin, että katoavat täältä bittiavaruuteen jossain vaiheessa, eikös vain?
Kirjoitatko Esko tietosi Firmantalosta vaikkapa tänne Värtsin sivuille. Eli koska Karhit sen ostivat ja mitä muuta siitä muistat.
Tuosta vartion puhelimesta sen verran, että Ratavartiolta Niiralasta läksi yksi puhelinlinja pohjoisen vartioille. Ratavartion päivystajan piti tietää merkkisoitot. Yksi soitto tarkoitti, että puhelu on Sääperin vartiolle, kaksi soittoa Kaustajärvelle ja kolme soittoa Saarivaaran vartiolle. Puhelimet soivat siis kaikilla vartioilla yhtä aikaa. Jos joku soitti aamuyöllä niin se tiesi herätystä joka vartiolla. Onneksi lehtimyyjiä ja galluppikyselijöitä oli silloin vähempi kuin nyt.
Kirjan toimituskunnalle olisi kyllä helpompaa jos
kirjaan haluttu aineisto lähetettäisiin
annettuihin osoitteisiin. Minä ainakin lukisin
faktat ja fiktiot mieluummin sieltä tässä
”luomisvaiheessa”. Ja onhan siinä aikamoinen
työkin kun niitä plarataan (mitähän sekin on suomeksi?)
sieltä sun täältä.
Tämä ei tarkoita, että kenenkään innon tarvitsisi
laimentua, päinvastoin. Kaikki tieto on arvokasta
talteenotettavaksi.
Jos nämä infot (tiedotteet) olisivat mahtuneet
myös Kaustajärvi -sivustalle, keskustelu voisi
jatkua niillä palstoilla.
Telle, kirjoitit aivan oikein, näin pitäisi tehdä.
Mistä sitä tietää mikä kommentti on tarkoitettu kirjaan tulevaksi
ja mikä ei. Kirjan toimituskunnan on vaikea täältä suodattaa
kirjaan tarkoitetut kirjoitukset, jopa mahdotonta.
Kirjaan tarkoitetut kirjoitukset osoitteeseen kaustajarven.kirja@gmail.com.
Ruotsista kielitaitoinen tuli työkaveriksi Vantaalle Projekti-Insinööreihin yhteiseen projektiin. Akkalan hirviporukan miehen kanssa meillä monet asiat ovat loksahtneet kohdalleen. Se mikä yhteys meillä löytyi on, että työkaverini on vaimoni pikkuserkku. Akkalan metsästysseura on tänäkeväänä aurakeppiä kerännyt Kaustajärvi-Öllölä. Työkaverini soitti onko Kaustajärvi hautausmaan ympärillä ja voiko järvi olla olla noin pieni. Vastasin hänelle, että hölmöt ulkopuoliset puuttivat Kaustajärven asioihin ymmärtämättä mitä tekevät.
Kirjoja ilmestyy ja niitä voi tehdä monesta näkökulmasta. Suomi on vapaa maa. Suomi on murroksessa, kun ilo pyrkii pintaa meillä aidoilla Karjalaisilla joilla ilo ja suru kulkee rintarinnan. Yhtenäisyys on kadonnut ja se vähitellen saadaan pintaa kun ollaan ihmisiä ilman rooleja. Jokainen meistä elävistä arvosta riippumasta lämpimän kakan suikkasee piilossa lukitussa tilassa. Etelä-euroopassa perheyhteisö elää yhdessä ja ihmiset ovat ja asuvat samassa talossa. Suomessa jos samanlainen tilanne saataisiin aikaan tarvittaisiin elämänedellytys toimeentuloon yhteisen kodin ympärillä. Kaikki tämä mitä minä haluaisin, olisi ihmisläheistä eikä perustuisi pelkästään nousujohteiseen polittiikkaan.