Lukemista päättäjille
Hoitotyön koko kuva
Työuupumuksesta eläkepommiin
Marja-Liisa Vilhunen: Hoitajan arkipäivä, Reuna kustannus 2016
Hoiturit, nuo nykypäättäjien vihaamat henkilöt, tekevät raskasta työtä ja pistävät itsensä likoon niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Hoitajan työ ja varsinkin työ psyykkisesti sairaiden parissa, on kuluttavaa ja stressaavaa. Sen verran itsekin hoitoalasta tiedän, kun toimin opiskeluaikoina ns. vipparina, eli lomittajana mielisairaalassa.
Vilhunen tietää, että hoidettavien kanssa joutuu kontaktiin. Psyykkisesti sairailla riittää kysyttävää hoitajilta ja joskus harhainen maailma johtaa jopa fyysisiin kontakteihin, jotka eivät ole aina niitä ystävällisempiä yhteydenottoja. Jos lääkäri sitten pistää nenänsä käytävälle sairaalan kansliasta, on hänen ympärillään joukko hätääntyneitä kyselijöitä ja syyttäjiä. Voipa joillakin olla kuolemanpelkoakin, joka tietysti kohdistuu usein lääkärin hoitotoimenpiteisiin.
Vilhusen kirja ei ole kertomus tositilanteista hoitajan ammatissa. Niitähän hoitaja ei saa kertoa. Vilhunen on ottanutkin opettavan ja ymmärtävän roolin. Hänen kirjansa sopisi hyvin alan opiskelijan käteen. Toisaalta nykypäättäjille se tarjoaisi kuvan hoitajan työstä, tuosta rankasta duunista, jonka palkkausta ja työaikaa yritetään kaikin voimin muuttaa huonompaan päin.
Lueskelin kirjaa iltapuhteena. Sensaatioita ja kuvauksia työn arkipäivästä siitä ei niinkään löydy. Kirja tarjoaakin tervettä pohdintaa työn luonteesta, hiljaisesta tiedosta, jota ikääntyvillä hoitureilla on ja jota jopa halutaan hyödyntää. Mutta hoituri on usein 30 – 40 – vuoden vuorotyörupeaman jälkeen valmis kääntämään selkänsä työpaikalle ja ottamaan vastaan semmoisia haasteita kuin Vilhunen, jolle kirjoittajapiiri muodosti tien kirjailijaksi.
Kirjassa puututaan myös omaisten ja potilaan näkökulmiin hoitotilanteessa. Usein päällimmäisenä tunteena on pelko ja ahdistus läheisen tilasta. Työssä on kuitenkin myös kannustavia asioita jotka ovat hoitotyön juhlaa. Toimittuani itsekin eri tahoilla kirjoittajakouluttajana, pitäisin Vilhusta taitavana tekstintekijänä, joskin lukijaa voisi huomioida enemmän. Nimittäin joskus kirjaan tutustuminen on väsyttävääkin ja eteen tulee itsestään selviä asioita. Kokonaisuus on kuitenkin tehty potilaita kunnioittaen eikä suinkaan siihen tapaan kuin joillakin lääkäri-kirjailijoilla, joiden kirjat ovat monesti täynnä anonyymejä sairaskertomuksia.
Jouko Varonen
Hoitajan arkipäivä, kannattaa lukea.
Ensi vuonna tulee 30 vuotta täyteen hoitajan ammatissa. Työolosuhteet vaihtuneet raskaasta vuorotyöstä fyysisesti kevyempään mutta henkisesti raskaampaan. Työkavereiden ja lähiesimiehen tuella jaksaa hymyissä suin palvella asiakkaita. Pitääpä hankkia kirja luettavaksi.
Mielenkiintoinen kirjan esittely. Tekstissä on vain yksi kohta, joka vaatisi syvempää asiaan perehtymistä. Tarkoitan tätä virkettä, hoiturit, nuo nykypäättäjien vihaamat henkilöt. Hoiturien arvostaminen tai aliarvostus on aika moninainen ongelma. Esimerkiksi palkkaerot johtuvat enimmäkseen muista seikoista kuin nykypäättäjistä, ellei nykypäättäjiksi lueta niitä, jotka järjestöjensä avulla taistelevat omista eduistaan. Hoitajien käsissä useinkin olleena toivon, että neuvoteltaessa palkoista muistettaisiin pienipalkkaiset, jotka useimmiten saavat palkkansa yhteiskunnan keräämistä veroista.
Tästä Joukon Kirja-arvostelusta on ollut jo monta hyötyä. Kirjastossa on tavallisesti laitettu esille kirjauutuuksia, mutta eihän niistä välttämättä tiedä mitään. Tällainen ”ennakkoluku” auttaa kovasti asiaa. Tässä tuli taas kirja, joka pitää laittaa muistilapulle kirjastoreissua odottamaan. Kiitos vain Jouko, jatka entiseen malliin.