Jokainen kotikylällään vieraileva ikäihminen muistelee aikaa, jolloin savut nousivat joka tönöstä ja jolloin naapureiden kesken kokoonnuttiin työntekoon, juhlaan, tarinointiin tai muuten vain. Tänään internetin kautta tapahtuva muistelu ja kommentointi saa hoitaa kyläyhteisöllisyyden.
Jokainen syrjäseudun kunta haluaisi säilyttää asujaimistonsa rippeet ja toivoisi uusiakin asukkaita. Kehityskulku on vienyt kuitenkin päinvastaiseen suuntaan. Nuoriso on aikaa sitten muuttanut pois opiskelun ja työn vuoksi ja nyt vanhuksetkin muuttavat/muutetaan keskuksiin palvelujen ulottuville. Vaihtelevin volyymein maaseutu on tyhjentynyt 1960-luvulta alkaen.
Maaseudun heiveröinen elinvoima on suurempiin yksikköihin keskittyvän maa- ja metsätalouden, niukkenevien julkisresurssien, vähäisten palveluammattien ja matkailun varassa.
Onko mitään tehtävissä syrjäkylien elvyttämiseksi?
Monissa kunnissa osa-aikaisen loma-asumisen ja matkailun kehittämisessä voisi olla mahdollisuuksia. Luonnonarvoiltaan kiinnostavia ja kauniita kohteita on kaikkialla Suomessa. Monille mieluisat ja maisemiltaan upeat kohteet sijaitsevat valtaväyliltä näkymättömissä, mutta eivät välttämättä “jumalan selän takana”.
Meillä on melko hyvä, “vanhoina hyvinä aikoina” rakennettu tieverkko ja useimpiin kohteisiin tai lähelle niitä päästään omalla autolla. Myös sähkö- ja tiedonsiirtoverkot ovat varsin kattavia. Impivaaraa Suomesta alkaa olla mahdoton löytää.
Rakentamisen ja tonttimaan kalleus ovat syitä siihen, että vain varsin hyvätuloisilla on varaa omaan loma-asuntoon. Senkin vuoksi lomarakentaminen on voimakkaasti keskittynyt suuriin matkailukeskuksiin ja niiden liepeille.
Nuoressa sukupolvessa on runsaasti loma-asunnon perijöitä, mutta yhä enemmän myös lomanvieton toisinjattelijoita. Kaikkia ei kiinnosta loma-asuntoon sijoittaminen vaan vuoden mittaan halutaan olla vapaita nauttimaan monenlaisista lomista: erilaisista ulko- ja kotimaankohteista erilaisine yhteisöineen ja harrastuksineen. Maaseutu elämyksineen ja -harrastuksineen on meissä kuitenkin niin syvällä, että se varmasti säilyy yhtenä lomanviettotapana.
Lomanviettoa syrjäseuduille voitaisiin kenties kehittää rakentamalla nykyistä paljon edullisempia (ehkä vain kesäaikaisen asumisen tarpeet täyttäviä) mutta silti korkealaatuisia loma-asuntoja. Rakentaminen olisi kylämuotoista ja väljää. Vieri-viereen -rakentamista tulisi välttää. Kysymys voisi olla eräänlaisesta leirintämökkeilyn päivittämisestä nykyaikaan. Tällaisen omatoimisuuteen perustuvan loma-asunnon vuokrahinnan pitäisi tietenkin olla alhainen. Myös loma-asunnon osaketyyppinen omistaminen voisi olla mahdollista.
Niukat resurssit tarkasteluun ja käyttöön
Kun tyhjilleen jääneet asumukset kylissä ovat jonkinlaisessa käyttökunnossa, perikuntien väki vierailee ja jopa majoittuukin niissä tilapäisesti. Monin paikoin perittyjen tilojen vanhoja rakennuksia on kunnostettu ja usein tiluksille on rakennettu myös uusia loma-asuntoja. Näille toisen tai kolmannen polven “kyläläisille” on jo syntynyt side paikkakuntaan ja he ovat avainasemassa uuden toiminnan virittämisessä. Todennäköisesti hekin haluaisivat kotiseudullaan viettämänsä ajan olla elävän ja kasvavan kyläyhteisön jäseniä.
Kenties jotkut tällaisista “osa-aikakyläläisistä” olisivat valmiit jopa ottamaan vastaan uuden ajan kesävieraita, tarjoamaan lyhytaikaista kotimajoitusta. Siteen syntyminen paikkaan edellyttää viipymistä ja kokemuksia.
Tietenkin kunnissa olisi inventoitava erilaiset, lomakäyttöön muunnettavaksi soveltuvat kiinteistöt, vaikka ainakin rajavartiostot ja koulut näyttävät jo olevankin uusiokäytössä. Olisiko nyt aika laittaa tarjolle kuntien, seurakuntien ja muiden yhteisöjen tyhjillään olevat kiinteistöt.
Ehkä pitäisi kylä- tai kuntakohtaisesti, viranomaisten ja maakunnan yhteistoimin kehittää maankäyttö- ja muita järjestelmiä, joiden turvin luonnonkauniilla paikoilla sijaitsevien kylien tonttitarjontaa voitaisiin edistää ja markkinoida. Perikuntia ja muita maanomistajia (metsäyhtiöt, kunnat jne.) saattaisi tällainen toiminta kiinnostaa.
Sosiaalisen median ansiosta erilaisten pienimuotoistenkin tontti-, rakennus- ja lomapalvelujen tarjonta ja uutisointi olisi kunta- ja jopa kyläkohtaisten internetsivustojen avulla helppo järjestää. Usein kysymys on vain rohkaistumisesta ja joskus rohkaistumiseen tarvitaan esimerkkien tukea.
Uusimuotoisen loma-asumisen viriämisen kautta – kanta-asukkaiden, perikuntien edustajien ja uusien kyläänmuuttajien vuorovaikutuksena – kehittyisi uutta yhteisöllisyyttä. Kylät syntyisivät uudelleen, vaikka vain kesäajaksi, niin hyvä niinkin!
yleensä hankkeet ruokkivat itseään; myönteiset kokemukset synnyttävät uusia toimintaan johtavia ideoita. Niin tapahtuisi varmasti myös kylien “uudelleen asuttamisessa”.
Missä ovat ne uuden ajan innovatiiviset “kyläpäälliköt”, jotka näkevät mahdollisuudet ja vastuksia pelkäämättä tarttuvat toimeen kotikylänsä elvyttämiseksi – yhdessä kylänsä nykyasukkaiden, sieltä poismuuttaneiden ja viranomaistahojen kanssa?
Leo Härkönen
Pirtajärven kylä on jo uudelleen asutettu. Varsinkin kesäaikana kyläläisillä on mukava yhteys keskenään. Mutta talvellakin siellä on elämää, ja käydään moikkaamassa naapureita. Monesti on huviteltu kuvittelemalla, että asuisimme siellä vuoden ympäri (tai ainakin minä olen kuvitellut). Pitäisi voittaa lotossa, että mökki olisi talviasuttava. (En lottoa.)
Se on juurikin näin! Mikä silmäkaramelli tuo valokuva!
Täällä nykyisessä kotikunnassani mummonmökit menevät kuulemma
hyvin kaupaksi, eivät tarvitse olla välttämättä rannalla. Paluumuuttoa
on käsittääkseni myös pysyvän asutuksen suhteen. Ehkä sitä toivoa
ei tarvitse vielä heittää.
Minun on vaikea uskoa, koska kotikyläni
Ilmakka jäi rajan taakse. Siksipä Kaustasta
on muodostunutkin korvaava paikka –
monestakin eri syystä.
Näinä vuosina olen nähnyt siellä maaltamuuton,
vanhojen tuonpuoleisiin siirtymisen, hiljaiselon,
autioituneet pihapiirit, istutetut pellot, kuin myös
Kausta-hengen uudelleen viriämisen runsaan
kesäasutuksen myötä. Tulevaisuutta on vaikea
ennustaa.
Leksan kirjoitus sisältää monia hedelmällisiä virikkeitä elvyttää maaseutua. Omalta osaltani toimin tämän eteen mm. tappelemalla Kaustajärven kylttien saattamiseksi sellaiseen asentoon, että kylä hahmottuu tien päältä. Vaikeaa se oli, kun Kuopiossa tiedetään paremminkin kuin Tohmajärvellä ja Kaustajärvellä.
Olin yhteydessä Kaustajärven entisen rajavartioston vuoksi Tohmajärven kuntaan, että se olisi ryhtynyt toimenpiteisiin, että kiinteistön omistajan ja maapohjan omistajan välille olisi löytynyt hinnaltaan houkutteleva ratkaisu. Kunta ei ollut kiinnostunut pelastamaan kylmillään seisovaa kiinteistöä eikä siis saamaan asukkaita (loma- tai vakituisia) eli veronmaksajia paikkakunnalle. Ei siis näkemystä!
Arppen pihan yhteydessä, Hotelli Joen lähipiirissä, seisoo kymmenen yksiön rivitalo kylmillään. Olen ehdotellut, että se pantaisiin myyntiin. Esimerkiksi muutama vihremä ukko, joilla vasara vielä pysyy käsissä, voisi olla kiinnnostunut kunnostamaan ja mahdollisesti muuttamaan huoneistorakennetta, niin että syntyisi loma-asuntoja tai jopa vakituisiakin Jänisjoen rannalle, lähelle Niiralan rajanylityspaikkaa. Ei ole kiinnostanut. Jos voittaisin lotossa, tekisin kunnalle tarjouksen.
Värtsilän kunta kaavoitti vuosia sitten silloista kuntakeskusta järjettömällä tavalla. Ruutuja pelloille!!! Joen rantamat unohdettiin. Tai ei oikeastaan ihan unohdettukaan: rannoille piirrettiin kävelyreittejä ja siten jo silloiset tontit, mm. pappila, eristettiin joen rannasta. Kukaan ei ole tarvinnut moisia raitteja.
Kaksoiskuntaidea odottaa lainsäädäntötoimia.
Maaseudulla on sekä rantaidyllejä että tyhjentyneitä kyliä vähän kauempanakin rannoilta, kuitenkin syrjässä liikenteen hulinasta. Monet kaipaavat sellaista rauhaa. Esimerkiksi Tohmajärven kuntakeskuksesta palveluineen on varsin lyhyt matka ja hyvät tieyhteydet moneen, moneen paikkaan, jossa voisi asua vakituisesti tai osa-aikaisesti tarpeensa mukaan.
Pitäisikö panna pystyyn ideatalkoot!
Mukava tieto Pirtajärvestä. Kylä pitää ensi kesänä käväistä katsomassa, taitaa olla äitini synnyinkylä.
Kylien ylösnousemuksissa todellakin on ensisijassa kysymys kesäkauden vireyttämisestä, siitä että syntyy säpinää Pirtajärven tapaan.
Vastapainon hakeminen tiukkatahtiselle urbaanille elämälle näyttää olevan yksi aikamme trendi. Silti – kehittyneen tiedonvälityksen ansiosta – korpilomallakaan ei kenenkään tarvitse olla maailman menosta tietämätön. Jos nyt joku rohkenee netistä – tuosta maailmanyhteyden napanuorasta – muutamaksi päiväksi irrottautua!
Erkillä, ilmiöiden tarkkasilmäisellä havainnoijalla, oli ainakin minulle uutta – mutta pelkästään ikävää – kerrottavaa kotikuntamme menettelytavoista kylien vireyttämiseksi.
Rajavartioston pelastaminen hyötykäyttöön olisi todella tärkeää. Järkevältä tuntuu myös kylmillään olevan rivitalon loma-asunnoiksi kunnostaminen ja tarjoaminen. Jokainen tietää, että kylmilläänoloa kiinteistöt eivät kauan kestä. Vähätkin kohteet jäävät (vain?) välinpitämättömyyden vuoksi hoitamatta.
Hullun hommalta kuullostaa myös Erkin kuvaus kuntakeskuksen kaavoittamisesta. Siinä ei todellakaan ole toimittu kysynnän ehdoilla. Jänisjoen ranta olisi oivaa aluetta lomarakentamiselle, eihän Värtsilässä muita rakentamiskelpoisia rantoja juuri olekaan.
Mielenkiintoista on nähdä mitä lomarakentamiseen vaikuttaa poikkeamispäätösten tekemisen siirtyminen kokonaan elyltä kunnille – lähemmäksi asukkaita – kuten lakiesityksen mukaan jo tänä keväänä tapahtuisi. Kunta voi toimia joko kehityksen vireyttäjänä tai kehityksen jarruna. Muita vaihtoehtoja ei ole.
Kaksoiskuntalaisuuskin lienee pääasiassa positiivinen asia. Kunnassa osa-aikaisesti asuvat sidottaisiin päätösvallan ja verotuksen kautta toimimaan entistä monipuolisemmin lomakuntansa eduksi. Kaksoiskuntalaisuuden merkitys tietenkin korostuu kunnissa, joissa loma-asutuksen määrä on suuri mutta tervetullutta tuoreutumista ja nouhauta “uus-kuntalaisten” tulo mukaan päätöksentekoon joka tapauksessa toisi.
Varmaankin Erkin ehdottamat ideatalkoot – toimien kartoittamiseksi ja nuorien toimijoiden löytämiseksi – olisi tarpeen. Voisikohan Värtsilä-päivien ja muiden kyläjuhlien yhteydessä tällaisia foorumeja järjestää? Asioiden laajapohjainen pohtiminen tuskin olisi keneltäkään pois.
”Arppen pihan yhteydessä, Hotelli Joen lähipiirissä, seisoo kymmenen yksiön rivitalo kylmillään”
Tuosta Erkki Lintusen mainitsemasta rakennuksesta on kunnalle tullut ainakin yksi tarjous. Sen kunta sitten tyrmäsi. Siitä on päätös kirjattu joko kunnanhallituksen tai -valtuuston pöytäkirjaan. En pikaselauksella löytänyt päätöstä nyt, joten se oli kai ennen vuottta 2014. Muistan (luultavasti) tarjoajan nimenkin vielä , ja tarjotun summan, myös sen, että ostotarjouksen jättäjä olisi remontoinut asunnot ja halunnut ostaa lämmityksen kunnalta.
Minusta tuo rivitalo, jos on vielä kunnostuskelpoinen, tulisi saada käyttöön, vaikka loma-asunnoiksi.
Siinäpä on Leolla ajatuksia herättävä kirjoitus. Tämä sopisi asian pohdiskelun pohjaksi vaikka minkälaiseen aivoriiheen.
Omalta kohdaltani mietin miten itsekukin voisi parantaa sitä ympäristöään missä asuu. Kuitenkin aika vähäiset taitaa olla käytettävissä olevat mahdollisuudet. Kylän elvyttämiseen ei ehkä yksilön rahkeet riitä, mutta kylän kuolemaa voisi hiukan hidastaa.
Kanssakäyminen
Yhteisessä kanssakäymisessä on paljonkin parantamisen varaa. Ennen kävimme naapureissa ilman asiaa. Nyt pitää olla jo hyvä syy sellaiseen.. ja tietysti sopiminen ajasta etukäteen. Mielestäni ihmisillä on luontainen tarve pitää yhteyttä toisiin lajitovereihin. Sitähän pidetään, mutta siihen tarkoitukseen tarvitaan jo tekniset laitteet.
Osallistuminen
Kun seudulla järjestetäään jotain yhteisiä tilaisuuksia. Niihin pitäisi osallistua. Jos kylällä on vielä kauppa tulisi sitä käyttää, eikä ajaa halvempiin marketteihin kylän kuolemaa jouduttamaan.
Yksilötason suoritukset ne ensisijassa elämänmenoa edistävät.
Pioneereja voi pitää niitä, jotka ovat kunnostaneet vanhoja rakennuksia ja asuvat niissä osan vuottaan. Yhtä arvokasta väkeä ovat kylään kesämökin itsensä, läheistensä (ja usein vielä lukuisan kesävierasjoukonkin) virkistyspaikaksi rakentaneet. Itse en kuulu kumpaankaan ryhmään eikä tekosyyksi riitä edes pitkät välimatkat elämäni asuinpaikoista. Sukulaisteni työn hedelmistä olen kyllä monen monina kesinä nauttinut!
Kyllä kuntapäättäjien rooli on tärkeä, sillä kuntalaisten etua ajamaan heidät on valittu. Välttämättä ei ole kysymys isoista panostuksista. Kunhan olisi edes edes myötäajattelua ja pyrkimystä keskustelun virittämiseen! Vaikka toisaalta: onko kuntapäättäjiä kovin innokkaasti tositoimiin haastettukaan?
Uskonpuute saattaisi vähentyä, jos Värtsilän rivitalo ja Kaustajärven rajavartiosto jollakin keinolla saisi uudet asukkaansa. Yksi pääsky ei tietenkään tee kesää, mutta on se pieni alkusoitto.
Alpon kanssakäymisaatokseen se, että netissä tosiaankin voimme olla hyviä tuttuja ventovieraidenkin kesken ja voimallisestikin tunkeutua “toisen tontille”, mutta vanhan ajan kylässäkäynti, fyysinen vierailu naapureiden kesken, on jonkinlainen tabu. Kyläkokoushan voisi herättää keskustelun avoimien ovien perinteestä kuten muistakin Alponkin mainitsemista yhteisöä eheyttävistä periaatteista.
Ne ihmiset, jotka ovat lähteneet sotien jälkeen työn perään muualle,
on satavarmaa, etteivät he muuta esim. Kaustajärvelle eläkepäivilleen
vakituisesti elämään. He ovat joutuneet rakentamaan elämänsä muualle.
Iso joukko meistä viettää vapaa-aikaansa ja eläkepäiviään
synnyinseuduillaan, kenellä on siihen mahdollisuus. Mutta se muutto
tänne on vähän arveluttavaa. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat turvallisuuden
tunnetta sekä palveluita ikääntyessään. Täältä ovat kaikki palvelut kaukana,
kaupat, lääkärit, apteekit ja pankit, entä kulkuyhteydet, jos ei ole omaa autoa.
Totean lopuksi ketään loukkaamatta, että ”se juna meni jo”.
Ruposen Ruskean perävalot eivät ole loistaneet enää vuosikymmeniin,
vain pysäkit ovat jäljellä.
Voihan kylän toimintaa elvyttää jokainen tavallaan.
kun palvelut häviää niin kylä tyhjenee.näin se vaan menee.
Niin. Ja toisin päin. Kun tyhjenee, palvelut häviää.
Mutta tykkään, että jo vähän tyhjentyneessäkin kylässä voi joskus kävästä vaikka loikoiemassa. Ainakin jos on vielä valot päällä. Ja kuka mitäkin tyhjänä pitää.?
Mielosen kanssa olen samaa mieltä, ei pois lähteneet takaisin tule vakiasukkaaksi.
Mutta on meitä tavallista tollompia, jotka eivät edes ole ikinä asuneet siellä jossakin tyhjiössä, niin saatamme löytää tästä tyhjiöstä jonkunlaisen lomaparatiisin. Näin se vaan menee.
Tuskin kukaan kuvittelee syrjäkyliin suuntautuvasta invaasiosta ja aniharva muuttaa sinne ympärivuotiseksi asukkaaksi. Ja vanhukset todellakin tarvitsevat Kaustajärveä turvallisemman asuinympäristön.
Monin paikoin Suomea on kuitenkin esimerkkejä kesäasukkaiden määrän kasvusta kylissä ja kylien kesäaikaisesta elpymisestä. Uskoa, tahtoa ja konkreettista toimintaa on ilmassa. Ja vaikka palvelut vähenevät kauppoja, posteja ja bussiliikennettä myöten, ei se välttämättä merkitse kylän loppua, kun tietyt olosuhteet ovat suotuisat.
Kysymys onkin ensisijassa yksilötason elvytystoiminnasta ja esimerkin voimasta, jota Penttikin kommentissaan tarkoittanee, vaikka kirjoituksen yleissävy ei kovin toivorikas kylien elpymisen suhteen olekaan. Seuraava aste on sitten asukkaiden yhteistoiminta kylän kehittämiseksi ja päättäjätahon kanssa kommunikoiminen.
***
Alunpitäen läksin liikkeelle syrjäkylien tilanteesta yleisesti, en vain Kaustajärvestä tai edes Värtsilästä. Kotikyläni Kaustajärvi on kuitenkin erinomainen esimerkkitapaus ja läheinen monille tämän portaalin kirjoittajille.
Hyvän esimerkin Kaustajärvestä tekee räväkkä kylttitaistelu Ely-keskuksen kanssa ja meneillään oleva kyläkirja-projekti. Moni “ulkokyläläinen” saattaa taivastella, että mitä hittoa, oikein kirjan arvoinen kylä!
Molemmat hankkeet ovat osoituksia (piilevästä) vahvasta kyläidentiteetistä ja uskosta että kylämme on enemmän kuin päällisin puolin näyttää. Ja vaikka Kaustajärvi-kirja onkin historia- ja muistelmateos, se tuskin on kenenkään mielestä päätepiste, jossa viimeinenkin valo sammutetaan. Se on vain yksi solmukohta kylän elämässä.
Jokainen näkee asiat omalla tavallaan. Yhden mielestä lasi on puolityhjä, toisen mielestä puolitäysi. Yhteistä ehkä on se, että molemmat haluaisivat sen olevan puolillaan olevaa täydempi – edes osa-aikaisesti.
70-80 taitteessa tiedettiin, että rajaliikenne lisääntyy Värtsilän kohdalla ja raja melko todennäköisesti avautuu henkilöliikenteelle. Tiedettiin sekin, että Rajavartiosto tämän vuoksi painottaa toimintaansa Värtsilään ja Kirkkoniemen ”varuskunta” hiljenee.
Viimeistään siinä vaiheessa olisi pitänyt oivaltaa, että Värtsilässä lisääntyvä Rajan ja Tullin työväki tarvitsisi asuntoja. En muista yrittikö silloin Värtsilän kunta millään lailla houkutella uusia työntekijöitä jäämään Värtsilään myös asumaan. Saatan tietysti olla aivan väärässäkin, mutta en muista että mitään kunnon kamppanjaa veronmaksajan saamiseksi omaan kuntaan olisi ollut.
Alpon mainitsemana ajankohtana Värtsilän kunta osti peltomaita yksityisiltä maanomistajilta. Näistä lohkottiin tontteja, joita oli mahdollisuus lunastaa 10 markan hintaan. Muistaakseni ainakin kymmenkunta VR:n ja RVL:n työntekijää sekä muutama muukin käyttivät melko lailla välittömästi tätä mahdollisuutta hyväkseen ja rakensivat omakotitalon.
Mekin lunastettiin tontti ja tehtiin talo. Jos taloudellisesti ajatellaan ei tyhmemmin olisi voinut toimia.Tämmöisen talon hinta on laskenut olemattomiin.
Eipä sitä silloin ajatellut eikä nytkään. ”Mikä elo onnellinen..” onkaan ollut ”keinuvassa kehtolinnas” ! Maailman paras paikka asua, kun kroppa vielä pelittää, on hyvät naapurit, ja ajokortti, että pääsee plveluitten perään.
Kyllä jälkipolvikin on ensimmäisenä suuntaamassa tänne. Ei taida juuri ulkomaat houkutella.
Kun tämä 1940 – 1950 luvuilla syntynyt sukupolvi kuolee pois ei syrjakylillä asu enää ketään vakituisesti. Joku voi vielä käydä mökkeilemässä karhujen ja susien keskellä ja vanhoja talojen kivijalkoja ihmettelemässä. Siinäpä se syrjakylien tulevaisuus.
Tämä maaseudun tyhjentyminen alkoi jo 50 luvun lopussa
ja on tietysti jatkunut tähän påivään saakka eikä tulevaisuus
näytä sen valoisammalta.
Parhaimman kuvan siitä kun ajelet autolla talvella , niin jäässä
olevat ikkunat ,kertovat omaa kieltään , eikä nämä ole olleet
mitä kesäasuntoja. Näitä on läpi Suomen myös suurien taajamien
läheisyydessä. Työpaikkojen puute on ollut siihen siihen suurin
syy , alueet joissa on ollut teollisuutta aikaisemmin ovat mielestäni
onnistuneet hoitamaan jatkuvuuden edelleenkin. Mutta kunnat
joissa on ollut olemassa niin sanottu K:linja on useimmin
onnistuneet niinpäin ,että uusia työpaikkoja ei ole syntynyt esim:
teollisuuden kautta. Meilläkin Värtsilässä niinkuin Tohmajärvelläkin
ei osattu tätä asiaa hoitaa aikanaan kuntoon , kun meille näitä
asioita tarjottiin ruokalusikalla, niin siihen aikaan Suomenvaltiolla
oli vielä rahaa tarjolla.Oliskohan päättäjät tarkoituksella olleet
vähän nukuksissa. Näissä kylien uudelleen henkiin herätämisessä
on joillakin paikakunnilla toki jonkin verran onnistuttu lähinnä ne
on tulleet kesäasukkaiden kautta. Ja joissa on isommat järvi-
alueet ja taajaväkiset yhdyskunnat. Toinen polvi 40-60 luvulla
syntyneistä on vielä kiinnostunut juuristaan niin vaatimattomatkin
olosuhteet vielä kelpaavat. Mutta kylä jossa ei ole mitään palveluja
40 km säteellä kuin kuoppainen maantie ei varmasti ole enää
kiinnostava kohde seuraaville sukupolville.
Mutta kyllä kuntia kiinnostava asia on kesäasukkaille tuleva tuleva
kiinteistövero ja jätehuolto lasku , viimeksi mainitun lähin tyhjennys-
paikka voi olla jopa 30 km päässä , mutta lainkirjain tulee näinollen kunnalta täytettyä. Kun meistä moni lähti 50-60 luvulla lähti työn
perästä kuka minnekin niin vielä junatkin ja linjaautot kulki , nyt
sekin asia on paljon vaikeammaksi tehty , tällä menolla ne loppuu
vähitellen kokonaan , apostolin kyydit tulevat tällä menolla ainoaksi
kulkuneuvoksi, ellei ole omaa autoa. Kun itsekin jouduin lähtemään
työnperässä etelänvaloihin niin päivääkään en ole sitä katunut
ja en antais siitä yhtäkään pois. Mutta jotakin lukkarinrakkautta on
syntymäseudullekin jäänyt , sillä aikakultaa ikävätkin muistot niistä
ei sen enenpää.(Mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka joskus?!)
Ajelin viikonloppuna talvella aurattuja teitä Värtsilän korpikylissä ja mietiskelin. Maailman väkiluku kasvaa nopeammin kuin tämä meidän alla oleva pallo kestää pitkässä ajanjaksossa. Sodat rajoittaa liika kansoitusta ja metsästys lajien tasapainoa. Tämä maapallo on pieni ja tulevaisuudessa pienikin kasvualusta kasvattaa ruokaa. Ihmis-massojen liikkeelle lähtö kuivuutta pakoon on vain ajankysymys.
Olen Esko Tarvaisen kanssa samoilla linjoilla, että väkirikkaista maista
lähdetään liikkeelle elintilan, ravinnon ja puhtaan veden äärelle. Nämä
meidän peltotilkut nousevat mahdollisesti vielä arvoon arvaamattomaan.
Tohmajärven ympäristölautakunta, kokous 25.10.2016, on käsitellyt rivitalojen kuntoarvion 14.10.2016. Siinä todetaan että alapohjat on ns. piilosokkelirakenteisia. Näytteiden mukaan eristeet vaurioituneet.
Jos siitä tyhjillään olevasta rivitalosta joku olisi vaikka euronkin maksanut olisi kannattanut myydä. Nyt tuskin on muuta vaihtoehtoa jäljellä kuin purkaminen.
Tai museoidaan paikoileen ja järjestetään ensikesänä kävelykierroksia jotka ulottuvat myös Valkoiseen Taloon. Kiinnostusta olisi.
Pianhan tässä taas koittaa Värtsilän ja sen sivukylien talvihorroksesta heräämisen aika. Kesätapahtumat ja lomavieraiden tapaamiset näyttänevät edes hieman suuntaa, mihin suuntaan ollaan menossa – eteen- vai taaksepäin.
Värtsilä-Päivistä voisi rakentaa tapahtuman, jonka yhtenä säikeenä olisi pohdiskella keinoja pitäjän vireyttämisestä, vaikka pienimuotoisestakin.
Siihen keskusteluun voisi kutsua tarvittaessa kylän ulkopuolisiakin, esimerkiksi samojen ongelmien kanssa painivien ”vertaiskylien väkeä” ja niiden piirien edustajia, jotka olemme valinneet hallintoon asioitamme ajamaan.
Muutamankin Erkki Lintusen peräänkuuluttaman hankkeen nostaminen pohdinnan aiheeksi riittäisi.
https://www.vartsi.net/2017/02/18/v-a-r-t-s-i-l-a/
Tässäpä esimerkki miten käy, kun huonokuntoisesta talosta hankkii asuntoja:
http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005049635.html
Asuntorannan rivareille voi käydä samoin. Asukkaat jäävät nuolemaan näppejään tyhjälle tontille pennittöminä ja asunnottomina.
Kannattaa ostaa huoneisto aina terveestä ja varmakuntoisesta talosta.
Tampereen tapauksessa talosta ostanut asukas sanoo:
– Jos olisimme tienneet talon tilanteen, emme olisi tähän muuttaneet. Emme tule saamaan tästä omiamme pois
Taloyhtiöllä on oma tontti, jonka se voi myydä. Ilman sitä osakkaat eivät saisi purettavasta talosta mitään.
Onko Asuntorannalla edes oma tontti, paljonko tonttimaa nykyisin Värtsilässä maksaa ?
Asuntorannan rivitalojen kuntoarvio on valmistunut 14.10.2016 ja on karua luettavaa:
Kuntoarvion tulokset – tiivistelmä
Rakennusten aikakaudesta ja suunnittelusta johtuen maanvarainen alapohjarakenne
on tehty lähes maanpinnan tasoon. Rakennusten perustusrakenteena on paikalla
valettu betonisokkeli ja valesokkelirakenne. Alapohjarakenteena on maanvarainen
betonilaatta. Rakennukset ovat puurunkoisia ja tiiliverhottuja.
Rakennusten ulkoseinien alaosien (alasidepuun päällä oleva lämmöneriste,
valesokkelirakenteen takana) lämmöneristeestä otetuista kuudesta
materiaalinäytteestä kolmessa oli vahva viite vauriosta ja yhdessä näytteessä viite
vauriosta.
B, E ja F rakennuksissa osa tekniikasta sekä eri rakenneosista ovat saavuttaneet
teknisen käyttöiän.
Kuntoluokat rakennuksittain:
Talo B, rakennusvuosi 1972
-2
Talot E ja F, rakennusvuosi 1982 2
Luokka 2 = välttävä.
Vieläkö Asuntorannasta on myynnissä asuntoja ?
Männä viikolla kehuin Auralanrannan rivaria, siksi Ihan selvyyden vuoksi kerron, että tuo Asuntoranta on eri asia kuin Auralanranta. Asuntorannassa käsittääkseni kaikki rivitalot ovat Tohmajärven kunnan omistamia ja ainakin osittain ovat tyhjiä. En ole huomannut, että olisivat nyt myynnissä?? En ole käynyt, enkä kunnosta tiedä.
Aikoinaan ihan pöljästi Suomessakin ruvettiin rakentamaan tasa-kattoisia taloja, vaikka tiedetään, että lunta tulee joka vuosi. Harjakatot olla pitää.