Tuas tul mielee yks tappaus elävästä elämästä. Mie oli lähössä kauppaa, ku vaimo pyys vielä
jotta toisin kinuskikastiketta purki, sillä tyttäre pere ol pyhänä tulossa syömää, ja hiä aattel
tarjota sitä jiätelön kanssa. Muistilistaa kirjoti sen sitte het, jotten vuan unoha. Tuoho muistiisa ku ei ou ollenkaa aina luottamista.
Nii mie oli jo suanut muut ostot kaupassa tehtyvä, se kinuskikastike vuan puuttu siitä kärristä. Meijjän kaupassa on hyllyje kohalla suuret plakaatit, joissa lukoo, mitä mistäi hyllystä pitäis löytyvä. Nii mie sitte huomasi, jotta yhessä välissä luk KASTIKKEET. Moneen kertaa kävi hyllyt läp, mutten vuan nähny kinuskikastiketta missää. Yriti löytee immeistä, joka ois pystyny minnuu avittammaa, mutta en nähny ainuttakaa henkilökuntaan kuuluvan näköstä. Olivatkoon kaikk kahvitauvvolla vai mihi lienöövät häipyneet, ku meikäläine ois ollunna avun tarpeessa. Lihatiskissäki ol myyjillä niin paljo ostajii, jotten kehannu männä niiltä kyselemmää. Tokkopa nuo ois tienneetkää, mistä heijän kaupastaan kinuskikastikket löytyy.
Ei auttanna muu ku kierrellä sitä markettii sinne sun tänne ja palavella ite ihteesä, niin ku nyky-kaupoissa on tapana. Siitä tul lenkkii kerraksee, ja mone vanaha tuttavan kanssa kerkis jiähä suustaa kii.
Tul siinä liikuntoo se verra, jottei se jäläkee enee tarvinna korttelikierrokselle lähtee. Näläkäki
alako kurnii jo mahassa ja se pit senpäiväsen meteli. Meinasi jo luopuu koko hommasta, mutta siinä mie sitte huomasinki yhe hyllyn piässä pienii pahvisii kinuskikastikepakettija. Huokasi oikei syvvää helepotuksesta. Harmitti vuan nii pahuksesti, ku mie oli varmaa parki kertoo kulukenu sen samasen hylly ohi, eikä ne ollu sattunu silimää.
Meinasi männessän kassalla valittoo, mite vaikeeta sen kinuskikastikkee löytämine ol ollu,
mutt sitte tul mielee, jotta eihä se niihe kassa-rouvvii vika ollu, jos tavarat on nii ovelissa paikoissa, jottei niitä tällane vanaha ihmine taho löytee, ja toisekseen eiköhän siellä liene niitä valittelijoita tarpeeks ilima minnuuki. Jäti assiin sikseen
Kotona vaimo ol ollu jo kovasti huolissaa, ku mie viivy niin kauvvan siellä kauppareissulla. Seliti, jotta se kaik ol sen kinuskikastikkee syytä, ja niihä se muute olkii.
Pussinpohjan Masa
Ihanaa tuo murre. Minä en yhtään tykkää käydä muissa kuin ”omassa” kaupassa. Sieltä ne tarpeet yleensä löytää nopeasti. Joskus muuttavat tuttujen tavaroitten paikkaa, ja kyllä sitten ehityttää. Saati sitten jos erehtyy johonkin hehtaarihalliin. Semmoisessa saa kyllä juosta jalkansa kipeiksi.
Vertaisryhmässä ollaan, ihan helpommillakin tuotteilla.
Just eilen tuli mieleen Speden rautakauppa-sketsi.
Tarvitsisimme mökin telkkariin uuden antenni-digiboxin.
Osaston ainoa myyjä livahti takahuoneeseen kun lähestyimme
häntä. Haahuilimme aikamme osastolla ja sitten viereisen
osaston avulias myyjä bongasi meidät ja tuli kysymään
mitä etsimme. Hän ei pystynyt auttamaan, mutta kertoi,
että osaston myyjä on nyt lounastauolla ja hänpä kipaisee
siellä kysymässä. Niin kipaisikin, mutta asia ei selvinnyt meitä
tyydyttävällä tavalla, joten poistuimme kaupasta tyhin käsin.
*
Henkilökunta on vedetty varmaan niin tiukoille nykyisin,
ymmärrän hyvin, että jokaisen kuuluu saada pitää taukonsa
rauhassa. Ehkä asian voisi kuitenkin järkätä asiakkaan kannalta
joustavammaksi. Saattaapi mennä isommatkin kaupat sivu suun.
*
Kotimatkalla muistelin sitä, kuinkahan monta kertaa pomppasinkaan
asiakaspalveluun tauoltani, vaikka kirjastossa asiointi on ihan
ilmaista. Ihan hauska episodi sinänsä, meinaan asioida vastaisuudessakin
ko liikkeessä.
Kovin oli tutunoloista ja omakohtaisestikin koettua tuotteiden etsiskelyä
näissä myyjättömissä myymälöissä.
Kerran olin latonut ostokseni jo hihnalle, kun huomasin voipaketin
unohtuneen. Ajattelin kipaista sen siinä hakemassa, mutta kun en
ole juoksija alkuunkaan, odotti minua palattuani kassalla vihaisesti mulkoilevien
asiakkaiden jono. Pyytelin kovasti anteeksi viivytystäni. Ehkä antoivat, ehkä
eivät.
Miulla on myönteisiä kokemuksia ”meijän” kaupoista. Kysyn aina kun näen myyjän, näin saan tuotteen nopeammin kuin jos haahuilisin etsimässä. Aamullakin k-kaupan poika sanoi, että kyllä kysyä saa.
Muistan kaupanteon prossessikaavion Kostamon kaupassa Niiralassa.
Isännät eli emännät istuivat jakkaralla ja huutelivat tarpeensa ostos kerrallaan tiskin takana olevalle henkilökunnalle.
Kun puotipuksu oli noutamassa tai mittaamassa asiakkaan tarvetta oli shoppailijoilla aikaa tarinoida keskenään päivän kuulumiset 🙂
Ai että kaipaan tuota kaupanteon taitoa kun lenkkeilen Suomen suurimassa Prismassa.
Tänään pitäisi taas mennä.Hiilihydraatti tankkaus on jo tehty.Kartta ja kompassi otettu esille.Menttaalipuolen valmennus on kyllä vielä pahasti kesken.
Saa nähdä pääseekö tänään maaliin eli kassalle asti.
Hyvä Masa !
Ei ole mennyt miehellä luvut hukkaan kun soosi löytyi.