5 comments for “Syvälammella

  1. Kaunis maisema. Tuossa niemen nokassa moni on varmaan onkea uittanut. Itselläkin alkoi poikamaiset onkimishalut heräilemään.
    Piti selailla kotvanen karttoja ennenkuin oikea Syvälampi löytyi.

  2. On kuvan lähettämisestä kulunut varmaan aikaa. Niin on paksut jäät vielä. Kait sielläkin jo sinilaine lyö?

  3. Olimme pilkillä otsikossa manittuna päivänä.
    Jäät olivat vielä kantavat Mutta ahvenet eivät
    olleet syönti tuulella johtuikohan se siitä, että
    jäitten välissä oli vettä ja valoa oli liian vähän.
    Alpoaatos tulihan sitä pikkupoikana onkittua
    kyseistä niemestä montakin kertaa ja saalistakin
    tuli. Kyseisestä lammesta jäät lähtivät monta
    kertaa toukokuussa äitienpäivän aikoihin ja
    myöhemminkin riippuen tietysti kevään tulosta.

  4. Tutunnäköinen paikka minullekin.Siinä lähellä venevalkama.

  5. Syvä lammennimenä on tosi yleinen. Minulle Syvä-lampi on tätini Vepsäläisen aution lähellä oleva lampi. Huonekalu Vepsälisen perustajan Kaalepin kanssa sillä Syvälammella ongimme liotellen pellosta kaivettuja onkilieroja. Syvälampi antoi pieniä ahvenia kukkokaloiksi. Ahven kun oli syönnillään tarttui se koukkuun ennen kuin mato painon kanssa oli ehtinyt siimaa suoristaa. Kaalepin kanssa kalastelimme myös hänen mökeillään Ruumarvissa merellä ja Inarinjärvellä vähän isompia ahvenia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *