Hullu tohtori

Kun tohtori L hirviön keksihullutohtori
Omalaatuinen keksijä
Viihdettä erikoiseenkin makuun

Kari A. Sihvonen: Tohtori L, sarjakuvia, Arktinen Banaani,

Kari A. Sihvonen ( s. 1980) on joltisenkin kokenut sarjakuvapiirtäjä, jolta on ilmestynyt kymmenkunta albumia.
Sihvosen tapana on heittää absurdeja juttuja, joihin tämä ” hullu ” tohtori L seikkailuineen sopii hyvin. Tähän kirjaan sisältyy kolme episodia, joista yksi tuo mieleen vanhan klassikon Frankensteinin hirviön. Se lieneekin Tohtori L:n luomuksista vaarallisin ja tohtori joutuu jopa turvautumaan etälamauttimeen, että saa luomuksensa pysymään aisoissa.

Ensimmäisessä episodissa tohtori L kehittää uuden lääkkeen, joka vaikuttaa mullistavasti kognitiivisiin kykyihin. Opiskelijat ottivat piankin uuden lääkkeen riemuiten vastaan, koska uuden oppiminen sen avulla oli pelkkää riemua. Mutta uusi lääke kehitti niin suuren tiedonjanon, että ajatukset eivät pysyneet koossa yölläkään ja aivot alkoivat elää omaa elämäänsä. Mutta ei hätä vielä suuri, kun on taitava keksijä kysymyksessä. Tohtori L kehitti aivokypärän, jonka avulla aivotoimintaa saatiin hillittyä.

Frankensteinin kopion kehittäminen johtaa jopa väkivaltaan, jota uusi luomus kohdistaa naisiin. Mutta tohtori L selviytyy liukkaasti aiheuttamistaan vaikeuksista.

Kirja on toisaalta kollaasimaista sarjakuvataidetta ja jutut kootaan kuvitelluissa lehtiartikkeleissa ja kuvasivuilla.

Tällainen kirja on ns. kokeilevaa sarjakuvataidetta, jossa ajot ovat pidempiä kuin tavallisissa stripeissä. Sarjakuvaromaaniksi sitä on kuitenkin vaikea sijoittaa. Niin tai näin, Sihvosella on mielikuvitusta ja fantasian kykyä, jota tarvitaan uusien hahmojen luomisessa. Jospa piirtäjä onnistuu löytämään markkinaraon, kun tarpeeksi haeskelee hahmoja. Toisaalta Sihvosella on jo jonkin tason menestyksiä, esim. Kapteeni Kanki. Toivottavasti piirtäjä löytää sopivan teeman ja hahmot, jolla hän nousee valtakunnalliseen tai peräti kansainväliseen maineeseen.

Itse pidin tätä kirjaa hivenen kokeilevana koosteena, josta ei ole kaukana tajunnanvirta tai kokeellinen tyyli. Tohtori L on tietysti antisankari, jonka hahmo herättää myötätuntoa ressukkaa kohtaan.

Jouko Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *