Näin Juhannuksen aikaan ja varsinkin Juhannusaattona tulee vääjämättä mieleen hyvä naapurimme jota muistelee lämmöllä mielellään… niin myö täältä ”alanaapurit” kuin koko kyläyhteisömme… uskoisin niin.
Kyseessähän on monessa mukana olleesta Sulo Varosesta, tuosta aina hyväntuulisesta ja auliisti auttavasta Sulosta. Olisipa hienoa olla näin Värtsin välityksellä aloittamassa Sulon muisteluita ja tarinoita.
Näitä jo edesmenneitä suuria persoonia on kylässämme ollut paljonkin jotka ansaitsevat muistelumme, mutta joita valitettavasti niin vähän tuomme julki. Toivon oman neljän vuodenajasta koostuvan kirjoituksen nostavan muidenkin Värtsiä lukevien mieleen mukavia kertomuksia Sulosta ja Sulon auttavaisuudesta.
Itse tulin Sulon tuntemaan 70-luvun lopulla ja oltiin paljon tekemisissä, naapureina kun asusteltiin. Jos nyt jakaisin kertomukseni ensin vuodenaikoihin ja aloittaisin keväästä ja miten Sulo auttoi kyläläisiä kevättöissä. Omien töittensä ohessa hän kävi muidenkin peltotöitä tekemässä. Viljankylvö hommissa ”sun muissa”.. niin myös meillä..
Kylläpä se pieni pojan viikarimme jaksoi ootella ojanpenkalla josko pääsisi Sulo sedän ”rattorin” kyytiin. Ja kyllähän se Sulo kyytiin otti. Monesti päiväunetkin tuli traktorin penkillä kun väsy yllätti. Muistoissa elää myös tämä.
No sitten on vuorossa kesäaika ja varmasti kesäisin kaikki muistavat Sulon ahkeruuden heinänniittäjänä. Ei laskenut Sulo työtunteja kun oli heinäaika ja valoisat yöt. Kellon ”ympäri” ajeli pelloilta toisille luokoa nurin jos vain kelit salli.
Heinän paalausta.
Itsellämme ei kuvaa ole ”niittopuuhista”, mutta muistoissamme on vuoden 1982 heinäkuu kun Sulo niitti meidän alapelloilla heinää nurin vielä kello yksi yöllä ja Lasse lähti yö kahdelta töihin ja minä neljältä PKKS:aan tyttöä tekemään. Muistorikas tuokin heinäkuun yö.
Ja kun heinät kuivuivat aikanaan niin pitihän ne ajella talvensuojiin ja siinäpäs Sulolle taas ajourakkaa ”paalituksessa”. Silloin 80-luvun alussa ei kylällä vielä joka taloudessa ollut paalauskonetta ja paalaajille riitti kiirettä ”sateiden välissä” napata heinänippuja latoon ajettaviksi. Muistoihin on jäänyt kerta kun oottelimme talkoomiesten kera meidän kuopankatolla ja kuullostelimme ja arvuuttelimme missä pellolla Sulo mahtaakaan paraikaa olla.
Kului tunteja ja tunteja, mutta tulihan se Sulo kun oli luvannut. Myö kerittiin ruokaettoneetkin siinä ottaa.. Sulo ei.
Perunannostossa
Kesä vaihtuu aikanaan syksyksi ja sadot kypsyy korjattaviksi.. taas tarvitaan Suloa. Sulolla kun oli perunannostokone ja hyvin, hyvin moni kyseli Suloa nostamaan syksyisin perunasatoaan koneella. Meillä on muistoissa kuvan kera kun Sulo piipahti pellonlaitaan haitari kainalossa perunannostopäivänä ja yks jos toinenkin laulu kajahti ilmoille Korpiahon pellonpientareella. Mukavahan sitä oli kuunnella ja työt sujui supsikkaasti valssin tahdissa talkooväen kanssa.
Sulon metsätraktori
Syksyisten töitten siirtyessä talven tullessa, Sulolla alkoikin raskaat urakat metsätraktorin ajotehtävissä. Polttopuita tarvitsivat monet kyläläiset metsistään ja Sulohan auttavaisena ajella ”marri” milloin kenenkin metsässä kerkesi vuorollaan. ”Pimmeestä-pimmeeseen” niinkuin sanonta kuuluu, kun kelloon ei katsota tunteja laskiessa. Vanhaa ja uskollista metsäkärrytraktoria Sulo laitteli ja hitsaili välillä kuntoon ja taas pääsi uusiin ajourakoihin. Sulohan se ajeli meijjänkin polttopuut ja monen monena vuonna Ryösiöltä kotiin.
Ja kyllähän ne päivät olivat ihan iltamyöhiä kun Sulo pääsi hetkeksi huilaamaan omaan kotiin päivän töistä. Kun kävin kuormanpurkauksen aikana kutsumassa häntä syömään, niin Sulo vastasi: ”Että en tule.. syön sitten kotona. Jos tulen sisälle ja syön, en jaksa kottiin lähtee”. Niin totta varmaan olikin.
Koko vuodenajan töissä Sulon auttamishalu ja ahkeruus kyläyhteisössämme tuli esiin.
Sulo joulupukkina
Oma lukunsa tietysti on joulun tuoma ”luottamusvirka” jota varmasti riitti ihan joka joulu aina Sulon poismenoon saakka. Sukupolvesta toiseen Sulo viihdytti perheissä pieniä ja isoja. Lukemattomat ovat varmaan talot joissa ”joulupukki” vieraili jouluaatto-iltoina. Näin myös meillä.. ja laululla toivoteltiin aina, että jospa ensivuonna taas tavattaisiin uudelleen siitä on muistona kuvakin. Puhumattakaan vielä muista luottamustehtävistä ja yhteisten asioiden eteenpäin viemisistä. Niistähän saisi kirjoitettua peräti kirjan.
Paljon olisi kirjansa ansainneita muitakin pienessä kylässämme, mutta nyt juhannusjuhlan lähestyessä juohtui Sulo mieleen lauluistaan ja soitoistaan. Ei ollut montaakaan juhannusaattoiltaa etteikö Sulon haitarin soitto ja laulu johonkin aikaan alkanut mäeltä kuulua. Ja kyllä sitä ”Juhannus on meillä herttainen” laulua Sulon laulamana kelpasi kuunnella.
Sulo ja haitari
Jäi hienot muistot mieliin ja kertomuksiin. Niitä olisi kiva lukea ja muistella. Sulohan oli seurallinen, leikkisän hyväntuulinen ja tarinankertoja itsekin. Joten kertokaa miten muut muistatte hänet.
Luulen ja toivon, että Värtsilehti on oikea foorumi näihin muisteluihin.
Kaikille Hyvää Juhannusta toivottavat Sulon ja Thelman naapurit Korpiahosta.
Raili ja Lassi Kallio
Vuosikymenien jälkeen tapasin koulukaverini Sulon perjantaina 2.11.1990. Olimme tulleet äitini hautajaisissa seurakuntakotiin. Sinä päivänä klo 12 – juuri sillä hetkellä kun siunaustilaisuus oli alkanut – oli päättynyt hakuaika Värtsilän kirkkoherran virkaan. Menin sakaristoon ja soitin tuomiokapituliin. Sain kuulla, että olin ainoa hakija. Palasin takaisin salin puolelle ja kerroin uutisen Sulolle. Hänen kasvoilleen levisi hymy ja – hän halasi – toivottaen tervetulleeksi.
Tuon tapahtuman rohkaisemana pyysin päästä kirkkoneuvoston kuultavaksi, koska olin palaamassa politiikan parista takaisin papin työhön. Seurakunnan kun piti antaa lausuntonsa viran ainoasta hakijasta. Kokouksessa jokainen kirkkoneuvoston jäsen puheenjohtajan pyynnöstä joutui vuorollaan esittämään mielipiteensä. Pöllösen Aino tiivisti mielipiteet lausahtamalla: ”Kyllä miulle Lintusen Maijan poeka kelepoo”.
Virka-ajaltani muistan Sulon ryhdikkäänä luottamushenkilönä ja erityisesti siitä, kun hän saapui kirkkoon avustamaan kanttoria veisuussa.
Elämä jatkuu. J. Varosen jätehuollon auto poikkesi juuri yläpihalla. Sulon työllä on jatkaja.
Tämä Railin ja Lassin juttu Varosen Sulosta oli tämän aamun iso ilo, kiitos siitä. Minulle Sulo oli rakas ja tärkeä tuki, turva ja apu, kun aloin Tikan Teuvon jälkeen soittaa jumalanpalveluksissa Värtsilän kirkossa. Harvoin hän oli paikalla ihan alussa, mutta ei hätää, useimmiten ensimmäisen virren aikana kuului eteisestä tuttu kolahdus ja Sulo lähti kiipeämään portaita parvelle. Kyllä hänellä oli upea lauluääni! Oli elämys soittaa urkuja, kun Sulo lauloi vieressä. Sulo on usein ajatuksissani, kun olen virren 632 äärellä. ”Siell’ kaunis kannel soi,/ veisaamme virttä uutta,/ ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene….”
Sulon reviiri ulottui jopa Kaustajärvelle.
Muistan erään juhannusaaton kun järvellä
soutelevasta veneestä kaikui Sulon soitto ja laulu.
Nyt ylös sieluni – virsi 632
https://www.youtube.com/watch?v=kWPgWIGfLRY
Sulon muistolle sopinee tämä virsi, kuten Päivi kommentissaan kertoi. En löytänyt parempaa versiota, mutta urkujen säestyksellä virsi veisataan. Minulle virsi on myös kovin tuttu. Etenkin neljäs säkeistö koskettaa kovasti, usein veisatessa nousee tunteet pintaan.
Sulon reviiri ulottui siinä mielessä Kaustajärvelle, kun hän seitsemänkymmentä luvun
alkupuolella oli meillä veljeksillä ajomiehenä metsätöissä. Silloin hän saattoi käydä
vapaa-aikanakin ihailemassa Kaustajärven aaltoja.
Sinuhun turvaan , Jumala – virsi 382
Päiville varmaan tämä mahtipohtinen virsi on tuttu, sekä kirkkomusiikin ystäville.
https://www.youtube.com/watch?v=QqBKIy9BzLI
Virsi pohjautuu psalmiin 71, jota kutsutaan myös vanhuksen rukoukseksi. Sävelmä on toisinto Pohjois-Savosta. Virsi tunnetaan myös Paavon virtenä Joonas Kokkosen säveltämästä oopperasta Viimeiset kiusaukset ( vuodelta 1975 ). Se kertoo herännäsjohtaja Paavo Ruotsalaisesta. Kokkonen kirjoitti Paavon roolin basso Martti Talvelalle.
Oopperan innoittamana virsi nousi Talvelan toisen virsilevyn teemaksi 1976. Suunnitteluvaiheessa Talvela oli sanonut urkuri Pentti Savolaiselle: ”Pentti, tehdään tästä meidän uskontunnustuksemme.”
Mikolla kiitokset musiikeista, kummastakin komeasta virrestä!
”Sulon muistolle” –
-sattumaako ,intuitiota vai johdatusta ,kun tässä pyhäpäivän ajankuluna
löysin itseni lukemasta teidän rakkaita ,lämpöisiä ja merkittäviä muistelujanne …
” -niin tiesitkös sinä- emeritus kirkkoherra- meidän etelä-karjalaisten oma ” isä Lintusemme ” – jo vain meillekin
politiikan polkujen tallaajille olisi ollut vielä kelpoinen tuo ” Maijan poika” 🙂
mutta -iso kiitos !
uurastuksilla- ja taidoillanne me mummutkin saimme lyhyen matkan aamu-tai ilta kirkkoon-
verkkotietä pitkin – Toivon kappeliin – hyvää kesän jatkoa ja elämää teille !
– mummu vain
.
Keitä ovat keskellä istuvat kaksi miestä?
Kuva: Einari Kuosmanen, kotialbumi. Kuvan Värtsiin lähetti Eija Mäkelä.
Isäni Sulo Varonen kuoli 27.5.2001. Aikaa tästä on kulunut jo reilut 20 vuotta. Tein isälleni In Memoriam nettisivun silloin. Tässä linkki http://www.kolumbus.fi/eira.varonen/sulo.varonen/
Valokuvassa Sulo ja Ville ovat tuttuja, taitaa olla – 50 ja – 60 luvun vaihde. Istumapaikkakin on tuttu, tuosta laskeudutaan Sikkerivaaran sillalle. Taustalla häämöttää Seppälän Hannan ja poikien koti.
Nyt myös kaksi kuvassa olevaa keskimmäistä miestä on tunnistettu.
Paavo tunnisti isänsä Kalle Sahlstenin, joka istuu Sulon vieressä, sekä Villen vierellä olevan miehen, hän on Mauri Nurmilampi.
Kiitos Paavo
Eija Mäkelän lähettämä kuva Kuosmasten perhealbumista. Sulo armeijassa.
