Issakaisen runoja

Issakaisen runoja
Näen kaukaisiin mäkiin
Luonnon tuntoja

Martti Issakainen: Metsän hiljaisuus, runoja, Soisalo-kirjat 2016

”Kevään tulvavirta
kohotti uhkean rintansa.
Kyrmy tervaleppä,
mahlan herättämä vanha rakastaja,
viistää koukkusormiaan
hipiällä.”

Issakaisen runoissa saavat tulkintansa vuodenajat ja elämän virta keväästä syksyyn. Usein Issakainen käyttää
myös humoristista tyyliä ja nuoruuden eroottisia näkyjä runojensa lähteenä. Kevät on kuin nuori tyttö, alasti rannalla, pulahtaa uimaan, voit nähdä lantion kaaren, kuulla iloisen naurun ja veden loiskeen. Kun tyttö nousee vedestä, tunnet nuoruuden virrat sisälläsi, muistat kuiskeen, halaukset, ikuisen ystävyyden valat. Kun on muistojen aika, vanhat kokemukset elähdyttävät runoilijan mieltä, valavat nuoruuden intoa ja voimaa, vaikkapa runolle ryhtyessä.

Lueskelin Issakaisen runoja sillä mielellä, että etsin niistä luonnon sävyjä, vanhan ikimetsän tuntoja, värejä, polyfoniaa, kakofoniaakin, jos myöskin harmoniaa ja elämän symboliikkaa. Eikö lienekin niin, että luonto kuvastelee vuodenajoissaan ihmiselämän kiertoa. Toisaalta eläinten ei tarvitse ajatella taivaspaikkaa hyveellisen elämän palkkana. Ihminen etsii luonnon rauhaa ja löytää syvän hiljaisuuden, tuoksut, maut, värit ja tunnelmat, nuotiotulen loimussa puhuu meille elämä omaa kieltään, hiljaisuudessa löydämme jotain ikuista, jonka runoilija pukee sanoiksi.

”Jokainen yhä soutaa viimeisen
veden yli, luotinaru
ei yllä, airo
ei tavoita, suu
hengittää pois menevää
tuulta

Jumala ei sano.”

Jouko Varonen

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *