Mummon muksahdukset

Ennen juhannusta mummon piti saada eteisen matto puhtaaksi. Helppo homma! Saunassa oli lämmintä vettä ja mäntysuopaa. Harja käteen ja töihin! Enimmät saippuat saivat kyytiä saunan viemäriin, mutta loppusilaus piti tehtämän järvessä.

Mummo latjasi märän maton syliin ja osittain olkapäälle. Sitten hän käveli portaat alas Ja betonilaatoitettua polkua rantaan. Viimeiset laatat olivat veden alla. Eipä arvannut mummo, miten liukkaat ne olivat! Hupsista vain! Siinä oli mummo mattoineen rähmällään laattojen päällä. Matto ui jo vedessä. Terävät laatan reunat repivät polven auki ja näytti jalkapöydässäkin haavoja olevan. Matto piti kuitenkin saada huuhdottua ja narulle, kun ei kerran luita tuntunut olevan poikki. Maton mummeli sai narulle ja sitten haavoja tutkimaan. Oli tainnut jokin nahkanretale jäädä rantakiville, kun verta tuli oikein juoksemalla. Sitomaan piti mennä. Kaikki varastossa olevat laastarit tulikin käytettyä.

Seuraavana päivänä oli kauppareissu ja tie vei myös apteekkiin. Polven haava oli värjännyt jo päällyshousutkin. Niin pääsi apteekin väki esittelemään hyvää sidettä.

– Tämä ei päästä solunestettä läpi.

Hinta oli kyllä hirvittävä. Mihin lie kirurgin tarpeisiin kehitetty. Ei sitä joka päivä polviansa tärvää, joten mummo osti siteen. Säästyisipä enemmältä pyykiltä.

Luonto parantaa. Haavoille annettiin tuulta ja aurinkoa sekä jokailtaisessa saunassa pientä pesua. Kuukausi kului kaatumisesta ja jalassa oli enää punoittavat arvet.

Seuraava mukki tuli sitten vattumetsässä. Tai oikeastaan mentiin mustikkaan. Peilari oli puolillaan ensiluokkaista marjaa. Suuret vaapukat kutsuivat paluumatkalla aukon poikki. Tiedättehän ne aukot: laikutuskuoppia, kantoja ja kiviä pitkien heinien peitossa. Kantohan se tämänkin mummon kohtaloksi koitui. Muksis! Siellä mummo lepäsi jalat veden peittämässä kuopassa. Ruohotuppaalla oli pää poski poskea vasten kerättyjen mustikoitten kanssa. Muuta vahinkoa ei sitten tullutkaan. Kaavittiin mustikoita heinien päältä takaisin astiaan mikä saatiin. Ja matka jatkui.

Myrsky oli kaatanut kohtalaisen kokoisen männyn kallioniemen nenästä veteen. Siitä saisi hyviä polttopuita, kun sen saisi jollain konstilla ylös vedestä. Onneksi se oli kuitenkin kaatunut rannan suuntaan. Ei sitä kerralla sieltä ihmisvoimin saanut. Se piti panna pätkiksi ja nostella karsitut oksat ja pöllit ylös. Mummo esitti toivomuksen, että pöllit voisivat olla hiukan lyhyempiä. Toivetta ei noudatettu. Ensimmäinen pölli vieriteltiin maitse pois. Seuraava pölli putosi jyrkän penkereen alapuolelle järveen. Narua kiedottiin sen ympärille ja kaksi reipasta naista kiskomaan sitä ylös. Muutama toistametrinen rungonkappale saatiin onnellisesti järvestä.

Mummo latjasi oksia kasaan, kun nuorempi naisihminen kiskoi pölkkyä ylös. Pitihän mummon juosta apuun. Mutta tämä pölli oli päättäväinen. Se ei suostunut liikahtamaankaan. Se työnsi varpaansa kuntteikkoon, nosti päänsä ylös ja ajatteli: ”Nyt minä teille kiskojille näytän.”

Penkan alta kuului huuto: ”Varo!” Samassa pölli toteutti pahat aikeensa. Se iski mummon kimppuun. Ja taas oli mummo kanveesissa, toiset hätäisinä ympärillä. Mummo koetti saada hengityksen toimimaan, tunnustellen samalla oliko luut ehjänä. Kädet toimivat, samoin jalat. Siis ei mitään uutta ongelmaa selkärangassa tai päässä. Siitä mummo kampesi ylös kannon päähän istumaan, mutta ei enää tyrkyttänyt apuaan. Hän lähti sitten hiljakseen saunan lämmitykseen. Melonin kokoinen muhkura lonkassa suli vähitellen kananmunan kokoiseksi eikä haitannut enää nukkumista.

Pitäisikö mummon jo pysyä tuvan ja saunan välisellä polulla?

 

Irene Peuhkurinen

 

Share

9 comments for “Mummon muksahdukset

  1. jore
    9.8.2016 at 8:25

    No johan se on mummoa tänä kesänä heitelly.Sattu lukiessakin.

    Ei kannata paikoilleen asettua.Pökköä pesään ja kohti uusia haasteita!

  2. seppoilmari
    9.8.2016 at 9:53

    Jore antaa tuossa ohjeita, jotta ei kun menoksi. Tässä muuan vaarikin on tämän kesän metsäreissuilla kokenut, etteipä oma jalka nouse, eikä polvi kanna kaikissa kuntteikoissa ihan kuin ennen uudempana ollessa. Mennä pitää niin kauan kuin koivet kantavat, kun vaan älyäisi menoaan himpun hillitä, jottei järin huonosti kävisi.

  3. erkki lintunen
    9.8.2016 at 10:03

    Ja siipirikkolintunenkin yrittää ponnistella – ei kuitenkaan oksalle ylimmälle – mutta savusaunan lauteille kuitenkin ja Universumin Helmen pintaan pulahtaen.

  4. Telle
    9.8.2016 at 10:31

    Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, tai vaikkapa
    kontteikossa.

    Ite nyrjähdytin nilkkani jo toukokuussa ja aina vaan
    riesoittelee, vaikka lääkärikandi käski syömään Buranoo.
    Ei parane mummon eikä paapan muksahdukset
    aivan hetkessä.

  5. Pentti Pakarinen
    9.8.2016 at 10:52

    Kyllä se ukkokin voi muksahtaa,pari vuotta sitten liukastuin
    rantakalliolla ja mettallivahvistusta siinä tarvittiin.

  6. Maija Varonen
    9.8.2016 at 18:45

    Raviojassa oksasaksien kanssa kävin minäkin.

  7. Johannes
    9.8.2016 at 19:14

    Laadukasta kerrontaa Irenellä.
    *
    Kurkotin toissa kesänä kuuseen, mutta kapsahdinkin
    katajaan. Sen jälkeen käsi ja jalka olivat kipsissä
    kymmenen viikkoa.

  8. martti törrönen
    10.8.2016 at 10:54

    Toivon, että muksahtelut tältä kesältä olisivat ohi. Sanotaanhan, että kaksi ei mene ilman kolmannetta. Taitas olla
    aika Irene-mummonki ottaa vähä iisimmin, muuten edessä voivat olla uudet kompuroinnit, joita en toivo

    Lämpimästi tervehtien! Masa.

  9. alpoaatos
    12.8.2016 at 22:59

    En toivo toisille pahaa, mutta toisaalta tuli ihan hyvä mieli kun joku muukin kompuroi enkä vain minä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *