Seniorit savotassa

Oli keskikesän aika. Useiden päivien aikana pysähdyimme olohuoneen ikkunan ääreen katsomaan järvinäkymää, joka oli jäämässä pihalla kokoa kasvavien puiden taakse näkymättömiin. Itse talon ylempänä mäentöyräällä tulisi päästä myös oikeuksiinsa, kun pihan suurien puiden varjot lepäsivät milloin mistäkin suunnasta sen yllä. Pihapuiden tulisi muutenkin näyttää edes jossain määrin hoidetulta. Siinä oli hyvä syy aloittaa savotta.

Esitin isännälle, että ottaisimme lähistöllä asuvista ammattilaisista jonkun hoitamaan pihasavotan, heillä kun olisi asianmukaiset varusteet ja kaikki, perustelin esitystä. Isäntä oli nopea sanoissaan ja päätöksissään, eikä hän halunnut sellaisesta kuullakaan, hän hoitaisi puun kaadot itse. Olihan hän jo keskenkasvuisena ollut tukkisavotassa viulunsa kanssa sahaamassa. Kyllä se onnistuisi entisellä kokemuksella, hän vakuutti. Silloin piti tehdä ja osata. Se oli silloin ja nyt on nyt, yritin vielä jo ennalta turhaksi tietämääni käännytystyötä.

Aloitimme savotan poistamalla talon ja järven välissä kasvavien puiden alaoksia oksasahalla, mutta varsin pian kävi selväksi, että pihan suurista puista muutama tulisi kaataa. Ainakin kolme melko järeäksi tullutta koivua päätyi poistettavien listalle. Tähyilimme taivaalle säätilaa tarkkaillen, että töihin sitten. Varastosta löytyi tehtävään sopivaa sahaa, kirvestä talttaa ja kiilaa. Lähinnä taloa korkeuksiin kurottuva koivu ei tuottanut ongelmia, vain metrin verran aiotusta suunnasta se kaatua rysähti vinoon, jolloin kukkapenkki litistyi kukkineen päälle kaatuneiden oksien alle. Vähän harmitti. Oksat karsittiin ja runko pätkittiin. Minun tehtäväni oli raahata poltettavaksi aiotut risut polttopaikalle. Käsivarsissa tuntui.

Seuraavaa kaadettavaa koivua kiersimme ympäri useaan kertaan. Mittaa kasvanut puu näytti olevan vinossa joka suunnalle. Sen yksi kylki kaartui sopivasti ajateltua kaatosuuntaa kohti, mutta toiselle sivulle roikkuva paksu oksa vänkäsi sitä taloa kohti, johon se pahimmillaan saattaisi painopisteensä vuoksi kaatua. Saha käyntiin ja kolo vastakkaiselle puolelle, johon kiilat iskettiin kiinni ohjaamaan kaatuvaa runkoa sille ajateltuun väylään. Saha kirkui kuin vihassa koivun tyveä viiltäen. Kuin epäröiden puu huojui, näytti ettei se anna periksi, mutta vähä vähältä se romahti pitkin pituuttaan maahan.

Kolmas kaadettava oli helppo kaataa. Liian lähellä saunan seinää kasvava puu sai kellahtaa ylämäkeen. Saha käynnistyi ja tärisi, mieskin tärisi. Jälleen oli pätkimistä ja oksien raahaamista. Siinä vaiheessa jo koko keho huusi välipäivää mokomalle raatamiselle. Levon jälkeen täytyisi vielä päästä eroon muutamasta lepästä ja pihlajasta. Haja-asutusalueella emme tarvinneet hakea puunkaadolle lupia, kuten kaupunkien ruutukaava- alueella täytyy tehdä, vaikka omalla tontilla kaataisi. Saimme omalla luvalla kaataa.

Sahattuja puupölkkyjä oli kunnioitettava pino, järvikin jo näkyi. Maisemanhoidollisesti olimme onnistuneet, mutta vielä pötköttivät pölkyt pihalla. Emme aikoneet niitä kirveellä halkoa. Muutaman päivän päästä saapui talkooväkeä ja klapikone komean traktorin vetämänä viimeistelemään savottaa. Kone oli nopea tekemään pilkettä. Se sylki ne samalla kasoihin. Tosin muutama oksainen pölkky yritti tehdä terän edessä tenää menemällä poikittain. Joitakin suurimpia tyvipölkkyjä täytyi halkaista aluksi kirveellä, kun eivät mahtuneet koneeseen sellaisenaan.

Puusavotta 1

Vahinko ei tule kello kaulassa

Loppu savotalle häämötti jo, koitti päivä, jolloin kaikki halot olivat pihamaalla läjissä pinoamista vaille valmiit. Isäntä haki varastosta päältä ajettavan ruohonleikkurin, jonka perään hän sitoi maitokärrin vetokärryksi. Se oli samanlainen kuin lapsuuskodissani oli maitotonkkien kuljetukseen käytetty kärri. Siihen hän kasasi komean kuorman koivuhalkoja ja istui leikkurin pukille liikkeelle lähteäkseen.

Äkkiä kuului rysähdys ja hädissään nimeäni huutavan miehen ääni. Voi luoja! Säikähdin muutaman kymmenen metrin päästä paikalle juostessani. Maitokärri oli takertunut etuosastaan nurmikkoon, jolloin se oli kaatanut ruohonleikkurin, ja sen alle osittain jääneenä mies makasi. Yritin nostaa kyljellään olevaa konetta, mutta se ei hievahtanutkaan. Toisella yrittämisellä sain kohotettua konetta, kun mies vapaana olevalla jalallaan pystyi hieman auttamaan. Kone makasi edelleen kyljellään, halkokuorma levällään siinä vieressä. Onneksi mies näytti pahalta näyttäneestä tilanteesta huolimatta ehjältä; ei luita poikki, jos nyt kylkiluu ei ole poikki, siihen sattui. Muualla kehossa oli mustelmia. Nostimme ruohonleikkurin takaisin pyörilleen. Maitokärrin vääntynyt rengas vaihdettiin polkupyörästä saatuun vararenkaaseen. Parin seuraavan viikon aikana tuoreet halot ajettiin varastoon maitokärryn ja leikkurin korjatun ajoneuvoyhdistelmän turvin. Niitä saattoi olla arviomme mukaan jopa kymmenkunta mottia. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa – ainakin melkein.

Maija Varonen

Share

4 comments for “Seniorit savotassa

  1. Telle
    12.8.2016 at 8:34

    Herttileijaa sentään! Monen sortin ”ajopeliä” olen
    minäkin nähnyt, vaan en moista yhdistelmää!

    Samansuuntaisissa hommissa on meidän mökkimme
    senioritkin olleet. Tosin kaadettavat kuuset ovat olleet
    pienempiä. Aikamoiset neuvottelut niistä käytiin,
    mutta sain tahtoni läpi ja näkymät järvelle avartuivat.

  2. Irene Peuhkurinen
    12.8.2016 at 16:28

    Samat hommat meilläkin, tosin ei maisemien tähden. Iso koivu mökin takana sotki television katselua aina sopivalla tuulella. Suunnitelmat sen kaatamiseksi alkoivat hahmottua. Mökin päälle se ei saakaatua eikä tietenkään sähköjohdolle, joka kulki aivan vierestä. Sinnehän se kyllä viurotti. Aina hövelit Niirasen miehet lupasivat tulla apuun traktorin ja hihnojen kanssa. Hienosti puu kaatui. Enempikin apua tarjosivat, mutta isäntä sanoi, että hänellem pitää jättää kuntoilun korviketta. Tänään hän halkoi kolmen kirveen ja lekan voimin tyvipölliä.

  3. alpoaatos
    12.8.2016 at 16:45

    Olipa hyvä kun ei pahemmin käynyt. Tuossa maitokärrin uusiokäytössä on vielä opettelemista.

    Maitokärrin työntö nais- ja varsinkin miesvoimin on ihan vanhanaikaista kun ei ole maitoakaan. Kyllä siinä pitää olla joku kone vetämässä. Puutarhajyrsinkin vetää kärriä kun vain sen saa naruttaneeksi kiinni.

  4. esko tarvainen
    12.8.2016 at 19:58

    Ne pienet männyt mitkä meidän mittaisia olivat kun olimme lapsia. Mänty ja kuusi pikkuhiljaa kasvoivat omaa pituuttaan taivasta kohden. Koivut kasvoivat nopeammin pihapuina ehtoon eläneenä katsojan silmissä. Näin se vain on, että luonto tekee tehtäväänsä hiljaa meidän ympärillämme ja me olemme siinä mukana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *