Elävät kuvat

Nykyvää näytetää vanahoja suomalaisii elokuvvii telekkarissa arkisi aina puolen päivä jäläkee. Niitä o iha mukava kahtoo, vaikk ei nykyriitikot taija niistä kovi välitteekkää. Tuloo nii elävästi mielee ne elokuvissakäynnit enne talavisotoo Värtsilä Nuorisoseura talolla. Mie taisi jo mukulana nähä melekei kaikk kolokytluvulla vilimatut kotmaiset elokuvat. Meijjä isä ol sillo elokuvateatteri ovmiehenä, ja mie piäsi iha ilimasi elokuvvii. Muistaaksen siihe aikaa tais elokuvat olla laitanaa lapsille sallittuja. Ne olki nii puhashenkisii, eikä niissä mittää rivvouksii näytetty. Olha niissä joskus niitä ihmeellissii heinälatokohtauksiiki. Mie vuan oli vielä niin pien, jotten tajunnu, mitä varte niihe pit sinne latoo männä, vaikk ei aina satanukkaa.

elokuvissa1

Siltalan pehtoori ol ensimmäine elokuva, jota olin kahtomassa. Se ol muute jo vuonna 1934 vilimattu, jote aika pienenä miu jo ol pitännä olla elävissä kuvissa, niinku siihe aikaa sanottii. Minnuu iha huvittaa, ku siitä miulle nelvuotijaalle o jiäny mielee kohtaus, jossa yks mies ihmettelöö, miks kaikilla naisilla aina piätä särköö. Ansa Ikone ja Tauno Palo olivat kaikkie rakastama lemmenpar aikonaa. Toistakymmentä elokuvvoo hyö vilimasivat yhessä, ja niistä miulle o mielee jiänynnä kolkytluvulta Kaikki rakastavat ja Vaimoke. Syntipukki ol kanssa yks niitä ensmäissii näkemiän elokuvvii, se kerto Sampo-tavaratalo valituksii vastaaottavasta ”syntipukista”, Koikkalaise Mussusta. Se ol miusta sitte ni hauska vilimi, jotta taisi käyvvä sen kahesti kahtomassa. Seköhä minnuu siinä nii huvitti, ku piäosa esittäjä ol se hauska, kierosilimä Kartion Kaarlo.

Mitä mie kahoin mielellän, ne ol Walt Disneyn piirretyt Mikki Hiiri ja Aku Ankka-elokuvat. Vaikka sille Aku- paralle käv aina köpelösti, ni silti se vua selevis ku seleviski hengissä. Se minnuu pientä kahtojoo ihmetytti ja helepotti. Chaplini mykkäelokuvvii kahtoissa pit nauroo iha maha kippurassa. Niit ois kahtonna mite pitkää vua, aina ne miusta keske loppu.

Värtsiläläiset käv sillo ahkeraa elokuvissa. Sal ol usseimmite tupaten täys. Sielä elokuvateatterissa ol miusta omalaisesa haju, varsinnii sillo ku ulukona ol kosteemp ilima, ni immeiste vuatteista läht kumma lemu. Ku isä sitte näytökse jäläkee avas uluko-ove, ni salista tul samanlaiset höyryt ku sauna ovesta kylypemise jäläkee. Pienenä miu silimät rupes luppasemmaa sielä pimmeessä, ja taisi joskus nukahtookki. Isä sai herätellä minnuu kottii lähtiissää, jos äitpuol ei ollunna mukana. Polokupyörä tarakalla isä sitte kuskas sitä puolnukuksisa olevoo poikoosa kottii Pussinpohjaa. Muistan senkii, ku isä aina ajjaissaa muistutti:”Elä vua jätä jalakojas pinnoje välii!” Nii sitä tulla huristeltii alas Pussinpohjan mäkeeki, eikä haavereita onneks ikinää sattunu.

Nykyvää tulloo harvemmi käytyy elokuvissa, ku kotsohvalta voip kahella välillä iha hyvviiki kuvvii. Männä viikolla kahtelin Pikku Pietarin pihhoo ties kuinka monennen kerra, ja aina se tuntuu yhtä hyvältä. Tulooha sieltä telekkarista miu mielestä paljo roskooki. Onneks on nappula, josta se värki suap pimmeeks, jos kahtomine ei miellytä.

Pussinpohjan Masa

Share

2 comments for “Elävät kuvat

  1. alpoaatos
    21.8.2016 at 14:58

    Mukavan muistelon on Masa kaivellut sieltä muistopussisa pohjalta. Vanhat elokuvat ovatkin aikansa historiaa. Jos noita elokuvia ei olisi tehty, niin silloinen elämänmuoto olisi jäänyt vähälle tallentamiselle. Jos olisi anottu apurahoja jostain, että saataisiin filmattua heinätöitä tai tukin uittoa niin olisi varmaan sanottu, että hittojako niitä kuvaamaan. Näkeehän niitä kun menee katsomaan.

    Masalla on ollutkin hyvä onni kun oli tuttu ovimies. Minulla ei ollut tuttuja ovella. Monet kerran yritin livahtaa Patsolan maamiesseurantalon ovenraosta elokuvaa katsomaan, mutta tavallisesti se ei onnistunut. Väliajalla vaihdettiin elokuvan loppupuolen filmit koneeseen ja ihmiset pääsivät siksi aikaa ulos tupakalle. Se oli otollinen hetki yrittää livahtaa ihmisten mukana sisälle. Joskus sytyttivät saliin valot kun joku pikkupoika oli livahtanut salaa sisään. Vähän hävetti kun kaikkien nähden yksi pikkuppoika heitettiin takaisin pihalle.

  2. Irene Peuhkurinen
    29.8.2016 at 15:30

    Kesä on mennyt niin livakasti, ettei ole edes telkkaria joutanut kahtelemaa. Vielä tuo kesä taitaa pyristellä täälläpäinkin, mutta tuleene syksyn viimat. silloin toivottavasti elokuvatkin kutsuvat.
    Kyllä sitä nuorena kerran viikossa piti kuvissa käydä. Mieleen on jäänyt ”Vaitelias mies”. Se piti katsoa uudelleen telkasta. Jokin hohto siitä oli mennyt. ”Tuulen viemää”
    oli myös ikimuistettava.Olihan niitä muitakin: Chaplinit, m,ajakka ja perävaunu ym.
    Ihanaa tuo Masan murre!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *