Pohjois-Karjalan rajavartioston rajakoiramestaruus tänä vuonna Lieksaan

Pohjois-Karjalan rajavartioston rajakoiramestaruudesta kilpailtiin keskiviikkona 17.8.2016 Onttolassa. Kisat järjestetään joka toinen vuosi. Hallintoyksikön kolme parasta koirakkoa pääsevät kilpailemaan Rajavartiolaitoksen kansallisiin mestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään ensi kuussa Imatralla.

Kilpailuun osallistui seitsemän rajakoiranohjaajaa koirineen Tohmajärveltä, Ilomantsista ja Lieksasta. Kilpailutehtävät sisälsivät noin neljä tuntia vanhan maastojäljen selvittämisen, tapahtumapaikkatutkinnan sekä tottelevaisuuskokeen. Erikoisuutena jäljenajossa oli, että kaikki koirakot lähtivät jäljelle yhtäaikaisesti hyvin suppealta pihapiirin alueelta todellista kadonneen henkilön etsintätilannetta jäljitellen.

 

Kilpailun voittoon nousi vanhempi rajavartija Anssi Lukkarinen Lieksan rajavartioasemalta koiransa saksanpaimenkoirauros Edin kanssa. Lukkarinen on toiminut koiranohjaajana 14 vuotta mutta voitto oli kaksikolle ensimmäinen laatuaan.

Voittajakaksikko tuoreeltaan tottelevaisuuskoesuorituksensa jälkeen

Voittajakaksikko tuoreeltaan tottelevaisuuskoesuorituksensa jälkeen

Toiselle sijalle ylsi Ilomantsin rajavartioasemaa edustanut vanhempi rajavartija Arto Juutinen saksanpaimenkoiranarttu Debin kanssa. Jaetulle kolmannelle sijalle tulivat myös Ilomantsia edustanut vanhempi rajavartija Mika Ihalainen saksanpaimenkoiranarttu Nellin kanssa sekä Tohmajärven rajavartioasemalla palveleva vanhempi rajavartija Juha Ryökkynen saksanpaimenkoirauros Sulon kanssa.

Joukkuekilpailun voiton vei Ilomantsi. Joukkuekilpailussa huomioitiin kunkin rajavartioaseman joukkueen pistekeskiarvo.

Kilpailujen järjestelyistä vastasi Pohjois-Karjalan rajavartiosto yhteistyössä Kainuun ammattiopiston Seppälän koirakeskuksen kanssa.

Vanhempi rajavartija Anssi Lukkarinen ja spu Edi

Vanhempi rajavartija Anssi Lukkarinen ja spu Edi

Kisojen palkintonelikko, vasemmalta oikealle Juutinen, Lukkarinen, Ryökkynen ja Ihalainen

Kisojen palkintonelikko, vasemmalta oikealle Juutinen, Lukkarinen, Ryökkynen ja Ihalainen

Lisätietoja antaa apulaiskomentaja Marko Turunen, marko.turunen@raja.fi tai puh. 0295 423 000.

 

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *