Retki tunturikoivun maahan

Kolme vuotta sitten Värtsissä julkaistiin Kakku-Paavon juttu ”Turhankävelyä Inarinpolulla”. Kyseisen jutun kommentissani kerroin häämatkavaelluksestamme samaiseen Kaldoaivin erämaahan Utsjoelle v. 1986. Väläyttelin silloin mielissä kytevää toiveajatusta uusia tämä reissu 30-vuotishääpäivän merkeissä. Nimimerkki ”Arja” toivoi kuvallista raporttia tähän verkkolehteemme, mikäli suunnitelma toteutuu.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, nyt tämä matka on kuin onkin suoritettu! Monenmoista epävarmuustekijäähän siinä pääsi luonnollisesti kummittelemaan, mutta lopulta Volvon keula kääntyi pohjoista kohti maanantai-iltapäivänä 5.9. Auto juotettiin ja omaa nälkää siirrettiin eteenpäin Kolinportin huoltoasemalla. Seitsemän maissa olimme Juuassa, jossa vielä kylättelimme Paulan veljen perheen luona. Yhdeksän kipenissä sitten lähdettiin varsin täysin vatsoin yön selkään maantietä mittaamaan.

Matkaa tehtiin koko yö; välillä hieman urvahdettiin auton penkillä ja taas jatkettiin. Vuorokausi vaihtui tiistain puolelle eli tultiin varsinaiseen hääpäivään. Aamukahvit hörpättiin Sodankylän SEO:lla ja ei kun vain taas tielle; matkaa oli vielä reilusti jäljellä ja lyhyehköstä lomasta ei kärsinyt haaskata ainakaan vielä tässä vaiheessa aikaa turhaan vatulointiin. Kaunispäätä ei tosin ole koskaan voinut Lapinmatkoilla pysähtymättä sivuuttaa, joten Huippukahvit hillovohvelilla ja munkilla ryyditettynä tekivät kymmenen aikaan mukavasti kauppansa. Inarissa suoritimme vielä pientä muonatäydennystä ja kävimme ”posliinilla” sekä puraisimme pikkunälkään palaset grillilihaa.

Edessä oli automatkan osalta vielä viimeinen taival Inarin kirkonkylästä Utsjoen Mieraslompoloon. Autolle löytyi parkkipaikka sadan metrin päästä pikitieltä pienestä sorakuopasta ja sitten päästiinkin jo rinkkoja pakkaamaan. Iltapäivä oli jo pitkällä kun vihdoinkin jalkamarssi kohti koillista ja Vetsijärveä kohti alkoi. Reissun ainoa kuukkeli hyvästeli meidät viimeisten mäntyjen vyöhykkeessä ehkä tuumien, että mihinkähän te reppanat oikein olettekaan matkalla?! Myös oravasta tehtiin havainto. Jonkin tovin taivallettuamme takamaastosta rupesi kuulumaan mönkijän pörinää. Sehän on tänä päivänä hyvin yleinen maastoajoneuvo miltei pitkin valtakuntaa, mutta etenkin poronhoitajien keskuudessa. Oranssiin asuun pukeutunut mieshän sieltä uraa myöten ajeli ja pysähtyi juttusille. Hirvikoira oli häneltä kadoksissa; hirvi oli aamullisessa tilanteessa päässyt jahtimiehiä pakoon mutta koira oli lähtenyt sitä sitkeästi seuraamaan. Kaveri jätti puhelinnumeronsa olettaen, että mikäli koira jää yöksi maastoon se pyrkii todennäköisesti meidän leiriimme.

tasta-se-alkaa

Tästä se alkaa

tunturimaan-kataja

Tunturimaan kataja

Pohjoinen iltakin hämärtyi eli koitti leiriytymisen aika. Sopiva paikka löytyi pienehkön lammen rannalta joten teltta pystyyn, veden hakuun, trangia kihisemään ja nuotio palamaan; tämähän on se tuttuakin tutumpi vaeltajan peruskaavio! Sitä hyvänolon tunnetta, joka tulee aterioidessa pitkästä aikaa tunturikoivutulien ääressä ei voi sanoin kuvata! Nuotioiltaa viettäessämme kuului jälleen mönkijän ääni ja näkyipä pieni valonhäivähdyskin; hirvenpyytäjähän siellä ajeli n. sadan metrin päästä leiristämme takaisin maantielle päin harmaa koira kintereillään. Hyvä juttu, kun se oli löytynyt! Telttaan levolle kömmittyämme kiitimme Jumalaa kaikesta siitä Siunauksesta, jota Hän on vuosikymmenien varrella avioliitollemme osoittanut. Siinähän ei mikään menestys ole ihmisansiota; on nähty myrskyä ja tyventä, mutta Hän on ollut armollinen!

paivakahvilla

Päiväkahvilla

Aamupuolella yötä havahduimme sateen ropinaan. Se tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan, joten viivästimme aamutoimien aloittamista niin pitkälle päivään kun se vain oli suinkin mahdollista. Sade taukosikin aikanaan ja telttakin päästiin pakkaamaan ravisteltuna, mutta olosuhteisiin nähden varsin vedettömänä takaisin suojapussiin. Irtonaisesta katajan juuripökkelöstä sai vielä tehdyksi hyvät tulet joten mikäpä siinä oli aamupuuroa ja -kahvia sulatellessa! Marssi jatkui suuntana edelleen koillinen. Sopivalla vesipisteellä keiteltiin jonkun tunnin päästä iltapäiväkahvit ja syötiin sekä mustikkaa ja variksenmarjaa että puolukkaa, jota etenkin ensiksimainittua oli paikoin varsin runsaasti. Riekkoparvi ilahdutti näyttäytymisellään meitä etelän ihmisiä, Värtsilässäkään niitä ei ole juuri tavattu enää vuosikausiin.

sadepaiva

Sadepäivä

Karttana meillä oli vielä sama edellistä reissua varten hankittu 1970-luvulla painettu topografinen 1:100 000 kartta, jonka perusteella etsiskelimme Vetsijärven eteläpäässä sijaitsevaa kämppää. Jälleen alkoi satelemaan vettäkin, joten ajatus yöpyä katon alla ja samalla kuivatella varusteita rupesi tuntumaan yhä houkuttelevammalta. Kämppä ja itse asiassa parikin kämppää löytyikin suurinpiirtein siitä mistä pitikin, mutta ne olivatkin uudehkoja lukittuja yksityisomistuksessa olevia poromiesten/kalastajien asumuksia! Mitenkäs nyt meneteltäisiin? Ilta pimeni sadesäässä joutuisaan, joten jokin pikaratkaisu täytyy tehdä! Tuumauksen tuloksena vaihtoehtoja puntaroituamme päätimme leiriytyä järven rannassa olevan kämpän pihapiiriin. Pystytimme pienessä sateenrakosessa nopeasti teltan ja hyödynsimme kämpän avoverantaa varusteiden säilytyksessä sekä ruokailutouhuissa.

vetsijarven-etelaisin-lahti-veahtsajartsuodja

Veitsijärven eteläisin lahti Veahtsajartsuodja

Varhainen aamu aukeni valoisana; matalapaine oli yön aikana mennyt menojaan ja nouseva aurinko hyväili meitä retkeläisiä. Vielä teltassa venytellessämme kiinnitimme huomion äänekkäisiin lintuihin, joita tuntui käyvän jopa teltan kupolin päällä istumassa. Laji selvisi kun tulin ulos teltasta; kolme isolepinkäistä eli lapinharakkaa tahtoivat tehdä tuttavuutta kanssamme! Lähempään seurusteluun ne eivät kuitenkaan olleet halukkaita ja meidänkin piti taas joutua taipaleelle tällä kertaa suuntana itä ja linnuntietä mitaten neljän kilometrin päässä sijaitseva vuosikymmenien takaisen vaelluksen välietappi Fallejavri.

hymy-herkassa

Hymy herkässä

Alun alkaen oli jo selvää, että aikataulullisista syistä emme pysty tekemään niin pitkää vaellusta kuin silloin ennen; yhdeksän maastovuorokauden sijaan niitä oli mahdollista käyttää nyt vain viisi, tiukkapäässä kuusi joten kilometritkin tulisivat jäämään luonnollisesti vähemmiksi. Mainitulle Fallejavrille asti tahdoimme joka tapauksessa mennä, joten ei kun vain jalkaa toisen eteen. Vaelluskengät olivat jo tässä vaiheessa märät ja varsinainen ainoastaan poronpolkuja käsittävä maasto-osuus oli alkamassa. Ennestään ainoaksi oikeaksi tiedetty kumisaapas ja villasukka-yhdistelmä pääsi nyt töihin. Erityisesti itä-länsisuunnassa kulkija joutuu näet ylittämään tuon tuostakin kuivien harjanteiden välisiä palsasoita ja puroja, jotka tämän erittäin sateisen kesän jäljiltä olivatkin ymmärrettävästi vielä normaalia kosteampia. Näillä alueilla on mahdotonta kävellä suoraa reittiä, joten karttamatkan ja todellisen kuljetun matkan ero on helposti jopa kolminkertainen.

purot-ovat-vuolaita-ja-syvia

Purot ovat vuolaita ja syviä

kuorboaivi-haamottaa

Kuorboaivi häämöttää

Päätimme, että emme jää enää pidemmälle välitauolle, vaan päiväkahvit keitellään Fallejavrilla, johon liittyen olimmekin jo tehneet suunnitelman viettää siellä kaksi yötä, jolloin jäisi aikaa tehdä jokin pelkkä päiväretki. Tietyssä maastonkohdassa saimme jo näkyviin alueen korkeimman tunturin Kuorboaivin, jonka laki valloitettiin silloin nuorina. Tämä näkymä antoi uutta potkua; vielä pikainen suunnantarkistus sekä olinpaikkamme määrittäminen kartalle ja eteenpäin! Kellon näyttäessä neljäätoista eli kuuden tunnin marssin jälkeen taas erään harjanteen päälle kiivettyämme aukeni ihana näky – Fallejavri! Se oli herkkä hetki; kuinka oikein on mahdollista, että me olemme päässeet uudelleen tänne – aivan kuin olisi kotiinsa tullut?!

fallejavri-kutsuu

Fallejavri kutsuu

Pikainen tsekkaus alueeseen; saisiko kiinni jonkin kivenlohkareen, tutun näköisen vänkyrän vähistä koivuista, nuotionpohjan tai mahdollisen teltanpaikan? Eipä saanut enää mitään näistä, mutta joka tapauksessa perillä ollaan! Pohjoisen puoleinen tuuli puhalteli poutasäässä varsin navakasti, joten ensitöiksemme levittelimme teltan ja makuupussit sekä kosteat vaatekappaleet koivujen päälle kuivahtamaan. Kylläpä maistui kahvi hyvältä kaiken tämän uurastuksen jälkeen. Kiireettömän kahvittelun jälkeen rakennettiin sitten kaikessa rauhassa hieman parempi leiri, jota porotkin – niin villejä eläimiä kuin ne erämaassa ovatkin – kävivät varsin läheltä ihmettelemässä.

teltan-kuivatusta

Teltan kuivatusta

 

villia-karjaa

Villiä karjaa

lepohetki

Lepohetki

nalan-siirtoon

Nälän siirtoon

Niin kuin jokainen tiedämme, ainakin terveellä ihmisellä nälkä muistuttaa olemassaolostaan useamman kerran päivässä erityisesti raittiissa ilmassa ja fyysisen rehkimisen seurauksena. Näin meidänkin kohdallamme, joten ajanvietto jatkui ruokailulla. Perusretkievään muodosti koko vaelluksen ajan Suomen Armeijan taistelumuona, jota minulle on harrastukseni myötä kertynyt pienehkön varaston verran. Lisäksi meillä oli hiukopalaksi kuivattua poronlihaa ja suolakeksejä. Hyvin maistui ja hyvin riitti; ruokaa oli liiankin paljon mukana mutta parempi niin, eihän sitä koskaan tiedä jos reissu syystä tai toisesta venähtää enemmän tai vähemmän! Ruokailun jälkeen läksimme pienelle iltaretkelle järven rannoille. Otin pienellä lippauistimella varustetun virvelin mukaan, josko vaikka saisi käypäisen kalan iltapalaksi. Tärppihän tulikin järveen laskevan puron syvännepyörteen reunasta; hauki – eikä mikään pulikka vaan ihan oikea kala, arviolta noin nelikiloinen! Väsyttelyn jälkeen sainkin vipattua pedon jängälle ja sitten tein jotakin sellaista, mitä en ole koskaan suurelle kalalle tehnyt; valokuvauksen jälkeen vapautin sen, koska se yksinkertaisesti oli liian suuri kahden ihmisen makupalaksi! Muuta kalaa ei siltä kohtaa tullut ja puron ylittäminenkin näytti hämärtyvässä illassa turhan vaaralliselta, joten palailimme leiriin iltakahvin keittoon. Raukeuskin painoi jäsenissä, joten nuotio- ja kahvihetken jälkeen olikin jo aika siirtyä teltan suojiin. Nyt oli sellainen tunne, että olemme ihan oikeasti tunturissa. Siihen tunteeseen oli hyvä nukahtaa!

puronsuun-peto

Puronsuun peto

leirinuotio

Leirinuotio

riukua-ei-tarvinnut-rakentaa

Riukua ei tarvinnut rakentaa

sopulin-talo

Sopulin talo

valipala-elovenan-keksi-ja-poron-kuivalihaa

Välipala; Elovenan keksi ja poron kuivalihaa

luonnon-kirjat-sekaisin-suopursu-kukkii

Luonnonkirjat sekaisin; suopursu kukkii.

Seuraavana päivänä varustauduimme siis pelkälle päiväretkelle. Pientä purtavaa varattiin taskuihin, urheilujuomaa pulloihin, virveli matkaan ja ei kuin menoksi idän suuntaan eli Kuorboaiville päin. Kävelyn lomassa koetin kalastella sieltä täältä sopivilta puroilta ja rannoilta, mutta eväkkäät eivät olleet otillaan. Kävelimme loppujen lopuksi monen mutkan kautta Uhtsa Fallejavrille saakka; sen pinta on vielä kahdeksan metriä leirijärveämme korkeammalla.

ylemman-ja-alemman-fallejavrin-yhdistava-vesireitti

Ylemmän ja alemman Fallejavrin yhdistävä vesireitti

harrisuvanto

Harrisuvanto

Tämän järven laskupurosta sain harjuksen, joten nyt oli iltapalakala varmuudella lakkarissa! Kyseinen suvanto tuskin antoi viimeistänsä, mutta kun lisää ei kuulunut niin ei kuulunut. Kiertelimme vielä järven rantaa, jossa saimme jonkin näköhavainnon pienistä hauista, mutta sitten läksimme talsimaan takaisin leiriä kohti tosin tarkoituksellisesti eri reittiä.

ruokakala

Ruokakala

maaruskaa

Maaruskaa

poropolku

Poropolku

Tulomatkalla leirijärvemme puroilla sain tartutettua vielä n. kolmen kilon hauen, mutta miellyttävän kamppailun jälkeen se säästikin itse minulta vapauttamisen vaivan oksentamalla uistimen suustaan aivan rantaviivassa. Väsynyt se varmaan oli, koska pysähtyi jonkin matkan päähän rannasta vielä valokuvattavaksi. Ainoat kalat mitä sen jälkeen enää havaitsimme, olivat matalikoissa pieninä parvina ruokailevia mutuja. Rantalietteellä oli myös saukon jälkiä.

kiinni-on

Kiinni on

siima-tiukalla

Siima tiukalla

vasynyt-mutta-vapaa

Väsynyt mutta vapaa

tunturijarvellekin-on-joskus-kuljetettu-vene

Tunturijärvellekin on joskus kuljetettu vene.

saukon-jalkia-rantahiekassa

Saukon jälkiä rantahiekassa

Tuuli tyyntyi ja vähäisetkin pilvenhattarat hävisivät taivaalta. Illan sää enteili siis pakkasyötä. Me kaksi onnellista vietimme perjantai-iltaa; hörpimme leirissämme kahvia, söimme suolakeksejä ja loimuharria. Matkaa tekevä joutsenpariskunta paljasti töräyttelyllään itsensä ja saalistava pöllö, todennäköisesti suopöllö ilmestyi hetkeksi aikaa lentelemään äänetöntä lentoaan pienen nuotionkajomme yläpuolelle. Riekot laskivat kopeekkojaan vielä yllättävänkin hämärässä, liekö joku peto niitä hätyytellyt? Purojen solina kuului selvästi. Näitä hienoja erämaan ääniä kuunnellessamme valmistauduimme jälleen yön viettoon tietoisina siitä että aamulla on joka tapauksessa lähdettävä kohtuullisen hyvissä ajoin paluumarssille, mennäänpä sitten jo autolle saakka tai ei.

syksyn-hehkua

Syksyn hehkua

lumous

Lumous

yo-saapuu-tunturiin

Yö saapuu tunturiin

Pakkasaamuhan siitä tuli. Kun nousin puoli kuuden aikaan tulentekoon ja veden keittoon, niin matala varpukasvusto oli kuurassa ja vesilammikot jäässä. Teltta oli ulkopinnalta kohmeinen ja kattilaankin noutamani vesi riittyi välittömästi. Sää oli aivan tyyni ja pakkasusva leijui viereisen palsasuon yllä nousevan auringon valossa. Järvelläkään ei käynyt pienintäkään viriä, vain muutama kalantuikki. Tämä on kuin Satumaa – voi ihme tätä Luojan töiden kauneutta!

pakkasaamu

Pakkasaamu

vesi-on-jo-kylmaa

Vesi on kylmää

aurinko-nousee-kuorboaivin-takaa

Aurinko nousee Kuorboaivin takaa

Aamupuuron ja -kahvin jälkeen aurinko olikin jo niin ylhäällä, että se alkoi oikeasti lämmittää. Teltan pintakin suli ja kuivui, joten päästiin leirin purkuun. Tavarat pakattiin huolellisesti sillä ajatuksella, että välttämättä emme jää enää maastoon yöksi. Näin voittaisimme hieman aikaa lomamme loppupäivien suunnitelmille. Oli siis jäähyväisten aika; punnersimme rinkat selkään ja käänsimme katseemme auringon suuntaan. Peilityyni Fallejavri, lumoavan kaunis täysin puuton Kuorboaivin rinne ja huippu, häikäisevä syysaamun kirkkaus. Näemmekö enää koskaan, emme ainakaan kolmenkymmenen vuoden päästä?! Otin lakin päästäni ja yritin sanoa jotakin, mutta en pystynyt sanomaan mitään. Heilautin vain kättäni ja sitten lähdettiin poropolkua länteen päin, maantietä päin.

palsasuota-ei-yliteta-ilman-kiertelya

Palsasuota ei ylitetä ilman kiertelyä.

pirunpeltoakin-riittaa-kaveltavaksi

Pirunpeltoakin riittää käveltäväksi.

myos-tasta-pitaisi-paasta-yli

Myös tästä pitäisi päästä yli.

tuhansien-tunturihehtaarien-ainoa-manty

Tuhansien tunturihehtaarien ainoa mänty.

Nyt pidimme yllä miltei paidankasteluvauhtia. Pysähdyimme aamupäivän aikana paikan- ja suunnanmäärityksiä lukuunottamatta vain yhdelle puolen tunnin huilille, jonka aikana saimme ihailla piekanan kaartelua poutataivaalla. Näin ollen saavuimme Vetsijärven ja maantien väliselle mönkijäuralle jo heti puolenpäivän jälkeen. Tapasimme siinä pari koiriaan kouluttavaa riekonmetsästäjää, vaihdettiin kuulumiset ja jatkettiin matkaa. Reilun mittainen kahvitauko pidettiin kolmen jälkeen samalla vesipisteellä kuin tulotiessäkin ja niin oli taas energiaa taivaltaa.

paluu-vetsijarvelle

Paluu Vetsijärvelle

suunnantarkistus

Suunnan tarkistus

koivunvankyra-muodostaa-sillan

Koivunvänkyrä muodostaa sillan.

tunturimittari-on-tappanut-koivikot

Tunturimittari on tappanut koivikot.

Kahdeksan aikaan illalla olimme tien varressa eli maastoreissu oli kuin olikin heitetty! Kartalla ja kompassilla pärjättiin; älykännykän gps-ominaisuutta käytin vain kaksi kertaa jo määritetyn sijainnin tarkistamiseen. Kuljettuja kilometrejä ei tarkasti voi kukaan mitata, mutta todenmukainen suuruusluokka lienee kaikkine kiharoineen n. 60-70. Kaukaisin piste, jossa kävimme sijaitsee linnuntietä myöten hieman yli 20 km:n päässä automme parkkipaikalta.

maantie-lahestyy-nakyma-ivvanasjohkalle-pain

Maantie lähestyy; näkymä Ivvanasjohkalle päin.

veden-toita

Veden töitä

linnun-koti

Linnun koti

Mistäpä löytyisi vielä lauantaisauna ja katonalunen yöksi? Tämäkin asia ratkesi tosi hienolla tavalla. Kuusi kilometriä Utsjoen kirkonkylän suuntaan sijainnut Kenestuvan leirintäalue oli yhä toiminnassa ja sieltä järjestyi puhelinsoitolla sekä sauna että mökki. Pääsimmepä vielä samaan vanhaan postireitin mökkiin eli varsinaiseen Kenestupaan, jossa majoituimme myös silloin kolme vuosikymmentä sitten! Saunoimme pitkän kaavan mukaan, söimme lujasti ja kävimme levolle. Uni oli sikeää; kun havahduimme hereille niin kello oli jo melkein yhdeksän.

kenestupa

Kenestupa

kenesjarvi

Kenesjärvi

Eipähän siinä muuta kuin normaalit aamurituaalit ja mökki luovutuskuntoon, jonka jälkeen Inaria kohti. Siellä osallistuimme iltapäivämessuun Inarin kirkossa; Pohjois-Karjalan maakuntavahvistus olikin tarpeen sillä virantoimittajien lisäksi sanankuulossa oli vain kuusi omaa seurakuntalaista! Kirkonmeiningin jälkeen tutustuimme Inarin sankarihautausmaahan ja piipahdimme Näkkäläjärven matkamuistomyymälässä sekä söimme poronkäristykset Inarin Nesteellä. Täytimme vielä Volvon tankin ja läksimme ajelemaan Kittilään päin. Pokan baarissa nautimme kampanisukahvit ja yökuntiin ehätimme yhdeksän maissa setäni lesken luo Kittilän Vittakumpuun.

inarin-kirkon-alttaritaulu-pyha-perhe

Inarink kirkon alttaritaulu; Pyhä perhe

pro-patria-inari

Pro Patria Inari

Maanantaina Lappi jäi sitten jälleen taakse ties kuinka monennen kerran vuosikymmenien aikana. Mikä siellä sitten viehättää? Eikö elämyksiä saa paljon lähempää sekä helpommalla että halvemmalla? Jokaisella kävijällä lienee omat vastauksensa, mutta itse ainakin etsin haasteita sekä selkeää vastakohtaisuutta sille mikä on arkipäivää. Vierastamme yleensä valmiita reittejä, vaikka onhan niissä toki hyvätkin puolensa; ovathan ne esim. luontoa säästäviä kun kaikki kulkeminen tapahtuu samoilla väylillä. Kaltaisemme omien polkujen kulkijat saavat puolestaan nauttia miltei takuuvarmasti omasta rauhasta. Niin tai näin, retkestämme jäi meille hyvä mieli. Sinne oli mukava lähteä, siellä oli mukava olla mutta sieltä oli myös mukava tulla pois!

Jussi Raerinne

Share

14 comments for “Retki tunturikoivun maahan

  1. Matti Majoinen
    4.10.2016 at 8:17

    Kiitos Jussi loistavasta matkakertomuksesta ja mahtavista kuvista. Tuntui, että itse olisi ollut mukana vaelluksella.

  2. Maija Varonen
    4.10.2016 at 9:49

    Mielenkiintoinen kertomus varmaankin antoisasta vaellusmatkasta.

    Mekin kävimme pohjoisessa, mutta vain minä kapusin Saanatunturille menomatkalla Norjaan.
    Kävimme Lofooteilla asti. Norjalaisten tiestö on loistokunnossa, mutta liikenteessä asenne ei
    ole kohdallaan. Eipä se ole aina meillä suomalaisillakaan.
    Kaunishan se maisema vuoristoineen ja vuonoineen on. Söimme Norjassa omia eväitämme,
    mutta bensaa jouduimme tankkaamaan. Hinta oli samaa luokkaa kuin suomessa.

    Palasimme Narvikin ja Kiirunan kautta kotiin. Kiirunan kaupunki aiotaan siirtää pois paikaltaan
    kaivosalueen tieltä. Koko matkan laadukkain ja edullisin yöpymispaikka oli Haaparannassa
    Kukkolankoskella. Olisi kyllä pitänyt jaksaa ajaa viimeiset kilometrit Suomen puolelle ja kannattaa
    kotimaista yritystä.

  3. Alpoaatos
    4.10.2016 at 10:05

    Samaan aikaan sitten tallusteltiin Jussin kanssa.. Minä vain täällä paljon etelämpänä Pallaksen ja Hetan välillä. Uskomattoman paljon siellä oli tänä vuotena vettä joka paikassa. Jotkut rohkeat suomalaiset silti porskuttelivat näppäs kengissä. Minullakin kumisaappaat ovat välttämättömyys. Luen kertomuksen kunhan itse tulen lenkillä. Välikiitokset Jussille jo tässä vaiheessa.

  4. Ulla-Maija Pippuri
    4.10.2016 at 10:10

    Kiitos Lapin retkijutusta ja -kuvista sekä onnea 30- vuotishääpäivän johdosta🌹🌹🌹

  5. erkki lintunen
    4.10.2016 at 11:35

    ”Sitä hyvänolon tunnetta.. tunturikoivutulien ääressä ei voi kuvata”, kirjoitit Jussi. Olit väärässä. Kyllä osasit kuvata sekä sanoin että kameran avulla. Oli todella mukava seurata onnellista matkaanne siellä tuntureilla. Onnellista matkaa myös täällä peltojen pientareilla teille molemmille!

  6. Riitta Asikainen
    4.10.2016 at 12:20

    Kiitokset hyvästä ja mielenkiintoisesta matkakertomuksesta ja kuvista! Nyt odotellaan Alpon tarinoita hänen matkastaan.

  7. Jussi Raerinne
    4.10.2016 at 15:36

    Kiitos kiitoksista ja onnitteluista!

    Tänään 4.lokakuuta – tämän jutun julkaisupäivänä – on kulunut päivälleen 33 vuotta siitä, kun itkevä isäni tuli aamukuudelta herättelemään meitä vielä kotona asuvia veljeksiä. Vaikean sairauden uuvuttama äitimme oli yöllä lähtenyt; kahden aikaan olivat sairaalasta suruviestin soittaneet. Minä valmistauduin juuri lähtemään viikon päästä varusmiespalvelukseen ja nuorempi veli suoritti vasta peruskoulun viimeistä luokkaa.

    En siinä tilanteessa pystynyt kuvittelemaankaan, että viettäisin jo kolmen vuoden päästä omia häitäni, mutta niin siinä vain kuitenkin kävi. Sain hyvän vaimon ja sain myös hyvän anopin. Siunaus on ollut valtava; on saatu talot sekä tavarat ja sukukin on jatkunut jo kolmanteen polveen. Pyhästä Raamatusta löytyvä Kelpo vaimon ylistys (Snl 31: 10-31) on melko mukavaa luettavaa. Mikään tämä ei todellakaan ole omaa ansiota vaan ARMOa eli Ansaitsematonta Rakkautta Meidän Osaksemme!
    Itse en ole likikään tarpeeksi pystynyt samanlaista hyvyyttä osoittamaan, mutta minunkinlaiseni monessa asiassa epäonnistunutkin jukuripää on kuitenkin jollakin tavalla oppinut sekä pyytämään että antamaan anteeksi.

    Kihlasormuksiimme on kaiverrettu päivämäärän lisäksi niinikään viittaus Pyhän Raamatun tekstiin 1. Kor. 13 : ”Vaikka minä puhuisin enkelien ja ihmisten kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta …”. Näitä elämänohjeita on erityisesti niinä ”pahoina päivinä” hyvin terveellistä muistella ja soveltaa!

  8. alpoaatos
    4.10.2016 at 16:24

    Musiikkitaiteilija Kai (Kuju) Hyttinen kävi pari vuotta sitten pitämässä hyväntekeväisyyskonsertin Värtsilän kirkossa. Siellä hän esitti myös tämän kauniin laulun ”Pieni ihminen”. Se kertoo siitä kuinka ihminen on pieni suuren luonnon ja Luojan edessä.

    Mielestäni laulu sopii Jussille ja Paulalle onnittelulauluksi.

    https://www.youtube.com/watch?v=U_QlJRdzc4k

    Tässä sanoitusta jos vaikka linkki ei avaudu.

    Pieni ihminen:

    Tuli nuotiossa leimuaa sen tumma taivas toistaa.
    Ei missään toista kulkijaa, vain tähti yöhön loistaa.
    Niin hiljainen on erämaa ja mietteisiin se saa,
    kuulla voi kun sydän tarinoi.
    Voi pieni ihminen, tämän hetkisen tuntea, ja olla niinkuin luonto on.
    Ja pieni ihminen, rauhan tuntien hetken vaiti on ja ristiriidaton

    Sinihahmo tumman tunturin on paljastanut päänsä
    Se kestää tuulet tuiskutkin ja kantaa ikijäänsä.
    Vain puro yössä solisee ja tuuli vaikenee
    kuulla voi kun sydän tarinoi

    Joka tänne kerran taivaltaa on aina Lapin vanki
    Kun ruska mielen lumoaa tai talven valkohanki.
    Kun luonto ottaa omakseen saa aikaa itselleen
    Kuulla voi kun sydän tarinoi.

    Voi pieni ihminen, tämän hetkisen tuntea, ja olla niinkuin luonto on.
    Ja pieni ihminen, rauhan tuntien ,hetken vaiti on ja ristiriidaton.

  9. erkki lintunen
    4.10.2016 at 16:50

    ”Kuju” oli Hämeenlinnan seurakunnan kesäkodilla vuonna 1964, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran. Jonkin kerran myöhemminkin, mutta erityisesti silloin Värtsilän kirkossa.

    Kuju toimi Lapissa eräoppaana vuosia, kunnes muutti Joensuuhun opiskelemaan ortodoksista kirkkomusiikkia. Mutta Lapin ääni on säilynyt hänen laulussaan.

    Mainittakoon, että myös Tommy Tabermann on kirjoittanut suositun runon pienestä ihmisestä. Taberman oli tunnettu TV-juontaja ja lyhyen aikaa myös kansanedustaja (SDP). Hän kuoli 62-vuotiaana v. 2010. Runo ei sijoitu vain Lappiin, vaan on jokapaikkainen runo.

    Mitä mieltä olette, saataisiinkohan Kuju uudelleen Värtsilään. Myllymuseo tarvitsee rahaa korjauksia varten. Ehkä Värtsilän (!) koulu voisi tarjota konserttipaikan.

  10. Irene Peuhkurinen
    4.10.2016 at 18:32

    Kyllä tämä tarina herätteli 20-30 vuoden takaiset muistot ja tunnelmat.Silloin ennen nuorena oli tapana kulkea rinkka selässä joka kesä, monesti Norjankin puolella. Hieno kertomus ja hienot kuvat!

  11. Mirja V
    4.10.2016 at 19:50

    Kiitos Jussi, jutusta ja kuvista!

    Monia muistoja tuli mieleen juttua lukiessa. Tuli siellä nuorena monet polut kuljettua, joskus päästiin perille suunnitelmien mukaan, joskus piti muutamakin mutka kulkea.

    Mutta teillä oli aivan erikoinen vaellus, oli aikaa muistella yhdessä kuljettua elämän matkaa.

    Monia armorikkaita vuosia edelleen!

  12. Kalevi Tikka
    4.10.2016 at 19:54

    Oli mukava lukea tarinaa miehestä ja perheestä jossa elämän arvot ovat kohdallaan. Onnea ja siunausta edelleenkin elämäänne.

  13. Jussi Raerinne
    5.10.2016 at 16:25

    Alpon ”linkkaama” Kai Hyttisen laulu kuvastaa kyllä erittäin hyvin niitä mielen ja sielun tuntoja, jotka nousevat päällimmäisiksi erityisesti karussa, mutta siitä huolimatta – tai juuri sen vuoksi – kauniissa Pohjoisen luonnossa.
    Kaikki eivät pysty sinne koskaan lähtemään, kaikki eivät tahdokaan sinne lähteä. Etenkin erämaa voi jopa tietyllä tavalla pelottaa, onhan siellä tietyllä tavalla niin sanotusti vitsit vähissä, jos tapahtuu vaikka joku onnettomuus.

    Stressilepoa se ainakin minulle on tällaisenkin reissun kaikista matkan (sekä auto- että marssi) vaivoista huolimatta.
    Mainittakoon tässä eräs konkreettinen esimerkki siitä, kuinka se vaikuttaa myös fyysiselle puolelle:
    Minulla on ollut koulupojasta saakka välillä suurempana, välillä pienempänä ongelmana nivusalueella esiintyvä verestävä ihottuma johon käytän hoitona kortisonivoidetta. Luonnollisesti mietiskelin kuinka retkiviikko pärjäillään, kun tiedossa on hikoiluakin enemmän tai vähemmän ja peseytymismahdollisuudet ovat puutteelliset. Hyvin kävi, ei minkäänlaista ongelmaa! Kun sitten tultiin kotiin ja palattiin arkeen, niin sama ihottuma puhkesi välittömästi jälleen esille!
    Ihmeellistä, kuka voi selittää tämän mielen ja kehon symbioosin?!

  14. Irene Peuhkurinen
    6.10.2016 at 10:40

    Ihminen on kokonaisuus. Silti tuli mieleeni, olisiko kotona jokin allergisoiva aine ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *